Mänty- ja kuusitukin hinta yli 80 euroa.

Mänty- ja kuusitukin hinta on yli 80 euroa kiintokuutio avohakkuu. Tukin hinta on yli 70 euroa kiintokuutio harvennushakkuu. Ei koskaan puu ei ole ollut näin arvokasta ennen. Puutulot ovat valtavat metsistä.
891560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Suuret metsäyhtiöt nostaneet puun hinnat todella korkealle. Nyt kannattaa hoitaa metsät kuntoon monitoimikoneilla. Vihreä kulta on todella arvokasta.

Äänestä

Metsänhoitoyhdistys neuvoo metsänhoidossa.

Äänestä

Rakennuspuutkin kaadetaan talvella, sahataan laudoiksi kevätaurinkoon kuivumaan, keväällä pääsee rakentamaan.

Äänestä

Nyt metsurit työllistyvät hyvin. Polttopuusavottaakin lisäksi.

Äänestä

Raivaamistakin olisi ja energiapuusavottaa myös.

Äänestä

Metsurin koitti työt, saa tankata moottorisahan ja lähteä metsiä sahailemaan.

Äänestä

Miksi tukkipuu on avohakkuilla parempi hintaista mitä harvennus?samanlaista se tukki on kaikilla hakkuilla,

Äänestä
  • Isot hakkuukoneet on tehokkaita avohakkuulla, ei tarvitse mitään suunitella, eikun antaa vain rytistä, missä aita on matalin ja jälki on sen mukaista.

    Äänestä

  • Päätehakkuulla laadukkain ja suurin tukki, lisäksi nopea korjata, eikä vuodenajalla ole väliä.

    Äänestä

Puupinolla rikastuu!

Äänestä

Metsurit Hoi! Menkää metsään töihin, nyt on kova hinta puulla!

Äänestä
  • Ei ole metsureita enää,on vain raivaajia.motokuskit on niitä jotka metsässä puita kaataa.

    Äänestä

Muutama metsäkuvio antaa hakkuilla metsänhoitoyhdistyksen kautta. Samalla voin pyytää tarjouksia myös metsäyhtiöiltä tulevista hakkuistani.

Äänestä

Isänmaan partureille riittää töitä, kannattaa seurailla, pysyykö homma hanskassa, on niin kova into päällä.

Äänestä

Uudishakkuu Kannattaa.

Äänestä

Metsäyhtiöillä oli raju hinnannousu tiedossa, joten tehtiin urakalla puukauppoja ja vedettiin metsänomistajia näin höplästä, varmaan nauravat nyt partaansa.

Äänestä

Mutta kun se hiilinielu rajoittaa hakkuita!ei sinne niin vain mennä avohakkuita tekemään.

Äänestä
  • Hiilinielu häipyy sellaista vauhtia, ettei piipertäjät pysy vauhdissa mukana.

    Äänestä

Ennen metsän paras ystävä oli kirves,nyt se on moto.

Äänestä

Puutilillä saa ostettua mitä haluaa.

Äänestä
  • Rahan huumassa muista verot.

    Äänestä

Kuitupuulla saa hyvin tuloja ensiharvennuksista.

Äänestä

Pokasaha soi.

Äänestä

Omistaisinpa metsää, nyt olisinkin rikas.

Äänestä

Metsää ei pidä hakata, antakaa puiden kasvaa ja elää.

Äänestä

Annetaan puun kasvaa ja hinnan nousta. Mäntytukki kun 100€/m3 niin silloin teen 10 000m3 kaupat.

Äänestä

Olen juur tehnyt kaupat osapuilleen näillä hinnoilla mutta rikastumaan ei todellakaan pääse. Vaikka dollarinkuvat silmissä voi vilistää, kun katsoo pelkkiä kuutiohintoja, niin voipi muistaa, että siitä kauppasummasta otetaan ennakonpidätys päältä niin kuin palkastakin.
Sitten avohakkuu pitää uudistaa lain mukaisesti kasvukuntoon, ja lasku tulee niin maanmuokkauksesta kuin siemenistä ja taimistakin ja kylvöstä/istutuksesta. Siinä on tonnit pikkurahaa…
Kun aukkoon on hyvällä lykyllä tullut taimikko, noin viiden vuoden päästä on ekaraivauskierros edessä, että taimikko voittaa vesakon.
Siitä sitten aikanaan tulee ns. esiharvennus, josta kertyvästä puusta ei taloudellisesti ole mitään iloa mutta pitää tehdä, että jäljelle jäävä puu kasvaisi kunnolla ja olisi jonkun muun hyödynnettävissä joskus ”sadan vuoden” päästä.
Sitten metsään voi iskeä milloin vaan metsätuholaiset ja myrskyt…
Sellainen ilo on metsänhoito. Kerran sukupolvessa sitä voi joku hyödyntää.

Äänestä
  • Piti sanoa ensiharvennus, ei esiharvennus.

    Äänestä

  • Tuo on totuu metsän viljelystä, ilman työtä se ei tuota ja sittenkin rahan kiertoaika on pitkä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tuo on totuu metsän viljelystä, ilman työtä se ei tuota ja sittenkin rahan kiertoaika on pitkä.

    Jättäessä hakkuuaukkoon istutetus taimet hoitamatta varsinkin heinittyvällä alueella saapi turhaan odotella tulosta. Harvennushakkuilla saapi metsän tuottamaan jatkuvasti, eikä taimien kanssa tarvitse puuhastella.

    Äänestä

Suomen metsät on nyt muuttuneet hiilinieluista päästölähteiksi. Eihän siinä näin pitänyt käydä 🤔🤪🤣

Äänestä
  • Näin kävi, eikä seuraukset ole aivan pelkkää puhetta. Päästökaupat yms. Suomen puu muuttui nyt niin kalliiksi, ettei sitä enää osteta.

    Äänestä

Puun hakkuut seis kokonaan 10 vuotta antakaa kasvaa hinta nousee kohisten 125 e

Äänestä

Onkohan puuvarastot tyhjät, täydennystä haluavat ostaa, energiapuutakin samalla.

Äänestä

Tukkia sahoille.

Äänestä

Mitä Jeesus tekisi? 🤔

Äänestä
  • Jeesus tekisi MEILLE UIMAHALLIN

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Jeesus tekisi MEILLE UIMAHALLIN

    Jeesus käveli vettenpäällä, ei uinut.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Jeesus käveli vettenpäällä, ei uinut.

    Eikös se vettenpäällä kävelijä ollut Pietari.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eikös se vettenpäällä kävelijä ollut Pietari.

    Pietari painu veden alle, ei onnistunut kävely.

    Äänestä

  • Jeesus antaisi puiden olla piilopaikkoina tulevaa varten ja sähköt kun loppuu, niin lämmityspuita tarvitaan.

    Äänestä

Tehometsätalous, puupeltoja hakataan.

Äänestä

Ryssältä kun loppui lähes ilmaisen puun tulo, niin metsäyhtiötkin joutuu Suomen puusta maksamaan oikeampaa hintaa.

Äänestä
  • Ryssän puusta maksettiin enempi kuin kotimaisesta, tuonnilla vaan katettiin kotimaisen puun vaje, ei päässyt Suomi puun hinta nousemaan.

    Äänestä

Milläs nyt paikkailee vajeita, kun ei ole vaihtoehtoja, jos Ruotsi ei sitten helly kovasta hinnasta puukaupoille. Venäjältä tuli halpaa puuta, tuskin kaikki oli edes kirjoissa ja kansissa.

Äänestä

Eräs joensuulainen energia firma kusettaa huolella hinnoissa…Kannattaa ottaa selvää ,millä hintaa myy..ja meneekö hankinta ja pysty hinta ristiin.
Ahneita apinoita sanotaanko niin…

Äänestä

Nyt olisi hyvä opettaa yksityisten metsänomistajien Suomen metsäteollisuutta.Vuosikymmeniä venäjän avulla poljettu suomalaisten hintoja.Entäs nyt?
Puuta ei tulekkaan Venäjältä.
On alkanut vinkuminen,että kestämätöntä maksaa yksityisille metsänomistajille nykyisiä hintoja.
Hinnat eivät edes ole todellisuudessa lähelläkään kestämättömällä tavalla ylihinnoitettuja.On se ihme,että maataloutta ja metsätaloutta valtion avustuksella poljetaan.Ettei alkutuotanto saa kunnon vastetta,työtä on helvetisti niin metsässäkin,kuin navetassa..Lakko ja katsotaan mitä täällä hakataan ja syödään jatkossa..

Äänestä

Suomen metsäteollisuus ylimitoitettiin ja valjastettiin isoksi,kun halpa puu virtasi Venäjältä.Nyt tehtaita kiinni,kun paletti ei pyöri enää ”korkean”puun hinnan vuoksi.Kannattaa melkein suojella metsänsä.Saa verovapaana hyvän korvauksen ja säästyy metsänuudistamiselta ja 30%veroilta.Sieltäpäinkin tulee turpaan,verottajalta nimittäin….

Äänestä

Ahneilla paskoilla kävi tuuri, kun Kuopioon eivät kerenneet valtavaa tehdasta tehdä, kun puunsaanti muuttui.

Äänestä
  • Paperia vähän tarvitaan. Sanomalehdet sisältävät paljon vain mainoksia.

    Äänestä

Metsäteollisuuden liikevaihdot satoja miljoonia ja tulokset myös…vai liekkö enemmänkin…Sitten puunostajat selkä suorina tiukkoja hinnoissaan..Kaikki hölynpölyä…Nyt,kun yksityiset metsänomistajat sopisivat yhteiset hinnat..Leimikon koosta ja puumäärästä riippumatta.(Kpl hinnat mm.)Niin olisi oikein…Kyllä siellä rahaa on maksaa,ahneita ja kusettajia päällystö nimittäin.

Äänestä
  • Ulkomailla pelattiin isoa ja tultiin häntä koipien välissä syömään omasta pellosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ulkomailla pelattiin isoa ja tultiin häntä koipien välissä syömään omasta pellosta.

    Tukki 110e.ja kaikki kuidut 50e.
    Energia 50e.
    Tämän suuntaisesti vähintään.
    Suomessa osataan lakkoilla niin käyhän se alkutuotantoon samaten,kuin teollisuuteen.
    Loppuu viimeinenkin kiinnostus ulkomaalaisilla investoida Suomeen.
    Ahneilla suomalaisilla yrityksillä on paskanen loppu,kun alkutuotanto hiljentää markkinat…

    Äänestä

Kai ne motot merkkaa kaikki puut muistiin ja oikein, valvooko sitä kukaan.

Äänestä

Heittokuutio on muuten ovela huijjausmuoto, yhtään samankokoista puumäärää ei löydy kasasta.

Äänestä

Heittokuutio heittää rajusti.

Äänestä

Riippuu kuinka kaukaa heittää.

Äänestä
  • Oikea heittokuutio tulee kun heitetään kuutio klapeja.

    Äänestä

Eikös heittokuutiolla ole sama hinta, heittipä puut läheltä, tai kaukaa.

Äänestä

Kuinka paljo maksa Leppätukki?

Äänestä

Minä tarvita leppätukki saunapuu

Äänestä

Koivussa ja pihlajassa on hyvä lämpöarvo.

Äänestä

Ammattilainen kun tekee heittokuution ja nakkoo puut oikein ristikolleen, niin pilkkeitä on yllättävän vähän kasassa.

Äänestä

Heittokuutio puita ei kannata ostaa, ellei ole puolella hinnalla myynnissä kiintokuutioon verraten.

Äänestä

Eiköhän pinokuutio ole se selvin pelimerkki.

Äänestä

Pinokuutio on vielä heittokuution ja kiintokuution välissä mittaushommissa, kaikissa on eri määrä puita.

Äänestä

Kiintokuutio on noin 1.5-1.6 pinokuutiota.Heittokuutio on huijareitten myyntitapa.Ostakaa pinosta metri kertaa metri…Silloin kauppa ok.

Äänestä
  • Eipä noille näytä kelpaavan neljältä metsäyhtiöltä olen kysynyt ,eivät edes vastaa ,joten antaa olla.🤨🤨🤨

    Äänestä

  • Onkohan siellä metsäpuolella huijareita enemmänkin.

    Äänestä

Meneekö tukkia puustakolle

Äänestä

Puustako, vai per...stä.

Äänestä

Alkaa pian Suomen mantereen puut olla hakattu, niin nyt siirrytään raiskaamaan kauniita saarimaisemia, esimerkkejäkin jo löytyy.

Äänestä

Onko pajupuu hyvä hinta?

Äänestä

Kyllä kauppa kannattaa, kun pinokuutiona ostaa ja heittokuutiona myy.

Äänestä

Hyvä vinkki, pitääpä kysellä olisko kellä koivuhalkoja myynnissä, puolet saapi olla tuoretta vaikka kuusta, pistän ne sitten heittokuution keskelle.

Äänestä

Puukaupassa aina joku pärjää.

Äänestä

Södra nostamassa parhaiden tukkien hinnat 140e.kuutio..
Juuri metsälehdessä digi puolella.Repikää siitä miten metsänomistajia on viety,kuin litran mittaa..vuosikymmeniä😁Näin Suomi kannustaa toisiaan nousuu..Taidamme olla kusipäitä toisillemme loppupeleissä..

Äänestä

Kauppa kävi kuumana, kun tiedossa oli kova hinnan nousu, isolla palstalla isot tappiot.

Äänestä

Kyykytystä kaikki metsäfirmojen toiminta,paska puhetta että teollisuudella vaikeata korkean puun hinnan takia.Lakkoon yksityiset metsänomistajat ja jos joskus oltaisi tosissaan kampoihin pistämässä..eikä tyydytä mitä saadaan..Työntekijätkin vaihtavat Mhy ja metsäfirmojen ostomiehinä paikkaa..Onko todellakaan reilua peliä..Sielu myydään,ja palkkaa nostetaan.

Äänestä

Näinhän se on,en kyllä aio myydä kapulaakaan.
Rauhoitan kaikki.

Äänestä

Ketjusta poistettu,kaikki oli asiaa!

Äänestä

Onkohan sitä oltu liian luottavaisia tähän puubisnekseen.

Äänestä

Ali hinnalla myydään,ei tajuta kokonaisuutta.
Maalima muuttuu,niin muuttuu puun hinnatkin..

Äänestä

Täytyypä laittaa metsää myyntiin. Sillä voi sitten ostaa vessapaperia jemmaan.

Äänestä

Onhan tämä tiedetty että alkutuotanto,kuin metsä ja maataloudessa on iät ajat olleet alakynnessä taloudellisesti.Sota Venäjän kanssa voisi muuttaa ajattelutapaa,olisiko sittenkin pitänyt tukea enemmän ruohonjuuri tasolla toimijoita.Onkohan Suomen huoltovarmuus todella 100% kunnossa…

Äänestä

Tienvarren puustotkin tyhjenee vauhdilla, ennen jätettiin hämäykseksi kaistale kaatamatta pääteiden varsille, nyt kaikki nurin, todella rumaa jälkeä.

Äänestä

Hiilinielun menetyksestä maksetaan tällä menolla kohta iso hinta.

Äänestä

Höpö höpö,tuhatvuotisessa luonnon kiertokulussa mennään juuri tätä vaihdetta…palautuu taas seuraaville sukupolville..Lopettakaa se hiilikitarisojen höpöttäminen…

Äänestä

Onkohan metsäpuolella vuosikymmenten aikana muuta opittu, kuin että Lapista kerätyt puun siemenet ei etelässä menesty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mänty- ja kuusitukin hinta on yli 80 euroa kiintokuutio avohakkuu. Tukin hinta on yli 70 euroa kiintokuutio harvennushakkuu. Ei koskaan puu ei ole ollut näin arvokasta ennen. Puutulot ovat valtavat metsistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu