Kommentteja yhteisen katsomusaineen haikailuun

Liittyy mielipidekirjoitukseen Uudessa Suomessa:
"Elämänkatsomustiedossa ei ole kysymys vain "vakaumuksellisista vatsanpuruista". Juuri siksi nyt toimimme ET:n vahvistamisen puolesta, että sitä vähätellään ja syrjitään jo ennen kuin peruskoulun eka luokkaa ehtii alkaakaan.

Kannattaa miettiä tilannetta kouluissa. Vaikka laki ja ops linjaavat koulujen uskonnollisen sitoutumattomuuden ja opetuksen sitouttamattomuuden, 97 % yli 300 ev.-lut. seurakunnista järjestää koulujumalanpalveluksia (2-4 lukuvuodessa), jotka koulu ja kunta antavat liittää lukuvuoden ja koulupäivien ohjelmaan.

OPH:n katsomusaineiden kehittämisryhmä esittää uskonnon eri oppimäärien ja elämänkatsomustiedon osittain yhteisen opetuksen kokeilua. Kuten tiedämme suurin osa kuntien omavaltaisista "kokeiluista" tai "malleista" on ollut elämänkatsomustiedossa olevien oppilaiden kannalta syrjiviä, niin vanhempien kuin myös AVI:en mielestä. Ne ovat varoittava esimerkkejä siitä, että kirkolliset rehtorit voivat pelata härskiä sikaa vastoin uskonnottomien oikeuksia. Sikäli lienee hyvä rauhoittaa kenttää ja suuntautua nyt hyvin valmisteltuun tutkimukselliseen valtakunnalliseen kokeiluun (jossa tietenkään kaikki koulut eivät voi olla mukana). ET:n vahvistamisen merkitys juuri nyt on todella tärkeää kaikissa kouluissa, niin kokeiluun tulevissa kuin muissakin.

Moni voi kokea pettymyksenä, että kirkon jäseneksi liitettyjen lasten valtiokirkollinen holhous vaan jatkuu peruskouluissa. Miten kirkosta eronneet vanhemmat ja myös kirkkoon kuuluva vanhempi rohkaistuisivat erottamaan lapsen kirkosta ja siirtämään hänet elämänkatsomustiedon opetukseen?? Tällaiset siirrot tänä keväänä (elokuuhun tähdäten) olisivat myös protesti sille, että ET-kiellon vakava yhdenvertaisuusongelma jatkuu. Nyt kannattaisi alkaa eri foorumeilla viritellä keskustelua tästä kysymyksestä eikä viedä keskustelua pois konkretiasta haikailemalla jälleen kerran ns. yhteistä aihetta, josta ei ole muuta varmuutta kuin että ET lakkaisi olemasta."
9263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yksinkertainen ja selkeä johtopäätös: ET kyllä.

Äänestä
  • Ei mitään ET-kremliin propagandaa ja yhdenvertaisuusoppia Scheinin-Ylikoski
    -porukkojen kanssa tukemaan pakkoruotsia, venäläisiä, islamilaisia, aymafiosoja ...
    ties mitä suomalaisten rahoilla ja vaivaksi

    Pieni kansa kulttuureineen tuhottaisiin et-opissa aivan kuin venäläiset ovat tuhoneet
    suomalaisugrilaiset kansat ja kulttuurit, Viro pelastui nippa nappa kremlin et-puuhailijoista

    Scheinin arvostelee tapaa, jolla SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen tapausta on käsitelty julkisuudessa. Kiljunen pyysi eroa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Kiljusen eron taustalla ovat hänen hyysäävät Venäjä-lausuntonsa.

    Äänestä

Just niinku mun suustani.

Äänestä

Vuoden 2026 uusille ekaluokkalaiselle elämänkatsomustieto.

Vastalauseeksi koulun pakkouskonnolle voisi erottaa vauvakastetut lapset kirkosta.

Äänestä

ET puolesta. Edistää humanismia.

Äänestä

Yksi hyvistä keskustelupuheenvuoroista.

Äänestä

Sepäs olikin tärkeä kirjoitus tästä aiheesta. Elämänkatsomustieto on tärkeä oikeus.

Äänestä

Palautetaan mieleen.

Äänestä

Hyvä kommentti noin sinälläänlin, näkemättä mitä kommentoidaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Liittyy mielipidekirjoitukseen Uudessa Suomessa:
"Elämänkatsomustiedossa ei ole kysymys vain "vakaumuksellisista vatsanpuruista". Juuri siksi nyt toimimme ET:n vahvistamisen puolesta, että sitä vähätellään ja syrjitään jo ennen kuin peruskoulun eka luokkaa ehtii alkaakaan.

Kannattaa miettiä tilannetta kouluissa. Vaikka laki ja ops linjaavat koulujen uskonnollisen sitoutumattomuuden ja opetuksen sitouttamattomuuden, 97 % yli 300 ev.-lut. seurakunnista järjestää koulujumalanpalveluksia (2-4 lukuvuodessa), jotka koulu ja kunta antavat liittää lukuvuoden ja koulupäivien ohjelmaan.

OPH:n katsomusaineiden kehittämisryhmä esittää uskonnon eri oppimäärien ja elämänkatsomustiedon osittain yhteisen opetuksen kokeilua. Kuten tiedämme suurin osa kuntien omavaltaisista "kokeiluista" tai "malleista" on ollut elämänkatsomustiedossa olevien oppilaiden kannalta syrjiviä, niin vanhempien kuin myös AVI:en mielestä. Ne ovat varoittava esimerkkejä siitä, että kirkolliset rehtorit voivat pelata härskiä sikaa vastoin uskonnottomien oikeuksia. Sikäli lienee hyvä rauhoittaa kenttää ja suuntautua nyt hyvin valmisteltuun tutkimukselliseen valtakunnalliseen kokeiluun (jossa tietenkään kaikki koulut eivät voi olla mukana). ET:n vahvistamisen merkitys juuri nyt on todella tärkeää kaikissa kouluissa, niin kokeiluun tulevissa kuin muissakin.

Moni voi kokea pettymyksenä, että kirkon jäseneksi liitettyjen lasten valtiokirkollinen holhous vaan jatkuu peruskouluissa. Miten kirkosta eronneet vanhemmat ja myös kirkkoon kuuluva vanhempi rohkaistuisivat erottamaan lapsen kirkosta ja siirtämään hänet elämänkatsomustiedon opetukseen?? Tällaiset siirrot tänä keväänä (elokuuhun tähdäten) olisivat myös protesti sille, että ET-kiellon vakava yhdenvertaisuusongelma jatkuu. Nyt kannattaisi alkaa eri foorumeilla viritellä keskustelua tästä kysymyksestä eikä viedä keskustelua pois konkretiasta haikailemalla jälleen kerran ns. yhteistä aihetta, josta ei ole muuta varmuutta kuin että ET lakkaisi olemasta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu