Naomi Mesi

Hänestä puhutaan paljon kehuja täällä.
Faneja on paljon.
Mikä ihanaa.

Luka oikeasti on käynyt hänen luonaan?
Toteutuiko ennusteet?
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ton nimisellä ei varmaan kukaan. Ottaisit ensin edes nimestä selvää. Kauheen ikävää kun ihmiset on joko luku- tai kirjoitustaidottomia, tai vaikka molempia. Suomen parhaimpiin kuuluva näkijä ja yks ei edes nimee tiedä ja tulee tänne kyseleen.

Äänestä

Se on Naomi Mesin, hänen nimensä. Paljon puhutaan ja kehutaan eikä turhaan, ihan paras on.
Toi kysymys vois paremminki olla että kuka ei ole käyny hänen luonaan? Tai en tiedä miten monet käy niinkuin itse, sillain face to face, mutta etänä kuitenkin. Itekin otan jos on kiirus enkä saa sovitettua aikataulua että pääsisisn paikalle.

Meedio istuntoa en ole hältä ottanut, mutta olen kuullut yhdeltä joka oli ollut sellaisessa, että erikoisia asioita tapahtui, ikkuna lennähti auki ja kynttilän liekki oli lepattanut ihan villinä. ja sammui sitten. Naomi oli mennyt sulkemaan ikkunan ihan pokkana kuin olis ihan normaalia, ja siis ulkona ei ollut tuulut yhtään!
Kokemusta on monista ennustajista, osasta todella huonoakin, mutta Naomiin en ole joutunut pettymään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hänestä puhutaan paljon kehuja täällä.
Faneja on paljon.
Mikä ihanaa.

Luka oikeasti on käynyt hänen luonaan?
Toteutuiko ennusteet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu