Automyyjät montako kertaa olette käyneet kuulusteluissa?

Montako kertaa asiakas on tehnyt rikosilmoituksen teistä ja olette olleet poliisin kuulusteluissa? Itse entisenä autokauppiaana (onneksi) muutaman kerran siellä kävin kun hankala asiakas sattui kohdalle. Joka kerta esitutkinta lopetettiin ei näyttöä / asianomistajan kertomusta ei voida pitää uskottavana perusteella. Nykyään, kun autoon tulee vika tehdään suoraan rikosilmoitus myyjästä sen kummemmin asiaa selvittämättä. Nyt tiukkana talousaikana maksajaa haetaan romun korjauksille hinnalla millä hyvänsä, ja silloin asiakas yleensä valehtelee!
9368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valheenpaljastuskone mittaa kuonoon alkajaisiksi rauhoittaa myyjän ettei tuu ripuli paskaa tuutin täydeltä

Äänestä
  • Sitten kielikouluun.

    Äänestä

Aloittaja näkee unia. Rehtiä hyvää kauppaa tehdään ja tulosta tulee.

Äänestä

kas kun et maininnut kuluttaja-asiamiehestä sanallakaan?

Äänestä

Automyyjät, milloin olette tarkistaneet että ns. hyvän huoltohistorian autossa on tehty muutakin kuin vain määräaikaishuollot? Moni on esim. ostanut ilmastoidun auton missä ei ole ilmastointia ilman kallista remonttia. Faktahan on, että useimmat eivät huollata ilmastointia ennen kuin se hajoaa. Kannattaa todellakin haastaa oikeuteen kaikki kalliiden sitruunoiden myyjät.

Äänestä
  • nyt kohistaa muutetuista km määristä

    ihana data

    Äänestä

  • Samalla lautakunta katsoi, ettei niin sanottu rikastumiskielto sovellu virheen oikaisuun, koSamalla lautakunta katsoi, ettei niin sanottu rikastumiskielto sovellu virheen oikaisuun, koska kyse ei ole vahingonkorvauksesta vaan sopimuksenmukaisuuden palauttamisesta.

    Käytännössä linjaus tarkoittaa, että jos virhe voidaan korjata ilman kohtuuttomia kustannuksia, myyjän on vastattava koko korjauksesta. Vain tilanteissa, joissa korjauskustannukset nousevat kohtuuttoman suuriksi – esimerkiksi lähestyvät auton arvoa – myyjällä on oikeus kieltäytyä oikaisusta.ska kyse ei ole vahingonkorvauksesta vaan sopimuksenmukaisuuden palauttamisesta.

    https://tekniikanmaailma.fi/kuluttajariitalautakunta-teki-tarkean-linjanmuutoksen-auton-virheen-korjaus-lahtokohtaisesti-taysin-maksuton-kuluttajalle/

    Käytännössä linjaus tarkoittaa, että jos virhe voidaan korjata ilman kohtuuttomia kustannuksia, myyjän on vastattava koko korjauksesta. Vain tilanteissa, joissa korjauskustannukset nousevat kohtuuttoman suuriksi – esimerkiksi lähestyvät auton arvoa – myyjällä on oikeus kieltäytyä oikaisusta.

    Äänestä

Joku omasta mielestään fiksu mainitsi taas Kuluttajasuoja-asiamiehen!
Kuinka monta kertaa täällä on siis toistettava, ettei hän ole se oikea instanssi
tässä.
Kuluttajariitalautakunta on oikea paikka!
Kuluttaja-asiamies puuttuu työssään vain markkinoinnissa tapahtuviin
lainvastaisiin menettelytapoihin, ei näihin teidän nappikauppoihinne!

Äänestä

Pidätettynä nyt

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Montako kertaa asiakas on tehnyt rikosilmoituksen teistä ja olette olleet poliisin kuulusteluissa? Itse entisenä autokauppiaana (onneksi) muutaman kerran siellä kävin kun hankala asiakas sattui kohdalle. Joka kerta esitutkinta lopetettiin ei näyttöä / asianomistajan kertomusta ei voida pitää uskottavana perusteella. Nykyään, kun autoon tulee vika tehdään suoraan rikosilmoitus myyjästä sen kummemmin asiaa selvittämättä. Nyt tiukkana talousaikana maksajaa haetaan romun korjauksille hinnalla millä hyvänsä, ja silloin asiakas yleensä valehtelee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu