Huumetestit Eduskuntaan pakollisiksi

Ehdottomasti yllätystesteinä. Mitä tuosta lainsäätämisestä "pöllyssä" tulee, ei yhtään mitään. Ja koska joukossa on myös ahkeria alkoholin käyttäjiä, niin puhallutukset myös. Perkele... minä maksan niiden palkan veroina ja irveilevät siellä huumeissa. Mun serkku on huumediileri ja istunut linnassa, siis huumekaupan maisteri vähintään. Hän vihjaisi kerran, että mitäköhän joku lehti maaksaisi paljastuksesta, kenelle kaikille eduskunnassakin on hänen kauttaan mömmöjä joutunut ?
29807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tuo olisi asiaa.

Äänestä
  • Hatte Arja-Janne kiipesi puuhun ja väänsi tortut suuhun.

    Äänestä

Ei voida nykyisen laintulkinnan mukaisesti vaatia hyväksymistä huumetestiin. Ei siis onnistu.

Äänestä
  • Kyllä voi. " Todistusta voidaan pyytää myös silloin, jos testaaminen on välttämätöntä työntekijän työ- tai toimintakyvyn selvittämiseksi tai jos työntekijä toimii sellaisissa työtehtävissä, jotka edellyttävät erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. " Ja jos ei suostu, niin työt loppuu siihen.

    Äänestä

  • Ai meinaat, että huumetesti on vain rahvaalle,niin kuin lait oikeuselimissä !?

    Hauhon poliisimies,nimitti kesäasukasta kesäsellaiseksi. todistajana asiakirjassaan ja Orimattilan käräjäoikeus hyväksyi,alentavana !?

    Äänestä

  • Punavihreät vaati huumeita vapautettaviksi

    Äänestä

Kyllä eduskunta on sellainen työpaikka, että siellä pitää olla pää selvänä, eikä leikkiä huumeilla.

Äänestä
  • Aloitan huomenna piri kaupan siinä eduskunta talolla.
    Oletan kokemuksella että varasto myyty n. 1,5 tunnissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aloitan huomenna piri kaupan siinä eduskunta talolla.
    Oletan kokemuksella että varasto myyty n. 1,5 tunnissa.

    Ei tuo noin yksinkertaista ole. Valitsemamme kansanedustajat ei taatusti osta suoraan noita huumeita. On monia välikäsiä ja lopullinen käyttäjä jää helposti pimentoon. Kyllä joku lehti voisi tuosta maksaa tiedosta "huomattavan summan". Kysyin tuota tutulta toimittajalta. Että näin.

    Äänestä

  • Eduskunt on pelkkä suojaryöpaikka.

    Äänestä

Jos tuolle linjalle mentäisi, niin aika nopeasti harventuis edustajien rivit.

Äänestä
  • Kyllä tuo linja piää ottaa heti käyttöön, kaikki opposition viherkommariinit ulos salista, ne siellä on suurimpia huumepäissään huutelijoita

    Äänestä

Eduskuntaan mennessä ovella, aseet pois, puhalluskoe, ja huumekoira. On tuo meidän valitsema porukka siinä määrin häiriintynettä, että olisi aika panna tuo kinkeripiiri kerralla järjestykseen. Tiitinen, näytäppä mistä olet tehty.

Äänestä

Ainakin persut pitäisi tarkistaa ja testata säännöllisesti.

Äänestä
  • Tasapuolisuuden nimissä kaikki.

    Äänestä

Tämä pitäisi laittaa kansalaisaloitukseen.

Äänestä

Huumejäämät venäjän tiedustelun hybridioperaatio. Pienet jäämät oven kahvoissa ym. vovat kulkeutua esim. siivoojien käsien kautta.

Äänestä

on näitä työssä ja työaikana sähmäröintiä
kuka käyttää valtion varoja ja etuja väärin
harva jää kiinni ja hyvä velipolitiikka turvaa selustan ja anastus ja rikollisuus sallittua

kuka kullkee aseiden kanssa ja uhittelee yleisissä tiloissa

kuka kännissä lentokoneissa ja viivytttää menoa sekoittaa lähtöaikataulut

yhtä pitää kaikki ettei tule mistään sanktioita ja palkka juoksee

sit tietysti kun näistä töppäyksistä puhutaan niin haetaan saikkua ja pistetään pää pensaaseen hölmöilyjen jälkeen,,,

ja annetaan asioiden olla kunnes tulee jotain enempiä töppäyksiä aineiden vaikutusten alaisuudessa

katsotaan koska aletaan pistää huumetestiin eduskunnan ovista menevät

ei ole laki kaikilla sama korruptiota

kaikilla ihan tolkuttomat palkat ja edut
mikään ei riitä
julkisista menoista puhutaan paljon
ketkähän eniten niitä siellä käyttävät???

Huumetestit pakolliseksi lailla eduskuntaan.

Äänestä
  • Älkää pierkö liian lujaa.

    Äänestä

Aiheellista olisi huumetestit eduskunta taloon ja heille testejä yksi / KK:ssa.

Äänestä

Pakolliseksi huumetestit ja puhallutustestit eduskuntaan. Asiallinen ja aihellinen
turvatoimi. Laki vaan tähänkin ja äkkiä.

Äänestä

kanatetaa ehdotusta,

Äänestä

Ei henkiselle puolle, testit olisi myös tarpeellisia ja kaikkiin vationtoimiin !?

Äänestä

Jokinlainen rehellisyystesti,olisi myös tarpeen,niin saatais kaksinaamaisuus kitkettyä !?

Äänestä
  • Ja sama Venäjälle ja sinulle.

    Äänestä

johan olisi pavelu veronmaksajile kun paljastettais kaikki nämä eduskunan narkit

Äänestä

viikottaiset huumetstit ja palkanmaksu sidottava testituloksiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ehdottomasti yllätystesteinä. Mitä tuosta lainsäätämisestä "pöllyssä" tulee, ei yhtään mitään. Ja koska joukossa on myös ahkeria alkoholin käyttäjiä, niin puhallutukset myös. Perkele... minä maksan niiden palkan veroina ja irveilevät siellä huumeissa. Mun serkku on huumediileri ja istunut linnassa, siis huumekaupan maisteri vähintään. Hän vihjaisi kerran, että mitäköhän joku lehti maaksaisi paljastuksesta, kenelle kaikille eduskunnassakin on hänen kauttaan mömmöjä joutunut ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu