ja monelle varmaan tuli kun ei menty kuntouttaviin.
Tuliks karenssi
Anonyymi-ap
6237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Silloin kun typ- niminen sirkus oli uusi juttu sain kolmen kuukauden karenssin kun kieltäydyin menemästä pajalle poppanaa kutomaan.
Se on nyt 45 päivää.
Ei ole tullut mitään kun en suostunut moisiin eikä perusteita löytynyt
Kun perusteita ei löytynyt, niin ei aloiteta koko keskustelua ko. aihepiiristä.
Viranomainen on hyvä ja kaivaa ensin ne perustelut esiin ennenkuin keskustelu aihepiiristä jatkuu. Muussa tapauksessa katsotaan ihan kaikessa rauhassa milloin viranomainen alkaa toimittamaan palvelujaan siten kuin laki vaatii, eli siten että työttömän lakiin perustuva oikeus työn vapaaseen valintaan toteutuu täydellisesti.
Päällikön paikkaa en tarvitse, mutta hyväpalkkainen työ voisi olla ok, esim. semmoinen jossa ei ole läsnäololle mitään tarvetta, niitähän Suomessa on tehty hyväosaisille aika paljonkin.
Tuskin heitäkään ollaan kotisohvalta haettu töihin.
Ei se työpaikkojen rahoittamiseen tarvittava raha sieltä kotisohvalta mihinkään liikahda jos ei maan hallitus laita siihen rahan liikkumiseen vauhtia.
Valtiovallalla on tähän lakiin perustuva velvollisuus, lähestulkoon kaikki oikeudet (oikeus työhön, oikeus elämään, oikeus vapauksiin yms) ovat aina enemmän tai vähemmän sellaisia oikeuksia joiden toteutuminen väistämättä vaatii rahoituksen, ja valtion johdon tehtävänä on varmistaa oikeuksien toteutuminen - ja käytännössä siis myös niiden oikeuksien tarvitseman rahoituksen toteutuminen.
Tässä on kysymys porvarien mielimästä passiivitaloudenpidosta, eli siten että vastuu kaikesta rahoituksen toteutumisesta siirretään lopulta työttömille itselleen, ja tosiaan ihan näin aivotonta taloudenpitoa ei valtion johdossa tarvitse kenenkään hyväksyä, ja käytännön tasolla se hyväksynnän puuttuminen tulee näkymään siinä että mitään sopimuksiakaan ei sitten synny.