Harjavaltalainen TJ ja potkut työntekijälle

Käräjäoikeus määräsi työnantajan korvaamaan asentajalle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 4 kuukauden palkkaa vastanneen summan, eli 10 752 euroa. Työnantaja määrättiin maksamaan myös 4 500 euroa tasa-arvolain mukaista hyvitystä. Lisäksi yhtiö määrättiin korvaamaan asentajan oikeudenkäyntikulut, 15 546 euroa.

Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomionsa lokakuussa 2023. Jutun hävinnyt työnantaja ei tyytynyt ratkaisuun, vaan valitti Vaasan hovioikeuteen.

Hovioikeus ratkaisi asian tammikuussa 2025. Se tulkitsi näyttöä pääosin samoin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että näyttö ei riittänyt osoittamaan edes sitä, että 40 prosenttia vuotaneista hitsaussaumoista oli asentajan tekemiä. Myös yhtiön väite lähes 1 000 tunnin korjaustöistä osoittautui todistajien kertoman valossa ristiriitaiseksi.

Ainoa merkittävä muutos tuomioon oli se, että asentajalle määrätyistä korvauksista 2 804,78 määrättiin maksettavaksi asentajan sijaan Työllisyysrahastolle.

Koska työnantaja hävisi myös hovioikeudessa, on sen korvattava ex-työntekijälleen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa, eli 12 496 euroa.

Herää kysymys kannattiko lähteä haastamaan Suomessa työntekijän oikeuksia?
Työnantaja on Suomessa heikoilla jäillä näissä.
Lähemmäs 50000 euroa työnantajan pussi keveni ala-arvoisen käytöksen vuoksi. Varmasti olisi pystynyt tämänkin sopimaan muulla tavalla kun käymällä oikeutta.
Raju opetus työnantajalle miten EI kannata toimia.
On aika katsoa peiliin ja kysyä itseltä jotain...
62548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tech-salmi huippu paikka varmaan olla töissä
Hämärää kun valtamedia ei julkaise yrityksen nimeä

2Äänestä

Sen siitä ylimielisyydestä sitten saa.

2Äänestä

Hyvä että työnantajan tekemä vääryys saatiin kuriin oikeudessa.

2Äänestä

Mahtaa mr. Driftingiä harmittaa. :)

2Äänestä

Mahtoi ottaa koville TJ:llä..

3Äänestä

Koska talonsa rakentaa valmiiksi..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käräjäoikeus määräsi työnantajan korvaamaan asentajalle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 4 kuukauden palkkaa vastanneen summan, eli 10 752 euroa. Työnantaja määrättiin maksamaan myös 4 500 euroa tasa-arvolain mukaista hyvitystä. Lisäksi yhtiö määrättiin korvaamaan asentajan oikeudenkäyntikulut, 15 546 euroa.

Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomionsa lokakuussa 2023. Jutun hävinnyt työnantaja ei tyytynyt ratkaisuun, vaan valitti Vaasan hovioikeuteen.

Hovioikeus ratkaisi asian tammikuussa 2025. Se tulkitsi näyttöä pääosin samoin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että näyttö ei riittänyt osoittamaan edes sitä, että 40 prosenttia vuotaneista hitsaussaumoista oli asentajan tekemiä. Myös yhtiön väite lähes 1 000 tunnin korjaustöistä osoittautui todistajien kertoman valossa ristiriitaiseksi.

Ainoa merkittävä muutos tuomioon oli se, että asentajalle määrätyistä korvauksista 2 804,78 määrättiin maksettavaksi asentajan sijaan Työllisyysrahastolle.

Koska työnantaja hävisi myös hovioikeudessa, on sen korvattava ex-työntekijälleen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa, eli 12 496 euroa.

Herää kysymys kannattiko lähteä haastamaan Suomessa työntekijän oikeuksia?
Työnantaja on Suomessa heikoilla jäillä näissä.
Lähemmäs 50000 euroa työnantajan pussi keveni ala-arvoisen käytöksen vuoksi. Varmasti olisi pystynyt tämänkin sopimaan muulla tavalla kun käymällä oikeutta.
Raju opetus työnantajalle miten EI kannata toimia.
On aika katsoa peiliin ja kysyä itseltä jotain...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu