Anonyymi-ap
2025-03-12 10:14:41
PolitiikkaUlkomaat-suomen uutiset kertoo
11.03.2025 |18:11
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että jo vuonna 2009 perussuomalaiset varoittivat kaasuputkien turvallisuusriskeistä, mutta varoitukset sivuutettiin ja niitä jopa pilkattiin.
– Tuolloin eduskunnassa keskusteltiin Nord Stream -kaasuputkien rakentamisesta Itämeren läpi Venäjän ja Saksan välille. Rakentamiseen tarvittiin Suomen lupa. Nykyinen europarlamentaarikko Eero Heinäluoma irvaili huolestuneille kansanedustajille ja sanoi muun muassa, että ”osa kuvittelee, että todellakin sieltä kaasuputkesta lähtee tulemaan suikkahattuisia, punatähtisiä, harmaapukuisia miehiä pyssyt kainalossa”.
– Nyt viime tapahtumien valossa tiedämme, että juuri näin on tapahtunut, ainoastaan venäläisten varustus on ollut huomattavasti järeämpää. Heinäluoma ei halunnut nähdä tätä riskiä todellisena, mutta moni muu näki, Antikainen sanoo.
Demarien sinisilmäisyys on hälyttävää

Vastaukset 8
Vanhimmat
sdpeeeeeeeeeeeeeeeeeers.
eero ja Paavo
hih
sdp moktar gubta eerot
hih
sdp eero
uppopalloa
aaasa