pönkittämässä egoaan haukkumalla toisiia.
Ei täällä oo kun näitä raha vaikeuksissa olevia
Anonyymi-ap
26530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jotkut tykkää haukkua toisia.
Haukku ei tee haavaa mutta kunnon humautus keskelle tupauunon pälvikaljua voisi jo satuttaa. Sanon voisi koska onhan mahdollista pää on umpiluuta eikä tunnu missään.
ai kärpästen kiitorata vai
Rajansa kaikella.
pahoinpitelytuomio siitä tulee ei ihan sen väärtti.
Ei välttämättä.
pää uutisis tuli, että liiton hyvät rahat olisi este, työlistymiselle,
Eikö työttömät voisi perustaa esimerkiksi valtakunnallisen yhdistyksen? Sensijaan että odotetaan, teollisuuden ja palvelujen kulutuksen lisääntymistä. Eletään epävarmuuden ajassa,jossa jokainen yksinään hautoo asioitaan. Rahaongelmiaan, työn puutettaan. Yhdistys jonka kollektiivisella sanalla on jo toisella tavalla painoa, voisi ehdottaa poliittisille päättäjille asioita, jotka vaikuttavat työpaikkojen syntymiseen. Sen sijaan, että työllistäviä tahoja( yritykset, jne) ajetaan tiukalle, maahan tulisi saada työllisyyden tukemiseen keinoja.
👺👺👺👺👺🤣👺🤣🌺😭👺
Voi pyhä yksinkertaisuus! Vain täysin tollo uskoo, että velkaantumisen pysäyttämiseen ainoat keinot on lapsiperheiden köyhyyden lisääminen ja kaljan halpeneminen sekä lääkkeiden hinnan nostaminen. Tämä Orpon hallitus on aivan väärällä polulla, jos yritetään taloutta tasapainottaa.
Äänestä SDP
Sinä siis?
Joo, yritän. Joka päivä on uusi mahdollisuus.
Ei uskoisi aikuisiksi ihmisiksi kun lukee joitain ketjuja.
Sananvapaus 🥱
Ei se aloittajan synti ole jos joku ei osaa käyttäytyä.
Tämä saattaa olla tämän itsensä aloittama hämäystä varten.
Siirrytään muille areenoille.
Kuka tommosta lukee , ainaista pahan puhumista toisista ihmisistä.
Ihmisten olisi hyvä tunnistaa omat vikansa.
Niinhän sinä teet.
Niinhän sinä teet olet kuka vaan oletkin.
Eihän tupauuno rahapulassa ole. On tölli savossa ja varaa ostaa salesta pitsaa ja suklaata. Silti aukoo päätään.
Se tekee ihmisestä ruman jos sisäisestikin on sitä eli käyttäytyy asiattomasti toisia kohtaan.
Saat olla ulkoisesti ruma mutta älä sisäisesti .
Koska ulkoinen ihmisen olemus ei haittaa ketään mutta sisäinen on pahasta.
Miksi sinä pönkität täällä egoasi ? Haukkumalla ihmisiä.
Jos ei ole hyvää sanottavaa ei sano mitään.
Kuonokoppa
aivan
En tiedä minusta tuntuu että täällä puretaan vihaa ja asialla on usein sama samat. siksi olkaa varovaisia täällä.