Suomen asema kansainvälisessä politiikassa

Suomi tunnettiin aiemmin rauhanturvaamisen suurvaltana. Se aika koki huipentuman Kekkosen aikana 1975 ETYK-kokouksen järjestäjämaana.

Elimme maamme kehityksen ja rauhan aikaa.

Sauli Niinistö yritti järjestää vastaavanlaista kokousta, mutta ei saanut sitä aikaan eikä itseään historian lehdille. Sen vuoksi Sauli teki temput Suomelle ja johdetaan maamme tuhon tielle.
Saudi-Arabiassa on meneillään rauhanneuvottelut. Suomi olisi ennen kelvannut näiden neuvottelujen isäntämaaksi, mutta tänään sitä ei voi selvin päin kukaan edes ehdottaa. Maamme arvovalta ja suvereeniteetti on poljettu lietelantaan Kokoomuksen ja sen eturyhmien toimesta.

Suomi on äänetön maksava yhtiömies valmiin palvelemaan pahaa.

Maamme poliittinen johto on epäpätevää kokematonta ja vastuuntunnotonta omaa etua tavoittelevaa sakkia.
Heille Suomen etu ei merkitse mitään.
Heidän ansiosta meillä ei ole demokratiaa eikä sananvapauttakaan.

Olemme vajonneet tosi alas.
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totta joka sana aloittajalta!
Rauha on tuntematon käsite Orpon hallitukselle, samaa vois sanoa "halukkaiden koalitiosta" EU:ssa.

Suomi on luisunut Baltian maiden vihan kierteeseen nykyisen kokoomuksen värisuoran ansiosta.
Heidän "arvopohjainen realisminsa" on sotahysteria, jota he lietsovat häpeämättömästi sekä Suomessa että EU:ssa.

Äänestä

Suomi nykyään suurimman sotakihkon levittäjä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi tunnettiin aiemmin rauhanturvaamisen suurvaltana. Se aika koki huipentuman Kekkosen aikana 1975 ETYK-kokouksen järjestäjämaana.

Elimme maamme kehityksen ja rauhan aikaa.

Sauli Niinistö yritti järjestää vastaavanlaista kokousta, mutta ei saanut sitä aikaan eikä itseään historian lehdille. Sen vuoksi Sauli teki temput Suomelle ja johdetaan maamme tuhon tielle.
Saudi-Arabiassa on meneillään rauhanneuvottelut. Suomi olisi ennen kelvannut näiden neuvottelujen isäntämaaksi, mutta tänään sitä ei voi selvin päin kukaan edes ehdottaa. Maamme arvovalta ja suvereeniteetti on poljettu lietelantaan Kokoomuksen ja sen eturyhmien toimesta.

Suomi on äänetön maksava yhtiömies valmiin palvelemaan pahaa.

Maamme poliittinen johto on epäpätevää kokematonta ja vastuuntunnotonta omaa etua tavoittelevaa sakkia.
Heille Suomen etu ei merkitse mitään.
Heidän ansiosta meillä ei ole demokratiaa eikä sananvapauttakaan.

Olemme vajonneet tosi alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu