Opettajien kertomaa : lasten tekoja peitellään

Äitinä ja kasvattajana itsekin myönnän kyllä miten äidit ylisuojelevat lapsiaan. Pikku piltit saa kyllä turhautuneina kiusata ihmisiä, naapureita, pientalojen pihoja jne jne.
Mutta annas olla, kun aikuinen sitten turhautuu ja kyllästyy , silloin ei enää sanan säilä riitä, voidaan käydä päälle ja voi käydä tosi pahasti !
Että sanokaa nyt ihmeessä niille kullan muruillenne, että eivät kiusaa ketään muitakaan, vaikka mukiloivatkin toisiaan oikein herkkuvideoinnin kera, sillä kun aikuinen suuttuu, siitä on sitten oksat pois ! Uskokaa nyt ihmeessä .

Tässä esimerkkiä .
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/71682011-2b32-4acd-b734-9ba3197809a7
1242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aivan totta, juuri näin. Oma kiusattuna oleminen liittyi juuri vanhempien puhuttelussa kakaroidensa suojeluun. Totesin tuolloin että hankin aseen ja naapurikin oli jo hankkinut. Aseet ei aina tarkoita juuri ampuma-aseita.
Ja lohdutan muitakin kiusaamisen kohteita: keinot on monet.
Jopa taskurahan antaminen nuorisolle, joka paljastaa kiusantekijöiden nimiä oikeutta varten. Oikeus voi usein olla myös omissa käsissä, jos yhteiskunnan oikeus ei toimi. Arkitodellisuutta. Nykyisin poliisi käy jo luokissa tiedottamassa, että kun joudut korvausvastuuseen(sanotaan nyt vaikka esim. tulipalon aiheuttaminen ) , olet siitä vastuussa sitten hamaan ! Sen takia ne nimet on niin tärkeät saada.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Äitinä ja kasvattajana itsekin myönnän kyllä miten äidit ylisuojelevat lapsiaan. Pikku piltit saa kyllä turhautuneina kiusata ihmisiä, naapureita, pientalojen pihoja jne jne.
Mutta annas olla, kun aikuinen sitten turhautuu ja kyllästyy , silloin ei enää sanan säilä riitä, voidaan käydä päälle ja voi käydä tosi pahasti !
Että sanokaa nyt ihmeessä niille kullan muruillenne, että eivät kiusaa ketään muitakaan, vaikka mukiloivatkin toisiaan oikein herkkuvideoinnin kera, sillä kun aikuinen suuttuu, siitä on sitten oksat pois ! Uskokaa nyt ihmeessä .

Tässä esimerkkiä .
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/71682011-2b32-4acd-b734-9ba3197809a7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu