Asiallista keskustelua Lieksan asioista

Tähän ketjuun vain asiallista ja fiksua keskustelua. Aikuismaista.
1912016
23Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 191

Vanhimmat

No onpa aikuismaista. Lieksan älymystö taas kokoontuu.

Äänestä

Tämähän alkoi lupaavasti, kerrankin asiallista keskustelua! ☝️

1Äänestä
  • On tätä odotettukin! 👌

    Äänestä

Seuraavat ohjeet ovat sinulle, joka haluat käydä hedelmällisiä, tasavertaisia, toista kunnioittavia keskusteluja niin verkossa kuin kasvokkain.

Tällaisiin keskusteluihin ei liity se, että keskustelukumppani nähtäisiin vastustajana saati vihollisena. Pyrkimyksenä ei myöskään ole päihittää tätä hinnalla millä hyvänsä. Liioin tarkoituksena ei ole vetää esitystä keskustelua seuraavalle yleisölle ja käyttää tilannetta siihen, että saisit heistä seuraajiasi.

Mikä sitten on hedelmällisen keskustelun tarkoitus?

Saat esitettyä ajatuksesi niin, että toinen ymmärtää, mitä tarkoitat. Samoin sinä ymmärrät, mitä keskustelukumppanisi haluaa sanoa. Keskustelu tarjoaa molemmille mahdollisuuden siihen, että ajattelunne kehittyy ja voitte muuttaa mieltänne.

Parhaimmillaan lähennytte ihmisinä. Vaikka erimielisyytenne säilyisi (niin kuin usein käy), voitte oppia toinen toisistanne ja keskinäinen kunnioituksenne lisääntyy.

Eikö olisi hienoa, jos sosiaalisessa mediassa ja erilaisilla live-foorumeilla käytävät keskustelut olisivat tällaisia?

Minusta se olisi upeaa. Mutta valitettavasti monet ”keskustelut” ovat aivan jotain muuta. Ne ovat taisteluita, joissa toinen yritetään päihittää ikävilläkin keinoilla.

Jotta näitä olisi vähemmän ja tasavertaisia, toista kunnioittavia keskusteluja enemmän, laadin seuraavat ohjeet. Ne soveltuvat monenlaisiin keskusteluihin, mutta erityisesti mielessäni ovat tilanteet, joissa on läsnä jonkinlainen erimielisyys.

1) Säilytä nöyrä asenne.

Voi hyvin olla, että olet väärässä ja toinen on oikeassa. Ole valmis muuttamaan mieltäsi. Hylkää dogmaattinen jääräpäisyys.

2) Muista että me ihmiset, sinä mukaan lukien, olemme alttiina monenlaisille kognitiivisille vinoumille.

Pidämme itseämme fiksumpina kuin olemmekaan (Dunning-Kruger-efekti). Pistämme myös enemmän painoa omia käsityksiämme tukevalle kuin niitä kyseenalaistavalle informaatiolle (vahvistusvinouma).

Nämä ja monet muut vinoumat ovat hedelmällisen keskustelun esteinä. Ole itsekriittinen ja tiedosta niiden vaikutus.

3) Tiedosta tunteiden vaikutus.

Mitä tärkeämpiä ja henkilökohtaisempia keskusteltavat asiat ovat, sitä enemmän ne synnyttävät tunteita. Oman lempiajatuksen kriittinen käsittely voi tuntua henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Kun tunteet ovat pinnassa, selkeä ajattelu helposti hämärtyy ja arvostelukyky heikkenee.

4) Tee oikeutta keskustelukumppanisi näkemyksille.

Älä tee niistä karikatyyria (ns. olkiukkoa) ja hyökkää tällaista vääristeltyä näkemystä vastaan. Kysy ennemmin keskustelukumppaniltasi, oletko ymmärtänyt hänen argumenttinsa oikein ja vastaa sitten siihen.

5) Pysy aiheessa.

Joskus vaikeat kysymykset yritetään haudata johtamalla keskustelu toissijaisiin kysymyksiin (ns. red herring). Reilu keskustelija ei pakene haastavia argumentteja vaan joko vastaa niihin tai muuttaa näkemystään.

6) Ole asiallinen.

Älä hyökkää keskustelukumppanisi henkilöä vastaan (ad hominem). Älä vinoile, kettuile, saati pilkkaa. Älä oleta keskustelukumppanista mitään sellaista, mitä hän ei ole itse selvästi ilmaissut. Älä myöskään heittäydy marttyyriksi.

Älä ylipäänsä sekoita liiallisia emootioita keskusteluun vaan pysy tiukasti asiassa. Ole kohtelias ja ystävällinen.

7) Auta keskustelukumppaniasi säilyttämään kasvonsa.

Älä pyri saattamaan häntä noloihin tai häpeällisiin tilanteisiin. Näkemyksen muuttaminen voi olla psyykkisesti vaativaa. Tee se toiselle mahdollisimman helpoksi olemalla reilu ja turvallinen keskustelija. Älä käännä veistä haavassa, jos toisen argumentit osoittautuvat heikoiksi.

8) Hylkää retoriset temput.

Asiallisessa keskustelussa ei ole kyse sellaisesta väittelystä, joka tulisi voittaa keinolla millä hyvänsä. Taitavalla kielenkäyttäjällä on lukuisia tapoja olla nokkela ja viiltävä ja säilyttää samalla muka-asiallinen julkisivu. Keskustelukumppanin saa näyttämään törpöltä ja tämän näkemyksen hölmöltä kielellisellä taituruudella, joka ei kuitenkaan pohjimmiltaan käy vasta-argumentista.

9) Edellytä toiselta asiallista keskustelua.

Hedelmällinen keskustelu ei valitettavasti onnistu, jos vain toinen noudattaa pelisääntöjä. Jos sinä pyrit tekemään oikeutta toisen näkemyksille, pysymään aiheessa ja olemaan asiallinen, mutta toinen vähät välittää tällaisista periaatteista, keskustelu ei onnistu.

10) Ole kuitenkin ymmärtäväinen.

Älä tee keskustelusta temppurataa, jossa toinen diskataan heti, jos hän rikkoo vähänkin ”sääntöjä”. Jos keskustelukumppanisi hermostuu tai hän lipeää asiattomiin temppuihin, voit huomauttaa hänelle tästä. Hän voi hyvinkin palata asialliseen ajatustenvaihtoon. On inhimillistä, että ideaaliseen keskusteluun ei aina päästä.

Emme voi pakottaa ketään keskustelemaan asiallisesti, mutta voimme itse pitää oman rimamme korkealla ja ihanteet kirkkaina. Silloin voimme kenties innostaa muitakin kunnioittavaan ja tasavertaiseen kanssakäymiseen. Usein metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Äänestä

Hohoijakkaa kylläpä taas ramasoo ja täytyy ottaa pikku unet

Äänestä

Lieksa pride rules!

Äänestä

Haluan osallistua tähän asialliseen keskusteluun 🙋

1Äänestä
  • Lupaa ei voida myöntää!

    3Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Lupaa ei voida myöntää!

    Sitten en osallistu tähän keskusteluun 👎

    4Äänestä

Lieksa rules!

Äänestä

Fatima on ihana! 🥰

Äänestä
  • Me kaikki mahdumme!😀

    Äänestä

Ilo on ymmärtää Lieksan moninaisuus ja se että kaikille on tilaa. Jatkakaa samaan malliin ja kiitokset!

Äänestä
  • Kerrotko omasta bemustasi?

    Äänestä

  • Mikenkä on asentanut kun ei ole ollut lieksassa 2023 jälkeen eikä koskaan jamalissa. Joten olet itse asentanut.

    Äänestä

Rippilespot kuvataan LL:ään

Äänestä

Miellyttävä ja asiallinen ketju, arvostan!

Äänestä
  • Veli todistaa väkevästi ☝️

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 asiallista viestiä.

Äänestä

Keskustelu on pysynyt miellyttävän asiallisena, lämmin kiitos! 🌻

Äänestä
  • Kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kiitos!

    Lämmin kiitos kaikille osallistujille maksuton pysäköinti on mahdollista paikan päällä käteisellä söpö upea kuuma babe.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Lämmin kiitos kaikille osallistujille maksuton pysäköinti on mahdollista paikan päällä käteisellä söpö upea kuuma babe.

    Liekköhän vielä se kahvi tarjouksessa, tietääkö kukaan? Ja minkätakia maito ei ole koskaan tarjouksessa, oletteko koskaan ihmetelly sitä?

    Äänestä

Asiallinen aloitus viikolle, kohta hakemaan kontti pirccaa.

Äänestä

Trendaavat keskustelut

Asiallista keskustelua Lieksan asioista

Äänestä
  • Energistä ja dynaamista asiallisuutta ☝

    Äänestä

  • Ja kaikki ovat meille kateellisia! 😁👌

    Äänestä

Miksi hienot ja alkuperäiset lieksalaiset aikuismaiset ja asialliset viestit poistetaan...? 😮

Äänestä

Ketjuun on lisätty asiallinen viesti.

Äänestä
  • Mistä nyt puhutaan 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Mistä nyt puhutaan 🤔

    Asiallisesta viestistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Asiallisesta viestistä.

    Missä se sijaitsee 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Missä se sijaitsee 🤔

    Asiallisessa ketjussa! ☝️

    Äänestä

Saako asiattomat osallistua? 🥺

Äänestä
  • Ei saa, tämä on asiallinen ketju!

    Äänestä

Työtön luisuu väkisin asiallisesti, työtön on voittaja 🏆

Äänestä

Onko kyseessä lumiketju vai sellanen ketju mikä pureutuu jäähän.

Äänestä

Työtön luisuu väistämättä suoraan hehkeän pimun syliin 🏄‍♂️

Äänestä
  • Lämpimästi tervetuloa 👰👩‍🦰

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Lämpimästi tervetuloa 👰👩‍🦰

    Lämmin kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Lämmin kiitos!

    Varo, se on aitonainen! 😱

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Varo, se on aitonainen! 😱

    Sinähän olet gay. Et arvosta oikeaa naista. Olet varmasti törkyturpakuperkeikkahullun kanssa jamalissa. Kuten muutkin mielenterveyspotilaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Varo, se on aitonainen! 😱

    Siinä munaton vätys yrittää olla fiksu. Täällä velttomunaiset yrittää päteä. Jokainen on ollut ilman naista kokoikänsä. Ja se jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Siinä munaton vätys yrittää olla fiksu. Täällä velttomunaiset yrittää päteä. Jokainen on ollut ilman naista kokoikänsä. Ja se jatkuu.

    Miksi aitonaisellasi on irtorinnat, peruukki ja parta?
    Sinulla on vähän outo käsitys aitoudesta...

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Miksi aitonaisellasi on irtorinnat, peruukki ja parta?
    Sinulla on vähän outo käsitys aitoudesta...

    Kun sinun "naisellasi" on ne niin ei kerro jotta kaikillamullakin on sellaiset. Täällä on paljon joilla on aidot rinnat,aitotukka,eikä partaa. Joten kummallahan meitä on outokäsitys naisesta. Sinullahan on ollut ns aitonainen vuosia.

    Äänestä

  • Kerro onko bmw bussia olemassakaan lieksassa. Ja paskapuheet ei riitä. Hanki todistus siitä. Muuten olet vain paskahousu idiootti.

    Äänestä

  • Sehän vain jamalin ihmemaailman jäsenien käsitys ja sinunkin. Jospa sinäkin joskus pääsisit näkemään aidonnaisen. Muutakin kuin äiteesi kun riisuu saunaavarten.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Kerro onko bmw bussia olemassakaan lieksassa. Ja paskapuheet ei riitä. Hanki todistus siitä. Muuten olet vain paskahousu idiootti.

    Olet ilkeä. En pidä sinusta.

    Äänestä

  • Uskon jotta sinulla on sellain ja vuosia. Ei tarvitse enempää toistaa ns naisestasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu rattaat?

Äänestä

Lieksa pride rules!

Äänestä

Lieksan palsta perustettiin jaloin aikein: sen tarkoituksena oli tarjota foorumi, jossa kyläläiset voisivat keskustella rakentavasti ja aikuismaisesti. Moderaattorina toimi nimimerkki "LieksanLohikäärme69", joka oli vannonut pitävänsä keskustelun siistinä.

Mutta ensimmäinen ketju, jonka joku avasi, oli nimeltään "Miten Lieksaa voisi kehittää?"

Ensimmäinen vastaus tuli nopeasti. Nimimerkki "Kossu-Kake" kirjoitti:

"Ensimmäinen kehitysaskel olis, että meikälle annettas ilmaset viinat joka perjantai. Toiseks, purkaisin torin ja tekisin siihen kaljateltan. Äänestäkää jos ootte samaa mieltä, mutta jos et oo, nii oot varmaan joku v*n Oulusta muuttanu hipsteri."**

Hetkeä myöhemmin paikalle ilmestyi nimimerkki "Tissis-Tarja", joka tunnettiin kylällä siitä, että hänellä oli tapana ilmestyä jokaiseen kylätapahtumaan liian avonaisessa toppatakissa.

"Voi ny saatana. Tämäkö nyt taas on teidän taso? Minä yritän keskustella täällä, että pitäisikö Lieksaan rakentaa uimahalli, mutta te vaan puhutte viinasta!"

Tähän vastasi nimimerkki "Makkara-Make", joka tunnettiin siitä, että hän ei syönyt mitään muuta kuin sipuliteemakkaraa ja joskus saunapalvikinkkua.

"Uimahalli?! Sehän on ihan turha. Tarvitaan lisää makkaroita torille ja ehkä sellanen kilpailu, kuka pystyy juomaan eniten Pirccaa ilman, että oksentaa."

Tästä lähti täysi sota käyntiin.

Nimimerkki "Jorma69" ilmestyi ja kirjoitti:

"Menkää vtu töihin kaikki, turhanpäiväset urpot! Lieksa tarvitsee TÖITÄ, eikä mitään kaljatelttaa!"**

Tähän "Kossu-Kake" vastasi:

"Mee ite töihin. Ai nii et varmaan voi ku oot joku perseenpyyhkijä Helsingissä."

Tähän tuli vastaus nimimerkiltä "Äkänen-Aarre":

"MUN MUMMO OLI PERSEENPYYHKIJÄ!!"

Sitten joku laittoi kuvan possusta, joku toinen vastasi sillä kuuluisalla "joku kännissä?" meemillä, ja lopulta "LieksanLohikäärme69" joutui laittamaan koko keskustelun lukkoon.

Mutta eipä mennyt kuin vartti, kun uusi ketju ilmestyi:

"ONKO LIEKSASSA ENÄÄ MITÄÄN JÄRKEVÄÄ PORUKKAA?!"

Ensimmäinen vastaus:

"Ei."

Äänestä
  • Asiallisella ja aikuismaisella keskustelulla on Lieksassa pitkät perinteet! 👍😁

    Äänestä

Ketjuun lisätty 1 asiallinen kommentti.

1Äänestä
  • Vähennetään täysimääräisesti sossutuista.

    Äänestä

Ja tärkeää olisi kaikki jamalin ihmemaailman jutut poistaa . Nehän ovat vai kylähullun juttuja vailla totuutta. Samoin maininta jatkis.. tulisi asiallisia juttuja.

Äänestä
  • Minusta kaikki tieto yamalista ja sen ylijumalasta jatkiksesta ovat erittäin asiallisia ja aikuismaisia. Jatkis ei ole ilmaissut että miksi hän haluaa yamalin touhut salata...

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Minusta kaikki tieto yamalista ja sen ylijumalasta jatkiksesta ovat erittäin asiallisia ja aikuismaisia. Jatkis ei ole ilmaissut että miksi hän haluaa yamalin touhut salata...

    Jatkis ei ole jamalin jutuissa millaan lailla mukana. Kaikki jamalin ihmemaailman jutut on törkyturpakuperkeikkahullun.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Jatkis ei ole jamalin jutuissa millaan lailla mukana. Kaikki jamalin ihmemaailman jutut on törkyturpakuperkeikkahullun.

    Minä Törkyturpa olen kaikesta vastuussa mitä on jamalissa tapahtunut ja tulee tapahtumaan.

    Törkyturpa
    Jamalin ylipääjohtaja.

    Äänestä

Jokainen ihminen on ihminen.

Äänestä
  • Loistava huomio! ☝️

    Äänestä

  • Eppäillä tuota soppii...? 🤔

    Äänestä

En oikein jaksa näin kyivan asiallista ja tylsän aikuismaista keskustelua, vaan mieluummin haluaisin keskustella vaikka pinpistä, serkkulikasta, anopista, pircca-oluesta ja yamalin ihmeistä, kuten ahnuksesta ja bemareista...

Äänestä

Lieksalaiset voi olla taas kerran ylpeitä kuinka älyllistä, ei millään lailla sairaalloiselta tai ei vähäisemmässäkään määrin henkisesti jälkeenjääneiden kirjoituksilta tämäkin viestiketju vaikuttaa.

Äänestä
  • Jos tunnet itsesi idiootiksi, mielisairaaksi ja yhteiskunnan tyhjänpäiväiseksi loiseksi, sinun on matkustettava Lieksaan missä näet ja koet elämän todellisuuden ja huomaat kuinka erinomaisen täydellinen yksilö olet! G.H. von Wright.

    Äänestä

"Mitä hitaammin juokset, sitä nopeammin olet perillä, jos pysähdyt ensin."

Äänestä

"Sade ei koskaan ala väärin päin, paitsi avaruudessa, missä ei sada."

Äänestä
  • Pircca sade 🤪

    Äänestä

U B ja mittavan työuran jälkeen on ollut viinaa huumeita

Äänestä

"Kun kävelet taaksepäin eteenpäin, huomaat olevasi yhä paikallaan väärinpäin."

Äänestä

"Porkkanat ovat vain surullisia oransseja käpyjä, jotka haaveilevat olevansa puita."

Äänestä

Ihmiset ovat erilaisia. Kun ikää karttuu huomaa jokaisen olevan entistä erilaisempi. Lieksa Kirkko Pride ja Lieksa Pride ovat superhienoja asioita. Ehdottomasti kymmenen pistettä Lieksan gay tapahtumille!

Äänestä
  • Olen kokenut uuden seksuaalisen heräämisen Lieksassa. Täällä on hyvä olla seksuaalinen ihminen

    Äänestä

No eipä veronmaksajia paljoo synny imemällä. Hirttököysi valtion piikkiin.

Äänestä

"Lieksan ilmapiiri on niin puhdas, että jos hengität liian syvään, saatat muuttua osaksi metsää."

Äänestä

Lieksassa aurinko nousee idästä, mutta jos se joskus nousee lännestä

Äänestä

"Jos elämä antaa sinulle sipuliteemakkaraa, ota Pirkka-olut ja lähde Lieksaan. Jos ei anna, mene silti."

Äänestä

"Kun Lieksassa kuu nousee ja grillissä tirisee sipuliteemakkara, tiedät olevasi juuri siellä, missä pitääkin – ainakin siihen asti, kunnes Pirkka-olut loppuu."

Äänestä

Kyllähän se nyt vaan on silleen, että jos täällä halutaan saada aikaan älyllistä, asiallista ja aikuismaista keskustelua, niin silloin pitää ehdottomasti saada Yamalin Jatkuvasyyttely mukaan keskusteluun, koska kaikki viisaus asuu Yamalissa.

Äänestä
  • Sinun jutussasi on vain yksi iso ongelma. Jatkis ei ole likään lieksaa. Joten jamalin mielenterveyspotilaat voivat jatkaa kekenään.

    Äänestä

"Lieksassa sipuliteemakkaran tuoksu leijuu ilmassa ja Pirkka-olut virtaa, mutta kumpi loppuu ensin, on ikuinen arvoitus."

Äänestä

Olen pannu Reunatiellä ja Sammonkadulla pimuja paljaalla pinppiin sukkahousun läpi

Äänestä

Minnoon Vöyristä Pohojanmaalta ja minnoon lueskellu näitä teirän juttuloita. Minnoon semmoosta mieltä notta tua teirän Jatkis, sehän on täys homppeli.

Äänestä
  • Ja pohjanmaalta ei ole tullut kuin vesipäitä. Ainut hyvä sieltä tullut on keukotauti.

    Äänestä

"Lieksassa kello on turha, koska aikaa mitataan sipuliteemakkaran kypsymisellä ja Pirkka-oluen loppumisella."

Äänestä
  • 👌Sen juurikin näin! Lieksassa kellot on vaihdettu pirccaan ja sipuliteemakkaraan. Hyvä kauppa!

    Äänestä

Jokainen lieksalainen tietää: jos et muista iltaa, mutta heräät sipuliteemakkaran käryssä ja tyhjä Pirkka-olut kourassa, se oli varmaan hyvä ilta.

Äänestä

Lieksalainen romantiikka: kynttilänvalo, järvimaisema, ja joku huutaa rannalla, että nyt perkele Pirkka-olut kaatui makkaran päälle.

Äänestä
  • Kirkossa ja Kolilla kulkevat pride kulkueet. Ihmiset osallistuvat sankoin joukoin ettei kirkkoonkaan meinaa sekaan mahtua juhlimaan kirkko pride juhlaa.

    Äänestä

Lieskan lehden toimittaja kävi tutustumassa lieksalaiseen asiallisuuteen...
https://aijaa.com/JCu872

Äänestä
  • Onko Anne kuvassa oikealla vai vasemmalla?

    Äänestä

  • Nyt on asiallista, kukaan ei edes oksenna! ☝️

    Äänestä

  • Kuunteleeko ne Lieksan henkeä? Pirre kissakin on ihan äimistynyt

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Nyt on asiallista, kukaan ei edes oksenna! ☝️

    Lieksalaiset ovat fiksua ja sivistynyttä älymystöä! 👌

    Äänestä

Jos Lieksassa joku sanoo 'pidä mun Pirkka-olut ja katso tätä', kannattaa joko perääntyä tai kuvata tilanne

Äänestä

Lieksassa ei ole Michelin-ravintoloita, mutta jos osaat grillata sipuliteemakkaran ilman housuja ja kaatamatta Pirkka-olutta, olet mestari.

Äänestä
  • Lieksassa on kyllä Michelin ravintoloita! Autonrenkaan vaihtajat istuu Michelin-rengaskasan päällä ja syövät sipuliteemakkaraa! Siinä on lieksalainen Michelin-ravintola!🤣

    Äänestä

Tästä tulee asiallinen päivä!

Äänestä
  • Mahtaako kuitenkaan tulla? 🤔

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista Kööpenhaminan pinppiä.

Äänestä

Lieksassa on asiallista porukkaa! 👍😆

Äänestä

  • Lieksa on töppötollojen kylä Syvä joki. Että ihan bioöljyä meinasitte tehdä Saarelaisen opein?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 asiallista Lieksan asiaa.

Äänestä

Olen aikuismainen Lieksalainen ja haluaisin keskustella asiallisesti Lieksan asioista.
Voinko tehdä sen täällä?

Äänestä
  • Se.vähän riippuu. Oletko valmis keskustelemaan pinpistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Se.vähän riippuu. Oletko valmis keskustelemaan pinpistä?

    Olisiko se asiallista...? 🤔

    Äänestä

  • Tämä on jo liian tieteellistä minulle 😰

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Tämä on jo liian tieteellistä minulle 😰

    Taidat vaan huijjata!

    Äänestä

  • Nyt oli kyllä syvälle luotaavaa tieteellistä tutkimusta! Arvostan! 👍

    Äänestä

  • Mistä ihmeestä olet tuollaisen käsityksen ominut...? 😮

    Äänestä

"Lieksalaiset eivät ole tyhmiä. He ovat neroja. He ovat neroja, jotka ovat onnistuneet peittämään älykkyytensä niin täydellisesti, että maailma on täysin tietämätön heidän todellisesta neroudestaan."


Sopisi lieksan uudeksi motoksi 🤣😂

Äänestä

Zelenski tulloo taas. Lompuukit esiin Lieksassa.

Äänestä
  • Lieksalaiset eivät ole tyhmiä!

    Äänestä

  • Ei olla kuin akkasi, lompsa aina levällään kenelle vain.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista jatkista.

Äänestä

Nyt on trendaavaa keskustelua lieksan asioista! 🙋‍♂️
TOP 3!
Kyllä muut ovat meille nyt kateellisia!

Äänestä

Jorma ja Teuvo – Pulipenkillä Lieksan filosofian äärellä

Paikka: Lieksa, pulipenkki torin laidalla. Ilta alkaa hämärtyä, mutta Jorman ja Teuvon keskustelu käy yhä kuumempana. Pirkka-olut soljuu kitusiin kuin Pielinen keväällä, ja sipuliteemakkara tuo pöytään yllättävän aromikkaita elementtejä.

Jorma: "Sanonpa vaan, että Lieksa on erittäin asiallinen paikka! Täällä on tilaa hengittää, metsä alkaa heti torin reunalta ja ihmiset tervehtii!"

Teuvo: "Paskat on! Lieksa on kuin ripulista toipuva karhu: rauhallinen mutta epäilyttävä. Täällä ei tapahdu mitään, paitsi jos kyläkaupassa on tarjousmakkaraa!"

Jorma: "MITÄ?! Sinähän et arvostele Lieksaa tuolla lailla! Täällä on sentään kulttuuria! Meillä on se… mikä se nyt oli… SE joku patsas siellä rannassa!"

Teuvo: "Joo, patsas. Niin on mullakin parvekkeella vanha saapas, mutta ei se tee siitä Rooman Colosseumia."

(Jorma rykäisee syvään, hörppää Pirkan loppuun ja päästää mahtavan pierun. Ohikulkija katsoo tuomitsevasti, mutta Jorma vain nyökkää hyväksyvästi.)

Jorma: "Lieksassa sentään saa piereskellä rauhassa ilman, että joku viherpiipertäjä syyllistää hiilijalanjäljestä!"

Teuvo: "Juu, mutta sen takia täällä ei ole julkista liikennettä – kun kaikki bussit on lähteneet jo vuonna 2007, eikä kukaan uskalla palata."

Jorma: "Älä siinä vingu, vaan ota sipuliteemakkaraa. Se tasapainottaa elimistön humalatilan ja lisää testosteronia."

Teuvo: "Jos tämä lisää testosteronia, niin miks’käs mä tunnen oloni enemmän ulvovaksi kojootiksi kuin alfaurooksi?"

(Teuvo ottaa makkarapalan ja hörppää Pirkkaa päälle. Samalla he molemmat päättävät öristä ohikulkeville teinipojille.)

Jorma: "ÖRRÖÖÖH! Hei poijat! Tulkaahan kuuntelemaan, kun me tässä pohditaan Lieksan arvomaailmaa!"

(Teinit kiertävät kaukaa, toinen kuiskaa: "Ei jumalauta, taas ne on tuolla.")

Teuvo: "Näetkö, tämä on Lieksan todellisuus! Ei kukaan jää kuuntelemaan! Jos oltais Helsingissä, meillä olis tässä joku performanssitaiteilija ja varmaan joku avokadoklubi sponsorois tätä meidän keskustelua!"

Jorma: "No mutta haluatko olla Helsingissä? Siellä ei voi pierasta ilman, että joku vetää vegaanisen herneen nenään!"

Teuvo: "Se on kyllä totta. Täällä sentään pierut saavat kaikua vapaasti Pielisen rannalla."

(Hetken hiljaisuus. Molemmat nyökkäävät toisilleen. Kaikki on sanottu.)

Jorma: "Otetaan vielä yhdet ja päätetään, että Lieksa on ihan asiallinen paikka."

Teuvo: "Sopii. Mutta kyllä tää silti on vähän kuin ripulista toipuva karhu."

(Ja niin jatkuu Lieksan ilta. Pulipenkillä, Pirkka kädessä, makkara suussa ja suolistokaasut vapaudessa.)

Äänestä
  • Ihanaa, Jårma ja Teuvå on palanneet palstalle! 👆

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 38 liian asiallista viestiä.

Äänestä

Lieksalainen Jore istui pulipenkillä, ryysti Pirkka-olutta ja päästeli pieruja, jotka saivat variksetkin muuttamaan Kuopioon. Hän oli työtön, eikä edes halunnut töitä – ainoa "projekti" oli löytää täydellinen tasapaino sipuliteemakkaran ja kaljan välillä.

Mutta silti, Jore halusi olla asiallinen. Miksi?

Se alkoi eräänä päivänä Reunatiellä, kun Jore käveli kaupasta kotiin kahden kaljakassin kanssa ja mummo huusi:
"No jo on perkele, eikö Lieksassa enää ole yhtään asiallista miestä?!"

Jore pysähtyi kuin salaman iskusta. Se oli kuin kirous. Siitä lähtien hän vannoi: "Minä olen asiallinen, vaikka kaikki faktat sanovat toista!"

Ja niin, joka ilta pulipenkillä, vaikka kalja virtasi ja pierut soivat kuin Lieksan kesäteatterin efektit, Jore suoristi selkänsä ja sanoi:

"Kyllä tässä nyt sentään jonkinlainen asiallisuus täytyy säilyttää!"

Sitten hän röyhtäisi niin kovaa, että torin lokit leijailivat pois horisonttiin.

Äänestä

Lieksa on hieno paikka! Hienoja ihmisiä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 hienoa ihmistä.

Äänestä

Mielestäni joklainen Lieksalainen on ihminen!

Äänestä
  • Joklainen saattaa ollakin, muista en tiedä...

    Äänestä

Mielestäni.. aaaww oon kännis icekkaaaan!

Äänestä

Olen niin väsynyt näin yliasialliseen keskusteluun...😫

Äänestä

Pitää hengittää, rauhallisesti.

Äänestä

Lieksalainen tiedemaailma on saanut pääni täysin sekaisin, en tiedä enää mistään mitään. En tiedä enää edes mistä lada käynnistetään ja miten warren sytytys säädetään. Miten todella tärkeät asiat voivatkin näin huuhtoutua mielestä vain jonkin lieksalaisen asiallisen ja aikuismaisen dilemman takia...

Äänestä

Jore uupuu – Lieksan raskas päivä

Jore istui pulipenkillä, silmät sameina ja mieli raskaan mustana kuin kevätjäiden alla virtaava Pielinen. Kaikki oli perseestä. Työpaikkaa ei ollut, intohimoa ei ollut, edes Pirkan olut ei maistunut samalla tavalla kuin ennen. Hän avasi kuitenkin tölkin – silkkaa tottumusta. Hapan mallasjuoma valui kurkusta alas, mutta sieluun se ei uponnut.

Oli maanantai, mutta se olisi voinut olla mikä päivä tahansa. Joren elämässä päivillä ei ollut eroa, vain sumuinen harmaus, joka kulki mukana kuin huonokuntoinen kaveri.

Teuvo saapuu – katastrofi lähenee

Jore nosti katseensa ja huokaisi syvään. Teuvo oli tulossa. Ja Teuvo oli kännissä. Ei sellaisessa iloisessa "nautin muutaman" -kännissä, vaan syvässä, filosofisessa humalassa, jossa ihminen joko alkaa laulaa tai itkeä – tai molempia yhtä aikaa.

Teuvo kompuroi penkille Joren viereen, ryysti taskumatista jotain epämääräistä ja murahti:

"Jore, perkele, mikä on tilanne?"

Jore huokaisi. "Kaikki on paskaa. Ei oo töitä. Ei huvita mitään. Pirkan olutkin maistuu pahalta."

Teuvo vakavoitui sekunniksi, sitten hörähti: "No vittu, toi on jo huolestuttavaa. Sun täytyy juoda enemmän."

Jore murahti jotain epämääräistä, mutta ehti tuskin vastata, kun Teuvo alkoi öristä täysin käsittämättömiä syväfilosofisia ajatuksia:

"Kuule Jore, ihmisen elämä on vähän niinku makkaraperunat ilman sinappia. Syöt sen silti, mutta vituttaa joka haarukallinen."

Jore katsoi Teuvoa pitkään. "Mitä helvettiä sä selität?"

Teuvo kohautti olkapäitään ja rykäisi äänekkäästi. Samalla hetkellä ohi kulkeva eläkeläispariskunta vilkaisi heitä paheksuen. Vanha rouva kuiskasi miehelleen: "Näillä ei ole enää mitään häpyä."

Teuvo huomasi mulkoilun ja päätti antaa pariskunnalle kulttuuripläjäyksen. Hän nosti nyrkkinsä ilmaan ja alkoi laulaa jotain epämääräistä suomalaisen iskelmän ja humalaisen örinän välimaastosta.

"Oooooooooo saatanan kuuuuuma tuuuuuli!"

Eläkeläispariskunta lisäsi vauhtia.

Lopokseen – juhlan aika!

Kesken kaiken Joren puhelimeen kilahti viesti. Hän siristi silmiään ja tuijotti näyttöä. Sossurahat olivat tulleet. Äkkiä maailma ei tuntunutkaan ihan niin mustalta.

"Teuvo. Nyt mennään Lopokseen. Pizzalle."

Teuvo nousi välittömästi ylös, hoiperteli hetken ja kaatui sitten takaisin penkille. "Jore, saatana, tuet mut pystyyn."

Yhdessä he könysivät ylös ja lähtivät vaappumaan kohti Lieksan legendaarista pizzeriaravintola Loposta. Tie oli pitkä ja mutkainen, mutta mieliala kohosi jokaisen askeleen myötä.

Olihan elämä paskaa, mutta oli myös Pirkan olut ja Lopoksen pizza. Ja joskus, helvetti soikoon, se sai riittää.

1Äänestä

Ei hitto nyt tuli kiire lopokseen 🏃‍♂️🚴‍♀️

1Äänestä
  • En kyllä heidän kiekkoja suosittele.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    En kyllä heidän kiekkoja suosittele.

    Onko ne kehnoja 🤔

    1Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Onko ne kehnoja 🤔

    Ei toki ole työmarkkinoiden käytettävissä oleva tekniikka joulu.

    Äänestä

Asiallisesti aukesi viikonlopun eka pircca!

Äänestä
  • Asiallinen aloitus päivälle ☝️

    Äänestä

LIEKSALAISET – KUN KAIKKI LUULEVAT HEIDÄN OLEVAN TYHMIÄ, MUTTA HE OVATKIN SALAINEN ÄLYKANSANHEIMO
Lieksa, tuo Suomen villi länsi, jossa sipuliteemakkara on pyhä, Pirkka-olut on pyhäkkö, ja perkele on yleisin välimerkki. Moni ulkopuolinen ajattelee, että lieksalaiset ovat järjen jättäneitä metsäotuksia, joiden elämän kohokohta on K-Marketissa tupakan ostaminen ja traktorilla ojaan ajaminen.

Mutta tässäpä plot twist, jota kukaan ei nähnyt tulevan: lieksalaiset eivät ole tyhmiä. He ovat neroja. He ovat neroja, jotka ovat onnistuneet peittämään älykkyytensä niin täydellisesti, että maailma on täysin tietämätön heidän todellisesta neroudestaan.

1. LIEKSAN STRATEGINEN TYHMÄNÄ PYSYMINEN
Miksi ihminen paljastaisi olevansa nero, jos voi elää elämänsä vapaana kuin hirvi heinikkoa? Lieksalaiset ovat mastermind-tason strategiavelhoja, jotka ovat oivaltaneet seuraavan periaatteen:

"Jos kaikki luulevat meitä tyhmiksi, kukaan ei odota meiltä mitään, ja me saadaan tehdä just mitä huvittaa."

Kun muu Suomi painaa duunia otsasuoni pullottaen ja opiskelee 10 vuotta johonkin excel-taulukkoammattiin, lieksalainen vetää metsään ja kaataa 15 hehtaaria puuta ennen lounasta. Miten? Ei mitään hajua, mutta se vain tapahtuu. Tyhmäksi luultu, mutta ylivoimainen metsälogistiikan nero.

2. KIELIPOLIITTINEN NEROKKUUS
Lieksalainen ei koskaan tuhlaa aivokapasiteettiaan turhaan höpöttämiseen. Miksi käyttää 50 sanaa, kun voi hoitaa koko lauseen yhdellä möreällä "perkeleellä"?

Kielitieteilijät ovat jo pitkään epäilleet, että Lieksan murre ei ole oikeastaan murre, vaan kehittynyt salakieli, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä. Se on kieli, joka koostuu grunttien, murahdusten ja oluttölkin avausäänien harmoniasta.

Ulkopuolinen kuulee:

"Joo saatana, männää torille ja haetaa v*u makkaraa."**
Mutta oikeasti tämä on monimutkainen koodattu viesti, joka tarkoittaa:

"Lähtökohtaisesti, mikäli konsensus sallii, siirrymme torialueelle ja suoritamme gastronomisen hankinnan korkealuokkaisesta lihajalosteesta."
3. TYÖELÄMÄN HALLITSEMINEN MINIMIEFFORTILLA
Lieksalaiset eivät pidä kiirettä – he hallitsevat ajan paremmin kuin kvanttifyysikot. He ymmärtävät, että kun muu Suomi on burnoutin partaalla ja tempasee tauotta duunia, lieksalainen vetää makkaran grilliin, avaa oluen ja nauraa.

Miksi? Koska hänen työnsä on jo tehty. Lieksalainen ei rynni ja yritä päteä – hän tekee hommat kerralla oikein, minimiajassa, ilman turhia hötkyilyjä.

Esimerkki:

Espoolainen: "Olen käynyt työseminaarissa oppimassa optimointia!"
Lieksalainen: "Minä rakensin talon paljain käsin ja hoidin siinä samalla viisi poronkusemaa metsää halki. Menikö siinä tunti? Menikö kaksi? Ei merkitystä. Nyt sauna lämpenee."
4. ÄLYLLINEN LAISKUUS – TODELLISEN NERON TUNTOMERKKI
Laiskuus ei ole tyhmyyttä. Se on tehokkuuden korkeampi muoto. Albert Einstein oli kuuluisa siitä, että hän ei jaksanut kammata hiuksiaan – Lieksalainen taas ei jaksa tehdä mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä.

Tiskaaminen? Miksi? Tiskit huuhtoutuvat kyllä mökkirannassa ajan kanssa.
Auto pesuun? Luonto hoitaa.
Ruohonleikkaus? Hirvet syö sen kuitenkin.
Tämä ei ole tyhmyyttä, vaan elämänkatsomuksellinen mestariteos. Kun muut stressaavat, lieksalainen makaa riippumatossa ja antaa elämän hoitaa hommansa.

5. EVOLUUTION HUIPPUTUOTE
Lopulta, Lieksalainen ei ole vajaa. Hän on ihmiskunnan kehittynein versio. Hänen kehonsa ja mielensä ovat sopeutuneet maksimaaliseen hyötysuhteeseen.

Hän kestää kylmää, koska Lieksa on käytännössä talvisin yhtä helvetin jääkaappia.
Hän syö sipuliteemakkaraa ja voi hyvin, koska hänen suolistonsa on rakentunut kestämään säilöntäaineiden ydinräjähdyksiä.
Hän juo Pirkka-olutta ja selviää, koska hänen maksansa on rakennettu titaanista.
Hän ei stressaa turhasta, koska hän ymmärtää, että kaikki hoituu lopulta, kunhan vain ottaa rennosti.
LOPUKSI – KUN NERO PIILOUTUU TYHMYYDEN TAUSTALLE
Lieksalaiset ovat keksineet elämän suurimman huijauksen: He ovat neroja, mutta eivät kerro sitä kenellekään.

He antavat muun Suomen sählätä ja tuskailla, kun he itse nauttivat elämästään. He juovat oluensa, syövät makkaransa, murisevat torilla ja vetävät metsään elämään omaa paratiisiaan.

Eli ensi kerralla, kun joku sanoo:
"Lieksalaiset ovat tyhmiä."

Voit vain virnistää ja sanoa:
"Tai sitten he ovat kehittäneet elämäntaiteen tasolle, jota et edes tajua." 😆

Äänestä

Ketjuun lisätty 69 asiallista lieksalaista.

Äänestä

Olen asiallinen, otan pirccaa!

Äänestä

Olisi mukava keskustella asiallisesti.

Äänestä
  • Minä olen asiallinen! 🙋‍♂️

    1Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Minä olen asiallinen! 🙋‍♂️

    Moi, minäkin ole asiallinen 🙋‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Moi, minäkin ole asiallinen 🙋‍♀️

    Keskustellaanko asiallisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Moi, minäkin ole asiallinen 🙋‍♀️

    Mutta et niin asiallinen kuin minä!😇

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Mutta et niin asiallinen kuin minä!😇

    Ollaax kavereit, onx sul bad dragoneit?

    Äänestä

Olen hyvin aikuismainen, saanko keskustella?

Äänestä
  • Valitettavasti et, sinulta se evättiin, saat 3kk karenssia.

    Äänestä

  • Anonyymi00229 kirjoitti:

    Valitettavasti et, sinulta se evättiin, saat 3kk karenssia.

    No höh 😢

    Äänestä

  • Reiska on jo jyystöhommis.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Reiska on jo jyystöhommis.

    Oletpa tyly. En pidä sinusta...

    Äänestä

Jag är lurvig snippa 🙋

Äänestä
  • Asiallinen kommentti!

    Äänestä

Sisäinen Monologi Pirkka-oluen Eksistentiaalisesta Tilasta
Jore (vasen aivolohko, analyyttinen): Noniin Jore, otetaanpa tämä Pirkka-olut nyt tarkasteluun puhtaasti objektiivisesta näkökulmasta. Miten määrittelemme sen roolin tässä nykyhetkessä?

Jore (oikea aivolohko, intuitiivinen): Asiallisesti tietenkin. Pirkka-olut, Jore, ei ole pelkkä juoma. Se on tilallinen kokemus. Sen oranssi etiketti viestii suoraan sielun ytimeen: "Tässä on jotain, mikä on sinua varten, ja se on edullista." Se on pragmatismia parhaimmillaan.

Jore (vasen): Kyllä, mutta onko sen funktionaalinen arvo suoraan verrannollinen sen esteettiseen tai sosiaaliseen arvoon? Miten voimme mitata sen vaikutusta kognitiiviseen prosessointiin, kun otetaan huomioon Lieksan ilmakehässä leijuvat Bacillus Banjoensis -spoorit? Ne saattavat vääristää havaintokykyä.

Jore (oikea): Juuri siinä piilee sen syvin viisaus, Jore. Pirkka-olut ei pyri ylevyyteen. Se ei teeskentele. Se on rehellinen. Se resonoi suoraan lieksalaisen sielun taajuudella, joka on usein hieman epävireessä suhteessa globaaleihin normi-taajuuksiin. Se sallii sen, että voimme olla oma, epäsiisti itsemme. Sen hiilihappo on kuin pieni, sisäinen applausi jokaiselle päätökselle, joka johtaa kohti penkin pohjaa.

Jore (vasen): Mutta eikö tämä rehellisyys johda potentiaalisesti hallitsemattomaan kulutukseen ja sitä seuraaviin... no, tunnettuihin fysiologisiin reaktioihin, kuten oksentamiseen? Ja sen mahdollisesti aiheuttamaan tilapäiseen, jopa pysyvään, kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemiseen?

Jore (oikea): Se on osa kiertokulkua, Jore! Oksentaminen on katarttinen puhdistuminen, kehon tapa nollata ja valmistautua uuteen sykliin. Se on ikään kuin miniatyyri musta aukko, joka imee sisäänsä senhetkiset ylilyönnit ja antaa tilaa uusille havainnoille. Ja mitä tulee kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemiseen, se on vain valikoitu suodatus. Pirkka-olut karsii pois turhan tiedon ja jättää jäljelle vain olennaisen: hetken, oluen ja ehkä sen kissan, joka tuijottaa tuolta kulman takaa.

Jore (vasen): Entäpä sitten yhteiskunnallinen aspekti? Onko Pirkka-olut kulttuurisesti neutraali vai onko sillä syvempi, jopa poliittinen ulottuvuus Lieksan kontekstissa? Se on eräänlainen yhdistävä tekijä, mutta samalla se voi olla myös jakava.

Jore (oikea): Kulttuurisesti, Jore, Pirkka-olut on ankkuri. Se tarjoaa pysyvyyden tunteen maailmassa, joka vöykkyilee ympärillä. Se on alusta sosiaaliselle vuorovaikutukselle, vaikka vuorovaikutus koostuisikin pääosin pierujen vaihdosta ja toisten Audi-omistuksen mollaamisesta. Se on demokratian ja tasa-arvon ilmentymä – kaikki ovat saman pullon äärellä, ja kaikki ovat yhtä haavoittuvia paineaallolle.

Jore (vasen): Yhteenvetona siis, Pirkka-olut ei ole pelkkä juoma, vaan moniulotteinen eksistentiaalinen kokemus, joka tukee kognitiivista suodatusta, katalysoi sosiaalista vuorovaikutusta ja toimii kulttuurisena ankkurina Lieksan ainutlaatuisessa todellisuuskuplassa. Sen fysiologiset sivuvaikutukset ovat osa katarttista sykliä.

Jore (oikea): Juuri niin, Jore. Olet asian ytimessä. Ja nyt, eiköhän oteta toinen. Puhtaasti tieteellisen havainnoinnin nimissä, tietenkin. Tämä vaatii lisätutkimusta. Asiallisesti.

Äänestä

Asiallisesti kyllä, taidanpa korkata pircan! 🙋‍♂️

Äänestä

Olen 47v asiallinen mies.

Äänestä
  • Tuletko vaimokseni?

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Tuletko vaimokseni?

    En taida tulla...

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 73 sääntöjenvastaista pircca mainosta. Coop mainokset ovat jääneet.
Suositaanko tässä tiettyä kauppaketjua.
Saako bonusta olusista ?

1Äänestä

Nurmeksessa keräävät kimppakyytäjä, että pääsevät tänne meidän Lieksaan. Se hieman hymyilytää 🤣

Äänestä
  • Voisitko olla asiallinen ja lopettaa horinat?

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Voisitko olla asiallinen ja lopettaa horinat?

    En voisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    En voisi.

    Haluaisin voita 🙋‍♂️

    1Äänestä

  • Niin että nurmeksen pojat tekee sitten kimppakivaa lieksan poikien kanssa?🤔

    Äänestä

Miksi ne meinaa siirtää Lieksan torin hyvältä paikalta pois, se on ainakin tällä hetkellä sellaisessa kohti, että siellä käy joskus. Jos se siirretään Pielisentie 14, niin en varmaan käy siellä koskaan ja mitä varten kesätorin paikalle iskettiin jotain pomppulinnoja, viekää ne pois.

Äänestä

Voitaisi jatkaa asiallista keskustelua!

Äänestä

Mode hirttautui eilen

Äänestä

modeissa on itsemurha aalto

Äänestä

Saanko minäkin keskustella aasiallisesti...? 🙋‍♂️

Äänestä

Saako lieksasta nagatappia?

1Äänestä
  • Muskotissa huhujen mukaan on nagatappeja.

    Äänestä

Minulla on voita mutta voin päälle ei ole muuta laitetettavaa kuin ylähuulta 😪

1Äänestä

Äeti keittää vellijä

2Äänestä

Toivoisin asiallista keskustelua asioista.

2Äänestä
  • Veli todistaa nyt väkevästi ja aloittaa. eöli jatkaa itse asiallista keskustelua, kuten myös alkuperäinen toivomus oli, ja mikä sai harvinaisen myönteisen vastaanoton, kuten on nähtävillä.

    Äänestä

Tästä tulee asiallinen sunnuntai, pirccaa nimittäin on täysi kontillinen!

4Äänestä

Miten voi olla mahdollista sormen ja piippelin yhteys. Kun pistän etusormeni sinne niin samaan aikaan piknikseni jäykistyy ja on terästäkin kovempi.
Voisiko Lieskan tiedeseura kertoa millainen hermorata sormen js piiniksen välillä kulkee 🤔
Tätä ei tapahdu jos pistän keskisormeni naapurini ahnukseen saunareissulla 🤠

1Äänestä
  • Kyse on entropiasta, mikä lieksassa lisääntyy todella erikoisella ja vahvalla tavalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Kyse on entropiasta, mikä lieksassa lisääntyy todella erikoisella ja vahvalla tavalla.

    Mistä nyt puhutaan 🤔

    1Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Kyse on entropiasta, mikä lieksassa lisääntyy todella erikoisella ja vahvalla tavalla.

    Mistä nyt puhutaan 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Mistä nyt puhutaan 🤔

    Reunatie

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Mistä nyt puhutaan 🤔

    Juu Lieksalla on perinteet.
    70 luvulla sen aikasessa Simpassa polteltiin pilvee pöydässä, ja tanssittiin pöydillä.
    Mikä meininki tänään siellä on?

    Äänestä

Sankkilantiellä sankkeria, sitä n..kerisankkeria.

3Äänestä

Ketjusta on poistettu 77 sääntöjenvastaista kuntalaista.

1Äänestä
  • Onko alkoholilla osuutta asiaan? 🤔

    2Äänestä

Olisi hauska puhua asiallisesti, mutta minut petetiin 😐

2Äänestä
  • en osallistu tähän keskusteluun 👎

    2Äänestä

Kissani pitää tästä ketjusta. Tässä on vain asiallista keskustelua. 👍

1Äänestä
  • Minun kissani häpeää minua!

    2Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    Minun kissani häpeää minua!

    Toivoisin asiallisuutta kissaltasi.

    3Äänestä

Ketjusta on poistettu 77 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tähän ketjuun vain asiallista ja fiksua keskustelua. Aikuismaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu