Sähkön säästäminen on ajankohtainen ja Suomen Kodittomien Liitto SKL on ajan tasalla.
Ehdotetaan maan kotitalouksien sähkön sammuttamista väliaikaisesti.
Hyöty on moninkertainen, arvellee, liiton jäsen Aina Yli-Piha Janatuinen.
Ensihyöty on ennen kaikkea valtion budjetti säästö nimeltään Orvot Puree.
Ajatellaan, että sähköllä pelkästään viikossa kattaa koko Ukrainan sodan menoerä.
Toinen hyöty on terveydellinen. Kansa on liikaa sisätiloissa, tutkittu, josta johtuu moni hyvinvointivaltion terveys ongelma mm. hapen puute ja liian korkeat lämpötilat, josta saa pitkäkestoisen lämpöhalvauksen, joka purkautuu vihana kaikkea elävää kohtaan ja purkautuu jopa atomipommina.
Tärkeä on alentaa ihmisten oleskelun lämpötiloja, jotta älyn tyytymättömyys saataisiin tasapainoiseksi.
Oleskella voi miinus asteissa pidempään ja nukkua kylmässä.
Lääkärit tällä hetkellä tutkivat kuinka lämpötilan aleneminen vaikuttaisi terveyteen.
Englannin keskuslämmityksen puute olisi ollut esimerkillinen Suomessa.
Säästöaika voi riippua budjetin vajeen määrästä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.