Naiset pois miesten pukuhuoneista

"Kuopiolainen Teemu kertoo Ilta-Sanomille, ettei enää pysty käymään huoletta Kuopio-Hallin pukukopeissa, sillä miehille tarkoitettuihin koppeihin ilmestyy tuon tuosta myös naisia.

– Tätä on tapahtunut pitkin syksyä. Minusta on todella outoa, että tänä päivänä naiset tulevat miesten pukukoppiin.

Teemun mukaan miehet saattavat suihkusta tullessaan ja vaatteita vaihtaessaan huomata, että koppiin on pölähtänyt myös naisia.

– Joudun nykyään stressaamaan ja käymään kotona suihkussa, koska en voi tietää, ketä siellä on.

Teemu epäilee, että naisten joukossa on esimerkiksi äitejä, jotka saattavat lapsiaan harjoituksiin. Teemun mukaan kyse on kuitenkin kouluikäisistä lapsista, jotka osaisivat käydä kopissa myös itse. Teemun mukaan poikaryhmien äidit kävelevät surutta miesten pukuhuoneisiin."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011038649.html

Melkoisen röyhkeää toimintaa, menevät tirkistelemään miesten puolelle sen varjolla että vievät lapsen harjoituksiin. Mikä meteli tulisikaan jos miehet menisi naisten puolelle. Pojat vietävä naisten puolelle jos niin pieneiä etteivät yksin osaa mennä pukuhuoneeseen, mutta kouluikäiset ja käytännössä kaikki osaa ei isenkään tarvitse tuoda yli 10v tyttöjä miesten puolelle tuijottelemaan miesten jalkoväliä.

Myös siivoojat oltava samaa sukupuolta kun ei kerran meissiivoojat kelpaa naisten puolelle.
12751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kummallista kaksinaismoralismia horofemakoilla, tunkevat joka paikassa miesten joukkoon, jopa saunoihin ja vessoihin ja sitten syyttävät miehiä ahdistelijoiksi.

Tässä on hyvä youtube-kanava, tuhansia videoklippejä yhdisttynä femakkojen sekoiluista, pornoilevat punttisaleilla, jäävät kiinni pettämissestä... ja aina syyttävät miehiä!
https://www.youtube.com/@UnWoke-o5e/videos

Äänestä

Sairasta pervoilua femakoilla.

Äänestä

Ihmettelinkin miksi yh-ämmät innpstuneet viemään teinipoikia urheiluharrastuksiin, näytti jopa TV:ssä miten tunkevat pukuhuoneisiin. Nais toimittajatkin vaati pääsyä miesten pukuhuoneisiin, on se kiima kova halkihaaraisilla.

Äänestä

Pervoja tirkistelijöitä on molemmissa sukupuolissa. Nainen näemmä käyttää lasta tekosyynä tähänkin. Nuo naiset pitää tuuppia ulos, eli ei käsiksi käymistä pidä pelätä, vaikka naikkonen vähän huutaisi olemattomia uhkauksia. Poliisillekin voi ilmoittaa tuntomerkkien kera.

Äänestä
  • Aina ilmoitus poliisille tai vähintäänkin valvojille, kuten ämmätlkin tekee jos mies erehtyy naisten puolelle, eivät siedä edes miessiivoojia.

    Äänestä

Kumma tarve femakoilla poistattaa kaikki heille kielteinen.

Ämmät ovat pervoja intissäkin, Korisevan tytär nyt oikeudessa tekemisistään. Tässä osa teoista, mies saisi vastaavista ankaran tuomion, etenkin naisille tehtynä.

Äänestä
  • Kummallista että vain naiskouluttaja saa kommentoida naisten hiuksia, mutta naiset saa sanoa miehille mitä tahansa, miehet ei voi vaatia myöskään omaa tupaa kuten naiset. Kaikki etuoikeudet naisilta pois ja intti/sivari pakolliseksi.

    Äänestä

  • Ja tuollainen pervo diktaattori on kokkareiden ehdokkaana, todistakoon kelvollisuutensa oikeissa töissä ennen kuin hakee luottamustöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ja tuollainen pervo diktaattori on kokkareiden ehdokkaana, todistakoon kelvollisuutensa oikeissa töissä ennen kuin hakee luottamustöitä.

    Lopultakin päättäjät heräämässä miesten ja naisten kohteluun eri tavalla virkoja täytettäessä ja tuomioita jaellessa.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ca316df1-0934-4d57-9620-f9d92dc7478e

    Kokkareilla lahtariasenne muillakin poliitikoilla, Lappeenrannassa nainen hommasi potkut uimahallin työntekijälle kun ei laskenut halliin ilman tai vanhentuneella uimalipulla. Esti myös poliistutkinnan suhteilla, mutta oneksi syyttäjä valittaa.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c8a5105e-d3bf-4edc-b77a-1a14d085675e

    Äänestä

Noita naissiivojia ihmettelin jo 90-luvulla lukiossa ollessani. Tulivat pokkana jätkiä täynnä olevaan pukariin, vaikka osa oli ilkosillaan, eikä sitä pidetty mitenkään paheksuttavana. Jos taas miessiivooja olisi eksynyt lukiotyttöjen pukariin, olisi tämä ollut välittömästi perverssi kytiksellä, ja seuraamuksiakin olisi varmasti tullut.

Nainen voi mennä sekä naisten, että miesten pukariin, mutta mies ei saa mennä naisten pukariin. Tämä saa aikaan sen, että myös homot ja lesbot saavat mennä pukariin, jossa on heitä seksuaalisesti kiinnostavia yksilöitä. Heteromiehet ovat ainoita, joita tässäkin syrjitään pitämällä heitä automaattisesti perversseinä, jos sattuvat menemään tilanteeseen, joka edellämainituille on sallittua.

Äänestä
  • Homot saa mennä vain oman sukupuolen tiloihin, mutta transut molempiin, samoin lesbot jos siivoojina. Toivottavsti tähän tulee pian muutos. Olisi tosiaan hyvä jos heteroilta kiellettäisiin pääsy homopaikkoihin, mikähän niitä pervoja siellä kiinnostaa?

    Äänestä

Hirveä hinku naisilla päästä miesten puolelle kurkkimaan vaatteet päällä, vaikka eivät hyväksy miessiivojia omalla puolellaan. Tässä taas yksi femakko.

"– Ylipäätään toivoisin, että Suomessakin olisi enemmän unisex-saunomismahdollisuuksia, koska olisi kiva saunoa esim. kaveriporukan kanssa ilman, että pitää jakaantua sukupuolien mukaan. Tämä ottaisi huomioon paremmin myös muut kuin naiset ja miehet, Mikkola sanoo.

– Unisex-paikoissa toki olisi tärkeää, ettei olisi pakko olla alasti, vaan saisi myös olla uikkareilla, koska luonnollisesti jokaisella on oma mieltymys asian suhteen, hän jatkaa."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/62215230-08cb-4022-b03c-a63d38fb266b

Nimen omaan uikkareissa ei tulla katsomaan sitä "kikkelimerta" vaan saunoo muiden kanssa ketkä ei halua olla alasti, eikä unisex-saunoja tai -vessoja tarvita muutenkaan, kaikki voi saunoa omissa saunoissaan sekaisin jos haluaa tai varata yksityissaunan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kuopiolainen Teemu kertoo Ilta-Sanomille, ettei enää pysty käymään huoletta Kuopio-Hallin pukukopeissa, sillä miehille tarkoitettuihin koppeihin ilmestyy tuon tuosta myös naisia.

– Tätä on tapahtunut pitkin syksyä. Minusta on todella outoa, että tänä päivänä naiset tulevat miesten pukukoppiin.

Teemun mukaan miehet saattavat suihkusta tullessaan ja vaatteita vaihtaessaan huomata, että koppiin on pölähtänyt myös naisia.

– Joudun nykyään stressaamaan ja käymään kotona suihkussa, koska en voi tietää, ketä siellä on.

Teemu epäilee, että naisten joukossa on esimerkiksi äitejä, jotka saattavat lapsiaan harjoituksiin. Teemun mukaan kyse on kuitenkin kouluikäisistä lapsista, jotka osaisivat käydä kopissa myös itse. Teemun mukaan poikaryhmien äidit kävelevät surutta miesten pukuhuoneisiin."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011038649.html

Melkoisen röyhkeää toimintaa, menevät tirkistelemään miesten puolelle sen varjolla että vievät lapsen harjoituksiin. Mikä meteli tulisikaan jos miehet menisi naisten puolelle. Pojat vietävä naisten puolelle jos niin pieneiä etteivät yksin osaa mennä pukuhuoneeseen, mutta kouluikäiset ja käytännössä kaikki osaa ei isenkään tarvitse tuoda yli 10v tyttöjä miesten puolelle tuijottelemaan miesten jalkoväliä.

Myös siivoojat oltava samaa sukupuolta kun ei kerran meissiivoojat kelpaa naisten puolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu