Loviisan kaupungin kuljetuspalvelujen kilpailutus

Loviisan kaupungin kuljetuspalvelujen kilpailutuksesta ja toimittajien valinnasta on tehty oikaisuvaatimus, jota kaupunginhallitus käsitteli 10.02.2025/Pykälä 45.

Oikaisuvaatimusta ei taaskaan ole liitetty (asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat puuttuvat lähes aina) lkaupunginhallituksen pöytäkirjaan kuten kuuluisi, joten niiltäkin osin hallinnon toiminta on sutta ja sekundaa. Pöytäkirjassa on annettu tieto, että oikaisuvaatimukseen on tutustuttu ja vastine on laadittu yhteistyössä HankintaPartners Oy:n kanssa, joka kyseisessä asiassa on toiminut konsulttina.

Miksi taas tarvittiin kalliin konsultin apua, kun kaupungin palveluksessa on jopa hankintapäällikkö. Oikaisuvaatimus on tehty kaupunginhallituksen päätöksestä KH 13.1.2025 § 5, jonka esittelijä on kaupunginjohtaja Tomas Björkroth. Esittelijä vastaa tekemästään esityksestä eli ratkaisuehdotuksesta virkavastuunsa perusteella. Esittelijä vastaa siitä, että asiassa on noudatettu yleisiä hallinnon periaatteita ja lakia ja että asia on ratkaistu oikein. Siten esittelijän tulisi itse kyetä laatimaan vastine. Voidaan esittää kysymys, että onko biologin koulutus sopiva lähtökohta julkishallinnon vaativien tehtävien hoitamiseen?

Jopa kaupungin kuljetuspalvelujen kilpailutus, toimittajien valinta on alunperin tehty samaa konsulttia käyttäen. Missä kaupungin hallinnon oma osaaminen tai viitseliäisyys virkatehtävien hoitamiseen? Mitä virkaa esimerkiksi on koko hankintapäällikollä, jos hankinnoissa pitää käyttää apuna konsulttia?

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.02.2025/Pykälä 45

https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025990-4
12487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaupungin hankinnoissa ajetaan kahdella kaistalla. Välillä hankintoja kilpailutetaan ja välillä taas ei. Tästä hyvänä esimerkkinä AM23-projekti, jossa tilattiin jopa satojentuhansien arvoisia rakennusurakoita ja etenkin niiden lisätöitä ilman kilpailutusta. Hankintapäätöksiäkään ei niistä ole näkynyt ainakaan virallisella ilmoitustaululla. Sama meno näyttää jatkuvan asuntomessujen jälkitöitä koskevissa hankinnoissa. Onko esimerkiksi kelluvan sillan ja aallonmurtajan korjaamiseen liittyviä ilmeisen kalliita hankintoja
kilpailutettu? Entä hankintapäätös?

Äänestä
  • Kirjallisia hankintapäätöksiä ei aina tehdä tai niitä ei julkaista kaupungin ilmoitustaululla. Näin vältetään se, ettei tilauksista voi tehdä hankintaoikaisua ja tilauksia voidaan kohdistaa ns. mielitietyille. Tällaiset menettelyt eivät ole lain mukaisia. Myös pienhankinnoista on tehtävä hankintapäätös ja sen tekemisessä noudatettava normaaleja hallinnollisia muotomääräyksiä hankintapäätös on annettava tiedoksi asianosaisille normaaliin tapaan, koska myös niistä voi tehdä hankintaoikaisun. Hankintayksikössä tulee myös pienhankinnoissa huomioida hallintolain 6 pykälässä säädetyt hallinnon oikeusperiaatteet ja kuntalain tasapuolisuus-, avoimuus-, ja menettelytapavelvoitteet. Myös pienhankintarajan alle jääneet tilaukset ja ostot on tärkeää tehdä aina kirjallisessa muodossa. Tämäkään ei aina toteudu Suomen parhaassa pikkukaupungissa. Myös pienhankintarajan alittavissa hankinnoissa tulee siis huomioida hallinnon yleiset oikeusperiaatteet sekä virantoimitukseen liittyvät vastuut. Siten esimerkiksi tuttavalta tilaaminen voi olla kyseenalaista, vaikka kyseessä olisi vain pienikin hankinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kirjallisia hankintapäätöksiä ei aina tehdä tai niitä ei julkaista kaupungin ilmoitustaululla. Näin vältetään se, ettei tilauksista voi tehdä hankintaoikaisua ja tilauksia voidaan kohdistaa ns. mielitietyille. Tällaiset menettelyt eivät ole lain mukaisia. Myös pienhankinnoista on tehtävä hankintapäätös ja sen tekemisessä noudatettava normaaleja hallinnollisia muotomääräyksiä hankintapäätös on annettava tiedoksi asianosaisille normaaliin tapaan, koska myös niistä voi tehdä hankintaoikaisun. Hankintayksikössä tulee myös pienhankinnoissa huomioida hallintolain 6 pykälässä säädetyt hallinnon oikeusperiaatteet ja kuntalain tasapuolisuus-, avoimuus-, ja menettelytapavelvoitteet. Myös pienhankintarajan alle jääneet tilaukset ja ostot on tärkeää tehdä aina kirjallisessa muodossa. Tämäkään ei aina toteudu Suomen parhaassa pikkukaupungissa. Myös pienhankintarajan alittavissa hankinnoissa tulee siis huomioida hallinnon yleiset oikeusperiaatteet sekä virantoimitukseen liittyvät vastuut. Siten esimerkiksi tuttavalta tilaaminen voi olla kyseenalaista, vaikka kyseessä olisi vain pienikin hankinta.

    Esimerkki pikkukaupungin hankintamenettelystä ja veronmaksajien varojen käytöstä.

    Kaupunginhallitus pyyhki pöytää oikaisuvaatimuksella ja vähintään hallinnon yleisillä oikeusperiaatteilla. Ehkäpä niin sanotusti riemukkain ja vastuuttomin on hallituksen toteamus: "Selvityksessä on ilmennyt, että asianosaisen on voitu arvioida olleen siinä käsityksessä, että asianajotoimeksianto on voitu tilata".
    Pelkkä käsitys siis riittää veronmaksajien varojen käytön perusteeksi. Pöytäkirjasta ei tietenkään löydy mainintaa ja perustetta sille, että tällä asianosaisella olisi ollut oikeus tilata lakipalveluja veronmaksajien piikkiin.

    Kaupunginhallitus
    Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 369

    "Perusteluina oikaisuvaatimuksessa esitetään muun ohella seuraavaa: Toimeksiannosta ei ole löytynyt viranhaltijapäätöstä eikä tilauspäätöstä eikä palvelun tilaamisessa ole noudatettu kaupungin hankintoja koskevia menettelyitä. Kaupunginhallituksella ei ole mitään tietoa siitä, mikä on ollut asianajotoimistolle annettu toimeksianto ja mihin osoitteeseen ja kenelle työn tuloksena syntyneet dokumentit on lähetetty, ts. onko asianajotoimistolle toimeksiannon antaneella asianosaisella ollut edes oikeutta tilata kaupungin lukuun ja sen maksamaa asianajopalvelua."

    https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024939-5

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä pohdittavaa:

    KKO: Kittilän kahdelle kuntapäättäjälle tuomio ns. laskutusjutussa

    Kor­kein oi­keus (KKO) tuo­mit­si kun­nan­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­jan pe­tok­sen yri­tyk­ses­tä, vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­ses­ta sekä vir­ka-ase­man vää­rin­käyt­tä­mi­ses­tä ja kun­nan­hal­li­tuk­sen va­ra­pu­heen­joh­ta­jan pe­tok­sen yri­tyk­ses­tä ja vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­ses­ta eh­dol­li­siin van­keus­ran­gais­tuk­siin. Kun­nan­val­tuus­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­jan osal­ta syyt­teet hy­lät­tiin.

    Korkeimmassa oikeudessa tuomitut vastaajat olivat hankkineet lakipalvelua kunnan ulkopuoliselta asiantuntijalta ja vieneet palvelua koskeneen laskun kunnanhallintoon maksettavaksi. Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja oli asiantuntijan toisen kuntaan toimittaman laskun osalta tilannut asiantuntijapalvelua ja toiminut esteellisenä.

    https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2024/kkokittilankahdellekuntapaattajalletuomions.laskutusjutussa.html

    Äänestä

Kuka tämän turhaksi osoittautuneen oikaisu vaatimuksen teki?

Äänestä
  • Tee asiakirjapyyntö kaupungille ja pyydä oikaisuvaatimus, kun sitä ei ole pöytäkirjan liitteenä. Sitähän ei tiedetä, että oliko oikaisuvaatimus turha, vaan voi olla hyvinkin perusteltu.

    Äänestä

  • No Herra Paskantärkeä tietenkin. Kenelle tulee yllätyksenä..

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No Herra Paskantärkeä tietenkin. Kenelle tulee yllätyksenä..

    Todella törkeää nimittää omia etujaan ajavia yrittäjiä tuolla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No Herra Paskantärkeä tietenkin. Kenelle tulee yllätyksenä..

    Oletko todella noin uuno. Ei tarvitse kovinkaan kummoista päättelykykyä bonjata, että oikaisuvaatimuksen ovat tehneet kilpailutuksessa hävinneet yrittäjät.

    Äänestä

Kohta ne vaalit tulevat, eikä ole syytä valita entisiä ehdokkaita, koska eivät kykene valvomaan kaupunkilaisten etua. Viranhaltijat ovat kyvyttömiä hoitamaan tehtäviään ja saavat jatkaa toimiaan kaupunkilaisten haitaksi. Infrastruktuurilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat varsinaisia kaupunkilaisten vihollisia jotka puolustavat Infrastruktuurijohtajaa joka tuhoaa kaupunkilaisten viihtyvyyttä ja lisää verotusta teettämällä sutta ja sekundaa. Tällaiset RKP:n edustajat tulee poistaa luottamustehtävistä koska ovat haitaksi kaupungille.

Äänestä
  • Lisäisin listaasi myös entisen kaupunginjohtajan ja nykyisellä on jo sama tahti huonon hallintotavan askelissa.....

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Lisäisin listaasi myös entisen kaupunginjohtajan ja nykyisellä on jo sama tahti huonon hallintotavan askelissa.....

    Hallituksessa rkp:n, sdp:n ja kok:n edustajat suojelevat kaikin keinoin entistä kaupunginjohtajaa ja mm.
    ovat julistaneet salaisiksi kaikki tehdyt selvitykset sen touhuista. Heitä ei ainakaan kannata äänestää seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Loviisan kaupungin kuljetuspalvelujen kilpailutuksesta ja toimittajien valinnasta on tehty oikaisuvaatimus, jota kaupunginhallitus käsitteli 10.02.2025/Pykälä 45.

Oikaisuvaatimusta ei taaskaan ole liitetty (asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat puuttuvat lähes aina) lkaupunginhallituksen pöytäkirjaan kuten kuuluisi, joten niiltäkin osin hallinnon toiminta on sutta ja sekundaa. Pöytäkirjassa on annettu tieto, että oikaisuvaatimukseen on tutustuttu ja vastine on laadittu yhteistyössä HankintaPartners Oy:n kanssa, joka kyseisessä asiassa on toiminut konsulttina.

Miksi taas tarvittiin kalliin konsultin apua, kun kaupungin palveluksessa on jopa hankintapäällikkö. Oikaisuvaatimus on tehty kaupunginhallituksen päätöksestä KH 13.1.2025 § 5, jonka esittelijä on kaupunginjohtaja Tomas Björkroth. Esittelijä vastaa tekemästään esityksestä eli ratkaisuehdotuksesta virkavastuunsa perusteella. Esittelijä vastaa siitä, että asiassa on noudatettu yleisiä hallinnon periaatteita ja lakia ja että asia on ratkaistu oikein. Siten esittelijän tulisi itse kyetä laatimaan vastine. Voidaan esittää kysymys, että onko biologin koulutus sopiva lähtökohta julkishallinnon vaativien tehtävien hoitamiseen?

Jopa kaupungin kuljetuspalvelujen kilpailutus, toimittajien valinta on alunperin tehty samaa konsulttia käyttäen. Missä kaupungin hallinnon oma osaaminen tai viitseliäisyys virkatehtävien hoitamiseen? Mitä virkaa esimerkiksi on koko hankintapäällikollä, jos hankinnoissa pitää käyttää apuna konsulttia?

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.02.2025/Pykälä 45

https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025990-4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu