Tiesitkö, että monessa uskonsuunnassa suositellaan kymmenysten maksamista?

Keskustelin erään helluntailaisen kanssa, ja hän sanoi, että jotkut seurakunnan jäsenet maksavat kymmenyksiä, mutta se on aina vapaaehtoista. Toiset avustavat seurakuntaa enemmän tai vähemmän. Iloista antajaa Jumala rakastaa.
22441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tiesin.

Äänestä

Kyllä kukin saa tehdä rahalleen mitä haluaa. Niin oli Jeesuksen vertauksessa kun työmiehet tulivat päivän aikaan töihin ja sitten heille kaikille maksettiin sama palkka. Jotka olivat tehneet pitkän päivän, alkoivat narista että tuo lyhemmin työskennelleet saavat saman. Isäntä sanoi, että etkö saanut sen palkan mitä sovittiin, mitä mariset, enkä saa tehdä rahoillani mitä haluan.

Siten ihminen saa avustaa seurakuntaansa aivan kuten parhaaksi katsoo, ei siihen muiden tarvitse puuttua.

Jos taasen seurakunta opettaa, että pitää antaa kymmennykset kuten juutalaiset teki ja jos ei anna, niin se on Jumalalta varastamista, niin silloin ei kannata antaa mitään eikä kuunnella mitään muutakaan opetusta mitä opetetaan. On kyse harhaopista eikä sitä pidä rahoittaa. Se on sama kuin rahoittaisi paholaisen työtä.

Äänestä
  • No no älähän nyt liioittele !

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    No no älähän nyt liioittele !

    esim. monissa seurakunnissa on varastettuja ajaeesuksen kuvia mm. adventtikirkoissa, se on Jumalalta varastamista, lue huolella III KÄSKY, JOTEN eivät identtiteetti varkaat peri Jumalan valtakuntaa lue ilm 18:4, joten olet osasyyllinen, jos rahoitat toimintaa, joissa yapauksissa lapsille kostetaan, kolmanteen ja neljänteen polveen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    esim. monissa seurakunnissa on varastettuja ajaeesuksen kuvia mm. adventtikirkoissa, se on Jumalalta varastamista, lue huolella III KÄSKY, JOTEN eivät identtiteetti varkaat peri Jumalan valtakuntaa lue ilm 18:4, joten olet osasyyllinen, jos rahoitat toimintaa, joissa yapauksissa lapsille kostetaan, kolmanteen ja neljänteen polveen.

    LIPERIN SIIKASALMESSA on vanhepia , jotka ostavat ja maalauttavat yli 2000 eurolla per taulu, ja asetettu niitä koululaisten katseltavaksi, samin kuin SUOMEN presidentit, jotka ovat totta, mutta jeesus kuvat ovat valhetta, ja lapsille kostetaan 3 -4 polveen, koska he näkevät niitä monta kertaa koululla päivittäin. Hullu sanoo sydämessään Jumalaa ei ole. ja heitä on kaksi Jeesus, joka istuu Jumalan oikealla puolella.

    Äänestä

Aivan varmasti jos seurakunta opettaa että pitää maksaa kymmenyksiä sekä vielä lisää siihen ajatuksen että jos niitä ei maksa, se on Jumalalta varastamista, niin kannattaa kukkaron nyörit laittaa heti kiinni, eikä tukea sellaista harhaoppia sentilläkään. Sehän on sama kuin antaisi rahaa paholaiselle, että jatka vain pahojen tekojen tekoa.

Muutoin ihminen voi lahjoittaa rahaa yhteiskunnan sääntöjen puitteissa siten kuten haluaa. Rahaliikenteen tulee kuitenkin olla avointa, sillä esivalta haluaa seurata miten raha liikkuu ja liittyykö sen liikkeisiin jotain velvotteita. Eihän yksityinen ihminen saa kovin paljon ottaa vastaan rahalahjoituksia ilman että valtio haluaa siitä osansa veroina. Sitä pidetään pimeän työn veroisena rikoksena.

Siksi Paavali korosti sitä että tehköön kukin töitä käsillään eikä olla toisille vaivaksi siten että on koko ajan rahaa kinuamassa. Toisaalta hän kyllä keräsi lahjoituksia, mutta ei niinkään köyhille ja tavallisille ihmisille, vaan puhui pyhien avustamisesta. Mutta siinäkin pitää ottaa huomioon mitä esivalta asiasta sanoo.

Äänestä
  • Niin mitähän Raamattu tuosta sanoo ?

    Äänestä

  • Eivätpä Pyhiä ole ne, jotka pitävät srk saleissa epäjumalia, ja houkuttelevat kasteelle kolminaisuuden nimeen jotka eivät ole olleet sovittamassa syntejä omalla verellään, toiset, nain Jeesus. joh 8: 16, 17 b

    Äänestä

Tampereella kirkollisvero on 1,25 %. Näin ollen vuosi adventismia maksaa saman verran kuin 8 vuotta luterilaisuutta

Mooseksen lain mukainen ja ristiinnaulittu kymmenysoppi on tehokas tapa vedättää omantunnonpakolla rahaa seurakuntalaisilta eri yhteisöissä.

Äänestä
  • Kirkollisvero otetaan bruttotuloista eikä sitä makseta siitä osuudesta mikä jää käteen. Sekin pitää ottaa huomioon. Kymmenykset maksetaan siten että ensin otetaan kaikki mahdolliset verot ja sitten mitä siitä jää käteen, niin siitä maksetaan kymmenykset. Ja monesti vielä siten että lasketaan bruttotulista kymmenykset, mutta joudutaan kuitenkin maksamaan sillä rahalla mikä jää puhtaana käteen.

    Se on tosiaan ryöväreiden luolan toimintaa.

    Mutta jos ihmisellä tosissaan on massia, kuten joskus voi olla onnistuineiden liiketoimien ansiosta, niin on rahallisesti aivan sama mihin rahat kylvää.

    Jos taasen otsansa hiessä hankkii rahaa ja siitä vähän jää näppiin, niin on surkeuksien surkeus maksaa siitä vielä harhaopille, jotka valehtelevat että suuri kaikkivaltias Jumala tarvitsee ihmisen vaivaisia ropoja johonkin tarkoitukseen. Ja vielä suurempi vale olisi, että Jumala maksaisi ne takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kirkollisvero otetaan bruttotuloista eikä sitä makseta siitä osuudesta mikä jää käteen. Sekin pitää ottaa huomioon. Kymmenykset maksetaan siten että ensin otetaan kaikki mahdolliset verot ja sitten mitä siitä jää käteen, niin siitä maksetaan kymmenykset. Ja monesti vielä siten että lasketaan bruttotulista kymmenykset, mutta joudutaan kuitenkin maksamaan sillä rahalla mikä jää puhtaana käteen.

    Se on tosiaan ryöväreiden luolan toimintaa.

    Mutta jos ihmisellä tosissaan on massia, kuten joskus voi olla onnistuineiden liiketoimien ansiosta, niin on rahallisesti aivan sama mihin rahat kylvää.

    Jos taasen otsansa hiessä hankkii rahaa ja siitä vähän jää näppiin, niin on surkeuksien surkeus maksaa siitä vielä harhaopille, jotka valehtelevat että suuri kaikkivaltias Jumala tarvitsee ihmisen vaivaisia ropoja johonkin tarkoitukseen. Ja vielä suurempi vale olisi, että Jumala maksaisi ne takaisin.

    Moni adventtikirkon rivijäsen maksaa kymmenykset brutosta selkänsä väärinä raataen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Moni adventtikirkon rivijäsen maksaa kymmenykset brutosta selkänsä väärinä raataen.

    Jos synnin palkka onkuolema , niin kuka on Jumalan armolahja? Jeesus tietenkin, syntyi neitsyt Mariasta Jumalan armolahjaksi, Apost 2: 38, , joka lunastaa syntiset Matt 1: 21 Kastamalla isän, pojan ja pyhän hengen nimeen,adventtikirkko, sapattisin kokoontuu yhteen Herra ja hänen voideltuaan Jeesusta vastaan Apost 4; 25, 26 , Adventistit tietoisesti surmaavat jäseniksi aikoviaa: `` Sillä ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa Taivaan alla, kuin Jeesuksessa. Adventistit eivät ole hurskaita Jumalan edessä. Joh 8; 16, 17 Jumala on. Jeesus sanoo: `` Jos tuomitsenkin minun tuomioni on pätevä, sillä minäen ole yksin, vaan kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt.. Kenenkä nimeen Jumala lähetti syntisiä kastamaan? Tietenkin Poikansa Jeesuksen nimeen Apost 2: 38 Meillä on vain yksi Jumala, Hänestä on kaikki, ja olemme häntä varten. Ja yksi Herra, Jeesus Kristus , hänen kauttaan on kaikki, me ja syntisten pelastus. Jos kolminaisuuden nimeen kastetaan, he kaikki ovat murhattuja Jes 1: 21

    Äänestä

Uskontoon tuhlatuilla rahoilla saa monta lipis pulloa ja paljo lakritsi mattoa.

Äänestä

Kymmenyksiä käytettiin leskien ja orpojen ja leeviläisten avustamiseen. Ja myös matkakuluihin Jerusalemissa juhlimassa käydessä. Papit temppelissä saivat osansa uhreista.

Nykyaikana sosiaalikulut otetaan veroista.

Adventtiseurakunnissa oli alussa käytössä "systemaattinen hyväntekeväisyys", mikä merkitsi tietyn summan antamista, sama kaikilta. Pari vuotta myöhemmin päätettiin siirtyä kymmenysjärjestelmään.

jumala siunaa iloista antajaa, mutta se on vapaaehtoista!

Äänestä
  • Teologi/pastori James White vastusti aluksi kymmenyksiä, mutta Ellen jyräsi asiassa, sillä Ellen havaitsi kymmenykset tehokkaammaksi tavaksi kerätä rahaa kuin "systemaattisen hyväntekeväisyyden maksun". Kymmenysoppi ei kuulu kristillisyyteen teologisessa mielessä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Teologi/pastori James White vastusti aluksi kymmenyksiä, mutta Ellen jyräsi asiassa, sillä Ellen havaitsi kymmenykset tehokkaammaksi tavaksi kerätä rahaa kuin "systemaattisen hyväntekeväisyyden maksun". Kymmenysoppi ei kuulu kristillisyyteen teologisessa mielessä.

    Noo mikä sinun ehdotus olisi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Noo mikä sinun ehdotus olisi ?

    Vapaaehtoinen kirkon tukeminen 0-100 % väliltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vapaaehtoinen kirkon tukeminen 0-100 % väliltä.

    Paavalin mukaan kukin itse päättäköön, mitä haluaa seurakunnalle antaa.

    Äänestä

Mummut kumoon ja manitbois!

Äänestä

KYMMENYSTEN maksamisessa on se ongelma, että jos seurakunnan opetus aiheuttaa esim. iankaikkisen kadotuksen , kuten kaste kolminaisuuteen ´´Eikä pelastusta, ole yhdessäkään toisessa´´ kuin JEESUKSESSA apost 2: 38 ja 19:5 jne, niin 10 nysten maksaminen pahentaa iankaikkista kuolemaa, benedi

Äänestä
  • Potaskaa.

    Äänestä

No kun se Jumalan valtakunta ei pyöri ilman rahaa.
Jumalakaan ei pystynyt ratkaisemaan ongelmaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskustelin erään helluntailaisen kanssa, ja hän sanoi, että jotkut seurakunnan jäsenet maksavat kymmenyksiä, mutta se on aina vapaaehtoista. Toiset avustavat seurakuntaa enemmän tai vähemmän. Iloista antajaa Jumala rakastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu