Työläiset sahaa sitä oksaa poikki millä istuvat. kiitos sossujen ja kommarien. Seuraus on että kaupanalalta taas vähennetään väkeä, itsepalvelukassat lisääntyy.
No nyt sitä työttymyyttä lisätää.
Anonyymi-ap
42612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Duunareilla ei ole varaa ostella mitään koska palkat laahaavat liian alhaalla, siksi kauppa ei käy. Vika on työnantajissa jotka eivät ole saaneet kasvua aikaiseksi 17 vuoteen, he ovat keskittyneet vain repimään tulosta duunarin selkänahasta ja paikkaamaan tulojen puutetta tukiaisilla ja verohelpotuksilla.
Nostappa se pipo pois silimiltä niin näet paremmin oikeaa elämää, eikä tartte kulkea liittojen talutus nuorassa.
En kuulu liittoon tai myöskään ytk:hon, eli ko. pipoa ei ole.
Fakta on ettei tuottavuus ole Suomessa noussut 17 vuoteen, samalla duunareita on koko ajan syytetty laiskoiksi ja ahneiksi, todellisuudessa johtajat ja työnantajat ovat itse laiskoja ja ahneita, tai eivät vain osaa hommaansa, syyttävät joka välissä korkeita veroja ja palkkakustannuksia siten peitellen omaa kyvyttömyyttään.
Voi tuota pimeyttä. Ja ammattiliittojen ropakantaa. Laittakaa virma ja pelastakaa duunarit.
Ei se mitään propagandaa ole vaan fakta, talous ei ole Suomessa kasvanut yli 17 vuuoteen.
Duunarit pelastavat monta firmaa tekemällä liian pienellä palkalla töitä, he joutuvat usein myös paikkaamaan johtajan kyvyttömyyttä johtaa yritystä.
Yksi suomalaisten vitsauksista on myös se, että suomalainen yritys myydään heti ulkomaille kun siihen tilaisuus koittaa, eli omistajat keskittyvät vain oman varallisuuden nopeaan kasvattamiseen, eikä välitetä pätkääkään Suomesta ja sen kehityksestä. Yritykset myydään ulkomaille omina yrityksinä, vaikka yhteiskunta on ollut osana rahoittamassa yrityksen rakentamista, yhteiskunnan osaksi jääkin siis vain maksajan osa, omistajat kahmivat voitot omiin taskuihinsa ja yhteiskunta jätetään nuolemaan näppejään kerta toisensa jälkeen.
niin,itsepalvelukassat ei lakkoile hyvä juttu työn antajalle,lopettakaa lakkoilu kommarit,ja tehkää töitä koska olette töihin päässeet,
Itsepalvelut ovat oikeiston tapa siirtää kustannuksia suoraan asiakkaille, eli teetetään työ asiakkaalla itsellään jolloin ei tarvita niin paljoa henkilökuntaa, siitä on turha syyttää kommareita. Kapitalistit teettävät työt muilla, mutta minimoivat työntekijöiden määrän ja ennen kaikkea työn aiheuttamat kustannukset, eli palkat alas ja työmäärä ylös.
Vastauksista näkyy että sossuja ja kommareita tyystin joukko.
Persujen siipiveikot aukoo päätään vaikka itse eivät tee mitään palkkojen eteen ottavat kyllä mielellään vastaan korotukset ja Pekkaset ym.
yt neuvotteluita lisää työpaikoille että saadaan epäpätevät ja vain palkan nostajat pois työ paikoilta.
Vai ovat duunarit kaikki sossuja ja kommareita? Pahimmat kommarit ovat johdossa repimässä duunarin selkänahasta kaiken mitä irti lähtee, nostavat tuet vielä päälle, rakentavat yritystä tukien varassa ja sitten omivat kaiken itselle, ahneita kommareita.
Lakki kourassa mennään kyseleen töitä ja kehutaan että olen varmasti hyvä työntekijä, sitte ku satutaan pääseen niin aletaan täällä forumilla ja muissakin sosialisissa medioissa haukkuun työnantajia.Kysympä että minkätakia käytte töissä?
näin on 100 pistettä ja papukaija merkki
Persut pettää ,mistä helvetistä noin tyhmä sukupolvi on kasvanut.
On syytäkin moittia työnantajia, kasvua ei ole ollut yli 17 vuoteen, eli ovat kyllä kritiikin ansainneet reilusti jättämällä oman osansa tekemättä.
ei kasvua,laiskoja työntekijöitä virmat täynnä,vain lakkoja kannatetaan että päästää lomalle ja omia asioita hoitaan,se on nykyajan työläisen intohimo,ja lapset viedään hoitoon kuitenkin vaikka kotona maataan,ei viitsitä enää niitäkään hoitaa,
Tuo on kyllä niin Totta kuin vain voi.
..on niitäkin mutta eihän kunnon työntekijöillä ole enää muuta keinoa yrittää parantaa tai oikeammin edes ylläpitää taloudellisia intressejään. Palacen yläkerrassa herrat nauraa ja taputtaa orpon purran kuristuksille ja kun ei heillä ole mitään hätää taloudellisesti.
Kunnon Wahlros tunti aikoinaan kaikki Valkeakosken paperitehtaan työntekijät ja heidän läheisensä mutta nyt ei tämän päivän johtajat tiedä kuin elon muskin ja trumpin visiot.. jottei bonukset vaan jäisi saamatta... tekemättä mitään. Työntekijä sentään sorvaa ja palvelee asiakkaita..
Höpö höpö, työntekijät tekevät kyllä työnsä, mutta selkänahasta repimällä ei pitkälle pääse. Suomen talous on jämähtänyt koska työnantajat eivät uudista ja kehitä tuotantoa, he keskittyvät vain perinteiseen työläisen juoksuttamiseen, duunarin pitäisikin juosta 24/7 kuin kone vailla elämää.
joo intressejä,on kesämökit,2 autoa.300sajan tuhannentalot,3-4kertaa vuodessa ulkomaille.lomia on 2kuukautta +lakot mitä vielä olet työläinen vailla,ole jo tyytyväinen,jos et ota ero ja ala ryyppäämään.
Eipä noita duunarin palkalla saa, ovat työnantajien etuuksia, jotka duunarit kustantavat työllään.
jo nämä on ahtaajien palkoilla tienattu,
Menehän Perupöljäke Ahtaajaksi niin saat parempaa palkkaa.
Työntekijät eivät olla nöyriä heitä palkkaaville yrityksille.
Palkkaa koira ja kouluta se nöyräksi.
työntekijä on röyhkiä työnantajaa kohtaan,joka antaa leivän työläisen pöytään,SAK pitää työläisiä kuin koiria liekassaan,että saavat olla suurilla palkoillaan,
Työntekijät antavat leivän työnantajan pöytään tekemällä työt, he vaativat vain kohtuullisen osansa siitä.
Työntekijät eivät ole omaisuutta, he ovat ihmisiä joilla on oma elämä.
Työ on keino hankkia elanto, se ei itsessään ole elämä.
Työ on työnantajalle elämä, se on kutsumus jonka mukaan hänen tulee elää, sitä kutsumusta ei tule pakottaa työntekijälle.
Työnantajan tehtävä on saada homma toimimaan ja kannattamaan, se on osa työnantajuutta, liian moni työnantaja ei tajua omaa rooliaan työpaikalla, jättävät sen seurauksena osan työstään tekemättä ja yrittävät siirtää vastuitaan työntekijöilleen mahdollisimman paljon mutta vailla oikeuksia tehdä mitään esim. tuotannon kehittämiseksi, lopuksi syyttävät työntekijöitään kun homma ei luista, tai liian korkeita veroja ja palkkoja kun rahaa ei tule, vika on kuitenkin osaamattomassa työnantajassa.
Liittoon kuuluvat työläiset ovat SAK, eli sama kun väittäisit että koiranomistaja pitää itseään leassa.
Oletko persuna PS:n lieassa?
Itse varmaan musta kokoomuslainen kun noin selkeästi kannattaa orjuuttavaa työnantajaa eikä ole koskaan joutunut omasta lusikasta pitämään huolta että sillä olisi jotain syötävää suuhun pantavaksi. Joka paikassa vain haukkuu kansan valitsemia toisia puolueita mutta ei sanallakaan SANO ETTÄ ORPO ja kokkarit on kaiken kurjuuden lähde vaikka voissa paistais
Orpo ja kokkarit olivat jo kaikkien tiedossa, eli jatkavat sitä mitä ovat tehneet aina hallituksessa ollesaan. PS:n piti olla erilainen, ei samanlainen kansan kyykyttäjä kuin kokoomus, tai ainakin näin väittivät ennen vaaleja, mutta niin se PS:kin vain on, kansan kyykyttäjä.
Kaikista puolueista tulee persuja ja kokkareita kun pääsevät hallitukseen. TÄMÄHÄN on FAKTA.
Eli kaikki puolueet ovat jakamassa verohelpotuksia rikkaille ja yksityistämässä kaikki palvelut?
työläiset saavat eläkeläisten työttömien ym jotka eivät käy töissä vihat niskaan,ovat laiskoja ensin ruinataan töihin sitten ei viitsitä tehdä.
Suomen talous ei ole noussut 17 vuoteen, vika on työnantajissa.
millä se nousee kun palkkoja pitää ainavain korottaa,työläisen pitää jo SAKn herrojen mukaan kohta saada yhtäpaljon palkkaa kuin työn antajan,eli virman voitot menee jätkien palkkoihin sos ym maksuihin,kiitos siitä
Olet huono yrittäjä.
Kyse ei ole palkoista vaan tuottavuudesta joka on jumittanut 17 vuotta, eli työnantajat ovat laiskotelleet tai eivät osaa hommaansa.
niinpä työläinen ei laiskottele.
Työläinen tekee työnsä, johtaja päättää mikä se on ja miten se tulee tehdä, se on sitä johtamista ja johtaminen on johtajan vastuualuetta.
Purra ei koskaan ole vaatinut palkankorotusta. Tosin hän ei ole koskaan ollut töissä.
hyvin oli tavaraa cittarissa ja asiakkaita,kiitos kauppiaalle