Mielipide verkon alustoista, niistä turhista.

Olen aina ollut itsenäisesti ajatteleva enkä kumartele turhia, enkä peesäile muita. En ajaudu tarpeettomiin asioihin jumiin. Osaan tehdä itsenäisesti päätöksiä. Asun omakotitalossa tilaa ympärillä paljon, vapautta.

Verkon alustat joita joku kutsuu sosiaalisiksi medioiksi ovat erittäin merkityksettömiä minulle, olleet aina. Huvittanut kun joku höpöttänyt niistä. En ole käyttänyt koskaan mitään niistä tai käynyt edes sivulla.


Näin yli 40v kuuluun ihmisten ryhmään jotka kykenee toimimaan kuten haluaa ja näkee turhat asiat, näkee ja tunnistaa turhuuden.

Verkon ja näytön käyttö on samanlaista kuin vuonna 2004. Mielestäni järkevintä.

Mukava on elää oikeaa elämää ja tehdä itse. En ikinä seuraa muiden turhaa toimintaa tai näyttöä.
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen aina ollut itsenäisesti ajatteleva enkä kumartele turhia, enkä peesäile muita. En ajaudu tarpeettomiin asioihin jumiin. Osaan tehdä itsenäisesti päätöksiä. Asun omakotitalossa tilaa ympärillä paljon, vapautta.

Verkon alustat joita joku kutsuu sosiaalisiksi medioiksi ovat erittäin merkityksettömiä minulle, olleet aina. Huvittanut kun joku höpöttänyt niistä. En ole käyttänyt koskaan mitään niistä tai käynyt edes sivulla.


Näin yli 40v kuuluun ihmisten ryhmään jotka kykenee toimimaan kuten haluaa ja näkee turhat asiat, näkee ja tunnistaa turhuuden.

Verkon ja näytön käyttö on samanlaista kuin vuonna 2004. Mielestäni järkevintä.

Mukava on elää oikeaa elämää ja tehdä itse. En ikinä seuraa muiden turhaa toimintaa tai näyttöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu