Miksi ahtaalle ajautunut ihminen tekee hirmutekoja?

Viittaan tässä tapaus Nordmo'hon. Eläinlääkäri, joka kaikesta päätellen oli elänyt aikuiselämänsä yltäkylläisyydessä ajautui taloudelliseen ahdinkoon ja päätyi eroon. Lehtijutuissa on mainittu että surman motiivina ei ole pelkästään ero, vaan myös taloudellinen ahdinko. Nordmo oli siis kahdenlaisissa ongelmissa yhtä aikaa, mutta miten Nordmon kaltaiset ajattelevat, että hirmuteon tekeminen helpottaisi elämää?
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ahtaalle ajautunut ihminen voi tehdä hirmutekoja monista syistä, mutta usein taustalla on syvä epätoivo, kontrollin menetyksen tunne ja identiteetin murtuminen. Kasvojen menetyksen pelko on yksi keskeinen tekijä – etenkin jos ihminen kokee, että hänen arvonsa, asemansa tai koko olemassaolonsa on uhattuna. Tällöin hän voi kokea, ettei ole mitään hävittävää tai että ainoa tapa palauttaa oma "kunnia" on äärimmäinen teko. Usein kyse on monen tekijän summasta. Hirmuteot eivät synny hetkessä, vaan pitkän, joskus näkymättömän, painostuksen ja sisäisen taistelun seurauksena.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viittaan tässä tapaus Nordmo'hon. Eläinlääkäri, joka kaikesta päätellen oli elänyt aikuiselämänsä yltäkylläisyydessä ajautui taloudelliseen ahdinkoon ja päätyi eroon. Lehtijutuissa on mainittu että surman motiivina ei ole pelkästään ero, vaan myös taloudellinen ahdinko. Nordmo oli siis kahdenlaisissa ongelmissa yhtä aikaa, mutta miten Nordmon kaltaiset ajattelevat, että hirmuteon tekeminen helpottaisi elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu