Etelä-Savon neljäs datakeskus suunnitteilla Pieksämäen Naarajärvelle

Regant oy suunnittelee datakeskuksen rakentamista Pieksämäen Naarajärvelle. Yritys aikoo ostaa lähes 19 hehtaarin alueen.

Regant Oy suunnittelee datakeskuksen rakentamista Pieksämän Naarajärvelle.

Yritys aikoo ostaa lähes 19 hehtaarin alueen Pieksämäen kaupungilta. Tontti sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta, valtatie 23:n varrella Leppäkankaalla.

Kiinteistökauppa voidaan tehdä vasta, kun alueelle on laadittu asemakaava. Tekninen lautakunta päätti torstai-iltana esittää kaupunginhallitukselle kaavoituksen aloittamista.

Suunnitellun datakeskuksen koko on 40 000–90 000 kerrosneliömetriä.

Regant oy:n kehittäjä Martti-Juho Ervasti kertoo, että syitä kiinnostukselle Pieksämäkeä kohtaan ovat kaupungin sijainti ja liikenneyhteydet. Lisäksi alueelle on suunniteltu muitakin uusiutuvan energian hankkeita ja siellä on sähkön siirtolinja.

Yhtiöllä on vastaavia hankkeita suunnitteilla myös muualle Suomeen.

Hanke on vasta alkuvaiheessa, eikä tarkkaa aikataulua toteutumisesta vielä ole. Ervast kertoo, että tavoitteena on edetä lupien, selvitysten ja kaavoitusten kanssa nopeasti.

Etelä-Savoon on suunnitteilla datakeskuksia myös Mikkeliin Sairilaan ja Visulahteen. https://yle.fi/a/74-20137085
2633282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 263

Vanhimmat

Valtuusto hyväksyi Regant Oy:n tonttikaupan – Pieksämäelle suunnitteilla datakeskus
https://www.pieksamaki.fi/pieksamaen-kaupunginvaltuusto-paatti-regant-oy-rakentaa-datakeskuksen-naarajarvelle/

Pieksämäen kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 3.2. myydä noin 18,71 hehtaarin alueen Regant Oy:lle datakeskuksen rakentamista varten. Suunniteltu tontti sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta, valtatie 23:n varrella Leppäkankaalla.

Datakeskuksen alustava koko on 40 000–90 000 kerrosneliömetriä. Hanke on vielä alkuvaiheessa, mutta tavoitteena on edetä nopeasti lupaprosessien, selvitysten ja kaavoituksen osalta.

Pieksämäen vahvuuksia ovat kaupungin keskeinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet. Lisäksi alueella on jo suunnitteilla muita uusiutuvan energian hankkeita sekä saatavilla tarvittava infrastruktuuri, kuten sähkön siirtolinja. – ”Hanke täydentää hienosti puhtaan siirtymän rakentumista Pieksämäelle”, iloitsee kaupunginjohtaja Emilia Savolainen.

Kaavoitusprosessin aikana suunnitellaan tarkemmin rakentamisen laajuus, sijainti ja muut yksityiskohdat.

Pieksämäen kaupungin alueella on kehitteillä uusiutuvan energian tuotantoalueita, jotka tukevat datakeskuksen sijoittumista ja tarjoavat kilpailukykyistä sähköenergiaa teollisuuden tarpeisiin. Datakeskuksen myötä odotetaan syntyvän uusia mahdollisuuksia alueen talouskehitykselle ja teknologiateollisuuden kasvulle. -”On hienoa saada Pieksämäelle sijoittumaan paljon uusiutuvaa sähköä käyttävä toimija. Datakeskus on merkittävä investointi ja se tulee lisäämään alueen elinvoimaa,” toteaa elinkeinojohtaja Markus Vesterinen.

Kaavaprosessin vireille tulosta kuulutetaan myöhemmin alueidenkäyttölain mukaisesti osallistumis- ja arviointisuunnitelman vaiheessa.

Äänestä
  • Finrid ei anna sähköä. Verkko pyörii punaisena porhohub yms SDM tuotantoa mitä tervekätinen mies ei tarvitse

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Finrid ei anna sähköä. Verkko pyörii punaisena porhohub yms SDM tuotantoa mitä tervekätinen mies ei tarvitse

    Terveellä järjellä varustetulla elämå ei pyöri haarojen välistä.

    1Äänestä

Mitä tapahtuu tyyninä päivinä kun uusiutuvaa sähköä ei ole saatavissa? Tuskin datakeskusta sentään silloin ajetaan alas?

1Äänestä
  • Datakeskus on kuin se Jäppilän isäntä Syvänsin Harjulta.
    Juo enemmän kuin tienaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Datakeskus on kuin se Jäppilän isäntä Syvänsin Harjulta.
    Juo enemmän kuin tienaa.

    Useat asiantuntijat ovat yhä vakuuttuneempia siitä, että huumalla voi olla tylyt seuraukset.

    Asiantuntijoiden huolen voi kiteyttää niin, että datakeskukset vaativat valtavasti energiaa ja yhteiskunnan varoin rakennettavaa infrastruktuuria, mikä saattaa nostaa sähkön ja sähkönsiirron hintaa kaikille. Samalla datakeskusten tuoma hyöty Suomelle jää pieneksi.

    MAINOS

    MAINOS PÄÄTTYY
    – En kutsuisi datakeskuksia Suomen kannalta lottovoitoiksi, Aalto-yliopiston tieto­verkko­tekniikan professori Jukka Manner sanoo.

    Sähkönkulutuksen raju kasvu huolestuttaa monia muitakin.

    Yksi iso datakeskus voi kuluttaa sähköä yhtä paljon kuin koko kaupungin kotitaloudet yhteensä.

    Microsoftin tulevien datakeskusten yhteenlaskettu teho on yva-raporttien mukaan 550 megawattia.

    Karkeasti arvioiden niiden sähkönkulutus voi siis vuodessa olla samaa luokkaa kuin noin 250 000:n sähkölämmitteisen omakotitalouden.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sähköntuotantoa pitää rakentaa lisää eikä itkeä!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sähköntuotantoa pitää rakentaa lisää eikä itkeä!

    Uuden säävarman sähköntuotannon rakentaminen on erittäin hidasta. Käytännössä ydinvoima on ainoa mahdollisuus, ja ydinvoimalan valmistuminen kestää ainakin vuosikymmenen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Uuden säävarman sähköntuotannon rakentaminen on erittäin hidasta. Käytännössä ydinvoima on ainoa mahdollisuus, ja ydinvoimalan valmistuminen kestää ainakin vuosikymmenen.

    Pitää aloittaa sitten rakentaminen pikimmiten!

    Äänestä

Paskaan taas näppinsä laittavat. Ei hyötyä varsinkaan Pieksulle. Entäs sitten kun keskukset ikänsä päässä , samaa voi sanoa tuulivoimaloista. Niin entäs kukas maksaa purkukustannukset???

Äänestä
  • Hyöty on että Siirtomaksut nousee PMÄELLÄ.Nyt Kusee verta Pmäki.

    Äänestä

  • Entäs sitten kun nykyiset teollisuuslaitokset ovat tiensä päässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyöty on että Siirtomaksut nousee PMÄELLÄ.Nyt Kusee verta Pmäki.

    Hyöty kaupungille on kiinteistöverojen muodossa.

    Varmasti ottajia on jos Pieksämäkeä ei kiinnosta!

    Niin, eiköhän toinen hyötyjä ole Savon Voima.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin, eiköhän toinen hyötyjä ole Savon Voima.

    Datakeskuksen on vapautettu energiaveroista.
    Veronmaksajat maksaa nämä energian louhijat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Datakeskuksen on vapautettu energiaveroista.
    Veronmaksajat maksaa nämä energian louhijat.

    Datakeskukset ovat kupla, koska niiden toimita on lopussa 15 vuoden päästä ja kaikki jää niille sijoilleen romuineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sekä kaivosteollisuuden että datakeskusten edunvalvojat ovat vähintäänkin ihmeissään valtiovarain­ministeri Riikka Purran (ps) aamuisesta viestistä X-palvelussa. Siinä hän kertoo, että hallitus on päättänyt poistaa datakeskusten ja kaivosten sähkönkäyttöön liittyvät verotuet.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Huomatkaa kuinka datakeskukset alkoivat olla ongelma hallitukselle heti kun niitä alettiin suunnittelemaan Uudenmaan ulkopuolelle!

    Sitä ennen ne olivat tervetulleita tulonlähteitä joita hallitus oikein houkutteli maahan!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Huomatkaa kuinka datakeskukset alkoivat olla ongelma hallitukselle heti kun niitä alettiin suunnittelemaan Uudenmaan ulkopuolelle!

    Sitä ennen ne olivat tervetulleita tulonlähteitä joita hallitus oikein houkutteli maahan!

    Oli jälkeen perse edellä puuhun vai oliko se sittenkin raha edellä - ilmiö, ja vasta sen jälkeen huomattiin kuinka kallista on eikä sähkö- ja siirtoyhteydet riitä. Taisivat laittaa stoppia joillekin alueille suunnitelmiin eteläisempään Suomeen, hetkeen ei uusia lupia. On tuossa jotain hyvää, nallekarkit eivät verolla kallistuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Hui kauhia!

    Yritystoimintaa ja verotuloja tulossa Pieksämäelle!

    Tämä pitää torpata kaikilla mahdollisilla keinoilla!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Hui kauhia!

    Yritystoimintaa ja verotuloja tulossa Pieksämäelle!

    Tämä pitää torpata kaikilla mahdollisilla keinoilla!

    Näitä hankkeita tukee tuhkamulkut ja hedelmättömät naiset. Ei jää perillisiä elämään näiden järjesttyjen ympäristö tuhojen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Näitä hankkeita tukee tuhkamulkut ja hedelmättömät naiset. Ei jää perillisiä elämään näiden järjesttyjen ympäristö tuhojen kanssa.

    Rakennus täynnä tietokoneita on ympäristöuhka?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hyöty kaupungille on kiinteistöverojen muodossa.

    Varmasti ottajia on jos Pieksämäkeä ei kiinnosta!

    Tyhmää katsoa oman navan kautta asioita, kun aktiiviset elinkeinoa harjoittavat kunnat ja kaupungit tekee myös aktiivista maapolitiikkaa eri toimijoiden tarpeisiin. Paskaan ei kannata upottaa käsiään kyynärpäitä myöten, kun alueen energiakapasiteetin vastine kaupungille on pitäkällä aika välillä miinusmerkkinen. Datakeskuksen hiilijalanjäljen myötä kaupunki joutuu maksajaksi lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kaupunki myy maata käypään hintaa joka on suoraa tuloa kaupungille, rakennusvaihe työllistää ja jättää mioljoonia Pieksämäen suodun yritysten kassoihin, datakeskus työllistää pysyvästi 70 henkilöä ja kaupungille noin miljoonan verran kiinteistöveroja joka vuosi.

    Silti Pieksämäkeläiset ovat ankyröimässä tämänkin nurin!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Tyhmää katsoa oman navan kautta asioita, kun aktiiviset elinkeinoa harjoittavat kunnat ja kaupungit tekee myös aktiivista maapolitiikkaa eri toimijoiden tarpeisiin. Paskaan ei kannata upottaa käsiään kyynärpäitä myöten, kun alueen energiakapasiteetin vastine kaupungille on pitäkällä aika välillä miinusmerkkinen. Datakeskuksen hiilijalanjäljen myötä kaupunki joutuu maksajaksi lähitulevaisuudessa.

    Elinvoimaisimpia kaupunkeja on ne joissa ei ole teollisuutta ja investointeja ollenkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Datakeskukset ovat kupla, koska niiden toimita on lopussa 15 vuoden päästä ja kaikki jää niille sijoilleen romuineen.

    Kyllä, ja mikä pahinta , että sinisilmäiset päättäjät uskovat dataherroja jotka lupaa hoitaa kaiken kun laitos tien päässä. Hevonpaskaa.....Ne päättäjät jo ehkä jo kolmannen työnantajan leivissä ja paskaakaan välittävät n. 15 vuoden takaisista lupauksistaan, jos edes muistaa kys. firmaa enää. Alkuperäinen firma tietty ajetaan konkkaan ja kuinkas sitten kävikäään??? No veronmaksajat hoitaa loppusijoituksen kuten normikaavassa ainaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Sama se on kaikilla teollisuuslaitoksilla, mutta jostakin syystä otat nyt vain datakeskukset tikunnokkaan?

    Äänestä

Kunhan ei kävisi samoin kuin Säästökeskuksen ja Savon Solmun.

1Äänestä
  • Ei näitä rakenneta kaupungin rahoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei näitä rakenneta kaupungin rahoilla.

    Ei .....mutta kuka maksaa loppusijoituksen kun firma menee normikaavan mukaan nurin ennen loppua......arvaatteko kuka maksaa.......kaupunki ja veronmaksajat tietty. Hölmäkkeet älkää olko noin sinisilmäisiä!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Ei .....mutta kuka maksaa loppusijoituksen kun firma menee normikaavan mukaan nurin ennen loppua......arvaatteko kuka maksaa.......kaupunki ja veronmaksajat tietty. Hölmäkkeet älkää olko noin sinisilmäisiä!!!!!

    Eli kun teollisuuslaitos perustetaan niin se pitäisi aina torpata sillä perusteella että se saattaa joskus lopettaa toimintansa?

    Mitenkä luulet tuolla menetelmällä maahan syntyvän enää yhtään uutta työpaikkaa ja teollisuusinvestointia?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Laatuinvestointeja , jotka luo työtä ja toimeentuloa. Sitä kaipaisin , kuten Kone Oyj on luonut hissitekniikan ja päälle huoltaa ne elinkaarensa päähän. Tämmöista teknistä osaamista kaipailen.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Eli kun teollisuuslaitos perustetaan niin se pitäisi aina torpata sillä perusteella että se saattaa joskus lopettaa toimintansa?

    Mitenkä luulet tuolla menetelmällä maahan syntyvän enää yhtään uutta työpaikkaa ja teollisuusinvestointia?

    Se on näes sitä lyhytnäköistä politiikkaa, sitä Suomi Oy on täynnä. Aina jos isompia ratkaisuja ja rakennelmia tehdään pitää laittaa takuusumma jollekin tilille joka kattaa varmasti jälkiraivaus työt. Kestävää kehitystä näes. Muistakaa nyt vihdoin ja viimein: Huijareilla on AINA KIIRE.....KIIRE.....tämä vaan toistuu aina näissä koijarihankkeissa.

    Äänestä

30 luvun puolivälissä kaupungin irmelit kertovat tekoälyn avustamana paljon tuloja tuli kassaan muine hyötyineen ja ketkä maksoivat todelliset kulut.

Äänestä

Datakeskus on Pieksämäelle iso mahdollisuus

Pieksämäelle tulossa olevan Regant Oy:n datakeskus on herättänyt paljon ansaittua huomiota ja keskustelua sekä tietysti myös toiveita. Hankkeen uskotaan olevan vasta alkusoittoa Pieksämäellä menossa olevalle vihreälle siirtymälle, jonka perustaa ovat luomassa paikkakunnalle nousevat tuulivoimapuistot. Niinimäellä tuulimyllyjä on jo pyörimässä ja uusia kohoaa jatkuvasti. Sarvikankaan tuulivoimapuistohanke etenee kaavan hyväksymisen myötä.

Toivottavasti Pieksämäelle syntyy hyvän kierre, jonka myötä paikkakunnalle muodostuu paljon uutta yritystoimintaa.

Pieksämäelle suunnitteilla olevan Regant Oy:n datakeskus on ison mittakaavan hanke, jonka suuruutta ei paikkakunnalla ole vielä välttämättä kaikilta osin tiedostettu. Yksi on pelkästään datakeskuksen kokoluokka, jonka on sopimusehtojen mukaan oltava 40 000 neliömetriä. Käytännössä se on neljä kertaa Pieksämäen Prisman kokoinen rakennus. Tosin sen koko voi kasvaa jopa 80 000 neliömetriin, jolloin sen kokoluokka kattaisi peräti kahdeksan Pieksämäen Prismaa.

Runsaasti sähköä käyttävä datakeskus tuottaa myös melkoisesti lämpöä. Sen vuoksi Pieksämäen hanke kiinnostaa energiayhtiöitä, kuten esimerkiksi Savon Voimaa. syntyvää lämpöä voidaan käyttää esimerkiksi kaukolämmössä ja sitä jää roppakaupalla myös muuhun toimintaan. Lämmöntuotannon määrän on arvioitu olevan jopa nelinkertainen Savon Voiman Kutteritien lämpölaitoksen tuotantoon verrattuna. Jatkokäytön mahdollisuudet ovat siis vähintäänkin huomattavat.

Toivottavasti Pieksämäelle syntyy hyvän kierre, jonka myötä paikkakunnalle muodostuu paljon uutta yritystoimintaa.
https://www.pieksamaenlehti.fi/paakirjoitus-mielipide/8265791

Äänestä

  • Niin...
    Toisaalta on mielenkiintoista tutustua tämän Ervastin muihinkin yrityksiin, jotka eivät ole alv- ja ennakkoperintärekisterissä. Ja tämä Regant Oy perustettu 09/2024...Eli oikeastihan minkäänlaista kassavarantoa tuskin lienee, joten mikä merkitys on käytännössä sopimuksen uhkasakko pykälällä?
    Pieksämäen valtuustohan teki päätöksen, että elinkeinojohtajalle annettiin prokura solmia Regantin kanssa sopimus, joten kuinka paljon nyt suljettiin kaupungin poliittisia päättäjiä tiedonsaannin ulkopuolelle?
    On myös syytä kysyä, että vaikka Vesterisellä on näyttävä cv, niin miten tuon aiemman "midaksen kosketuksen" lupaavan Aisti Oy:kin kohdalla kävi, sillä siinähän Vesterinen ja U.Nykänen toivat ko firman vanhoilla tilinpäätöstiedoilla kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.
    Toki tässähän ei sellaista tapahdu koska Regant Oy:llä ei vielä ole yhtään tilikautta...Eli mistä tulee kyseisen yrityksen rahoitus? Tämä olisi syytä selvittää, ennenkuin lähdetään "mannaa taivaalta" lupailevan ilmeisen bulvaanin matkaan!🤔

    Äänestä

  • Juu... Savon Voimaa taatusti kiinnostaa kaukolämmön, samoin kuin vesilaitoksen, saaminen oman hinnoittelu peukalonsa alle...Sellaisen muutoksen järkevyyden Pieksämäkeläisten kannalta näkee kun vilkaisee kuukausittaista sähkön siirtomaksu-laskuaan ja vertaa muualla maassa oleviin toimijoihin!!

    Äänestä

Etelä-Savoon suunnitteilla ainakin seitsemän keskusta

Kaupunkien mukaan veroasiat eivät ole ratkaisevia, kun datakeskustoimijoiden kanssa neuvotellaan uusien keskusten sijainnista.

Datakeskusten sähköveroedun poistaminen tuskin vaikuttaa yritysten intoon perustaa uusia palvelinsaleja Etelä-Savoon.

Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen kertoo, että veroasiat eivät ole olleet korostetusti esillä kaupungin neuvotteluissa kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa.

Kinnusen mukaan ratkaisevia asioita ovat olleet kaupungin maankäytön palvelut ja valtakunnallisten sähkölinjojen sijainti. Fingridin kantaverkko kulkee Mikkelin läpi koillisesta etelään.

Kinnunen kertoo, että Mikkeliin on suunnitteilla viitisen datakeskusta, muun muassa Visulahteen ja Metsä-Sairilaan.

Pieksämäen elinkeinojohtaja Markus Vesterisen mukaan kaupunkiin on suunnitteilla kaksi datakeskusta.

Pieksämäkikin on kantaverkon äärellä, ja kaupunkiin on rakenteilla kaksi suurta tuulivoimapuistoa.

– Datakeskusten taloudellinen kokonaisuus koostuu useasta osatekijästä, sähkövero on vain yksi niistä.

Itä-Suomen kantaverkkoon mahtuu vielä hyvin uusia suurjänniteasiakkaita.

Helsingin, Turun ja Tampereen alueilla Fingrid ei pysty liittämään verkkoon uusia datakeskuksia, koska sähköverkon kapasiteetti ei toistaiksei riitä.
Datakeskuksilta 30 miljoonaa veroja

Ministeri Riikka Purra kertoi tiistaina, että valtio luopuu datakeskusten veronalennuksesta. Valtiovarainministeriö arvioi, että se tuo valtiolle noin 30 miljoonaa euroa lisää verotuloja vuosittain.

Paljon sähköä kuluttavien datakeskusten sähkövero on tällä hetkellä lähes nollassa.

Purran mukaan energiapoliittinen tilanne on muuttunut niin, ettei yritystukien säilyttämiselle ole enää tarvetta.

Fingridin entinen toimitusjohtaja Jukka Ruusunen arvosteli aiemmin voimakkaasti datakeskusten saamaa veroalennusta.

Hänen mukaansa Suomen edullinen sähkönhinta on riittävä houkutus datakeskusinvestoinneille ilman verotukeakin.
https://yle.fi/a/74-20147567

Äänestä

Tänäänkin on huono päivä datakeskusten toimia, kun on tyyntä eikä tuulivoimaa siksi ole saatavissa.

Äänestä
  • Yksi datakeskushanke on keskeytetty, koska hukkalämpö toimitettuna kaukolämpöverkoon on osoittautunut kalliiksi. Eli kaukolämpömaksut kuluttajille olisi nousut huomattaviksi.

    Äänestä

  • Kyllä pyörii yksi turbiini Niinimäessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Yksi datakeskushanke on keskeytetty, koska hukkalämpö toimitettuna kaukolämpöverkoon on osoittautunut kalliiksi. Eli kaukolämpömaksut kuluttajille olisi nousut huomattaviksi.

    Ei datakeskuksia kaukolämmön tuotannon vuoksi perusteta. Suurin osa maailman datakeskuksista lauhduttaa hukkalämpönsä ilmaan tai vesistöön. Ei kaukolämmön tuotanto ole ratkaiseva asia perustetaanko keskus vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä pyörii yksi turbiini Niinimäessä.

    Pitäiskö mennä puhaltamaan jotta saavat vauhtia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Pitäiskö mennä puhaltamaan jotta saavat vauhtia.

    Ei taida olla vielä yksikään tuotantokäytössä. Yksitellen kokeilevat jokaista ensin. Viime viikolla pyöri kaksi jotka nyt ovat pysähdyksisä. Eli testivaiheessa ollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei datakeskuksia kaukolämmön tuotannon vuoksi perusteta. Suurin osa maailman datakeskuksista lauhduttaa hukkalämpönsä ilmaan tai vesistöön. Ei kaukolämmön tuotanto ole ratkaiseva asia perustetaanko keskus vai ei.

    Kaupunki ostaa kalliilla hukkalämpöä , jotta hankkeesta saadaan vihersiirtymähanke😁. Loppupelissä veronmaksajat maksaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Haminassa Google luovuttaa lämmön ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kaupunki ostaa kalliilla hukkalämpöä , jotta hankkeesta saadaan vihersiirtymähanke😁. Loppupelissä veronmaksajat maksaa.

    Kaupunki ei ole kaukolämpöbisneksessä mukana mitenkään. Ainoastaan Savon Voima on alustavasti miettinyt lämmön jatkokäyttöä. Myös kasvihuoneyritykset ovat kiinnostuneet hukkalämmöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei taida olla vielä yksikään tuotantokäytössä. Yksitellen kokeilevat jokaista ensin. Viime viikolla pyöri kaksi jotka nyt ovat pysähdyksisä. Eli testivaiheessa ollaan.

    Yli vuoden on myöhässä koko Niinimäen rupelitori. Käy samoin kuin Pohjois-Ruotsin valtavan akkutehtaan. Eihän Pieksämärlöä ole edes osaamista ja vielä vähempi on tulossa korkeasti koulutettu väkeä. Etäohjattuna ne taivaan rannan rupelit pyörii.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Yli vuoden on myöhässä koko Niinimäen rupelitori. Käy samoin kuin Pohjois-Ruotsin valtavan akkutehtaan. Eihän Pieksämärlöä ole edes osaamista ja vielä vähempi on tulossa korkeasti koulutettu väkeä. Etäohjattuna ne taivaan rannan rupelit pyörii.

    Niinimäen tuulipuisto ollut tuotantokäytössä kesäkuun alusta alkaen!

    Äänestä

Ei tule kuin pelkkiä menokuluja!

Äänestä
  • Kiinteistöveroja lähes miljoona vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kiinteistöveroja lähes miljoona vuodessa.

    Makeisverosta luopuminen kaatoi pohjoisen datakeskuksen
    ”Emme osanneet ennakoida suklaalevyn
    Pellossa on päätetty keskeyttää datakeskushanke. Syynä on valmisteilla oleva datakeskusten sähköverotuen poistuminen.
    Valtiovarainministeriö ilmoitti kuun alussa keskeyttävänsä makeisten ja suklaan veronkorotuksen valmistelun. Tämän korvaamiseksi kaavaillaan datakeskusten ja kaivosten sähkönkäyttöön liittyvien verotukien poistamista.

    Valmisteilla olleessa TLS Energy Oy:n hankkeessa nykyinen lämmöntuotanto olisi korvattu datakeskuksen hukkalämmöllä. Niin sanottuun energiakylään tulisi lisäksi lämpöpumppu ja sähkökattila.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ainoastaan lämmön talteenotto ei kannattanut. Datakeskus toimii ihan muilla tuloilla kuin kaukolämmön myynnillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ainoastaan lämmön talteenotto ei kannattanut. Datakeskus toimii ihan muilla tuloilla kuin kaukolämmön myynnillä.

    Syynä on valmisteilla oleva datakeskusten sähköverotuen poistuminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Onko Pieksämäellä ollut ikinä yhtään rehellistä johtajaa Latomossa tai lobbari viestinviejää.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Onko Pieksämäellä ollut ikinä yhtään rehellistä johtajaa Latomossa tai lobbari viestinviejää.

    Oljenkorsiin tartuminen on vienyt monilta kunnilta paljon rahaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Syynä on valmisteilla oleva datakeskusten sähköverotuen poistuminen.

    Ja höpö höpö!

    Päätös tehtiin jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • Kirjoitus vasta lehdessä mitä haittoja kuluttajille kaupungissa.Jos nousee siirtomaksu niin vien joka lapun kaupungin hallituksen jäsenelle maksettavaks.VAI KUKA TEKI PÄÄTÖKSEN.

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ja höpö höpö!

    Päätös tehtiin jo aikoja sitten.

    Onko salainen se pöytäkirja jossa Pieksämäen kaupungin hallitus päätti rakentaa datakeskuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Oljenkorsiin tartuminen on vienyt monilta kunnilta paljon rahaa.

    Useimmilla kunnilla ei ole mitään todellisia kehittymisen mahdollisuuksia ja siksi ne tarttuvat kaikkein heikoimpiinkin oljenkorsiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Useimmilla kunnilla ei ole mitään todellisia kehittymisen mahdollisuuksia ja siksi ne tarttuvat kaikkein heikoimpiinkin oljenkorsiin.

    Yritystoimintaa?

    Hyi hotto!

    Me eletään tuilla!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Onko salainen se pöytäkirja jossa Pieksämäen kaupungin hallitus päätti rakentaa datakeskuksen.

    Kaupunki ei rakenna mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kaupunki ei rakenna mitään!

    Kaupungin kiinteistönkehityspolitiikka on jo pitkään perustunut siihen perusolettamaan, ettei kukaan muu kuin kaupunki rakenna Pieksämäelle mitään uutta, joten kaupungin tehtävänä on huolehtia niin teollisuus-, kauppa- kuin asuinrakennustenkin tuottamisesta ja omistamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Yritystoimintaa?

    Hyi hotto!

    Me eletään tuilla!

    Kyllä yritykset on saaneet tukia.
    Viimeisen viidenvuoden aikana Pieksämäkeläiset yritykset on saaneet 10M€ erilaisia valtion yritystukia. Eniten varmaan Partaharjun puutarha. Korona tuet oli yksi rahasampo.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä yritykset on saaneet tukia.
    Viimeisen viidenvuoden aikana Pieksämäkeläiset yritykset on saaneet 10M€ erilaisia valtion yritystukia. Eniten varmaan Partaharjun puutarha. Korona tuet oli yksi rahasampo.

    PIAKO kahtokaa liike vaihto ja voitto.Laajentaa toimintaa mutta työmiehet niin ali palkattuja kuin vain olla voi.Ja venakot kuvailee tuotantoo pitkin halleja.Ja KUKAAN EI PUUTU TOIMINTAAN.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kaupungin kiinteistönkehityspolitiikka on jo pitkään perustunut siihen perusolettamaan, ettei kukaan muu kuin kaupunki rakenna Pieksämäelle mitään uutta, joten kaupungin tehtävänä on huolehtia niin teollisuus-, kauppa- kuin asuinrakennustenkin tuottamisesta ja omistamisesta.

    Kaupunki ei ole mukana datakeskuksen rakentamisessa.

    Äänestä

  • Medialukutaitoa vähän!

    Nämä projektit ovat E-Heat Oy vetämiä, joissa datakeskuksia rakennetaan kaukolämmön tuotanon vuoksi ja samalla myydään serveritilaa sitä tarvitseville yrityksille.

    Aivan eri lähtökohta kuin datakeskus tiedon tallentamista ja käsitttelyä varten, joissa lämpö on sivutuote ja ei taloudellisesti tärkeässä asemassa..

    Haminassa Google lahjoittaa ilmaiseksi hukkalämpönsä kokonaan pois ja on silti kannattava.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Medialukutaitoa vähän!

    Nämä projektit ovat E-Heat Oy vetämiä, joissa datakeskuksia rakennetaan kaukolämmön tuotanon vuoksi ja samalla myydään serveritilaa sitä tarvitseville yrityksille.

    Aivan eri lähtökohta kuin datakeskus tiedon tallentamista ja käsitttelyä varten, joissa lämpö on sivutuote ja ei taloudellisesti tärkeässä asemassa..

    Haminassa Google lahjoittaa ilmaiseksi hukkalämpönsä kokonaan pois ja on silti kannattava.

    Haminassa hukkalämpö siirretään mereen jäähtymään kuten ydinvoimalaitoksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Haminassa hukkalämpö siirretään mereen jäähtymään kuten ydinvoimalaitoksessa.

    Suurin osa menee mereen koska Haminan kaupunki ei ole riittävän iso käyttääksen kaiken lämmön.

    Äänestä

Onko tässä vaara, että tämä on yritysten keino saada haltuun maa-alueita ilman todellista tarkoitusta rakentaa mitään?

Kuntalaisen huoli herää siitä, että Regant Oy:llä ei ole vielä dokumentoitua liiketoimintaa tai toteutettuja projekteja. Regant Oy:n toimitusjohtaja on ollut Biosolar Oy:llä jonkinlaisena hankekehittäjänä. Biosolar Oy:stä on saatavilla vain rajallisesti tietoa ja selkeitä näyttöjä ei tälläkään yrityksellä ole toiminnassa olevista biojalostamoista. Kunnat voivat innostua suurista investointihankkeista, jotka lupaavat työpaikkoja ja elinvoimaa. Jos taustatoimijat eivät ole vakaita, onko riskinä, että kunta tekee maankäyttö- tai kaavoituspäätöksiä turhaan?

Maalaisjärjellä ajateltuna tällaiset hankkeet voivat olla osa strategiaa, jossa yritys saa haltuunsa maata tai kaavoitusoikeuksia ilman todellista aikomusta rakentaa.

Jos todellisia aikomuksia on, niin nämä on erittäin hyviä uutisia Pieksämäellle!

1Äänestä
  • Pieksämäki ei kostu koko hankkeesta pitkällä aika välillä juurikaan. Eli elinkaari tällaiselle hankkeelle on heikko ja työllistämisvaikutus vain rakennus aikana. Sama asia kuin sähkömuutamot jakeluverkoissa Automaatio hoitaa toiminnot ja etävalvonnassa koko datakeskus. Erittäin syöppö laitos kuluttamaan paikallisia energiavaroja. Näivettyneen näköisiä olivat lehdessäkin kaupungin johtotrio.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Pieksämäki ei kostu koko hankkeesta pitkällä aika välillä juurikaan. Eli elinkaari tällaiselle hankkeelle on heikko ja työllistämisvaikutus vain rakennus aikana. Sama asia kuin sähkömuutamot jakeluverkoissa Automaatio hoitaa toiminnot ja etävalvonnassa koko datakeskus. Erittäin syöppö laitos kuluttamaan paikallisia energiavaroja. Näivettyneen näköisiä olivat lehdessäkin kaupungin johtotrio.

    Änkyrä känkyrä Pieksämäki!

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Änkyrä känkyrä Pieksämäki!

    Vaatekauppiaan ja maanviljelijän poika ymmärtää datakeskusbisneksen päälle yhtä paljon kuin siat tuulimyllyjen siivistä. Toinen on viksua esitävää tyyppiä ja toinen myy raaka-ainetta teollisuudelle metsisttään. Kumpikin ovat tyytyväisiä, kun saavat jotakin myytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Näin on! Metsien myyjällä pitäisi ymmärtää paikalisesti puunjalostaminen puhtaalla energialla lopputuoteeksi ja toisella ymmärtää käyttää tekoälyä .

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Pieksämäki ei kostu koko hankkeesta pitkällä aika välillä juurikaan. Eli elinkaari tällaiselle hankkeelle on heikko ja työllistämisvaikutus vain rakennus aikana. Sama asia kuin sähkömuutamot jakeluverkoissa Automaatio hoitaa toiminnot ja etävalvonnassa koko datakeskus. Erittäin syöppö laitos kuluttamaan paikallisia energiavaroja. Näivettyneen näköisiä olivat lehdessäkin kaupungin johtotrio.

    70 työllistyy pysyvästi ja kaupungille miljoonan verran kiinteistöveroa vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    70 työllistyy pysyvästi ja kaupungille miljoonan verran kiinteistöveroa vuodessa.

    Ei taida olla paperilla sitovaa lukua mitä työllistää. Myynti puheita ovat. Samaa työllustämisintoilua oli tuulivoimaloidenkin kanssa. Sitovasopimus tarkoittaa, että sakkoa joutuu maksamaan ellei toteudu Pieksämäelle. Hoosiannaa huudetaan seuraavaksi WC:ssä, kun puolukan punaiset peräpukamat pullistuu löysien uskojilla. Itä-Suomen yritystuet on myös hakusassa ja meni sen mukaista. Lopputulos on max 7 työllistyy ja niistäkin puolet kiinteistön ylläpitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Näin on! Metsien myyjällä pitäisi ymmärtää paikalisesti puunjalostaminen puhtaalla energialla lopputuoteeksi ja toisella ymmärtää käyttää tekoälyä .

    Hyvät oli ilmaiset lounaat veturitalleilla herroilla ja tunnelmat kuin hiihtoliiton alppimajassa ennen Lahden kisoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ei taida olla paperilla sitovaa lukua mitä työllistää. Myynti puheita ovat. Samaa työllustämisintoilua oli tuulivoimaloidenkin kanssa. Sitovasopimus tarkoittaa, että sakkoa joutuu maksamaan ellei toteudu Pieksämäelle. Hoosiannaa huudetaan seuraavaksi WC:ssä, kun puolukan punaiset peräpukamat pullistuu löysien uskojilla. Itä-Suomen yritystuet on myös hakusassa ja meni sen mukaista. Lopputulos on max 7 työllistyy ja niistäkin puolet kiinteistön ylläpitoon.

    Tuulivoimaloista jäi rakennusvaiheessa Pieksämäkeläisten yritysten kassaan noin 20milj.€ ja työllistää pysyvästi noin 20 henkeä.

    Lisäksi kaupungin kassaan tulee joka vuosi 800 000€ kiinteistöveroja.

    Tosin joidenkin mielestä tätäkään ei olisi kannattanut tehdä! He eivät kuitenkaan anna mitään vaihtoehtoja mitä olisi pitänyt tehdä jotta olisi muka parempi lopputulos? Sukkia kuluttamallakaan ei kaupungin kassa täyty!

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Tiet teki Desdin sepelillä ja Savon kuljetus ajoi. Mistään ei kerry 20 miljoonaa euroa tuloja Pieksämäen yrityksille.
    Kun ei enää salaisuus laita varma tieto viisi suurinta euromääräistä yritystä nimeltä tänne nettiin.
    Tämä on sitä hevosmiesten tietotoimisten Santsikupin bullshittä.
    Jonakin päivänä voi olla tilapäisesti 20 henkilöä töissä. Puolalaisia, virolaisia yns työntekijöitä.
    Noilla tuloilla olisi muillakin kuin Piispasilla uusi kuorma-auto alla. Ollikin ajaa vanhoilla paskoilla.

    Ei ole tullut kiineiatöveroja tuulimyllyistä, kun ovat keskeneräisinä ja myöhässä yli vuoden. Purkukin jää veron maksajien piikkiin loppupelissä. Tuulimyllyjen kiinteistöverotus on muutumassa ja kunnat jää nuolemaan näppejään.

    Kyllä on vaihtoehtoja ollut tarjolla vetytalouteen ja biopoltoaineissiin liittyen. Sähkökulkuneuvoillekin on ollut hankeita jaossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Mammunttitauti vaivaa Poeksämäkeä edelleen. On ollut ideaparkkia, iglua, veturitallin kauppakeskusta, kylpylää, pilvenpiirtäjä tornitaloja, toista aaeman siltaa,... Purkulista on paljon pitempi ja vuosi vuodelta kasvava, kuin herrojen toteutumattomat haaveet

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei ole tullut kiineiatöveroja tuulimyllyistä, kun ovat keskeneräisinä ja myöhässä yli vuoden. Purkukin jää veron maksajien piikkiin loppupelissä. Tuulimyllyjen kiinteistöverotus on muutumassa ja kunnat jää nuolemaan näppejään.

    Tuulivoimalat olleet tuotantokäytössä kesäkuun alusta alkaen!

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Kyllä on vaihtoehtoja ollut tarjolla vetytalouteen ja biopoltoaineissiin liittyen. Sähkökulkuneuvoillekin on ollut hankeita jaossa.

    Vedfyn tyuottaminen tarvitsee paljon halpaa sähköä!

    Mistä Pieksämäki sellaista saisi kun ei ole aikaisemmin ollut omaa voimalaa tuottamaan suuria määriä sähköä?

    Nyt useita tuulivoimaloita tulossa ja sähköä riittää vedyn erottamiseen vedestä elektrolyysillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Mammunttitauti vaivaa Poeksämäkeä edelleen. On ollut ideaparkkia, iglua, veturitallin kauppakeskusta, kylpylää, pilvenpiirtäjä tornitaloja, toista aaeman siltaa,... Purkulista on paljon pitempi ja vuosi vuodelta kasvava, kuin herrojen toteutumattomat haaveet

    Hilavitkutintehdas olisi ollut parempi investointi!

    Olisivat voineet tuottaa niitä hiloja ja kaupunkilaiset änkyrät olisivat voineet vitkutella niillä!

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Hilavitkutintehdas olisi ollut parempi investointi!

    Olisivat voineet tuottaa niitä hiloja ja kaupunkilaiset änkyrät olisivat voineet vitkutella niillä!

    Kyllä se on nähty nämä kotinurkille veräjälle jääneet elinvoimanaudat. Siinä naudat hännät alaspäin seisoskelevat, että seuraava rehukuorma saapuu. Sitten mätehditää ja lopuksi karjankuljetus vie teurastamoon. Tullivoimalat ja datakeskus on se teurastamo ja isäntänä on rahoituslaitokset. Kaupungn sonnitrio ylähuulet tötteröllä herraa kiittää hyvästä tavavarasta päät taivaalle osoittaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Olisi paljon parempi kun ei tehäisi mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Kyllä se on nähty nämä kotinurkille veräjälle jääneet elinvoimanaudat. Siinä naudat hännät alaspäin seisoskelevat, että seuraava rehukuorma saapuu. Sitten mätehditää ja lopuksi karjankuljetus vie teurastamoon. Tullivoimalat ja datakeskus on se teurastamo ja isäntänä on rahoituslaitokset. Kaupungn sonnitrio ylähuulet tötteröllä herraa kiittää hyvästä tavavarasta päät taivaalle osoittaen.

    Nauta eli bos taurus käyttää aikansa syömiseen, märehtimiseen ja lauman kanssa oleiluun. Onneksi maailmalla on lukuisa joukko erilaisia alalajeja, jotka toivottavasti rikastuttavat paikallista laidunaluetta. Siinä on silloin sonneilla ylähuulitötteröissään lipomista kerrakseen etteivät uudet tavarat katoa taivaantuuliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tiet teki Desdin sepelillä ja Savon kuljetus ajoi. Mistään ei kerry 20 miljoonaa euroa tuloja Pieksämäen yrityksille.
    Kun ei enää salaisuus laita varma tieto viisi suurinta euromääräistä yritystä nimeltä tänne nettiin.
    Tämä on sitä hevosmiesten tietotoimisten Santsikupin bullshittä.
    Jonakin päivänä voi olla tilapäisesti 20 henkilöä töissä. Puolalaisia, virolaisia yns työntekijöitä.
    Noilla tuloilla olisi muillakin kuin Piispasilla uusi kuorma-auto alla. Ollikin ajaa vanhoilla paskoilla.

    KL rengas ei myynyt yhtään uutta kuorma-auton rengasta tuulipuiston ajoissa kuluneen tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    KL rengas ei myynyt yhtään uutta kuorma-auton rengasta tuulipuiston ajoissa kuluneen tilalle.

    Voi kamala! 😱

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Tuulivoimaloista jäi rakennusvaiheessa Pieksämäkeläisten yritysten kassaan noin 20milj.€ ja työllistää pysyvästi noin 20 henkeä.

    Lisäksi kaupungin kassaan tulee joka vuosi 800 000€ kiinteistöveroja.

    Tosin joidenkin mielestä tätäkään ei olisi kannattanut tehdä! He eivät kuitenkaan anna mitään vaihtoehtoja mitä olisi pitänyt tehdä jotta olisi muka parempi lopputulos? Sukkia kuluttamallakaan ei kaupungin kassa täyty!

    Keskimäärin tuulivoimayksiköistä maksetaan 16 000€/aloitusvuosi kiinteistöveroa . Mikä lähtee sitten alenemaan 2.5% vuosittain aina alkuperäisestä 60% saakka. Toki tätä vuosittaista alenemaa voidaan lieventää indeksikorotuksin.
    Mutta olisi jokatapauksessa mielenkiintoista nähdä laskelmat joihin kommentoijan esittämät luvut perustuvat?! ...vai ovatko kyseessä vain ko yhtiöiden myyntimiesten lupaukset?

    Äänestä

Ottakaa kunnon hinta alueesta.

Äänestä
  • Noin 200 000 menee kaavoitukseen, katuihin ja kunnallistekniikaan heti alkajaiseksi rahaa kaupungililla. Aikaa menee 1,5 vuotta ennen kuin mitään rakennetaan, silloin onkin datakeskusten aika jo mennyt ohi uuden tekniikan myötä. Elinkaari tuppaan olemaan digimaailmassa kovin lyhyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Noin 200 000 menee kaavoitukseen, katuihin ja kunnallistekniikaan heti alkajaiseksi rahaa kaupungililla. Aikaa menee 1,5 vuotta ennen kuin mitään rakennetaan, silloin onkin datakeskusten aika jo mennyt ohi uuden tekniikan myötä. Elinkaari tuppaan olemaan digimaailmassa kovin lyhyt.

    Tuskinpa sentään.

    Googlen ensimmäinen palvelinkeskus Suomessa perustettiin Haminaan vuonna 2011.

    Äänestä

  • Kesällä 2023 Myrsky Energian kassaan oli kertynyt mukavasti rahaa, koska yhtiö oli myynyt osuuksia kehitteillä olevista tuulivoimahankkeistaan sijoitus

    Aikaisemmin keväällä oli juhlittu sitä, että tanskalainen rahastoyhtiö Copenhagen Infrastructure Partners (CIP) sijoittaisi peräti 2,3 miljardia euroa suomalaisen Myrsky Energian tuulivoimahankkeisiin.

    Myrsky Energia on käynnistänyt kymmeniä tuulivoimahankkeita eri puolilla Suomea. Sen tehtävänä on hoitaa lupa- ja kaavoitusprosessit kunnissa kuntoon, jotta itse tuulivoimapuistoja päästäisiin rakentamaan.

    CIP:n lisäksi Myrsky Energia sai mukaan toisenkin ison yhteistyökumppanin. Ålandsbankenin erityissijoitusrahasto sijoitti tiettävästi yli 13 miljoonaa euroa Myrskyn hankkeisiin.

    Jotain meni kuitenkin pahasti pieleen, ja nyt Myrsky Energian koko tulevaisuus näyttää epävarmalta.

    Elokuun alussa Talouselämä-lehti kertoi, että suomalainen tuulivoimayhtiö ei ole vielä rakentanut yhtäkään voimalaa, mutta omistajat kahmaisivat jo 15 miljoonan osingot.

    IS:n selvityksen mukaan Myrsky Energia on kuitenkin maksanut vuosina 2022 ja 2023 yhteensä noin 18 miljoonaa euroa osinkoja kahdelle omistajataholleen.

    Kesällä 2023 yhtiössä päätettiin laatia välitilinpäätös lähinnä yhdestä syystä: jotta omistajille voitaisiin maksaa ennätyssuuret, 15 miljoonan euron, osingot.

    Peliliike veti Myrsky Energian taseessa esitetyn tilikauden tuloksen lähes kymmenen miljoonaa euroa miinukselle. Yhtiö itse kuitenkin vakuutti, että firmassa oli voitonjakokelpoisia varoja riittävästi osakeyhtiölain mukaista osingonjakoa varten.

    Osingot jaettiin Myrsky Energian perustajille ja omistajille eli Alphabeta Oy:lle sekä Korpi Capital -nimiselle sijoitusyhtiölle. Vuotta aiemmin Myrsky oli jo jakanut samoille omistajille kolmen miljoonan euron osingot.

    Alphabeta Oy:n omistaja on Asiakastiedon mukaan Tuomas Candelin-Palmqvist ja Korpi Capitalin omistajiin kuuluvat henkilöstöyhtiö Baronan perustaja Mikko Leppänen sekä sijoittaja 9
    Alphabetan varallisuudesta tai liiketoiminnasta ei tiedetä paljoakaan.

    Yhtiö ei ole toimittanut kahteen vuoteen tilinpäätöstään kaupparekisteriin, minkä takia Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) lähestyi yhtiöitä o

    Kolme liikemiestä siis ”kotiutti” muhkeat 15 miljoonaa euroa syyskuussa 2023. Vain viitisen kuukautta myöhemmin helmikuussa 2024 merkittävä yhteistyökumppani halusi lopettaa yhteistyönsä Myrsky Energian kanssa ja vaati tuulivoimahankkeisiin sijoittamiaan miljoonia korkoineen takaisin sopimusehtoihin vedoten.

    Myrsky Energia oli kriisissä: sen oma pääoma painui pakkaselle.

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä puhui Myrsky Energian ja tanskalaisen rahastoyhtiö CIP:n tiedotustilaisuudessa toukokuussa 2023. Taustalla Myrsky Energian Heidi Laurila ja Tuomas Candelin-Palmqvist sekä CIP:n Rowan Parkhouse.
    Elinkeinoministeri Mika Lintilä puhui Myrsky Energian ja tanskalaisen

    Yhtiön tilinpäätöksestä selviää, että ulospääsy tilanteesta löytyi vasta viime kesänä.

    Kesäkuussa Myrsky Energia ja kyseinen yhteistyökumppani allekirjoittivat sovintosopimuksen: yhtiö luovutti osan tuulivoimahankkeistaan kokonaan ex-kumppanilleen, joka puolestaan luopui kaikista vaatimuksistaan.

    – Sopimuksen mukaan molemmat osapuolet luopuivat vaatimuksistaan toisiaan kohtaan ja yhteistyö päätettiin yhteisymmärryksessä, tilinpäätöksessä lukee.

    Jättiosinkojen jaon jälkeen voitokkaan Myrsky Energian rahoitustilanne heikkeni alle puolessa vuodessa niin dramaattisesti, että tilintarkastaja kirjasi tilintarkastuskertomukseen jopa epäilyn yhtiön toiminnan jatkumisesta.

    Ongelmien takia Myrsky on tilinpäätöksen mukaan aloittanut yhtiössä kulukuurin.

    Tuomas Candelin-Palmqvist perusti Myrsky Energian, mutta jätti paikkansa yhtiön hallituksessa tänä kesänä.
    Tuomas Candelin-Palmqvist perusti Myrsky Energian, mutta jätti paikkansa yhtiön hallituksessa tänä kesänä. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

    Miljonääri Mikko Leppänen tunnetaan etenkin henkilöstövuokrausyritys Baronan perustajana.

    Ammattisijoittaja Tatu Mäkimartti väistyi myös Myrsky Energian hallituksesta.
    Ammattisijoittaja Tatu Mäkimartti väistyi myös Myrsky Energian hallituksesta. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

    Kun tilinpäätöstiedot vuodelta 2023 tulivat julkiseksi lähes vuoden myöhässä elokuussa 2025, Myrsky Energian toimitusjohtaja Heidi Laurila lähetti useisiin kuntiin kirjeen.

    Kirjeessä Laurila yritti tyynnytellä kohua, joka 15 miljoonan euron osingonjaosta ja oman

    1Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kesällä 2023 Myrsky Energian kassaan oli kertynyt mukavasti rahaa, koska yhtiö oli myynyt osuuksia kehitteillä olevista tuulivoimahankkeistaan sijoitus

    Ei liity tähän mitenkään!

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Ei liity tähän mitenkään!

    Niin voi hävitä regantin ja aistinkin rahat osinkoina.

    1Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Niin voi hävitä regantin ja aistinkin rahat osinkoina.

    Datakeskuksen vedättää kunnat ja kaupungit rahoitajiksi, kun bisnes ei ole kannattavaa. Se nähtiin mm. kangaakadun vaunumaalaamon tapauksessakin. Tyypilinen diili on tulossa tähän suuntaan, ellei omavelkaiset vakuudet riitä . Firman markkina-arvo on hyvin heikko ja riskiarviosta ei ole tietoakaan esisopumuksen valmistelijoilla varmaankaan ollut?

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Maalaamon yrittäjänä olikin sosiaalidemokraatti konepajan entinen sökö korttipeli kuningas. Demari valtuusto ryhmä junttasi valtuustossa läpi maalaamon investoinnin.
    Huvittavinta oli että satojen vaunujen tilaus epäonnistui Toveri Tarja Halosen töppäyseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kyllä meidän nyt pitää tehdä kaikkemme että tämäkin datakeskushanke töpeksitään ja torpataan alkuunsa!

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Maalaamon yrittäjänä olikin sosiaalidemokraatti konepajan entinen sökö korttipeli kuningas. Demari valtuusto ryhmä junttasi valtuustossa läpi maalaamon investoinnin.
    Huvittavinta oli että satojen vaunujen tilaus epäonnistui Toveri Tarja Halosen töppäyseen.

    Kyllä taisi olla vaunumaalaajayrittäjä oikea kusettaja ja keskustavetoinen oli silloinkin kaupunginhallitus.

    Äänestä

  • Varkaus saa viedä tuulimyllyt, paskankirnuamislaitokset ja datakirnutkin jos haluaa!

    Me ei täällä sellaisia tarvita!

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Varkaus saa viedä tuulimyllyt, paskankirnuamislaitokset ja datakirnutkin jos haluaa!

    Me ei täällä sellaisia tarvita!

    Jotkut tarvitsee,vaikka et juuri sinä.

    Äänestä

Datakeskuskiimaiset ja taivaanrannanrulettien pyörittäjät unohtivat tyyatin Pieksämäellä valtakunnassa 6.-7 pidetyt lähiruokapäivät😁

Äänestä
  • Juu kartalla oli Pieksämäki suorastaan piiritetty lähiruokakohteilla.😅.. Kertoo paljon paikkakunnan sisäänpäin lämpiävästä, riitaisasta ja osaamattomuudesta. Taas Pieksämäen asemalla soi blues.

    Äänestä

  • Sentään tänne investoidaan.

    Aika monelle paikkakunnalle ei ole tulossa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Juu kartalla oli Pieksämäki suorastaan piiritetty lähiruokakohteilla.😅.. Kertoo paljon paikkakunnan sisäänpäin lämpiävästä, riitaisasta ja osaamattomuudesta. Taas Pieksämäen asemalla soi blues.

    Pieksämäen päättäjissä ja valtuustossa enemmistö henkilöitä joilla on värkki vain kusemiseen. Ei tarvitse miettiä lasten tulevaisuutta.
    Johtajat ja työntekijät asuu Kuopiossa. Käyvät Pieksämäellä kahtena päivänä viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Pieksämäen päättäjissä ja valtuustossa enemmistö henkilöitä joilla on värkki vain kusemiseen. Ei tarvitse miettiä lasten tulevaisuutta.
    Johtajat ja työntekijät asuu Kuopiossa. Käyvät Pieksämäellä kahtena päivänä viikossa.

    Saahan täällä olla 'tavalliset" ihmiset kuopiolaisten ja muiden kehyskuntien kusetettavana. Pieksu on oikea runsaudensarvi hakea palkkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Saahan täällä olla 'tavalliset" ihmiset kuopiolaisten ja muiden kehyskuntien kusetettavana. Pieksu on oikea runsaudensarvi hakea palkkansa.

    Juuri tuossa tuli se sisäänpäin kääntyneisyys ja osaamattomuus. Aina on syylliset muissa. Ei siedetä muulalta osaaville tulijoille mitään kunniaa ja mainetta. Todellisuudessa Pieksämäeltä kuljetaan paljon töissä muualla ja monet yritykset toimivat muidenkin kuntien alueella. Kyllä oli aivan täydellinen ja tyypillinen tunarointi taas, joka olisi pitänyt Pieksämäkeläistenkin itsensä, hoitaa. Todella noloa toimintaa paikalliselta maanviljelijältä, joka nauttii kaupungilta saamaa johtajan palkkaa. Se on nähty, että muille ei suvaita ansioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Aika paljon syyttävää tulkintaa kokemuksesta, joka itellä on kusettajista, parempaa sanaa en keksi. Toki osaajia ovat. Yhtään pieksun päättäjää en tunne millään lailla, "elänyt" olen täällä vaan ikäni ja monesti samanmoinen kaava on toistunut näillä runsaudensarvi -hakijoilla. Eiköhän kunnia, maine ja kumarrukset tule siinä sivussa heille, ja kuntalaisille ainakin veroissa näkyy alentavasti heidän työnjälki, tämä ihan ilman juuria tms.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Edellinen kaupungin johtaja oli Virtadalmeltaa ja lähti Kuopioon? Sitä edelliselle maksettiin irtisanomispalkka jne. Samalla kaavalla on menty pitkään.

    Suomessa on vapaus asua, missä haluaa ja tätä ei voi kyseenalastaac velvoittamalla asumaan työnantajan paikkakunnalla. Se on ehkä paikkakunnan ilmapiirikysymys tämäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Sekoilevat omien henkilöiden lautakuntaaikkojen jaossakin tasa-arvo asioissa. Sekin on muiden aiheuttamaa varmaankin😁

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Suomessa on vapaus asua, missä haluaa ja tätä ei voi kyseenalastaac velvoittamalla asumaan työnantajan paikkakunnalla. Se on ehkä paikkakunnan ilmapiirikysymys tämäkin.

    Täkin vuonna kaupunki järjestää pikkujoulut työajan ulkopuolella ja kutsu ei sisällä palkan maksua ko. ajalta ja selaiseen aikaan, ettei ulkopaikkakunnalta töissäkäyvät ole tervetulleita . Samoin on tilanne työterveyshuollossa, että sairastuessa pitää ajaa Pieksämäelle ensin terveydenhoitajalle, vaikka ei ole ajokunnossa heikosta voinnista johtuen.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Edellinen kaupungin johtaja oli Virtadalmeltaa ja lähti Kuopioon? Sitä edelliselle maksettiin irtisanomispalkka jne. Samalla kaavalla on menty pitkään.

    Kun Vessu valitaan Varkauden elinkeinojohtajaksi Varkauteen seuraa valintaa pakkomuutto viran perässä Varkauteen.
    Ja entinen kaupunginjohtaja muuttaa perässä. Entinen kaupunginjohtaja eli myös maanviljelijä Virtasalmen Pallon mäestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Kun Vessu valitaan Varkauden elinkeinojohtajaksi Varkauteen seuraa valintaa pakkomuutto viran perässä Varkauteen.
    Ja entinen kaupunginjohtaja muuttaa perässä. Entinen kaupunginjohtaja eli myös maanviljelijä Virtasalmen Pallon mäestä.

    Taitaa tyhmyys ja tunarointi vain tiivistyä Pieksämäellä, kun rotatkin jättää luppoavan laivan. Paikkoihin hakijoiden osaamisen tasokin on tippunut kolmessa vuodessa melkoisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Paikallislehtikin uutisoi enää kadunpätkien ja rautatien sipistelyistä joilla ei edes korjausvelkaa saada pienennettyä. Ollaan tekevinään jotakin ja kaupunkilaiset saadaan hyvässä uskossa pidettyä. Monta sataa asuntoa ja kaavoitettua tonttia on tyhjiillään. Kaupunki koulutaa viime keväästä samaan aikaa henkilöstöstään 3 kaavoittajaa Kuopiossa ja silti valitsee kaavoiyuspäälikön ulkopuolisella hakuprosessilla. Ei luota edes omiin paikallisiiin koulutettuihinsa😁.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Saahan siinä pitää kolmet valmistujaisjuhlat kaupungin piikkiin😁. Lopuksi todetaan, että parhaansa yrittivät kaupungin kaavojen teoissa, kun konsultit laativat kaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Taitaa tyhmyys ja tunarointi vain tiivistyä Pieksämäellä, kun rotatkin jättää luppoavan laivan. Paikkoihin hakijoiden osaamisen tasokin on tippunut kolmessa vuodessa melkoisesti.

    Valtuutetut demarit nukkuu. Puolueen jäsenelle annettiin katutöistä lopputili.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Valtuutetut demarit nukkuu. Puolueen jäsenelle annettiin katutöistä lopputili.

    Näin keskusta kusettaa taas. Kaikki jotka ovat lähteneet teknisestä toimesta toisen työnantajan töihin ovat saaneet lopputilin ja ovat toisen puolueen jäseniä😁. Tällä menolla hakijat loppuu ja valitut peruvat valintansa? Luurankoja on kaapit pullollaan ja kätinät jatkuu....

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Juu kartalla oli Pieksämäki suorastaan piiritetty lähiruokakohteilla.😅.. Kertoo paljon paikkakunnan sisäänpäin lämpiävästä, riitaisasta ja osaamattomuudesta. Taas Pieksämäen asemalla soi blues.

    Taas POKSmäen asemalla soi blues........

    Äänestä

Hyvinvointialueiden neuvotteluiden liitospäätökset ehtii ennen datakeskusta. Siinä menee samalla Keski-Savon kunnat yhteen.

Äänestä
  • No eipähän mene!

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    No eipähän mene!

    Lehdessä oli että 4.9 yrittäjä tilaisuudessa kaupungin edustajat lupasi rakentaa Prisman etelä puolelle valmiiseen kaavaan biojalostamon, aurinko energia ja varaavan voimalaitoksen sekä Eloisalle sote / paloaseman.
    Ja kahden vuoden päästä 50000 neliön datakeskuksen.
    Ja satoja työpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Tuleeko sote-keskukseen enää muuta kuin ruumishuone. Krematorio olis kyllä myös hyvä, aika kauan joutuu tälläkin alueella tänä päivänä oottelee, että pääsee ns tulille.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Tuleeko sote-keskukseen enää muuta kuin ruumishuone. Krematorio olis kyllä myös hyvä, aika kauan joutuu tälläkin alueella tänä päivänä oottelee, että pääsee ns tulille.

    Pieksämäen hedelmällisyys luku on 0,8. Sen vuoksi Pieksämäki ei tarvitse uusia kouluja, päiväkoteja eikä liikuntahalleja. Suunnitelmaan ja kyselyyn on helppo osallistua kun jo nyt pieksämäen valtuustossa on 90% lisääntymiskyvyttömia.
    15 vuoden päästä suurinosa nykyvaltuutetuista on vanhainkodissa tai kuollut.
    Nämä päättää meidän nuorempien vielä lisääntymiskykyisten asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Condo Finland Oy:llä on myös yksipuolinen Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio, jossa kantajana eli velkojana on Pieksämäen kaupunki.

    Heinäkuisen tuomiolauselman mukaan Condo Finland Oy vuokrasi Pieksämäen kaupungilta asuntoja ja autotalleja Niinimäen tuulivoimapuistossa työskenteleville BMS Heavy Cranesin työntekijöille. Kaupunki peräsi maksamattomia vuokrasaatavia.

    Lisäksi Condo Finland jätti palauttamatta kaupungin omistamia sänkyjä ja mattoja, joita se oli vienyt varastoon Varkauteen. Varaston pitäjäkään ei luovuttanut niitä kaupungille, sillä varastovuokrat oli jätetty maksamatta.

    Asuntojen vuokrasuhde päättyi maaliskuussa ja asiakkaat ovat muuttaneet ulos. Condo Finland ei tehnyt loppusiivouksia, mistä oli sovittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Lehdessä oli että 4.9 yrittäjä tilaisuudessa kaupungin edustajat lupasi rakentaa Prisman etelä puolelle valmiiseen kaavaan biojalostamon, aurinko energia ja varaavan voimalaitoksen sekä Eloisalle sote / paloaseman.
    Ja kahden vuoden päästä 50000 neliön datakeskuksen.
    Ja satoja työpaikkoja.

    Palomiehetkö ne alkaa niitä ruumiita siellä käsittelemään ja säilömään?

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Palomiehetkö ne alkaa niitä ruumiita siellä käsittelemään ja säilömään?

    Palomihet on koulutettu ja kokemusta miten ruumiita laitetaan mustaan säkkiin.
    Ei se ole pyssyn kanssa metsässä tappamista kummempaa. Ei se tunteisiin mene.

    Äänestä

Mikkeliin tulossa jo viisi datakeskusta!

Pieksämäelle samassa ajassa vain kaksi, joista toinen on nyt kariutumassa! Eikö kaupunki tee tarpeeksi töitä saadakseen lisää investointeja kaupunkiin? 🤔

Mikkeliin suunnitellaan niin paljon datakeskuksia, että kaupunki aloittaa niiden takia kaavoituksen

Mikkeliin on tällä hetkellä suunnitteilla viisi datakeskusta, joista kaksi on edennyt rakennuslupa­vaiheeseen.

Mikkeli alkaa ohjata kaavoituksella data- ja akkuenergiavarastojen rakentamista tiukemmin.

Kaupunki käynnistää vaiheyleiskaavan laatimisen, koska se haluaa varmistaa data- ja akkuenergiavarastojen hallitun rakentamisen.

Vaiheyleiskaava ohjaa asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamista.

Mikkeliin on tällä hetkellä suunnitteilla viisi datakeskusta, joista kaksi on edennyt rakennuslupavaiheeseen. Ensimmäisestä kerrottiin julkisuuteen keväällä 2024, joten uusia hankkeita on syntynyt nopeasti.

Kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelän mukaan yleiskaavalla on tarkoitus hallita maankäyttöä kaupungin alueella niin, että se palvelisi mahdollisimman monta tahoa.

Karilaan seuraavia datakeskuksia?

Kaupungin mukaan tulevia datakeskuksen mahdollistavia tontteja voitaisiin asemakaavoittaa myös esimerkiksi Karilan alueelle.

Kaupunki on kiinnostunut ennen kaikkea datakeskuksista, koska ne tuovat enemmän työpaikkoja kuin akkuenergiavarastot.

Kaupungin teettämän FCG:n raportin mukaan toiminnassa oleva 200 megawatin datakeskus työllistäisi suoraan noin 300 kokoaikaista työntekijää ja kerrannaisvaikutusten kautta noin 2 000 kokoaikaista työntekijää.

Riihelä korostaa, ettei tämänkaltaista teollisuutta ole aiemmin ollut Mikkelissä.

Mikkeliin jopa 1 000 megawatin kulutus

Suuri osa Mikkelin alueen käyttämästä sähköstä tulee Visulahden sähköaseman kautta. Sähköasema yhdistää Mikkelin Fingridin kantaverkkoon.

Datakeskukset käyttävät paljon sähköä. Pitkällä aikavälillä Mikkeliin voi syntyä arvioiden mukaan lähes 1 000 megawatin eli yhden gigawatin verran datakeskuskapasiteettia.

Se on paljon: esimerkiksi vuonna 2023 koko Suomessa tuotettiin aurinkovoimalla 1 000 megawattia sähköä.

Vaiheyleiskaavan laatimisilla kaupungin on tarkoitus varmistaa, että Visulahden sähköasemalla riittää kapasiteettia sekä datakeskusten että kaupungin tarpeisiin.
https://yle.fi/a/74-20209421

Isomman datakeskuksen kaavoitus käynnistyy Pieksämäellä, pienempi hanke on kariutumassa
https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/9184449

Äänestä
  • Hyöty on että asukkaat maksaa.NIINKö

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Hyöty on että asukkaat maksaa.NIINKö

    Maksaa mistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Maksaa mistä?

    Droonikeskus tyhjilleen jäävästä sairaalasta. Laskeutumispaikkakin on valmiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Hyöty on että asukkaat maksaa.NIINKö

    Datakeskukset eivät ole kaupunkin rakennuksia, joten asukkaat eivät maksa mistään!

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Siirtomaksut nousee

    Kyllä maksaa..maksa maksaa..auto maksaa..kaikki maksaa..mutta maksakin maksaa..kaikki maksaa olut maksaa..kellot maksaa ja kuka maksaa ..kun kaikki maksaa maksaa..m utta maksaako maksa ..kyllä maksaa..niin kuin ..datakin maksaa.No niin nyt se tuli siinä ...data maksaa..maksaako maksa ..kyllä maksaa ..niin kuin datakin ..maksaaaaa.TAIDAN MENNÄ DATASTA SEKASIN MAKSAA.Moikka

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Ei liity Datakeskuksiin ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Hyöty on että asukkaat maksaa.NIINKö

    Maksaako veronmaksajat tosiaan?
    Minäpä sanon, että ei maksa.
    Jos tänne saadaan työpaikkoja vain sillä, että verokanta on pienempi, niin Suomi voittaa. Vaihtoehtona se, ettei työpaikkoja tule lainkaan on huonompi .

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Siirtomaksut nousee

    ei koske sinun kulutustasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Maksaako veronmaksajat tosiaan?
    Minäpä sanon, että ei maksa.
    Jos tänne saadaan työpaikkoja vain sillä, että verokanta on pienempi, niin Suomi voittaa. Vaihtoehtona se, ettei työpaikkoja tule lainkaan on huonompi .

    taatusti maksaa lukekaa Datakeskus ja asukkaat GOOKLESTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Mikä siellä maksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    taatusti maksaa lukekaa Datakeskus ja asukkaat GOOKLESTA.

    Datakeskukset kuluttavat valtavasti sähköä.Mikä voi nostaa sähkön hintaa kaikille kuluttajille.JARI KOSKELA on kirjoittanut että datakeskuksen saamat verohelpotukset ja halpa sähkövero voivat jäädä tavallisten veronmaksajien maksettaviksi. Valtavan sähkön kulutuksen myötä se voi vaarantaa sähkön riittävyyden ja nostaa sähkön siirto ja tuotanto kustannuksia ja näin ollen maksajina on veron maksajat ..

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Noin oli kirjoitettu jo suoraan lehdissä kun eka kertoja puhuttiin Pmäen datakeskuksesta ,suoraan luki että voi vaikuttaa asukkaitten sähkö ja siirtomaksuihin.LUKEKAA ENNEN KUIN PUHUTTE.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Noin oli kirjoitettu jo suoraan lehdissä kun eka kertoja puhuttiin Pmäen datakeskuksesta ,suoraan luki että voi vaikuttaa asukkaitten sähkö ja siirtomaksuihin.LUKEKAA ENNEN KUIN PUHUTTE.

    Ei vaikuta paikallisesti.

    Tässä on tasan kaksi mahdollisuutta.

    Joko Pieksämäki ottaa satojen miljoonien investoinnit vastaan ja niitä tulevat miljoonaluokan kiinteistöverot, tai sitten joku naapurikaupunki ottaa.

    Jos sähkönhinta vähän nousee, niin se nousee sitten koko maassa. Erona on se että kaupungeilla jotka ottivat investoinnit, on nyt enemmän rahaa laittaa asukkaidensa palveluihin kuten koulut, sairaanhoito, liikuntapaikat, katujen kunnossapit jne...

    Ja ne jotka eivät ottaaneet, joutuvat kuitenkin maksamaan sen sähkönhinnan korotuksen saamatta mitään takaisiin.

    Se on Pieksämäkeläisten valinta. Haluavatko olla köyhiä ja maksaa, tai olla rikkaita ja maksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    00162 kirjoittelee että nousee ja kaikki maksaa siitä.Ja vähän ennen kirjoitteli että ei nouse mitkään maksut kun Data keskus tulee.Kyllä se vaan niin on että maksut nousee Pmäellä jos Data tulee suotta tuon kirjoittelijan laittaa mitään kun on ihan ulkona koko asiasta ...ei joudu...kaikki joutuu..

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Datakeskukset eivät ole kaupunkin rakennuksia, joten asukkaat eivät maksa mistään!

    15 vuoden päästä jäävät kaupungin riesaksi, kun datakeskus on tullut vanhentuneeksi. Tuulivoimalat ovat todettu myös raskaasti tappiollisiksi ja konkursseila tuskin vältytään.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    00162 kirjoittelee että nousee ja kaikki maksaa siitä.Ja vähän ennen kirjoitteli että ei nouse mitkään maksut kun Data keskus tulee.Kyllä se vaan niin on että maksut nousee Pmäellä jos Data tulee suotta tuon kirjoittelijan laittaa mitään kun on ihan ulkona koko asiasta ...ei joudu...kaikki joutuu..

    Pieksämäen sähköverkko ei ole irrallaan valtakunnanverkosta. Sähkön mahdollinen hinnannousu ei tule erityisesti Pieksämäkeläisten maksettavaksi.

    Äänestä

Datakeskuksia rakennetaan jokatapauksessa. Hyvä että tänne

Äänestä
  • Ei tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Ei tarvita.

    Me eletään tuilla!

    Äänestä

Ei muutaku porukalla mukaan tähän suureen kusetukseen nimeltään "vihreä siirtymä". Kyllä meitä uunotetaan ja ihan kunnolla tässäkin asiassa, datakeskukset eivät tuo mukanaan mitään muuta kuin lisää sähkönkulutusta, ja kun jo nytten Suomeen ostetaan sähköä ulkomailta (ei ole omavaraisuutta TÄSSÄKÄÄN asiassa) niin kyllähän se on 110% varma juttu, että muutaman vuoden päästä sähkön kilowattitunti maksaa perkeleen paljon enemmän kuin nyt. Sitä hinnanousujen aiheuttamaa ulinaa odotellessa, popparit valmiina.

Ei auta vaikka koko etelä-savo työnnettäisiin täyteen helkkarin ropelleita, näitä nk. tuulivoimapuistoja. Sähkön kulutus/tarve ja sähkön tuottaminen eivät tule kohtaamaan, eli hinnat nousee entisestään.
Jättebra! sanoo osakkeen omistaja.

Äänestä
  • Me eletään köyhänä!

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Me eletään köyhänä!

    Omavaraistalous on jälleen kerran osoittautumassa parhaaksi vaihtoehdoksi maailman kriisien keskellä. Nämä isot yksiköt ovat helppoja kohteita tuhota. Miksi isoja kriittisiä yhteiskunnan rakenteita sositaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Omavaraistalous on jälleen kerran osoittautumassa parhaaksi vaihtoehdoksi maailman kriisien keskellä. Nämä isot yksiköt ovat helppoja kohteita tuhota. Miksi isoja kriittisiä yhteiskunnan rakenteita sositaan?

    Näinkö ne kaupunkien talousluvut tasataan?

    Äänestä

Tatakeskukset ovat pahimpia!

Kun sitä tataa kirnutaan siellä yötäpäivää ja se haju ja melu leviää kylille!

Ja sitten tapahtuu niitä tatavuotojakin ajoittain!

Luontoon pääsee raakaa tataa!

Äänestä

Vielä kun joku kertoo millä nämä datakeskukset luuli tienaavansa

Äänestä
  • Et sitten tiedä mitä nämä yritykset tekevät?

    Mutta päätit silti kommentoida?

    Kuinka kertoa että olet tyhmä, kertomatta että olet tyhmä!

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Et sitten tiedä mitä nämä yritykset tekevät?

    Mutta päätit silti kommentoida?

    Kuinka kertoa että olet tyhmä, kertomatta että olet tyhmä!

    Kertokaa nyt viisaat ..mistä vesi otetaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Kertokaa nyt viisaat ..mistä vesi otetaan..

    Fuusioimalla vety ja happiatomeja!

    Veden kemiallinen kaava on H₂O. Se tarkoittaa, että yksi vesimolekyyli koostuu kahdesta vetyatomista (H) ja yhdestä happiatomista (O)

    H = Vety (Hydrogen)
    O = Happi (Oxygen)
    2 = Ilmaisee vetyatomien määrän

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Fuusioimalla vety ja happiatomeja!

    Veden kemiallinen kaava on H₂O. Se tarkoittaa, että yksi vesimolekyyli koostuu kahdesta vetyatomista (H) ja yhdestä happiatomista (O)

    H = Vety (Hydrogen)
    O = Happi (Oxygen)
    2 = Ilmaisee vetyatomien määrän

    Jollain on ymmärryksessä vikaa ,kun kysyy mistä vesi otetaan niin tekee kaavoja.Trumpin sukua selvästi,kun kysyy mitä kuuluu niin vastaa Kyllä minä näen ihan hyvin..

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Vesijohtoverkosta otetaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Jollain on ymmärryksessä vikaa ,kun kysyy mistä vesi otetaan niin tekee kaavoja.Trumpin sukua selvästi,kun kysyy mitä kuuluu niin vastaa Kyllä minä näen ihan hyvin..

    Vapaajäähdytys (Free Cooling): Datakeskus hyödyntää ensisijaisesti ympäröivää ulkoilmaa laitteiden jäähdyttämiseen, mikä vähentää mekaanisen jäähdytyksen tarvetta ja sähkönkulutusta. Modernit datakeskukset hyödyntävät tyypillisesti ulkoilmaa.

    Hukkalämmön talteenotto: Jäähdytyksestä syntyvä lämpöenergia ei mene hukkaan, vaan se siirretään kaukolämpöverkkoon.

    Vedenkulutus: Jäähdytyksessä pyritään minimoimaan veden käyttö, mutta joissakin olosuhteissa voidaan tarvita adiabaattista jäähdytystä (veden haihduttamiseen perustuvaa lisäjäähdytystä).

    Äänestä

Tuulikolmio selvittää datakeskuksen sijoittamista Pieksämäelle

Ensivaihe olisi noin 60 miljoonaan euron ja 20MW investointi. Myöhempi laajentuminen on mahdollista.

Äänestä
  • LEHDISTÖTIEDOTE 17.2.2026 – Tuulikolmio selvittää 15-20MW datakeskuksen sijoittamista Pieksämäelle

    Tuulikolmio selvittää yhteistyökumppanilleen 15-20MW datakeskuksen sijoittamista Pieksämäelle. Selvityksen taustalla on kasvava kiinnostus kokonaisuuksiin, joissa datakeskuksen ja uusiutuvan energian tuotannon investointipäätöksiä päästään tekemään samanaikaisesti. Tämä hyödyttää molempien hankkeiden projektirahoituksen saatavuutta sekä rahoituksen ehtoja.

    – Yhteistyökumppanimme hakevat tällä hetkellä ensisijaisesti kokonaisuuksia, joissa on samaan aikaan mahdollisuus investoida uusiutuvaan energian tuotantoon sekä siitä lähialueella hyötyvään sähkön kulutukseen, kertoo hankekehitysjohtaja Sami Humala Tuulikolmiosta.

    – Käytännössä 15-20 MW datakeskus tarvitsee 5-10 ha teollisuustontin, joka on tarpeeksi lähellä voimajohtoa. Ensisijaisesti olemme käyneet läpi Pieksämäen kaupungin omistamia tähän tarkoitukseen sopivia teollisuustontteja, Humala jatkaa.

    Toteutuessaan kyseessä on ensivaiheessa 45-60 miljoonan euron investointi, joka työllistäisi toimintavaiheessa 10-15 henkilöä. Datakeskukselle haetaan sijaintia, joka mahdollistaisi myös toiminnan laajentamisen myöhemmin sekä hukkalämmön hyödyntämisen muuhun teollisuuteen tai paikalliseen kaukolämpöverkkoon.
    https://tuulikolmio.fi/lehdistotiedote-17-2-2026/

    Äänestä

Datakeskukset tulevat nostamaan sähkön hintaa. Lisää menoeriä kuluttajan lompakkoon.

1Äänestä
  • Sähkön tuotantoa voidaan lisätä. Sähkötuotanto ei ole mikään kiveenhakattu numero josta pitää jakaa joka vuosi lisää uusille sähkönkäyttäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Sähkön tuotantoa voidaan lisätä. Sähkötuotanto ei ole mikään kiveenhakattu numero josta pitää jakaa joka vuosi lisää uusille sähkönkäyttäjille.

    Sähkön tuotannon lisääminen maksaa yhä enemmän ja enemmän, koska tuotoisemmat menetelmät ja paikat valjastetaan ensin. Liikenteen sähköistyttyä ja verotus tulee nostamaan sähkön hinnan jokatapauksessa ja datakeskukset tuo sähkön hintaan 15 % lisän. Kaupunki on sokeana hurmoksessa ja riskianlyysit on tekemättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Kukaan ei nosta veroa vain huvin vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Kukaan ei nosta veroa vain huvin vuoksi.

    kirjoittelin tuossa jo aikaisemmin että kaupungin asukkaat maksaa vielä lystistä.Siellä jokin vastaili että ei maksa ..ei tule kuluja.Tuostahan on kirjoitettu jo lehessä että Datakeskus tuo kuluja asukkaille.. eikös nuo kulut kasva kun vettä otetaan jäähdytykseen 2-väh 5miljoonaa litraa päivä.Pieksämäen väestön veden kulutus vrk on n.2.5-3.00 milj litraa. Kun ilman lämpötila nousee 25-30.c nurkille niin jäähdytys voi viedä 2-9miljoonaa litraa päivä.Kuka maksaa lystin investointien jälkeen.. avustukset ja kaupunki ja sitten asukkaat.Veden maksu nousee joka tällä hetkellä jo yli 16eur kuutio,tämä varma asia ja sen myötä kaupungin vero.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Sen verran viel tuohon aikaisempaan että,LASKETTAKAA NE SELLASILLA KETKÄ YM ASIOITA ETTEI TULIS TAAS päätäjille päivät millon pitää yht äkkiä HALLITUKSETA EROTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    kirjoittelin tuossa jo aikaisemmin että kaupungin asukkaat maksaa vielä lystistä.Siellä jokin vastaili että ei maksa ..ei tule kuluja.Tuostahan on kirjoitettu jo lehessä että Datakeskus tuo kuluja asukkaille.. eikös nuo kulut kasva kun vettä otetaan jäähdytykseen 2-väh 5miljoonaa litraa päivä.Pieksämäen väestön veden kulutus vrk on n.2.5-3.00 milj litraa. Kun ilman lämpötila nousee 25-30.c nurkille niin jäähdytys voi viedä 2-9miljoonaa litraa päivä.Kuka maksaa lystin investointien jälkeen.. avustukset ja kaupunki ja sitten asukkaat.Veden maksu nousee joka tällä hetkellä jo yli 16eur kuutio,tämä varma asia ja sen myötä kaupungin vero.

    Voi hyvät hyssykät näitä pölvästejä!

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Voi hyvät hyssykät näitä pölvästejä!

    Tuo on totta mitä 00194 kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Tuo on totta mitä 00194 kirjoittaa.

    Miksi et ole projektipäällikkö näissä projekteissa kun niin paljon tiedät?

    Voisit muistuttaa heitä kuinka huonoja he ovat suunnittelemaan näitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Miksi et ole projektipäällikkö näissä projekteissa kun niin paljon tiedät?

    Voisit muistuttaa heitä kuinka huonoja he ovat suunnittelemaan näitä.

    Idiootti, projektipääliköiksi ei palkata sellaisia, jotka eivät aja datakeskuksen etuja. Kaupungin päättäjien tehtävänä on selvittää kaupungille aiheutuvat riskit datakeskuksista ja todelliset vaikutukset. Projektipääliköiden laskelmissa on loppausilmaa paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Voisit olla neuvonantaja kaupungille ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Voisit olla neuvonantaja kaupungille ainakin.

    Nii tuun olemaankin kun kaupunki maksaa viuluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Nii tuun olemaankin kun kaupunki maksaa viuluja.

    Niinköhän osaaminen riittää? 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Niinköhän osaaminen riittää? 🤣

    Kaupunki maksaa ja asukkaat narisee kun vesi juoksee ja sähkön hinta nousee.Sinäkin olet maksaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Kaupunki maksaa ja asukkaat narisee kun vesi juoksee ja sähkön hinta nousee.Sinäkin olet maksaja.

    Kaupunki ei maksa, vaan asiakas!

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Kaupunki ei maksa, vaan asiakas!

    Kaikki me maksetaan ja veroäyri nousee kaupungilla.Sinäkin olet maksaja..

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Kaikki me maksetaan ja veroäyri nousee kaupungilla.Sinäkin olet maksaja..

    En maksa vesimaksujani veroilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    En maksa vesimaksujani veroilla.

    Datakeskuksen lämmöillä kadut varmaankin lämmitetään Pieksämäellä ja maksut lämmityksestä kerätään veroina. Se on toiveajattelua, että kaukolämpöön uusia liittyisi, kun ei juurikaan uusia rakennuksia rakenneta. Rakennuksia puretaan enemmän kuin rakennetaan Pieksämäellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Milläs se lämpö nyt tuotetaan?

    Maksetulla polttoainneella ja tulevaisuudessa hukkalämmöllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Minä maksan sinä maksat ..kaikki me maksamme

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Milläs se lämpö nyt tuotetaan?

    Maksetulla polttoainneella ja tulevaisuudessa hukkalämmöllä.

    Olemassa olevat omakotitalot lämpiää maalämmöllä, ilmapumpuilla. puilla, sähköllä, öljyllä, aurinkokennoilla ja autiot talot satunnaisesti. Datakeskuksen hukka lämpöä ei tarvita olemassa olevien tilojen lämmitykseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Sinä maksat minä maksan..ME KAIKKI MAKSAMME vielä tuosta datakeskuksen kuluista.

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Sinä maksat minä maksan..ME KAIKKI MAKSAMME vielä tuosta datakeskuksen kuluista.

    Datakeskuksille käy samoin kuin Nokialle, että romahtaa rytinällä.. Koko hökötys jää tyhjilleen ja kaupungin kontolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Datakeskuksille käy samoin kuin Nokialle, että romahtaa rytinällä.. Koko hökötys jää tyhjilleen ja kaupungin kontolle.

    Eli internet siis katoaa koko maailmasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Olemassa olevat omakotitalot lämpiää maalämmöllä, ilmapumpuilla. puilla, sähköllä, öljyllä, aurinkokennoilla ja autiot talot satunnaisesti. Datakeskuksen hukka lämpöä ei tarvita olemassa olevien tilojen lämmitykseen.

    Kaupungin rakennuskannasta suurin osa on kerrostaloja, rivitaloja ja julkisia liikerakennuksia joista kaikki lämpiää kaukolämmöllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Kaupungin rakennuskannasta suurin osa on kerrostaloja, rivitaloja ja julkisia liikerakennuksia joista kaikki lämpiää kaukolämmöllä.

    Laskeppa huviksesi mitä maksaa datakeskukselta kaukolämmön rakentaminen kaukolämmön runkoputkeen, kun matkaa on yli kilometri ja nykyisen verkoston omistaa on savon voima, jonka osakkeita omistaa melkoisen siivun Pieksämäen kaupunki. Kesäkaudella kaukkolämmön tarve on vähäistä 6 kk. Datakeskusten energian turvaamiseksi joudutaan rakentamaan kylkeen pienoisydinvoimalan. Tästä ei pienoisydinvoimalasta ei kerrota, muuta kuin tulee muuta teollista toimintaa😁. Kaavan valtuusto hyväksyy sokkona ja pelin henki tulee yllätyksä.

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Kaukolämmöm siirtoputki tulee maksamaan datakeskukselta väh 750 000 euroa. Melkoisen summan kaupunki joutuu laittamaan hukkaputkee, jota ei tarvita, kun nykyinen tuotettu energia on riittäävää ja verkosto valmiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Kaukolämmöm siirtoputki tulee maksamaan datakeskukselta väh 750 000 euroa. Melkoisen summan kaupunki joutuu laittamaan hukkaputkee, jota ei tarvita, kun nykyinen tuotettu energia on riittäävää ja verkosto valmiina.

    ELIKKÄ OLEN TAAS OIKEASSA ..MINÄ MAKSAN ;SINÄ MAKSAT;ME KAIKKI MAKSAMME...Näin olen sanonut ja kirjoittanut koko ajan.OLENKO väärässä....jonkin kirjoittajan mukaan taas 00200 miten on kun irvailit aikaisemmin...

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    ELIKKÄ OLEN TAAS OIKEASSA ..MINÄ MAKSAN ;SINÄ MAKSAT;ME KAIKKI MAKSAMME...Näin olen sanonut ja kirjoittanut koko ajan.OLENKO väärässä....jonkin kirjoittajan mukaan taas 00200 miten on kun irvailit aikaisemmin...

    Savon-Voima omistaa kaukolämmön tuotannon.

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Laskeppa huviksesi mitä maksaa datakeskukselta kaukolämmön rakentaminen kaukolämmön runkoputkeen, kun matkaa on yli kilometri ja nykyisen verkoston omistaa on savon voima, jonka osakkeita omistaa melkoisen siivun Pieksämäen kaupunki. Kesäkaudella kaukkolämmön tarve on vähäistä 6 kk. Datakeskusten energian turvaamiseksi joudutaan rakentamaan kylkeen pienoisydinvoimalan. Tästä ei pienoisydinvoimalasta ei kerrota, muuta kuin tulee muuta teollista toimintaa😁. Kaavan valtuusto hyväksyy sokkona ja pelin henki tulee yllätyksä.

    Laita se pullo jo pois!

    Mitään ydinvoimaloita ei tarvita. Pieksämäen kaukovoimalaitoksen Max teho on vaivaiset 35MW.

    Se on pikkuruinen laitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Laita se pullo jo pois!

    Mitään ydinvoimaloita ei tarvita. Pieksämäen kaukovoimalaitoksen Max teho on vaivaiset 35MW.

    Se on pikkuruinen laitos.

    Pienoisydinvoimala tarvitaan datakeskuksen sähkönsaanniin varmistamiseen, että otappa ne silmälasit pois päästäsi, että muutkin näkee kiihkon kiiltävät silmäsi. Valtakunnan verkon sähkön saanti ei ole jatkossa halpaa ja varmuuskin olisi turvattava. Pienoisydinvoimalat ovat mm. ydinsukellusveneissä käytössä ja monessa muussakin toiminnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Onko kaupungilla pjärvellä ydin sukellusveneitä.

    Missään ei tarvita ydinvoimaloita datakeskuksien vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Missään ei tarvita ydinvoimaloita datakeskuksien vuoksi.

    Kyllå se päivä koittaa vielä, että datakeskukset tarvitsee omat energian lähteensä. Mitenkään sähkö ei tule riittämään kaikille. Valitettavasti kaupungin päättäjät sumutetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Onko kaupungilla pjärvellä ydin sukellusveneitä.

    Pienoisydinvoimaloita rakennetaan muuhunkin kuin sukellusveneisiin, joissa ne ovat olleet käytössä pitkään..

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Näin ovat asiat muualla maailmassa. Sähköpula ja sähköverkkojen kapasiteetti on nykyisinkin ollut kriittisessä pisteessä. Pieksämäen teknisen toimen korkeamman matematiikan hallinta on heikkoa. Siellä ei osata ennakoida matemaattisesti vuorokautta pitemmälle, jonka osaa mummokin paremmin, kun lähtee kauppareissulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Datakeskuksen kriittinen pullonkaula on sähkön saannin varmistaminen ja toinen on hukkalämmön hallinta. Datakeskusyhtiö varmistaa isona kuluttajana sähkön saantinsa sopimuksella, joka pitää sisällään korvaukset häriötilanteessa ja ne ovat eri luokkaa kuin mummoilla. Silloin, kun iskee pula sähköstä, esim. sääolosuhteista, mummot eli tavalliset tallaajat tiputetaan pois kuluttamasta. Sähköverkko alkaa ns. yskimään tavallisille kuluttajille. Piesämäellä ei ole mistä valjastaa perussähkövoimaa. Aurinkokennot, sähkövarastot, tuulivoimalat ja sähkön siirrot ovat sähkön jakelu systeemissä täydentäviä, mutta eivät perusvoimaa. Tavallinen kuluttajan sähkön saannin tasaisuus ja varmuus tulee heikkenemään tai vähintäänkin lisämaksamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Datakeskuksen sijoittumisessa tulee huomioida, että laajamittaisesti vaarallisia kemikaaleja varastoivien kohteiden sijoittumiselle on rajoitteita esimerkiksi kaavan suhteen. Sijoituspaikan ja sen ympäristön kaavoituksen on mahdollistettava toiminnan sijoittuminen.

    Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaavoituksen tulee sallia teollisuus- ja/tai varastotoiminta tai kaavamääräyksissä tulee olla erikseen mainittuna palvelinkeskustyyppinen toiminta ja sen tukitoiminnot. Datakeskustoiminta ei myöskään saa rajoittaa sen ympäristön kaavan käyttötarkoitusta.

    Jäädytyksessä käytetään mm. ammojakkia, joka on myrkyllistä. Varavoimalan poltoainevarastot, kemikaalit, tarvitsee stukesin luvan. Ommettomuuden sattuessa esim. palo myrkylliset aineet leviää ympäristöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Datakeskuksen kriittinen pullonkaula on sähkön saannin varmistaminen ja toinen on hukkalämmön hallinta. Datakeskusyhtiö varmistaa isona kuluttajana sähkön saantinsa sopimuksella, joka pitää sisällään korvaukset häriötilanteessa ja ne ovat eri luokkaa kuin mummoilla. Silloin, kun iskee pula sähköstä, esim. sääolosuhteista, mummot eli tavalliset tallaajat tiputetaan pois kuluttamasta. Sähköverkko alkaa ns. yskimään tavallisille kuluttajille. Piesämäellä ei ole mistä valjastaa perussähkövoimaa. Aurinkokennot, sähkövarastot, tuulivoimalat ja sähkön siirrot ovat sähkön jakelu systeemissä täydentäviä, mutta eivät perusvoimaa. Tavallinen kuluttajan sähkön saannin tasaisuus ja varmuus tulee heikkenemään tai vähintäänkin lisämaksamaan.

    Jälleen kerran oletetaan Pieksämäen olevan irrallaan valtakunnallisesta sähköverkosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Jälleen kerran oletetaan Pieksämäen olevan irrallaan valtakunnallisesta sähköverkosta.

    Minä maksa ,te maksatte KAIKKI ME Maksamme tuon älyttömän keskuksen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Minä maksa ,te maksatte KAIKKI ME Maksamme tuon älyttömän keskuksen takia.

    Kun pitäisi lähteä esim. töihin sähköä käyttävillä ajopeleillä, niin minuuttitraffii on pilvissä tavalliselle tallaajalle ja sähkön pörssikeinottelijat rallatelee iloisena ja datakeskukset suurina dominoivina kuluttajina saa sähkön tukkuhintaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Kun pitäisi lähteä esim. töihin sähköä käyttävillä ajopeleillä, niin minuuttitraffii on pilvissä tavalliselle tallaajalle ja sähkön pörssikeinottelijat rallatelee iloisena ja datakeskukset suurina dominoivina kuluttajina saa sähkön tukkuhintaan?

    Ja se siirtomaksu..viim viikolla sähkölasku 26,43 siirto 44,58e. Eikös se hallitus määrännyt jo vuosia sitten siirtomaksut 20-35 pros pakolliseksi pudotukseksi.Mitä teki Savon voima jätti kaikilta 2 perus maksua pois ja se siitä.Sillon kun laki muuttui niin toista kymmentä yritystä pudotti het 25-30 pros maksuja ja Savon Voima sanoi että ei vielä mutta myöhemmin.MIHIN TÄMÄ monopoli yritys perustuu kun voi kaataa Hallituksen päätöksen noin omatoimisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Pienoisydinvoimaloita rakennetaan muuhunkin kuin sukellusveneisiin, joissa ne ovat olleet käytössä pitkään..

    Höpö-ukko taas horisee!

    Yhtään pienoisydinvoimalaa ei ole rakennettu sähköntuotantoon misään päin maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Höpö-ukko taas horisee!

    Yhtään pienoisydinvoimalaa ei ole rakennettu sähköntuotantoon misään päin maailmaa.

    Pienydinvoimala (SMR, Small Modular Reactor) on perinteistä ydinvoimalaa pienempi, tehtaassa valmistettava ja helpommin sijoitettava reaktori, jonka sähköteho on tyypillisesti alle 300 megawattia. Ne sopivat erityisesti kaukolämmön tuotantoon lähelle asutuskeskuksia ja tarjoavat päästötöntä, vakaata energiaa. Suomessa suunnitellaan mm. kaukolämpöreaktoreita

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    Argentiinassa ja Kiinassa on rakenteilla SMR-laitoksia.[4] Vuoden 2017 lopussa Helsingissä, Espoossa, Kirkkonummella ja Nurmijärvellä tehtiin valtuustoaloitteet, joissa vaadittiin selvitystä sähkön ja kaukolämmön tuotannosta paikallisesti SMR:llä fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    Missään ei ole!

    Eikä näille syrjäkylille ole pitkiin aikoihin tulossakaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Datakeskuksen kriittinen pullonkaula on sähkön saannin varmistaminen ja toinen on hukkalämmön hallinta. Datakeskusyhtiö varmistaa isona kuluttajana sähkön saantinsa sopimuksella, joka pitää sisällään korvaukset häriötilanteessa ja ne ovat eri luokkaa kuin mummoilla. Silloin, kun iskee pula sähköstä, esim. sääolosuhteista, mummot eli tavalliset tallaajat tiputetaan pois kuluttamasta. Sähköverkko alkaa ns. yskimään tavallisille kuluttajille. Piesämäellä ei ole mistä valjastaa perussähkövoimaa. Aurinkokennot, sähkövarastot, tuulivoimalat ja sähkön siirrot ovat sähkön jakelu systeemissä täydentäviä, mutta eivät perusvoimaa. Tavallinen kuluttajan sähkön saannin tasaisuus ja varmuus tulee heikkenemään tai vähintäänkin lisämaksamaan.

    Kyllä on pienillä Pieksämäkeläisillä isot ongelmat!

    Kyllä me nyt varmaankin ollaan maailman napa ja kaiken keskustelun keskipiste.

    15 BIGGEST Data Centers on Earth
    https://www.youtube.com/watch?v=1LmFmCVTppo

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Kyllä on pienillä Pieksämäkeläisillä isot ongelmat!

    Kyllä me nyt varmaankin ollaan maailman napa ja kaiken keskustelun keskipiste.

    15 BIGGEST Data Centers on Earth
    https://www.youtube.com/watch?v=1LmFmCVTppo

    Mitä järkeä on datakeskuksia yleensäkkään rakentaa pikku Pieksämäelle. Huijarit uunottaa pikku kaupungin pikku virkahenkilöitä ja päättäjiä? Painukoon koko hanke Pieksäjärven pohja mutiin pyydyksen painoksi😁

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Missään ei ole!

    Eikä näille syrjäkylille ole pitkiin aikoihin tulossakaan!

    Kuomasi tulee nimennomaan pikku paikkakunnille ja datakeskuksien kylkeen. Varma energian lähde ja on jo osa lähi tulevaisuutta. Millä muuten turvataan sähkön jakeluverkon tulevia tarpeita perusvoiman osalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Missään ei ole!

    Eikä näille syrjäkylille ole pitkiin aikoihin tulossakaan!

    Ensimmäinen on jo valmistumassa Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Eli internet siis katoaa koko maailmasta?

    Niin katosivat isot pöytätietokoneetkin. Ensin oli lerpput sitten korput, muistitikut ja nykyisin pilvipalvelut. Kehityskäyrät sojottaa yhä tehokkaampiin ja pienempiin laitteisiin vähemmällä energialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Ensimmäinen on jo valmistumassa Suomessa.

    Suomeen ei ole haettu eikä eduskunnan toimesta annettu yhtään uutta ydinvoimalupaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Pienydinvoimala ei tarvitse eduskunnan lupaa. STUKES ne luvittaa ja ensimmäinen on valmistumassa pääkaupunki seudulle. Kuopio on myös kiinnostunut pääkaupungin Suomalaisten suunnittelemasta pienydinvoimalasta. Rakennetaan parhaillaan maanalle piiloon katselta. Seuraava vaihe onkin sähkön tuottaminen kaukolämmön lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Helsinkiin noussee uusi pienydinvoimala – Helenillä on sille kolme mahdollista paikkaa
    Helsingin energiayhtiö Helen suunnittelee uuden pienydinvoimalan rakentamista Helsinkiin. Sen sijoittamista harkitaan Vuosaareen, Salmisaareen tai Östersundomin Norrbergetiin

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    Pienydinvoimala osana Kuopion kaupunkia
    Pienydinvoimalan vaikutus kaupunkikuvaan jää hyvin vähäiseksi. Reaktoritoimittajasta riippuen teollisuustontille rakennetaan tuotantolaitos joko kokonaan maan alle tai osittain maan päälle. Yksi pienydinvoimalaitosyksikkö vastaa kooltaan pystyyn nostettua merikonttia. Kuopioon on kaavailtu kahta 50 MW:n yksikköä.

    Kuopioon suunniteltu pienydinvoimala tuottaa vain lämpöä, joten se on huomattavasti isoja yksiköitä yksinkertaisempi laitos. Soveltuvista sijoituspaikoista on tehty selvitys. Kiinnostavimmat ja rakentamiseen soveltuvat sijoituspaikat ovat Hepomäki ja Sorsasalo.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Suomeen ei ole haettu eikä eduskunnan toimesta annettu yhtään uutta ydinvoimalupaa!

    Valtiovallan hallituksen esityksen voi lukea mm. pienydinvoimaloista. Korpipiin rakennettavat aurinkopaneelikentän ja tuulimyllyt jää puuhastelijoille kannattomiksi. Alkaa pudotuspeli, jossa sähköjakeluverkossa aurinko- ja tuulivoimaloiden sijainti ratkaisee sekä koko.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Pienydinvoimalat ovat vielä suunnitteluvaiheessa ja rakentaminen kestaa vuosia. Konsepti ei ole millään tavalla kypsä massarakentamiseen ympäri maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Testissä ovat siviilikäyttöön ja käytössäkin olleet kaun. Alueita kaavoitetaan parhaillaan Suomessa selvitystyöt on moni kaupunki tehnyt. Pieksämäen energia painotteisella strategialla saa pyyhkäistä takapuolta, kun ei ole mukana mullistavassa kehityksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Pienydinvoimalat ovat vielä suunnitteluvaiheessa ja rakentaminen kestaa vuosia. Konsepti ei ole millään tavalla kypsä massarakentamiseen ympäri maailmaa.

    Pienydin voimaloiden rakentamin tapahtuu hallleissa ja tuodaan paikan päälle. Yksikön koko on noin yksi merikontti. Eli tuotannossa ovat välittömästi, kun tilaus saapuu asennusvalmiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Tuulivoimaloiden ja aurinkokennovoimaloiden oletettu elinkaari on max 30 vuotta. Pienydinvoimalat maanlaajuisesti ovat käytössä paljon ennen 30 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Pienydin voimaloiden rakentamin tapahtuu hallleissa ja tuodaan paikan päälle. Yksikön koko on noin yksi merikontti. Eli tuotannossa ovat välittömästi, kun tilaus saapuu asennusvalmiina.

    Mielisairaiden avohoitolastako näitä kommentteja kirjoitellaan?

    Ydinmateriaalien käsittely ja käyttö energiantuotannossa on tiukasti rajoitettu ja hallittu prosessi säteilyvaaran vuoksi.
    Pienydinvoimaloita ei voi rakentaa kuka tahansa ja minne tahansa ilman lupia ja vuosia kestäviä selvityksiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    YLE:n juttun voisit lukea pienydinvoimalasta

    https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https://yle.fi/a/74-20192484&ved=2ahUKEwing7Kx4uqTAxVAFBAIHfYuGFAQFnoECBwQAQ&sqi=2&usg=AOvVaw0kRrDn1ez1rkHsmtquLMot

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    Mielisairaiden avohoitolastako näitä kommentteja kirjoitellaan?

    Ydinmateriaalien käsittely ja käyttö energiantuotannossa on tiukasti rajoitettu ja hallittu prosessi säteilyvaaran vuoksi.
    Pienydinvoimaloita ei voi rakentaa kuka tahansa ja minne tahansa ilman lupia ja vuosia kestäviä selvityksiä!

    Kyllä jälkeen jääneisyys on havaittu Pieksämäen energiastrategiasta🤣. Olisi tutkiskelun paikka MT:n suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00260 kirjoitti:

    Melkoinen uutisankka.

    "Toiminnassa uusi laitos lienee noin vuonna 2035."

    Keskustan pää-äänenkannattaja suomenmaa kirjoitti, että Suomessa on silloin 20- 35 pienydinvoimalaa😅. Ensimmäiset ovat toiminnassa muutaman vuoden päästä. Samoilla linjoilla ovat muutikin valtakunnan päämediat. Vaikka olisivatkin vasta 2035, Pieksämäen strategia tuulivoimaan ja aurinkoenergiaan on tulossa odotetusta tuotanton jatkuvuudesta epävarmaksi alle 10:ssä vuodessa. Ennakko odotuksethan ovat olleet, että pitkälle tulevaisuuteen kaupungin palveluja rahoitetaan tuuli- ja aurinkoenergialla datakeskusten kautta. Taitaa käydä, että nuolastiin ennen kuin tipahti😅

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Kallis ja vaarallinen menetelmä joka vaatii kallioluolan suojaksi ja korkeasti koulutettua henkilökuntaa käsittelemään ydinpolttoainetta ja jätettä.

    Ei tule joka kaupunkiin ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Kallis ja vaarallinen menetelmä joka vaatii kallioluolan suojaksi ja korkeasti koulutettua henkilökuntaa käsittelemään ydinpolttoainetta ja jätettä.

    Ei tule joka kaupunkiin ikinä.

    Mulistaa energian tuotannon jokatapaöuksessa. Kuluttajat yrityksiä myöten ostaa energiansa varmoilta toimijoilta, jotka eivät ole säähaavoituvia. Sähkö kulkee Pieksämäellekin lankoja pitkin. Toivottavasti kaupungin johto ymmärtää, että energiabisnes ei ole heillä hallinnassa mitenkään ja strategia on täysi foppi. Tekninen osaaminen on 20 v jälkijunassa, koska missään energiaosa-alueella ei olla mukana pilottihankkeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Näitä illuusiohankkeita on nähty ideapark, iglu, veturitalin kauppakeskus, asematunnelin folppi, Pertinkujan kaavan kerrostalot, veturitallin alueen kaavan ylikulkusilta ja suuri määrä kaupugin tyhjiä tiloja.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Mulistaa energian tuotannon jokatapaöuksessa. Kuluttajat yrityksiä myöten ostaa energiansa varmoilta toimijoilta, jotka eivät ole säähaavoituvia. Sähkö kulkee Pieksämäellekin lankoja pitkin. Toivottavasti kaupungin johto ymmärtää, että energiabisnes ei ole heillä hallinnassa mitenkään ja strategia on täysi foppi. Tekninen osaaminen on 20 v jälkijunassa, koska missään energiaosa-alueella ei olla mukana pilottihankkeissa.

    Toriumkäyttöinen sulasuolareaktori, fuusioreaktori jne...

    Onhan näitä suunnitelmia odoteltu jo lähes vuosisdan ajan, mutta valmista ei tule. Liian kalliita rakentaa ja fuusioreaktori käyttää ennemmän energiaa toimiakseen kuin tuottaa.

    Ei kokonaisen maan energiantuotantoa voi laittaa roikkumaan tulevaisuuden mahdollisiin läpimurtoihin tai unelmiin, jotka eivät saata lopulta olevan edes teknisesti tai kaupallisesti mahdollisia.

    Äänestä

Dataa pukkaa

Äänestä
  • Datakeskuksen saa laittaa Pieksämäellä hourailun piikkiin ja unohtaa. Päättäjät voivat keskittyä Alliensa pienentämisiin loppu vaalikaudeksi🤣

    Äänestä

Jaa

Äänestä
  • Koko kaupunki hukkuu paskaan ja me maksamme kulut .

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Koko kaupunki hukkuu paskaan ja me maksamme kulut .

    Älykkyys- ja osaamistaso on ollut vuosikymmeniä laskussa, koska kaupunki rapistuu. Kultakausi Pieksämäellä päättyi 90:tä lukuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Koko kaupunki hukkuu paskaan ja me maksamme kulut .

    Lopeta se paskominen ihmeessä! 👉💩

    Äänestä

Pieksämäkeä vaivaa pe­rus­tee­ton yl­tiöop­ti­mis­mi, yli­suu­ret ku­vi­tel­mat ja selvien to­si­asioi­den kiel­tä­mi­nen.

Äänestä
  • Kuten mikä?

    Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    Kuten mikä?

    Kauoungin tyhjentyneet kiinteistöt, datakeskuksen kustannukset ja sähkön riittävyys versus hinta, bioenergialaitos Vehkalammin maastoon, tuulimyllyt, jotka eivät tuoneet ainoatakaan pysyvää työpaikkaa, iglu. Veturitorin kauppakeskus ylikulkusiltoineen, rakentamaton Anolanrannan asemakaava jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Vaikeaa on vaalien lähestyessä saada viimeiset 10-vuotta näyttämään menestyksellisiltä kaupungissa. Turhia maankäytöllisiä ratkaisuja mm. kaavoitus on tehnyt yli puolet työajastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    Vaikeaa on vaalien lähestyessä saada viimeiset 10-vuotta näyttämään menestyksellisiltä kaupungissa. Turhia maankäytöllisiä ratkaisuja mm. kaavoitus on tehnyt yli puolet työajastaan.

    Maankäytön viimeisen 10 vuoden kaavoitetuista alueista toteutunut alle 10 %?. Siinä on mennyt satojatuhansia rahaa kankkulan kaivoon.

    Äänestä

Hyvä uutinen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Regant oy suunnittelee datakeskuksen rakentamista Pieksämäen Naarajärvelle. Yritys aikoo ostaa lähes 19 hehtaarin alueen.

Regant Oy suunnittelee datakeskuksen rakentamista Pieksämän Naarajärvelle.

Yritys aikoo ostaa lähes 19 hehtaarin alueen Pieksämäen kaupungilta. Tontti sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta, valtatie 23:n varrella Leppäkankaalla.

Kiinteistökauppa voidaan tehdä vasta, kun alueelle on laadittu asemakaava. Tekninen lautakunta päätti torstai-iltana esittää kaupunginhallitukselle kaavoituksen aloittamista.

Suunnitellun datakeskuksen koko on 40 000–90 000 kerrosneliömetriä.

Regant oy:n kehittäjä Martti-Juho Ervasti kertoo, että syitä kiinnostukselle Pieksämäkeä kohtaan ovat kaupungin sijainti ja liikenneyhteydet. Lisäksi alueelle on suunniteltu muitakin uusiutuvan energian hankkeita ja siellä on sähkön siirtolinja.

Yhtiöllä on vastaavia hankkeita suunnitteilla myös muualle Suomeen.

Hanke on vasta alkuvaiheessa, eikä tarkkaa aikataulua toteutumisesta vielä ole. Ervast kertoo, että tavoitteena on edetä lupien, selvitysten ja kaavoitusten kanssa nopeasti.

Etelä-Savoon on suunnitteilla datakeskuksia myös Mikkeliin Sairilaan ja Visulahteen. https://yle.fi/a/74-20137085

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu