Heille näytettiin ja kerrottiin mutta he eivät nähneet eivätkä kuulleet

Ihmisen sosiaalinen asema ja tarve säilyttää se on monen ymmärtämättömyyden syy. Kuvitellaanpa vaikka jonkun uskonnollisen yhteisön esimiehiä. Kuinka he voisivat hyväksyä ufot ja humanoidit jos se ei kuulu yhteisön uskomuksiin, kuin hintana on saavutetun esimiesaseman menettäminen? He eivät voi hyväksyä edes ilmeisiä tosiasioita. Siksi heidän on luotava yhteisön uskomuksia vastaava kuvitteellinen sepitys ufoilmiöstä ja puolustettava sitä koko ajan, puolustettava valhetta siis. Jotkut saattavat ajautua taisteluun ihmisiä vastaan jotka tuovat esille ufoinformaatiota.
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei tuollaista nyt voi yleistää. Esimerkiksi varhainen kirkko isä Augustinuksen johdolla oli täysin valmis heti heittämään kuikkaa vanhan testamentin kosmologialla ja korvaamaan sen aristoteelisella näkemyksellä ihan käytännön syistä. Vanhojen idän uskomusten tuputtaminen helleenisen filosofisen järkeilyn vaikutteiden inspiroimalle Roomalle ei olisi ollut hyvä myyntipuhe kristillisyydelle, joten Augustinus oli valmis tinkimään opillisesta puritaanisuudesta käytännön asioiden edestä.

Ironisestikin juuri raamatullisen lättämaan uusi tuleminen on tapahtunut näennäisen rationaalisella nykyajalla ja ei missään nimessä uskonnon korkeimpien portinvartijain toimesta, vaan somevaikuttajain ruohonjuuritasolla levittämän saastan alkaessa valua aina vain vainoharhaisemmiksi muuttuviin valtaosin protestanttisiin piireihin.

Äänestä
  • Huippuironiana on tietysti, että protestanttisuus itse oli alkujaan ollut juuri kapinaliike keskusjohtoista ja ylhäältä saneltua paavismin oppia vastaan eli nykypäivän räikeimmän taantumukselliset ajatukset ovat eilispäivän kapinallisten käsialaa.

    Vallankumous syö lastenlapsensa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen sosiaalinen asema ja tarve säilyttää se on monen ymmärtämättömyyden syy. Kuvitellaanpa vaikka jonkun uskonnollisen yhteisön esimiehiä. Kuinka he voisivat hyväksyä ufot ja humanoidit jos se ei kuulu yhteisön uskomuksiin, kuin hintana on saavutetun esimiesaseman menettäminen? He eivät voi hyväksyä edes ilmeisiä tosiasioita. Siksi heidän on luotava yhteisön uskomuksia vastaava kuvitteellinen sepitys ufoilmiöstä ja puolustettava sitä koko ajan, puolustettava valhetta siis. Jotkut saattavat ajautua taisteluun ihmisiä vastaan jotka tuovat esille ufoinformaatiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu