Amerikan Yhdysvallat

Kaikki Trumplandian tarjoamat tuotteet ja palvelut tauolle. Sama boikotti kaikelle made in China.
13559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Just näin!ei mitään USA:ta tai Kiinasta! Temusta kaikki.

Äänestä
  • Sori nyt vaan. Temu on Kiinasta ja kiinalaisomistuksessa.

    Äänestä

Boikottiin myös kaikki Air b'n'b:t. Sen puljun perustaja on liittynyt Muskin joukkoihin DOGE:ssa!

Äänestä

Kyllä vain! Yhtään ei simaa oranssinaaman, Vancen ja Muskin johtamalle diktatuurille. Luovuin X:stä marraskuussa. Eilen lähti Facebook bittiavaruuteen. Israel ja Venäjä boikottilistalla, on helpompi toteuttaa kuin United States of Trumpester -panna.

SLAVA UKRAINI!

Äänestä

👍👍👍👍

Äänestä

Suomalaisten onkin jo aika tajuta oma tilansa vaikka se Sanoma-YLE -aivopesukoneessa onkin melko työlästä. Tänne on näköjään jo kasvatettu tietämätön ja vihalla kontrolloitu sukupolvi.

Muissa maissa perinteisten Suomen ystävien piirissä aletaan jo miettiä toimenpiteitä suomalaisten auttamiseksi :

" Lempeä rauhaan pakottaminen alkaa Suomesta

EU:n vastuullisissa piireissä on herännyt huoli pahantahtoisten toimijoiden yrityksistä pitkittää EU:n ja Venäjän välistä konfliktia. Suomen epämääräiset toimet ovat herättäneet ajatuksen kurinpitotoimista. Ilmeisesti rikkaudellaan pröystäilemään pyrkivä maa on vastaanottanut liian halpaa sotakalustoa ja sen sotilaspiirien korruptio on karkaamassa käsistä. Suomeen suunnatut puolustustarkoituksiin tarkoitetut ylisubventoidut asekaupat ovat nyt tulilinjalla kun vastuullinen toiminta ei näytä vakiintuneen maan uuteen ulkopolitiikkaan. Ukrainan konflikti on kertausta viime vuosisadan vastenmielisimmistä tapahtumista etnisine puhdistuksineen ja neo-natsismin nousuineen."

Äänestä

Juuri näin. On vain vaikea löytää jotakin, mikä ei ole valmistettu jommassa kummassa.

Äänestä

Portugalin F 35 kauppojen jarruttelu on hyvä opetus Transgenderoranssinaamalle.

Äänestä

Facessa hyvä boikottiryhmä ,josta saa tietoa tuotteiden alkuperästä

Äänestä

Usaboikotti

Äänestä

Ruotsissa ja Tanskassa ryhmissä jo 80000 osallistujaa, Suomessa vajaa 4000, nyt liikekannallepano

Äänestä

Boikotoimalla teet ulkopolitiikkaa

Äänestä

Tänään kauppakassiin meiraa ja vuokkoset

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki Trumplandian tarjoamat tuotteet ja palvelut tauolle. Sama boikotti kaikelle made in China.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu