On sellainen kirja, kuin "pyhiä juutalaisia kirjoituksia", joka kertoo Talmudista otetuista jakeista.
Missä vaiheessa kirjoituksesta tulee "pyhää"?
Missä vaiheessa kirjoituksesta tulee "pyhää"?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On vavahduttavaa, että autuaaksijulistuksessa ja suomalaisen nykytutkimuksen pyhissä asioissa toistuu samoja teemoja. 2000-vuotisen kristinuskon ytimessä ovat olleet ja edelleen tulisi olla rauha, rakkaus, ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja turvallisuus. Nämä asiat eivät ole vain pyhiä vaan ajattelen, että niiden voi myös nähdä kuvaavan taivasten valtakuntaa.
Jeesus sanoo, että Jumalan valtakunta on Hänen kauttaan murtautunut esiin, ja edelleen uskossa ja lähimmäisen rakkaudessa murtautuu, jo täällä maan päällä eli ei vain taivaassa. Se merkitsee itselleni jotain niin vaikuttavaa ja pyhää, että sen juurella tunnen syvää yhteyttä Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.
Pyhä ei ole vain jotain kuoleman jälkeistä, vaan pyhyys näkyy siinä, miten heijastamme Kristuksen kasvoja lähimmäisillemme.
evl.fi