Nuorten syrjäytyminen on suomalaisten työnantajien syytä

Nuorten syrjäytyminen on sataprosenttisesti suomalaisten mulkkutyönantajien syytä.

Nuori ei saa koskaan ensimmäistä kunnon työpaikkaa, kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa hyvään perheeseen, eikä ole isän firmaa, kuten ei myöskään sukulaista toimitusjohtajana jossain yrityksessä, jonka avulla työllistyä. Suomalainen mulkkutyönantaja ennakkoluuloisuudessaan ei palkkaa ketään sellaista nuorta, joka ei ole perheenjäsen tai tutun tuttu. Työllistymiseen johtavia suhteita ei voi myöskään itse rakentaa, jos ei ensin ole työtä, jossa niitä suhteita luodaan.

Sitten kun se nuori on tuon johdosta vuosia ilman työtä, niin sen jälkeen häntä ei oteta mihinkään töihin siitä syystä, että on niin vähäinen työhistoria, mitä suomalainen mulkkutyönantaja ennakkoluuloisuudessaan pitää merkkinä epäaktiivisuudesta. Siitä huolimatta, että työn hakeminen on itsessään merkki aktiivisuudesta, ja että työpaikasta torjuminen vähäisen työhistorian takia on työnantajien itsensä luoma itseään ruokkiva kehä, niin ei oteta töihin. Syytetään vaan sitä nuorta työnhakijaa tilanteestaan, joka ei ole koskaan saanut edes mahdollisuutta yrittää.

Tämä kaikki sitten johtaa toimettomuuteen ja epäonnen kierteeseen. Kun syrjäytyneet nuoret, joilla ei ole mitään menetettävää, lopulta tajuavat tämän, niin itse kyllä pelkäisin, jos olisin suomalainen mulkkutyönantaja.
7273
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Totta osiltaan ! Mutta tuo mulkkuus on sinussa. Ay ja vasemmisto on tehnyt työnantajat todella varovaisiksi. Siinä saa nyt sitten kärsiä ay-jälkeläiset ja itse punamulkut.
Töitä olisi .

Äänestä

Kyllä näin on. Työtä löytyy mutta Ay ja vasemmisto on esteenä.
Komukat eivät ymmärrä omaa etuaan.
Muissa maissa ymmärtävät paremmin.

Äänestä

Eikö sinun "mulkku" kannattaisi perustaa itse yritys ja alkaa työllistämään nuoria kun se lienee helppoa? Kannattaisi ehkä kysellä ay-porhoilta, miksi nuoren on vaikea työllistyä Suomessa.
Syitä on niin sysissä kuin sepissä. Työpaikat eivät tämän päivän melskeessä ole itsestään selvyys kokeneemmallekaan väelle. Jos työtä ei ole tarjolla kokeneemmallekaan väelle niin vielä heikompi sen nuoren on työllistyä eikä yritystoimintaa kaiketi ylläpidetä diakoniatyöllä.

Äänestä

Ällistyttävää, miten syrjäytyminen lisää myös katkeruutta.

Äänestä

Laiskan nuoren pitäisi päästä heti johtajan pallille istuun kännykkä liimattuna käteen kun se ei jaksa tehdä matalapalkka alan raskasta, ruohonjuuri tason työtä. Olen kuullut kuinka niillä on kamala palkkavaatimus ja työn pitää olla helppoa istumatyötä. Siivousluuttuun ei taatusti kosketa.

Äänestä

Koulutus taitaa nykyään olla kaiken a ja o.
Ilman koulutusta on vaikea päästä töihin, toisin oli 30 vuotta sitten, silloin pääsi melkein minne vain pelkällä peruskoulupohjalla, jos ei liian nirso ollut töiden suhteen.
Monet etenivät sitten työssä ollessaan, työn ohessa opiskellen, ja kartuttamalla työkokemusta.
Jos nuorena on päättäväinen, tietää mitä haluaa " isona " tehdä, on helpompaa estää syrjäytyminen.
Elämässä on tehtävä valintoja, koskien myös omaa elämää. Itselläni meni se valintavaihe vähän ohi ja jäin syrjään. Oma vika, vaan eipä sitä enää voi muuttaa, eikä oikein murehtiakaan.
Nykyään kyllä työelämältä odotetaan työntekijänä aika paljon, kun taas myös työnantajat vaativat aika paljon. Maailma on muuttunut, ihmiset ovat muuttuneet.
Kehitystä kehittymisen päälle, joidenkin jopa on vaikeaa pysyä perässä muutoksessa.
Ketään syyllistämättä on silti sanottava, että yhteiskuntakaan ei ole aina ihan kaikkeen syyllinen. Ehkä itselle tulee helpommaksi syyttää muuta/muita, vai tuleeko sittenkään ?

Äänestä

Ei se ollut työn saanti helppoa 50 vuotta sittenkään. Kun toisen asteen
koulutuksella ei saanut vielä työn päästä kiinni, niin piti hankkia se
toinenkin ammatti. Siinä touhuttiinkin sitten seuraavat 35 vuotta ja
siitä kertyi ihan asiallinen keskivertoeläke. Olen tyytyväinen valintoihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nuorten syrjäytyminen on sataprosenttisesti suomalaisten mulkkutyönantajien syytä.

Nuori ei saa koskaan ensimmäistä kunnon työpaikkaa, kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa hyvään perheeseen, eikä ole isän firmaa, kuten ei myöskään sukulaista toimitusjohtajana jossain yrityksessä, jonka avulla työllistyä. Suomalainen mulkkutyönantaja ennakkoluuloisuudessaan ei palkkaa ketään sellaista nuorta, joka ei ole perheenjäsen tai tutun tuttu. Työllistymiseen johtavia suhteita ei voi myöskään itse rakentaa, jos ei ensin ole työtä, jossa niitä suhteita luodaan.

Sitten kun se nuori on tuon johdosta vuosia ilman työtä, niin sen jälkeen häntä ei oteta mihinkään töihin siitä syystä, että on niin vähäinen työhistoria, mitä suomalainen mulkkutyönantaja ennakkoluuloisuudessaan pitää merkkinä epäaktiivisuudesta. Siitä huolimatta, että työn hakeminen on itsessään merkki aktiivisuudesta, ja että työpaikasta torjuminen vähäisen työhistorian takia on työnantajien itsensä luoma itseään ruokkiva kehä, niin ei oteta töihin. Syytetään vaan sitä nuorta työnhakijaa tilanteestaan, joka ei ole koskaan saanut edes mahdollisuutta yrittää.

Tämä kaikki sitten johtaa toimettomuuteen ja epäonnen kierteeseen. Kun syrjäytyneet nuoret, joilla ei ole mitään menetettävää, lopulta tajuavat tämän, niin itse kyllä pelkäisin, jos olisin suomalainen mulkkutyönantaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu