Persu Antti Pakkanen pulla paisuu Haminassa kurssi käännetty kiville

Kehtaatkin kehua yleisönosastolla; Haminan kurssi on käännetty
myötätuuleen herra kapteeni Koukku. Näissä hommissa pitää kestää merivettä.

Eipä tunnu kestävän merivettä, kaupungin laiva vuotaa Perss kapteenin käsissä

Hamina LNG hakee Linnoituksen Voimaa konkurssiin – Saatavia on kaksi miljoonaa euroa. Terminaaliyhtiö pitää kaupungin energiayhtiötä maksukyvyttömänä.

Linnoituksen voima on Haminan kaupungin omistama yhtiö, jolla on omistuksia Haminan LNG-terminaalissa ja suurjänniteverkkoja ylläpitävässä Kaakon alueverkossa.


Viime viikollakin kaupunginhallituksella oli Linnoituksen Voima -asiaa pöydällä. Kaupunginhallitus päätti, että yhtiö voi aloittaa neuvottelut omistamiensa Kaakon Alueverkko oy:n osakkeiden myynnistä Kymenlaakson Sähkölle.

Linnoituksen Voima omistaa puolet Etelä-Kymenlaakson suurjänniteverkkoa hallinnoivasta Kaakon Alueverkosta. Myynti ei kuitenkaan yksinään ratkaisisi yhtiön taloudellisia ongelmia.
181362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kaupunki on yrittänyt kohentaa omistamansa yhtiön taloutta 7 miljoonan svop-sijoituksella v. 2020. Kaupungin suorat sijoitukset Haminan Energiaan ovat 17 miljoonaa, minkä lisäksi sen takausvastuu yhtiön lainoista on noin 13 miljoonaa euroa. Lainasaatavaa yhtiöltä on 4,2 miljoonaa euroa.

– Ehkäisemällä kaupungin päälle kaatuvia taloudellisia konsernin riskejä estetään myös se riski, että talouden horjumisen kautta joutuisimme selvitystilaan ja kuntaliitosprosessiin Kotkan kanssa, jota emme missään nimessä halua, huomauttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Pakkanen.

2021 Haminan kaupunki on nimennyt edustajat tytäryhtiöittensä hallintoon. Haminan Energian yhtiökokous pidetään 30.9. ja hallituksen puheenjohtajaksi nousee Harri Kerkelä (ps).

Haminan kaupunki teki 2020 ennätysmäisen 8,7 miljoonan euron ylijäämäisen tuloksen, edellisen vuoden tulos oli 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Koronan vaikutus tilikauden tulokseen kuntatalouden tukipaketteineen oli noin 4 miljoonaa euroa, loppu hyvää taloudenhoitoa.

HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN PÄIN PERSS Suolaisia

Äänestä

Persniekat pettää aina ja varmasti !

Äänestä

Punikit huutelee täällä ja unohtaa että tais noi sopimukset olla demariaikana allekirjoitettu ja talous vedetty kuralle sosialistien opeilla

Äänestä

Eihän Pakkanen noista omistuksista ole päättänyt. Nyt koittaa pelastaa sen minkä pystyy.

Äänestä

Persuolimaiset ovat parasta mitä mulle on tarjolla, sano lapamato.

Äänestä
  • Mee töihin

    Äänestä

Onneksi päästään kohta äänestämään.
Älkää äänestäkö ketään nykyisessä valtuustossa olevaa ehdokasta. Laitetaan pakka uusiksi.
Mitäs munasivat. Ei mitään talousosaamista, jos ei sitä ollut virkamiehilläkään. Toki sota ei ollut 100 % ennustettavissa, mutta ei kaikkia munia samaan koriin koskaan.

Äänestä

Kristillistä hyväntekeväisyyttä tehnyt persuvaikuttaja huijasi köyhien ruokarahat Vantaalla

Persutorakat sen kun ahnehtivat ja tuhoavat yhteistä hyväämme ja valuttavat rahat omille tileilleen kuten tämä vantaalainen persupoliitikko Timo Valtonen alias RuokaTimo. Vai voita leivän päälle??? Viimeisetkin muruset viedään.

Korsossa hävikkiruokaa jakavan Joosua Mission toiminnanjohtajaa Timo Valtosta epäillään yhdistyksen saamien avustusrahojen väärinkäytöstä.

https://i.imgflip.com/9ojlrq.jpg

Äänestä

Missä persut siellä ongelmat.

Äänestä

Persut antavat vaikka mummonsa per****ä, jos liksa juoksee omaan pussiin. Kokoomus vieläkin pahempi rosvo, joka jakaa kaikille rikkaille Trumpin malliin.

Äänestä
  • Todellakin !

    Äänestä

Itse äänestän Pakkasta!

Äänestä
  • Missä persu siellä ongelma.

    Äänestä

  • Tarjosko sullekin ilmaisen paukun ja palopuheen lähi kuppilassa?

    Äänestä

Mahtaa posteljooni Nenosta närästää Haminan vaalitulokset!

Äänestä

ps porukasta puolet on ollut poliisin kanssa tekemisissä roska sakkia

Äänestä

Hyvä, että Persuille tuli kunnolla turpaan vaaleissa.
Ylimielinen itseään täynnä oleva Pakkanen valitettavasti pääsi läpi.

Äänestä

Persut sai selkään ympäri Suomea Aivan oikein !

Seuraavissa eduskuntavaaleissa pienpuolue Persut eivät tule pärjäämään se on aivan varma !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kehtaatkin kehua yleisönosastolla; Haminan kurssi on käännetty
myötätuuleen herra kapteeni Koukku. Näissä hommissa pitää kestää merivettä.

Eipä tunnu kestävän merivettä, kaupungin laiva vuotaa Perss kapteenin käsissä

Hamina LNG hakee Linnoituksen Voimaa konkurssiin – Saatavia on kaksi miljoonaa euroa. Terminaaliyhtiö pitää kaupungin energiayhtiötä maksukyvyttömänä.

Linnoituksen voima on Haminan kaupungin omistama yhtiö, jolla on omistuksia Haminan LNG-terminaalissa ja suurjänniteverkkoja ylläpitävässä Kaakon alueverkossa.


Viime viikollakin kaupunginhallituksella oli Linnoituksen Voima -asiaa pöydällä. Kaupunginhallitus päätti, että yhtiö voi aloittaa neuvottelut omistamiensa Kaakon Alueverkko oy:n osakkeiden myynnistä Kymenlaakson Sähkölle.

Linnoituksen Voima omistaa puolet Etelä-Kymenlaakson suurjänniteverkkoa hallinnoivasta Kaakon Alueverkosta. Myynti ei kuitenkaan yksinään ratkaisisi yhtiön taloudellisia ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu