Miksi jotkut ufot ovat sikarin muotoisia?

Onko jättiläinen röyhötellyt sikaria ja sen jälkeen tehnyt yhdestä aluksen, joka sattui löytymään laatikosta? Miksi se muoto? Kiva muotohan se on. Voiko se olla käytävä jostain johonkin? Entä kolmion muoto ja musta väri? Ovatko ilmiöt maapallolta, aika-avaruus, dimensiolta, astraalista tai taajuudet, ihmisen mielestä osaksi eli mielenhallinta vai jotain muuta? Jos se on keinoäly, pitää vetää johdot irti laitteista. Entä eksorkismi. Värähtely voi olla korkeaa, positiivista tai negatiivista.
14491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kerran näin kun liskoihmiset laskeutuivat säteen avulla maan pinnalle. Muille he olivat näkymättömiä mutta itse pystyin heidät havaitsemaan. Kun he sitten huomasivat minut niin he ilmeisesti vaihtoivat taajuuttaan ja katosivat myös minunkin näkökentästä. Silloin tällöin suuriakin aluksia ilmestyy taivaalle mutta koitan olla välittämättä niistä kun ei niiden kanssa pysty kommunikoimaan. Kalevi Riikosen mukaan olen joko sielultani tähteläinen tai sitten "valittu" ihminen jonka tulee vain odottaa kohtaamista klassisten humanoidien tai lisäulottuvuuksien kautta kulkevien energiaolentojen kanssa.

1Äänestä
  • Kirjoitin tuon Niuvaniemellä.

    Äänestä

On nähty myös lehmän näköisiä.

1Äänestä

"Näyttää siltä, että jotain puuttuu ymmärryksestämme maailman­kaikkeudesta, astrofyysikko Adam Riess sanoi Reutersin mukaan.

Riess johti tutkimusta, joka julkaistiin Astrophysical Journal -lehdessä. Hän myös sai vuonna 2011 Nobelin fysiikan palkinnon maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen tutkimuksesta yhdessä kahden muun tutkijan kanssa.

– Käsityksemme maailmankaikkeudesta sisältää paljon tietämättömyyttä kahdesta elementistä: pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta. Nämä muodostavat 96 prosenttia maailman­kaikkeudesta, joten tämä ei ole mikään pieni asia, Riess sanoi.

Pimeä aineen uskotaan muodostavan noin 27 prosenttia maailman­kaikkeudesta. Pimeän aineen läsnäolo ilmenee vain hienovaraisina muutoksina siinä, miten näkyvät kohteet liikkuvat ja miltä ne näyttävät Maasta katsottuna.

Pimeän energian taas uskotaan muodostavan noin 69 prosenttia maailman­kaikkeudesta. Pimeä energia kiihdyttää maailman­kaikkeuden laajenemista, sillä ilman sitä laajeneminen hidastuisi painovoiman vuoksi"
https://www.is.fi/tiede/art-2000010895025.html

Sikariufoihin verrattuna esimerkiksi tuossa mainittu asia on biljoonaluokkaa suurempi mysteeri kuin jonkun kulkuneuvot.

Maapallolla asuu noin sata luonnonkansaa, jotka eivät ole yhteydessä mihinkään nykyaikaiseen "sivistykseen". Heille taivaalla lentävät matkustajakoneet ovat täydellinen mysteeri joille he varmaankin hakevat selitystä omalla tavallaan.

Äänestä
  • Yhdessä 50-luvun Aku Ankassa kuvattiin suvun avaruusmatkaa johonkin tähteen lentävällä lautasella.Siis ei ollut kyse sikarinmuotoisesta pökäleestä. Lautanen oli läpinäkyvä ja saavutti valtavan nopeuden. Aku poikineen lekotteli jollain sohvalla ja nautiskeli luultavasti kokista ja veljenpojat imeskeliväy tikkaria.
    Tarina ja matka jatkuivat lehden seuraavassa numerossa mutta en muista nähneeni sitä.
    Mahtaako lukijakunnasta keneltäkään löytyä noita jatko-osia matkan kulusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yhdessä 50-luvun Aku Ankassa kuvattiin suvun avaruusmatkaa johonkin tähteen lentävällä lautasella.Siis ei ollut kyse sikarinmuotoisesta pökäleestä. Lautanen oli läpinäkyvä ja saavutti valtavan nopeuden. Aku poikineen lekotteli jollain sohvalla ja nautiskeli luultavasti kokista ja veljenpojat imeskeliväy tikkaria.
    Tarina ja matka jatkuivat lehden seuraavassa numerossa mutta en muista nähneeni sitä.
    Mahtaako lukijakunnasta keneltäkään löytyä noita jatko-osia matkan kulusta?

    Palasivat myöhemmin Ankkalinnaan ja Aku oli taas persaukinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Palasivat myöhemmin Ankkalinnaan ja Aku oli taas persaukinen.

    Ja samaan aikaan Roope haaskaa miljoonia pelastakseen pari kolikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yhdessä 50-luvun Aku Ankassa kuvattiin suvun avaruusmatkaa johonkin tähteen lentävällä lautasella.Siis ei ollut kyse sikarinmuotoisesta pökäleestä. Lautanen oli läpinäkyvä ja saavutti valtavan nopeuden. Aku poikineen lekotteli jollain sohvalla ja nautiskeli luultavasti kokista ja veljenpojat imeskeliväy tikkaria.
    Tarina ja matka jatkuivat lehden seuraavassa numerossa mutta en muista nähneeni sitä.
    Mahtaako lukijakunnasta keneltäkään löytyä noita jatko-osia matkan kulusta?

    Tämä on sopivaa luettavaa ikäisellesi
    https://paskaankka.wordpress.com/2012/10/28/miksi-maksaa-viisas-warettaa/

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yhdessä 50-luvun Aku Ankassa kuvattiin suvun avaruusmatkaa johonkin tähteen lentävällä lautasella.Siis ei ollut kyse sikarinmuotoisesta pökäleestä. Lautanen oli läpinäkyvä ja saavutti valtavan nopeuden. Aku poikineen lekotteli jollain sohvalla ja nautiskeli luultavasti kokista ja veljenpojat imeskeliväy tikkaria.
    Tarina ja matka jatkuivat lehden seuraavassa numerossa mutta en muista nähneeni sitä.
    Mahtaako lukijakunnasta keneltäkään löytyä noita jatko-osia matkan kulusta?

    Isosetä seilasi aikoinaan merikapteenina ympäri maailmaa ja toi joskus ison kasan alkuperäisiä Aku Ankkoja mukanaan. N e ei oleet suomalaisia vaan jotain muuta kieltä mutta kuvia oli kiinnostava katsella.Niitä on jossain ullakolla vieläkin yallessa Täytyypä käydä tutkimus retkellä vintissä ja katsoa tiedettiinkö jo silloin mitään lentävistä lautasista.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Uudet Aku Ankat ovat aivan perseestä. 1970-1990 ankkareissa oli sitä jotakin, nykyiset on kopioita jostakin kotikadusta ja kaikki nokkeluus ja ajatus on poissa. Vanhat tekijät ovat poissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Uudet Aku Ankat ovat aivan perseestä. 1970-1990 ankkareissa oli sitä jotakin, nykyiset on kopioita jostakin kotikadusta ja kaikki nokkeluus ja ajatus on poissa. Vanhat tekijät ovat poissa.

    Varsinkin 70-luvun ankoissa on jotenkin surrealistinen seikkailumeininki, jota uudemmat eivät tavoita. Roope keksii jonkun aarteen ja kohta hakee ankat jonkun älyttömän vekottimen kanssa mukaan matkalle johonkin outoon paikkaan.

    Äänestä

Jos lentävää lehmää ei tunnista niin se on tunnistamaton lentävä esine eli ufo.

Äänestä
  • Mistä voit tietää että se on lentävä lehmä, jos sitä ei kerta ole tunnistettu?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko jättiläinen röyhötellyt sikaria ja sen jälkeen tehnyt yhdestä aluksen, joka sattui löytymään laatikosta? Miksi se muoto? Kiva muotohan se on. Voiko se olla käytävä jostain johonkin? Entä kolmion muoto ja musta väri? Ovatko ilmiöt maapallolta, aika-avaruus, dimensiolta, astraalista tai taajuudet, ihmisen mielestä osaksi eli mielenhallinta vai jotain muuta? Jos se on keinoäly, pitää vetää johdot irti laitteista. Entä eksorkismi. Värähtely voi olla korkeaa, positiivista tai negatiivista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu