Trump ryssi Ukrainan mineraalien biljoonasopimuksen.

Edes venäläiset itse eivät olisi pystyneet yhtä pahasti ryssimään kuin businessman Trump. Tilaisuuden aluksi Trump kertoi kuinka suuresta ja merkittävästä sopimuksesta on kyse USan kannalta, jolta puuttuu vataavat maamineraalit. Sen jälkeen hermo ei pitänyt, kun taalan kuvat kiiluivat silmissä vaan alkoi valehtelemaan kauppakumppanille ja vieläpä muka ripittämään tätä.

En kehtaisi kehua businesstaitojani moisen ryssimisen jälkeen. USA kouluissa tullaan opettamaan ja kertomaan seuraavat 200 v kuinka Ukrainan mineraalit olisivat heidän ilman idiootti presidentti Trumpin sekä varapresidentti Vancen ryssimisiä.
14237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minkäs teet kun taidot puuttuvat.

Äänestä

Trump tekee kauppoja vain heikompiensa kanssa. Hän on tottunut siihen, että vastapeluri on alakynnessä. Nyt vaan sattui niin, että vastapeluri ei suostunut potkittavaksi, eikä sietänyt näiden jenkkiapinoiden valheita.
Voin nähdä sieluni silmin, kuinka Britannia ja EU maat auttavat Ukrainaa ja väsyttävät Venäjän. Lopulta Putin joutuu suostumaan neuvotteluihin ilman Trumpia.
Sitten Britannia ja EU tekevät Ukrainan kanssa sopimuksen noista mineraalivaroista, ja Trump jää ilman.

Äänestä

Diilimies ei osannut viedä loppuun diiliä, vaikka se oli valmiiksi pedattu. Trump tyri todella elämänsä diilin.

Äänestä

Aloittaja lienee miljardööri, kuten Trump.
Älä huoli, tule kanssani Hurstin leipäjonoon Hesarille, siellä voidaan yhdessä haukkua ja neuvoa maailman mahtavimpia miehiä, kuten Trump, Vance, Putin, Xi, jne.
Kyä kyä ne kuuntelevat ja tottelevat meitä, ja maailma kulkee Suoli24n käskyillä.

T: Rauno, 19v luuseri + sivari

P.S. Tällä viikolla Hesarilla ananassäilykkeitä tarjolla.

Äänestä
  • No, luuseri, entä sitten?

    Äänestä

  • Ala itseopiskelemaan, rupee harrastamaan jotain ja hio siitä ammatti itsellesi, ala näyttelijäksi, esiintyjäksi, ala vetämään "Luuseri-Rauno" roolia, sinusta tulee TV-tähti! 🙄Eiks' tuukki?!

    Äänestä

No mutta, monilla ei taida olla tiedossa, että edellinen "tyrijä" oli Biden, jolle Zelenskyi tarjosi Ukrainan luonnonvaroja, mutta Biden kieltäytyi silloin tarjouksesta.

Asia on nyt esillä ainakin toista kertaa?

Äänestä

Todellakin!!!
Sehän meni juuri noin!!!
Trump möhli hyvän sopimuksen ja jäi nuolemaan näppejään!!!

Äänestä

Diilimies Trump on tuhlannut ja ryssinyt isovanhemmiltaan perimänsä miljardiomaisuuden. Jos hän on siihen pystynyt, niin ei häntä voida pitää edes kohtalaisena businessmiehen. Sukarit, Kolmoset jne. suomalaiset nollavarallisuudesta lähteneet liikemiehet ovat paljon kyvykkäämpiä. Trump todettiin jo ajat sitten pelkäksi varattomaksi veronkiertäjää kuplaksi

Trump on pelkkä öykkääri, eikä eroa käytöksellään venäläisistä valtionomaisuuden ryöstäjistä mitenkään.

Äänestä

Zelenski tyri takkiauki pahasti!
Trumbissa miestä!

Äänestä
  • Mulla rupee ståndaan, kun Trump kehuu Putinia, ja laittaa Kiovan juutalaiskoomikon sille kuuluvaan maakuoppaan.

    Kunnia Trumpille, Putinille, ja kansoillensa.
    Ukrainalaisten pitäisi nyt ryhdistäytyä, vetää koomikko lyhtytolppaan nilkoistaan roikkumaan, ja hoitaa asiat kuntoon Venäjän ja EUn kanssa. Rauhanomaisesti.

    Huh huh.

    Moskovan trolli

    Äänestä

Trump on tyypillinen seniili dementoitunut vanha ukko, joka kertoo kuinka hän olisi tehnyt sitä ja tätä, jos hän olisi ollut vallassa. Mutta kun ei ollut ja miksei ollut. Sen vuoksi, kun kyvyt eivät riittäneet. Trump myös suurentelee ja toistelee mitättömiä saavutuksiaan ja omiin omiksi muiden ansiot. Tosiasiassa Trump on peeaa miljardiveloissa elävä kupla ja suuri bluffi.

Nyt viime perjantai katastrofin jälkeen Trumpin klaani yrittää putsata jälkiä oikein joukolla ja siirtää aihe muualle kuten uhkaukselle Natosta ja YK’sta eroamiseen, Trumpin kuva saamiseksi seteliin jne. Seniilistä ukosta yritetään pikavauhtia luoda USA ’han kaikki voivaa Putinia. Kiire on kova, kun ei tiedetä, mitä se ensiviikolla päästelee suuntansa ulos vai päästeleekö yhtikäs mitään.

Äänestä

Trump varmaan ehti unohtaa Ovaalihuoneessa, miksi Zelenskyi oli paikalla ja kuka hän ylipäätään oli. Diiliman unohti diilinsä.

Äänestä
  • Taisit itse unohtaa, että dementikko oli edellinen pressa Biden. Tosta se Alzheimer alkaa. Voimia omaisille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Edes venäläiset itse eivät olisi pystyneet yhtä pahasti ryssimään kuin businessman Trump. Tilaisuuden aluksi Trump kertoi kuinka suuresta ja merkittävästä sopimuksesta on kyse USan kannalta, jolta puuttuu vataavat maamineraalit. Sen jälkeen hermo ei pitänyt, kun taalan kuvat kiiluivat silmissä vaan alkoi valehtelemaan kauppakumppanille ja vieläpä muka ripittämään tätä.

En kehtaisi kehua businesstaitojani moisen ryssimisen jälkeen. USA kouluissa tullaan opettamaan ja kertomaan seuraavat 200 v kuinka Ukrainan mineraalit olisivat heidän ilman idiootti presidentti Trumpin sekä varapresidentti Vancen ryssimisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu