Maailman onnellisimmalla kansalla ei ole toivoa näköpiirissä

Moni suomalainen tuntee toivottomuutta.
Tuoreen Sukupolvibarometrin mukaan (E 2, Miina Sillanpään Säätiö, Tela ry)
kaikista suomalaisista puolet pelkää toimintakyvyn heikkenemistä tai itsemääräämisoikeuden menettämistä. Lähes puolet on huolissaan pääsystä hoitoon. Joka kolmas pelkää toimeentulo-ongelmia.

Tuloksissa näkyy hallituksen luoma toivottomuus ja näköalattomuus suomalaisille. Hallitus kuristaa sosiaali- ja terveyspalveluja asiantuntijoita kuulematta. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan hyvinvointialueiden tulisi saada lisäaikaa toimintojensa sopeuttamiseen.
Onko tavoitteena ajaa julkinen hoitojärjestelmä vielä suurempaan kriisiin ja näin vapauttaa terveyspalvelut yhä laajemmin kansainvälisten toimijoiden rahapussiin?

Hallitus ei kuuntele asiantuntijoita eikä kansalaisiakaan.
Tämä on erityisesti nuorten ja ikääntyneiden kokemus.

Olisiko jo aika vaihtaa ääni kellossa? Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ja ennen kaikkea tuodaan valoa tähän pimeyteen?
9528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asunnottomuus, köyhyys ja kurjuus on lisääntynyt persuhallituksen aikana roimasti
Kuinka monella epäinhimillisen hallituksen uhrilla on jo pinna katkennut
lopullisesti ?

Äänestä

Hyvä aihe, jota on syytä pitää keskusteluissa ja tuoda muutenkin julki.
Hallitushan on vasta alussa. Sillä on vielä pari vuotta aikaa rääkätä
ihmisuhrejaan ja tehdä uusiakin. Vanhuksillakin pitäisi olla vanhuus
turvattu, mutta ei laitokseen pääse, vaikkei kotonaankaan enää pärjää.
Karmeita kohtaloita, kun monisairas ml. muistisairas 90v
ihminenkään "ei täytä edellytyksiä" päästäkseen hoivapaikkaan.

Mihis pääset, kun hallitus leikkaa rahoja, että paikkoja on jouduttu
supistamaan ja hoitajille hallitus antaa kenkää, vaikka hoidettavien
määrä kasvaa, kun tilalle on tulossa aasialaista halpatyövoimaa.

Äänestä

Hallitus leikkasi heti 1,4 miljardia sotesta, eli se on leikannut soten rammaksi
ja alkoi sitteen mustamaalaamaan sotea: Sote ei toimi !
Ei kai, kun siltä rahat viedään.
Hallituksen tarkoitus on romuttaa koko sote ja laittaa Suomeen
USA:n terveysmalli, jossa vain rikkailla on varaa lääkäriin.

Äänestä

Hallitus on p*rseestä. Valehtelemalla vallan anastanut.

Äänestä

Hallituksen toimet ovat järjettömiä. Kaikki päin p*rsieitä ja työttömyys
ja velka vaan kasvaa !!!

Äänestä

Hallitus peri korkean työllisyyden ja yhteiskuntarauhan. Kaikki hyvä
hävisi hetkessä. Muita ongelmia ei ola kuin hallituksen itsensä järjestämät
kriisit: Suomen talous on miinuksella, velkaa ja työttömyys kasvaa
holtittomasti, veronmaksajien rahaa hallitus lykkää yksityissektorin
rikkaita osakkeenomistajia rikastuttamaan lisää, työelämän hallitus
suhmuroi pakkolaeillaan. julkisen terveydenhuollon se on lähes tuhonnut.

Kaikki on mennyt pieleen. Ei tullut sitä "Vahvaa ja välittävää Suomea".
Tuli täyskatastrofi.

Äänestä

Hallitus välittää vain rikkaista.

Äänestä

Maassamme on päätetty romuttaa pohjoismainen hyvinvointivaltio. Äärimmäiseen köyhyyteen, joka tulee jatkumaan sukupolvien ajan. Tämä on perussuomalaisten ja kokoomuksen valitsema tulevaisuus.

Äänestä

Jahaa, joko hallitus on määrännyt suomalaisilta sananvapauden loppumaan, vai onko kyseessä fasistiaatteen omaava kommenttien lukija?

Hallitus on saanut aikaan täydellisen pahoinvointi yhteiskunnan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moni suomalainen tuntee toivottomuutta.
Tuoreen Sukupolvibarometrin mukaan (E 2, Miina Sillanpään Säätiö, Tela ry)
kaikista suomalaisista puolet pelkää toimintakyvyn heikkenemistä tai itsemääräämisoikeuden menettämistä. Lähes puolet on huolissaan pääsystä hoitoon. Joka kolmas pelkää toimeentulo-ongelmia.

Tuloksissa näkyy hallituksen luoma toivottomuus ja näköalattomuus suomalaisille. Hallitus kuristaa sosiaali- ja terveyspalveluja asiantuntijoita kuulematta. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan hyvinvointialueiden tulisi saada lisäaikaa toimintojensa sopeuttamiseen.
Onko tavoitteena ajaa julkinen hoitojärjestelmä vielä suurempaan kriisiin ja näin vapauttaa terveyspalvelut yhä laajemmin kansainvälisten toimijoiden rahapussiin?

Hallitus ei kuuntele asiantuntijoita eikä kansalaisiakaan.
Tämä on erityisesti nuorten ja ikääntyneiden kokemus.

Olisiko jo aika vaihtaa ääni kellossa? Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ja ennen kaikkea tuodaan valoa tähän pimeyteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu