Kristillisen kansallisvaltion pääkaupungiksi

Turusta tehtäneen jälleen Suomen pääkaupunki, kun Suomi muuttuu tulevaisuudessa jälleen kristilliseksi kansallisvaltioksi.
991840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Totta kommentoit.

Äänestä

Ei sellainen toteudu.

Äänestä

Seksiä pitää olla

Äänestä
  • Seksi kuuluu kristinuskoonkin.

    Äänestä

Turku on joskus jopa ollutkin sellainen.

Äänestä

Nyt se on junttirasistien pääkaupunki.

Äänestä

Tämäpä iso jytky.

Äänestä

Jytkyjen jytky

Äänestä

Euroopan valtioiden on muututtava kansallisvaltioksi. Paine tähän on kova. USA, Venäjä ja eurooppalaisten kansallismielisten lisääntyvä kannatus ajaa tähän.

Äänestä

Jos vähänkin seuraa mitä tapahtuu, niin mennään Suomessa kohti kristillistä kansallisvaltiota. Vihervasemmiston harmiksi.

Äänestä
  • fasistinen poliisivaltio suomesta on tulossa äärimmäisen oikeistolaisten riemuksi!

    Äänestä

Suomi on jo kansallisvaltio irroitettuaan siteensä Venäjään kauan sitten.
Täydellistä kansallisvaltiota ei ole missään eikä tule olemaan.

Äänestä
  • Niin kuin täydellistä sosialistista tai kapitalistista yhteiskuntaakaan tule olemaan.

    Äänestä

  • Mutta jos siihen kuitenkin pyrittäisiin.

    Äänestä

Tulee Turusta taas pääkaupunki.

Äänestä

Venäjä ja USA ovat liittolaisia. Suomen pelastus on, että olemme kristillinen kansallisvaltio.

Äänestä
  • Suomi keksii aina selviytymisstategian.

    Äänestä

Imagon luominen on jo aloitettu.

Äänestä

Suur Moskeija tarvitaan Turkuun

Äänestä
  • Ei missään nimessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei missään nimessä.

    Jos maahanmuuttajat haluaa, se on päättäjien velvollisuus

    Äänestä

Sopii Turulle.

Äänestä

Pääkaupungin siirto länteen päin. Se on tosiasia, joka meitä tulevaisuudessa odottaa.

Äänestä

Turun paluu pääkaupungiksi voi olla totta joskus tulevaisuudessa.

Äänestä

Ihan hyvä asia tuo.

Äänestä

Pallit paukkuu!

Äänestä

Turussa taitaa olla melkein kaikki jo valmiina.

Äänestä

Aloittajalla on persoonallisuushäiriö.

Äänestä

Suomella ei ole mitään mahdollisuutta järjestää tulevaisuuttaan monikulttuurisuuden varaan. Vaan tarvitaan se toinen vaihtoehto. Eli kantaväestön lisääntymisen varaan tuketuva nykyistä kristillisempi yhteiskunta on hyvinvointimme turva.

Äänestä
  • Eihän ole, miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eihän ole, miksi valehtelet?

    Miksi olet niin kapea-alainen, että et ymmärrä asioita laajemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Miksi olet niin kapea-alainen, että et ymmärrä asioita laajemmin.

    Miksi et osaa kvanttimekaniikkaa ja DNA tutkimusta? Ai niin, vahvistusharha estää uskovaisia kokemasta kognitiivista dissonanssia.

    Äänestä

  • Siis enemmän lähetyssaarnaaja-asentoa suomalaisten makuuhuoneisiin ?

    Äänestä

Lahkolainen piippu pois 🤣

Äänestä

Suomi ei voi rakentaa tulevaisuuttaan maahanmuuton varaan, koska suomenkieli on niin vaikeaa oppia. Lisäksi Suomi on syrjäinen ja ilmastoltaan kylmä.

Äänestä

Hyvä aloitus.

Äänestä

Juutalaiset maailman rikkain ja älykköin kansa

Äänestä

Olipa mauton aloitus. Varmaan joku lempääläläinen aloitti.

Äänestä
  • Kyllä, on lempääläläinen.

    Äänestä

Sinne pitää sitten rakentaa Eduskuntatalo.

Äänestä

Ei monikulttuurisuus tule onnistumaan Suomessa.

Äänestä
  • Savolaiset, saamelaiset, karjalaiset,pohjalaiset, ruotsinkieliset, romaanit, ortodoksin, katoliset,ateistit : Meillähän on vuosisatoje ollut monia kulttuureja. Aika hyvin on silti mennyt,

    Äänestä

Ei pidetä meteliä itestämme, muuten Tanskalaiset tulee taas ja polttaa koko kaupungin.

Äänestä

Terävä päätelmä.

Äänestä

sellaista voi joutua odottamaan vielä vuosia

Äänestä

Ylpeyttä tuntien.

Äänestä

Jaaha ja kansalliskaarti sitten puhdistaa kodittomista koko kylän.

Äänestä

BioLeninismi ja lysenkolaisuus kunniaan

Äänestä
  • Kristillisyys kunniaan!

    Äänestä

Turkulaista meininkiä.

Äänestä

Suomen tulevaisuuden edellytys on tuollainen yhteiskunta. Maahanmuuton varaan emme voi laskea tulevaisuuttamme.

Äänestä

Aloittaja on päästään vammainen.

Äänestä

Turun loistava tulevaisuuden unelma.

Äänestä

Pessimistit sanovat, että Suomi joutuu luovuttamaan Pohjois- ja Itä-Suomen, jolloin on luonnollista, että Turku tulee pääkaupungiksi.

Äänestä

Tule suuhuni herra jeesus

Äänestä
  • Tulet katumaan ja nörtymään kuten kaikki

    Äänestä

Turussakin on elämän syvin perustus kristinuskossa. Kristinusko tuo turvan ja hyvinvoinnin.

Äänestä

Korkea moraali on silloin kunniassa.

Äänestä

Ainoa mahdollisuus Turulle nousta jälleen pääkaupungiksi.

Äänestä
  • Mita sä lande sekoilet

    Äänestä

Ylistys herralle

Äänestä

Tuokin on hyvä haave, joka antaa tulevaisuudenuskoa ja myönteisyyttä elämään.

Äänestä

Akkaan sut

Äänestä

ei ole mahdollista

Äänestä

Israel

Äänestä

Vietnam

Äänestä

Kaikki virastot ja muut tärkeät rakennukset ovatkin jo valmiina Turussa. Sopii hyvin turkulaisuuteen.

Äänestä

Sepäs jotta moo!!!

Äänestä

Kaikell on aikansa. Sekulaarisuus väistyy ja kristinusko valtaa alaa.

Äänestä

Utopiaa!!!

Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio sopinee turkulaisille.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi.

    Äänestä

Jos et halua alistua 70 vuoden eläkeikään, naisten pakolliseen varusmiespalvelukseen, haittamaahanmuuton lisääntymiseen ja elintason laskuun. Niin vaihtoehto on olemassa. Se vaihtoehto on Suomen muuttuminen takaisin kristilliseksi kansallisvaltioksi. Ja Turku pääkaupunkina.

Äänestä

Turulle mahtava kunnianosoitus.

Äänestä
  • Kaikki ilmeisesti jo valmiina.

    Äänestä

Kristillinen kansallisvaltio?

Äänestä
  • Höyrypäitten utopiaa. Paluu 1000 vuotta taaksepäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Höyrypäitten utopiaa. Paluu 1000 vuotta taaksepäin.

    Siinä olisi ideaa.

    Äänestä

Haaveesta totta.

Äänestä

Suomella ei taida olla muuta vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Vastailet itsellesi.

    Tervetuloa vaan Turkuun!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Tervetuloa vaan Turkuun!!!

    Vastailet itsellesi

    Äänestä

Suomen tulevaisuus lienee paljon toisenlainen, mitä monet ajattelevat. Paluu useita vuosikymmeniä taaksepäin ja suljetumpaan yhteiskuntaan on tosiasia.

Äänestä
  • Perusteletko tuon "tosiasian".

    Me muut odotamme vastaustasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Perusteletko tuon "tosiasian".

    Me muut odotamme vastaustasi.

    Eiköhän asia ole niin, että USA vetäytyy Euroopasta. Liian epäyhtenäisenä Eurooppa menee siihen suuntaan, että NATO hajoaa ja myös EU hajoaa. Esimerkiksi intressit ovat hyvin erilaiset Suomessa kuin verrattuna esimerkiksi Espanjaan tai Italiaan.

    Äänestä

"Messiaamme ilmestyy vasta kun Eurooppa ja Kristinusko on totaalisesti hävitetty. Joten onko hyvä uutinen etttä Islam valtaa Eurooppaa? Se on erinomainen uutinen! Islam on Israelin luuta." Rabbi David Touitou, Chabad Lubavitch

Äänestä

En vastustaisi tuota kehitystä.

Äänestä

Kukahan tullee olemaan sellaisen valtion presidentti, entä pääministeri ??

Äänestä
  • Sanna Marin.

    Äänestä

Eihän tästä kehityksestä kaikki tykkää.

Äänestä

Suomen nykymenolle on vaihtoehto.

Äänestä
  • Alternativ för Sverige, Alternativ für Deutschland, Vaihtoehto Suomelle

    Äänestä

Maahanmuutolla ei ongelmia ratkaista.

Äänestä

Siitäkin on visioita.

Äänestä

Näin tulee käymään. Ihan oikeasti.

Äänestä

Ei ehkä niin tapahdu, vaan se että vasemmiston ja vihreiden hallitus avaa tulevaisuudessa Suomen itärajan ja sitten alkaa pääasiassa islaminuskoisten ihmisten "tsunami" vyöryä maahamme. Helsinki on sen ykköskohde ja pääkaupunki saattaa siis islamisoitua hyvinkin nopeasti. Ja samoin vähitellen Tampere.

Turku säilyy kristinuskoisen Suomen "toivon saarekkeena" ja julistetaan uudeksi kristittyjen suomalaisten pääkaupungiksi.

Äänestä
  • Suomen tulevaisuudesta huolta kantavien ei pidä äänestää vihervasemmistoa.

    Äänestä

Misä on wicapita Jokke Helle, tietääkö joku misä mahtaa luuraa eukkonsa kans. Olis asiaa tai hänen tyttäril myös ketkä samalaisia koijareita kun isänsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Turusta tehtäneen jälleen Suomen pääkaupunki, kun Suomi muuttuu tulevaisuudessa jälleen kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu