No nousihan se vaalikiima tukevallakin pojalla.

Niin se syksyn laski päiviä että milloin kausi loppuu,ja aikoi jättää muille paikkansa.Mutta tässä puolueessa on tunnetusti käännetty takkia,jopa Joulupukkia tuuratessa.Ja jälleen hyvä kansa,mandaattia taas rinnuksille,on hän jälleen tulossa ehdokkaaksi.🏅🏆🎖🎠
641611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kyllähän hänellä olisi jo kannattanut jäädä lenkkeilemään ja terveyttä hoitamaan !

Äänestä

Niin mutta se vallan kiima on niin kova...siihen ei sovi pari suhteet,ei oma terveyskään tunnu tärkeältä.

Äänestä
  • Mutta miltä tuntuu sellainen päätösvalta jossa muut päättää ja hän itse on vain joo miehenä ?

    Äänestä

Onhan se hyvä, että on ehdokkaita, joita äänestää.

Äänestä

Pappa on velvollinen ehdokkaaksi. Sen verran on suuta soittanut.

Äänestä

Valtuustohan on jo horisevia pappoja täynnä,vieläkö yksi puron pohjalla istuva pappa mahtuisi mukaan?

Äänestä
  • Kun nuoret eivät ala ehdokkaiksi ja jos pääsevät läpi niin yhden vaalikauden jälkeen lopettavat.

    Äänestä

Tottakai se vielä pitää olla päättämässä viimeisetkin kyläkoulujen lopetukset.Ja Syötteen tukeminen se vasta tärkeää,kun eihän siellä tunnu koskaan yrittäjät pääsevän räpytteleen omilla siivillä.

Äänestä
  • Taitaa olla kaikki loputkin kyläkoulut keskustan tappolistalla ?

    Äänestä

Eihän ehdokkuus vielä sitä tarkoita, että se valitaan. Nythän se on meidän äänestäjien hyvä pistää näitä useita kausia kunnan asioita pyörittäneitä päättäjiä pihalle. Piruako me niitä vuodesta toiseen valitaan sinne, kun saaneet vain kunnan surkeaan jamaan yhdessä muiden kunnan herrojen kanssa. Pitäisi kunnanhallitukseen ja valtuuston saada uutta verta ja uusia ideoita, eikä näitä samaa mantraa hokevia ukkoja ja akkoja. Toivottavasti vain löytyisi nyt uusia ehdokkaita, nuoria tai ainakin alle 50-vuotiaita. En uskokaan, että kaikki ehdokkaat täällä samalla kaavalla ajattelevat, kun vain annettaisiin uudemmille ehdokkaille mahdollisuus, eikä tunnollisesti piirrettäisi aina sitä yhden ja saman numeroa äänestyslippuun. Meistä kuntalaisistahan se nyt on kiinni, ketkä kunnan asioista pääsevät päättämään. Vaikeinta tässä vain on se, että saataisiin ne uurnille, jotka sinne eivät yleensä mene ja tätä nuorta sukupolvea myös äänestämään. Ja mielellään niin, että annettaisiin oikeasti vara valita se oma suosikki, eikä se mitä koko muu suku äänestää.

Äänestä
  • Oletko ehdokkaana?

    Äänestä

  • Ihmiset eivät halua muutosta. Annan esimerkin ihan lyhyen ajan takaa. Suomen taloustilanne on huono ylipäätään. Ihmiset äänestivät Perussuomalaiset ja Kokoomuksen pääpuolueiksi vaaleissa. Nyt kun uusi Eduskunta on tehnyt suuria muutoksia ja yrittää tehdä niitä lisää, jotta talous saataisiin tasapainoon. Nämä samat ihmiset, jotka heidät äänestivät ovat nyt näitä puolueita vastaan ja luultavasti vasemmisto on ensi vaalikaudella päällepäsmäröimässä.
    Äänestäjillä meni vetelä housuun ja sen takia ei tule muutosta tai se on hyvin hidasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ihmiset eivät halua muutosta. Annan esimerkin ihan lyhyen ajan takaa. Suomen taloustilanne on huono ylipäätään. Ihmiset äänestivät Perussuomalaiset ja Kokoomuksen pääpuolueiksi vaaleissa. Nyt kun uusi Eduskunta on tehnyt suuria muutoksia ja yrittää tehdä niitä lisää, jotta talous saataisiin tasapainoon. Nämä samat ihmiset, jotka heidät äänestivät ovat nyt näitä puolueita vastaan ja luultavasti vasemmisto on ensi vaalikaudella päällepäsmäröimässä.
    Äänestäjillä meni vetelä housuun ja sen takia ei tule muutosta tai se on hyvin hidasta.

    Rahaa on.

    Äänestä

Onko tuttua kun nämä muutamat valitut huutelee Somessa,että tulkaa kokeileen jos uskalette valtuutetuksi..?! Aivan kun se työskentely olisi jotakin helvetin vaikeaa ja pitäisi olla yliopiston maisterin luokkaa.Nämäkin huutelijat ovat itse tavallisia,häthätää lukion käynneistä,lampaitten ja lehmien kasvattajia.Mutta nyt asiaa,meidän Isä on tulossa ehdokkaaksi.Harmi kun hän on metsän ammattilsinen,ja kaupunki kohta ne kaikki hävittänyt vaan.

Äänestä
  • Onhan myös tarjolla kirjoitustaidottomia, elämänkoulun kasvatteja, jotka eivät ole koskaan olleet oikeissa töissä. Sekavia viestejä sorvataan aamusta iltaan, kukaan ei saa sökellyksistä mitään selvää.

    Äänestä

Joku kysy, että olenko ehdokkaana. No en. Äänestän kyllä, mutta tyydyn pyörittämään ihan omaa elämää niillä taidoilla joita on. Kunnallispolitikointi jääköön niille, joilla on intoa moiseen ja kokevat, että heistä on siihen. Mutta ei se sitä toivetta muuta, että saataisiin kuntapäättäjiin uusia ihmisiä. Ymmärtäisipä joku vuosia mukana pyörinyt siirtyä sivuun ja antaa uusille mahdollisuuden. Näitä yhtä ja samaa kaavaa noudattavia henkilöitä on toki tulppana kehitykselle myös muissakin pesteissä, vaikka juuri yhdistyksissä tai vastaavissa. Samat tapahtumat, samalla tavalla vuodesta toiseen pyörii ja sitten ihmetellään, kun ei oikein ihmiset enää niistä kiinnostu, eivätkä käy niissä. Puolin ja toisin varmasti meissä vikaa, toiset ei kuuntele, toiset ei kerro. Mutta tähän ei tämän enempää. Arki koittaa ja päätä tyynyyn..

Äänestä

Asiaa kirjoitit.👍

Äänestä

Kyllä tämä kevät tuo muutoksen äänestyksessä,ei noita järettömiä päätöksiä voi tunkea muitten puolueitten syyksi.Nyt ei enää meitä lyödä halolla päähän,se kausi on historiaa.

Äänestä
  • Niinhän sinä luulet.

    Äänestä

  • Viime vaalitkin toi " muutoksen" (Persut. Persujen aika tuli ja meni.

    Äänestä

Valtuustossa istuu päättämässä meidän tavallisten perheellisten elämämiseen liittyvistä asioista ihmisiä joilla ei koskaan ollut perhettä,lapsia,harrastuksia yms...Heillä ei mitään käsitystä mitä elämä on sivukylillä,mitä meille koulu ja kauppa täällä merkitsee.Heillä ei mitään tietoa kuinka tärkeää on miehille metsästys,naisille marjastus,sienestys yms.luontoaktivitiitit.Äänestäkää ihmiset sellaisia päättämään joilla on kokemusta perhe-elämästä,lapsista,jotka osaavat arvostaa luontoamme.Olen kyllä huolissani jos päättäjiksi jälleen valitaan ihmisiä jotka pyörivät vain viihteen ympärillä,oman pienen sakin hyötyjen hakijana.

Äänestä
  • Onko pappa muuttanut nyt syrjäkylälle. Monessa paikassa asuu tämä meidän jakomielitautinen papparainen.

    Äänestä

Syrjäkylillä on viisaita pappoja,täällä "Keskustassa"sitä ei vaan koskaan haluta ymmärtää.

Äänestä
  • Pappa asuu pian Jäälissä, syrjäkylä sekin on. Perhe muuttaa mukana, eli likaiset alusvaatteet ja Kyllikki, omaa sukuaan Nyrkki.

    Äänestä

Ja nyt loppu Vip kyytiki moniloikkaajalla,Sdp taskuille jälleen..siis toisten.

Äänestä

Mut entäpä jos ei tulekkaan sitä mandaattia,vai saako sen hiekkaämpärillä?Olisi heinäkuussa vaalit,niin ehdokkaat varmaan jakaisi hillaämpäreitä.🤗🤭🤫🫣🤪😜😛😬🙈🙊🤡

Äänestä

Kyllä nyt on muutosten kevät,ei mennä enää samoihin retkuihin.Kyllä kaikilla järki ihmisillä pitäisi jo tajuta mihin on jouduttu kaikilla väärillä valinoilla.

Äänestä
  • Miten ne väärät valinnat näkyy Hirvaskoskella?

    Äänestä

on se vaan hyvä kun saatiin seleville, jotta tuo pappa ja se n kiusaaja ovat tätä olalle taputtelijoitten puoluetta, niin saadaan me tavalliset kuntalaiset olla pilkan ulkopuolella kun iskevät toisiaan.. aammeen.

Äänestä

Täällä Hetekylässä ei toimi enää alkiolaisuus,mennyt kaikki työ hukkaan.

Äänestä

On yhä olemassa sananvapaus,on uskalettava sanoa ääneen kuinka paljon on mennyt Pudasjärven miljoonia hukkaan Kepun tekemien virheitten takia.Lista on niin pitkä,ei mahdu tähän laatikkoon....Ihmiset uskaltakaa puhua,äänestää ja vaikuttaa tulevaisuuteemme.🔊📢📣🎤

Äänestä
  • Miten ne menetetyt miljoonat näkyy elämässä Hirvaskoskella?

    Äänestä

Ja vaalikiimaa havaittu tänään isossakin tytössä.

Äänestä

No näkyy Hirvaskoskellakin,Koulua ovat lopettamassa ja tämä on varma tieto.Monta työpaikkaa taas lähtee,

Äänestä

Onko Kelan rahan tullut papalle ja käyty ostamassa miestä väkevämpää.

Äänestä
  • Eilen pappa asui Hetekylässä oman kirjoituksensa mukaan. Pullon kanssa on mukava muuttaa päivittäin virtuaalimatkalle.

    Äänestä

Pappa liikkuu viikossa enemmän sivukylillä kuin paikallispolitiikot koko kautensa aikana.Heidän bermundankolmiohan on rauhanyhdistys,syöte ja kurenkoski.

Äänestä

Miten siitä tuosta papasta tuli noin surullisenkuuluisa, kun luulisi jotta seurateltassa hänet on koulittu jo aikapäiviä sittten paremmin.
Ilkeävät vielä omat koirat purra häntä täällä huuhaa palstalla, tässä näemme, etteivät he kunnioita omiaankaan.

Äänestä
  • Papalla on niin selkeästi erottuva kirjoitustyyli aina samoine kirjoitusvirheineen. Ei kummoinen salapoliisi tarvi olla, että tunnistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Papalla on niin selkeästi erottuva kirjoitustyyli aina samoine kirjoitusvirheineen. Ei kummoinen salapoliisi tarvi olla, että tunnistaa.

    Totta haastat, kirjoitustyyli viittaa isossa teltassa ja tiiviissä porukassa opittuun.

    Äänestä

Nyt kepusta hyppäsi eräs otus jo Vihreisiin...oliko sitä jauho kiimaa..vai uppopalloa ei halunnu pelata 🧞‍♂️

Äänestä
  • Puolueloikkareita ei kannata äänestää oli puolue mikä tahansa.

    Äänestä

Joo, ei ole nyt varaa liikenneympyröihin Syötteelle, mutta ei myöskään kaikkiin sivukylien kouluihin. Etenkään niihin, joissa tehdään aivan järjettömiä korjauksia ja ovat kalliita ylläpitää.

Äänestä

Mutta isojen poikien ja tyttöjen Syötteen kelkkauraan on rahaa.Lasten luisteluradan ja hiihtoladut kunnossapito minimiin..HÄVETKÄÄ KEPUN VALTUUTETUT.

Äänestä

No jo on mallillaan että Hirvaskosken koulukin lakkautetaan,onko varma ja milloin tämä tapahtuu?

Äänestä
  • Meinaatko aloittaa Hirvaskosken koululla kirjoittamisen opettelun?

    Äänestä

  • Hirvaskosken joutaa lopettaa. Jos joku muuttaa johonkin v itun Hirvadkoskelle niin täytyy periä maksu toisten kuntalaisten taloudellisesta hyväksikäytöstä. Kiinteistövero kymmenkertaisesti jos joku sinne rakentaa. Ei ole toisten velvollisuus maksaa koulua ja kyyditystä.

    Äänestä

Miksi Pudasjärvellä väkisin pidetään syrjäkyliä asuttuna.

Äänestä

Miten niin väkisin,syrjäkylillä on itse ajattelevia ihmisiä,ei heitä väkisin siellä asuteta,katoppa kun kaikki ei halua asua keskustoissa.

Äänestä
  • Itse ajatteleva pappa halusi muuttaa Jääliin!

    Äänestä

No joko alkaa mennä kaaliin,kuka näitä sivu kouluja lakkauttaa? Näinkö pitkään kesti tajuta,sitten vasta kun viimeistä viedään? Luulitteko että kun tunnetusti Kepun valta-aluetta Hirvaskoski koulu säästyisi...😁😄😃😀😆😁😄😄😃..äänestäkää toki silti äidinmaitoperimänä hautaan asti vaan .

Äänestä

Riittikö ne hiekka ämpärit Nivankankaan liukkauden estoon,vai menikö ne kaikki takasin Syötteen turhakkeen monttuun.

Äänestä

Olisiko mahdollista saada pottumaalle ämpärillinen lantaa tai vaikka saavillinen?

Äänestä

Syötteellä on kyllä lantatunkioita,joten sieltä muutama saavillinen toki liikenee.

Äänestä
  • Pappa tietää pitäjän kaikki tunkiot. On ehdoton a siantuntija.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Pappa tietää pitäjän kaikki tunkiot. On ehdoton a siantuntija.

    Papalle on tunkiot tuttuja kun lapsesta lähtien on joutunut heidän seurassa käymään seurassa ja taputtelemaan olalle...aammmen..

    Äänestä

Oli muuten jännä kun tänään joku kysyi kuka sen Nivakankaan idea isä oli,ei yhtään Kepulaista kättä noussu ylös...Onko taas syyllinen Ely,Destia,Seurakunta,Syötteen ufot....

Äänestä
  • Papalla on ollut tunkiolla kyselytutkimus, ei vaan kenenkään käsi noussut lantakasasta. Pitäisiköhän papan tonkia tunkiota syvemmältä?

    Äänestä

Selviää seuraavissa vaaleissa syyllinen..😉😉😉😉

Äänestä

Tulisi vaan nyt se pakkoliitos johonkin toiseen kuntaan, siinä sitä olis ihmettelemistä 😂

Äänestä

Liitetytään Joensuuhun siellähän olisi hyviä osaajia ja tuttuja,Rummukainen ja Pietiläinen 😁😃

Äänestä

Keskusta lestareiden aika meni jo 1950 luvulla mutta pudasjärvellä ei sitä ole vieläkään tajuttu. Eletään vieläkin tuota 1900 lukua. Tosi surkuhupaisaa.

Äänestä

Aivan valistusta vaan enemmän asioihin,ja urheilutoimininnanjohtajilta lisää dildo bingoja sivukylille..No Syötteelläe ehkä Gay-iltamiaki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin se syksyn laski päiviä että milloin kausi loppuu,ja aikoi jättää muille paikkansa.Mutta tässä puolueessa on tunnetusti käännetty takkia,jopa Joulupukkia tuuratessa.Ja jälleen hyvä kansa,mandaattia taas rinnuksille,on hän jälleen tulossa ehdokkaaksi.🏅🏆🎖🎠

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu