Poistin itseni kaikesta,irrotin ja annoin leijua. Tuhat kukkaa aukesi pölyttäen untuvaisiaan ja jyrinä maan akselista kauhoi ärjyen hamuten kuuloni kärsimyksen rqjqmaille.
Läpi melun ja untuvien olin painoton sen voima oli kadonnut. Käsistä,jaloista sydämestäni. Kaiken sen riutuneisuuden joukossa kelluin irti.
Läpi melun ja untuvien olin painoton sen voima oli kadonnut. Käsistä,jaloista sydämestäni. Kaiken sen riutuneisuuden joukossa kelluin irti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ne oli kärsimyskukan haituvia. Kuka on vastuussa rikkoessaan ihmisen.
Ja kuka on vastuuton.
Lienee on turhaa sanoa että aina on toivoa vaikkei lillukanvarret ole niitä skauneimpia ja vahbimpia oljenkorsia mutta kun niitä on tarpeeksi,niitä on riittävästi.
Niinpä takerrun niihin ensin,pieniin hentoihin oksiin joista punon ensin pienen paikan aydämeni haavaan.