Kuntaliitos edessä

Asiastahan ei paljon puhuta, mutta tulevalla valtuustollahan on toinenkin suuri päätös edessä. Ensin tuulivoimalapäätös ja jos siihen ei tule myönteistä kantaa, niin sitten on edessä päätös kuntaliitoksesta.

Kangasala vai Jämsä? Ei kai sentään Padasjoki?

No jokuhan sitten alkaa ehdottelemaan elvytysstrategioita ja esittelemään elvytysehdotuksia, mutta minun ehdotus siinä vaiheessa on elvytyskielto. Se on useimmiten helpoin, inhimillisen ja paras ratkaisu.
17686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eiköhän se olisi lähin fyysinen kunta talonpoikais-järjen mukaan, mutta kun se järki ei ole käytössä niin pirhan-kin mukainen oikea vastaus on Kangasala. Montako edustajaa sinne saadaan vai riittääkö kunnanjohtaja.

Äänestä

Nyt aloitte sitten pelottelemaan kuntaliitoksellakin.

Äänestä

Ei ole näissä vaaleissa aiheena mahdollinen kuntaliitos. Aihe on käsitelty aikanaan. Ehkä joskus taas.

Äänestä
  • Kuhmoisten kunta saati valtuutetut ei päätä kuntaliitoksesta. Jos ei talouden luvut kanna, joutuu kunta Valtiontalouden tarkastusviraston kriisikuntamenettelyyn. Sieltä sitten annetaan ehdotuksia, joiden avulla kunta pystyy jatkossakin tuottamaan lakisääteiset palvelunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kuhmoisten kunta saati valtuutetut ei päätä kuntaliitoksesta. Jos ei talouden luvut kanna, joutuu kunta Valtiontalouden tarkastusviraston kriisikuntamenettelyyn. Sieltä sitten annetaan ehdotuksia, joiden avulla kunta pystyy jatkossakin tuottamaan lakisääteiset palvelunsa.

    Kyllä siitä valtuusto päättää.

    Äänestä

Aloitus oli tarkoitettu ainoastaan kielteisen tuulivoimakeskustelun torpaajaksi ja myönteistä vahvistamaan.

Äänestä
  • Salaliittoteorioita keksimässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Salaliittoteorioita keksimässä?

    Tuo on juuri se ensimmäinen yleisin vastaväite jolla pyritään vaientamaan keskustelu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuo on juuri se ensimmäinen yleisin vastaväite jolla pyritään vaientamaan keskustelu.

    Niin vai oliko aloituksen dissaaminen sitä vaientamista?

    Äänestä

  • Onhan tää nyt jo kummaa touhua kun ensin jankutetaan, että meillä on taseessa niin ja niin monta miljoonaa ylijäämääa ja sitten ihan puskista ollaankin niin pers´aukisia, että ilman tuulivoimaa eituumittääneituumittään.

    Joku tolkku se on kerjäämisessäkin

    Samaan aikaan toisaalla pieni porukka käynnistelee vaivihkaa 5 miljoonan euron kouluhanketta kouralliselle lapsia.

    Äänestä

Jos kuntaliitos joskus tulee, eipä sitä enää kunta päätä mikä on suunta. Suunta on jo valittu ja hyvä niin.

Äänestä

Hämeessähän olisitte aina olleet jos ette olisi väkisin tahtoneet liittyä Keski-Suomeen.

Äänestä
  • Molla oikeen mistään kotosin. Ei hämeestä, pirkanmaalta, keski-suomesta, ollaan kaikkien syrjäseutua. Ehkä mollaankin sitten sysmän suunnasta.

    Äänestä

Melkoinen provo, mutta mennään tällä. Ehdottomasti kannattaisi liittyä Padasjoen kanssa. Padasjoella on kasvava väestöpohja, kunnan kiinteistöt ovat hyvin hoidettuja, asuntomarkkinoiden hintakehitys on nouseva, kunnan päättäjissä on nuoria raittiita ihmisiä ja mikä parasta, kunnanraitti on viihtyisä ja elinvoimainen.

Äänestä
  • Kannatamma. On yhteistä rantaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kannatamma. On yhteistä rantaakin.

    Kanna tamma kanna,
    kohta tulee huippuravuri.

    Äänestä

Pari kertaa läpi ajaneena täytyy huomauttaa, että Padasjoki on hyvä valinta, eikö siinä saman tien synny kosketuspinta Hämeenlinnaan...?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asiastahan ei paljon puhuta, mutta tulevalla valtuustollahan on toinenkin suuri päätös edessä. Ensin tuulivoimalapäätös ja jos siihen ei tule myönteistä kantaa, niin sitten on edessä päätös kuntaliitoksesta.

Kangasala vai Jämsä? Ei kai sentään Padasjoki?

No jokuhan sitten alkaa ehdottelemaan elvytysstrategioita ja esittelemään elvytysehdotuksia, mutta minun ehdotus siinä vaiheessa on elvytyskielto. Se on useimmiten helpoin, inhimillisen ja paras ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu