Milloin Naantalissa irtisanoudutaan rasismista

Naantalilaiset odottavat, että rasismi suomalaista kansanryhmää kohtaan loppuu. Odotamme myös tehokasta katumista ja julkista anteeksipyyntöä.
9457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vihervasemmisto on pahan alku ja juuri.

Äänestä
  • Rasisteja ne ovat.

    Äänestä

Ulkomaalaistaustaisten kohdistama rasistinen väkivaltarikollisuus ja viha maan kanta-asukkaita kohtaan on edelleen yllätys rauhanomaisille kansoille.

Vihan ja rasismin peittely pitäisi loppua mediassa sekä julkisessa keskustelussa. Myös ulkomaalaistaustaisten yliedustusta rikostilastoissa, erityisesti raiskaus-ja väkivaltarikoksissa sekä terrorismissa ei pidä peitellä, eikä yleistä yhteiskuntavelvoitteiden ja maan lakien halveksuntaa.

Rasistinen viha kuuluu useisiin muihin kulttuureihin, joiden huonoja ominaisuuksia on tullut maahanmuuttajien mukana mm. Suomeen.

Suomeen rantautuneissa vieraissa kulttuureissa rodullistaminen on tavanomaista, jonka avulla ihmisiin liitetään valheellisia esimerkiksi ihonvärin tai oletetun etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tavanomaista on asettaa ihmiset eri asemaan. Naiset ja lapset, sekä vääräuskoiset ovat aina alempiarvoisempia ja alistettavissa. Sitä korostetaan myös ympäristölle, jopa pakkopukeutumisella.

Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille. Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kansanryhmiä kohtaan Suomeenkin.

Äänestä
  • Tuolle riehumiselle on tultava loppu. Lapsetkin jo pelkäävät.

    Äänestä

Kirjoitit täyttä asiaa.

Äänestä

Me kaikki tiedämme mikä on Castron malli. Se näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.

Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta Yhdysvaltoihin. Näin saatiin roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan sen maan turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut suostutaan ottamaan vastaan. Jopa Suomessa pudottiin tähän vanhanaikaiseen ansaan.

Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria. Venäjä harjoitti sitä mittavasti, kunnes itäraja suljettiin.

Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa. Onneksi kansanedustajat ovat valistuneita ja luonnollisesti tulevat kieltämään mamujen toiminnan julkisen sektorin alueella, jota kautta soluttautuminen tapahtuu.

Suomea on saatu huijattua, joka viisaiden viranomaisten toimilla varmasti päättyy lopullisesti lähiaikoina ennen kuin maa rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi.

Äänestä

Uskoisin, että tulevissa vaaleissa persrujen osuus tulee olemaan vain murto-osa siitä, mitä persumainen vihakirjottelu foorumeilla antaisi odottaa.

Sitä kun tavataan tuhka-tiheään joka puolella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä. Miksi kaikista ketjuista on poistettu viestejä - varsinkin Siitoin-ketjuista???

Äänestä

Varkaudessa ukrainalaiset ovat rasisteja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Naantalilaiset odottavat, että rasismi suomalaista kansanryhmää kohtaan loppuu. Odotamme myös tehokasta katumista ja julkista anteeksipyyntöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu