Onko yliopisto tai edes lukio pakollinen?

Olen todella kiinnostunut buddhalaisuudesta koska sen arvot vastaa omiani. Mutta kun olen lukenut ihmisistä länsimaissa jotka sitä harjoittavat niin olen huomannut että jokainen käynyt yliopiston. Itse olen amis ja typerys joten onko järkeä jatkaa tällä pohjalla?
141311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On järkeä. Kulttuuri on kulttuuria, nyt vain näyttää olevan niin, että osa buddhalaisuus länsimaissa houkuttaa eniten korkeakoulutettuja. Itse olen sössinyt elämässäni peräti molemmat opinasteet (älä kysy miten). Harjoittaminen ei ole vaikeaa, ja buddhalaisuuden perusnäkemyksetkin oppii jokainen lukutaitoinen.

Äänestä
  • Mutta minä kysyn. Miten?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mutta minä kysyn. Miten?

    No, ok. Kävin kääntyilemässä sekä ammatillisessa opetuksessa että (aikuis)lukiossakin, mutta jäivät vaiheeseen jonkun kumman levottomuuden ja juhlimisenhalun takia. Myöhemmin elämässäni pääsin yliopistoon väylää pitkin, suoritettuani X määrän opintoja avoimessa yliopistossa ja läpäisin prosessin. Onnistuin kuitenkin sössimään nämäkin opinnot, tai tukiaika oikeastaan loppui hidasteluni takia ja en kyennyt jatkamaan kun rahat olivat nollissa.

    No, ainakin dharman oppiminen on ilmaista.

    Äänestä

Länsimaiset buddhalaiset ovat tosiaan monesti sellaisia kuin kuvailet, mutta siitä koulutuksesta ei ole kummempaa hyötyä.
Buddhalaisuuden sisällä on myös "akateemisia-perinteitä", mutta ne ovat vain samojen ajatusten loputonta toistoa johon kyllästyy nopeasti. Harjoittaminen on se mistä on hyötyä ja siinä ei koulutuksella yms. ole mitään väliä.

Sen kun vain alat harjoittamaan, suosittelen.

Äänestä

tyhmät valaistuu helpoimmin !

Äänestä
  • Tuulmyllyn kätyrit?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tuulmyllyn kätyrit?

    Kristityt vainoavat muita, ja muut vainoavat takaisin, muuten vainoaminen olisi liian yksipuolista.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kristityt vainoavat muita, ja muut vainoavat takaisin, muuten vainoaminen olisi liian yksipuolista.

    Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.

    Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.

    On kivaa syyttää allegorista saatanaa kaikesta, mitä ihminen itse on saanut aikaan tietämättömyydellään.Se on kuin lapsi hiekkalaatikolla syyttäisi nukkea kaikesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

Jeesus ei ollut Intiassa.

Äänestä
  • Oli.

    Äänestä

Entäs se munkki joka ei koskaan oppinut mitään ja muut munkit haukkuivat tyhmäksi? Valaistui lakaisemalla ja siivoamalla.
Minäkin olen tyhmä ja harjoitan Zeniä. Tyhmä siis siinä mielessä että minulla ei ole toisen asteen koulutusta vaan menin töihin. Eikä niillä papereilla ollut asiaa mihinkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen todella kiinnostunut buddhalaisuudesta koska sen arvot vastaa omiani. Mutta kun olen lukenut ihmisistä länsimaissa jotka sitä harjoittavat niin olen huomannut että jokainen käynyt yliopiston. Itse olen amis ja typerys joten onko järkeä jatkaa tällä pohjalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu