En ole täysin oma itseni

En ole kumppanin seurassa täysin oma itseni. Jätän kertomatta omasta menneisyydestäni asioita, kun koen, että toinen saattaisi ihmetellä tai väheksyä sitä. Olen opiskellut alaa nuorena, ja tehnyt sen alan töitä, mutta en ole siitä uskaltanut puhua, ettei tule ihmettelyjä, miksi olet sellaista opiskellut. Teen nykyisin aivan eri alan töitä. Joskus olen saanu ihmetystä osakseni, jonka takia vältän asiasta puhumista.

Olemme olleet yhdessä puoli vuotta, ehkä sekim vaikuttaa asiaan. Alusta lähtien olen ollut jännittynyt, myös sen takia, kun ala, jolla kumpikin on, on pienet piirit. En sano edes, millaista koulussa oli, mutta saatan kaverille kertoa ja nauraa asioille. Pelkään, jos toinen kyseenalaistaa opiskeluni.

Onko muilla tällaista?
4442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen siis opiskellut itselleni epäsopivaa alaa nuorempana ja tehnyt sen alan töitä, mutta en nauttinut niistä. Rahaa piti saada jostain.

Äänestä

Ei ole

Ja jos olet seurustellut vasta puoli vuotta, ei ole mitään syytä kertoa kaikkea itsestä, ellei halua.

Katsele tilannetta ja unohda moiset ajatukset - kirjoitustyylistä päätellen olet vielä todella nuori ja luultavasti edessäsi on vielä parisuhde, jossa voit olla oma itsesi

Äänestä

Niin no siis... Onko kenelläkään ollut niin, että on seurustelun aikana salannut asioita itsestään. Tai on kokenut, ettei voi luottamuksella kertoa asioista jostain syystä, vaan ennemmin jakaa asioita jonkun ystävän kanssa? Vai onko puoliso jollekin ainoa ystävä, jolle kertoo kaiken?

Äänestä
  • Jos jotain jättää kertomatta, onko se sitten salailua, empä osaa tuohon vastata.

    JOs puolisoon ei voi luottaa niin tuskin kannattaa luottamuksellisia asioita hänelle kertoa. SUhteen alussa kannattaa muutoinkin tarkastella tilannetta rauhassa ja edetä hissukseen ja tietenkin nauttia siitä rakastumisen tunteesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En ole kumppanin seurassa täysin oma itseni. Jätän kertomatta omasta menneisyydestäni asioita, kun koen, että toinen saattaisi ihmetellä tai väheksyä sitä. Olen opiskellut alaa nuorena, ja tehnyt sen alan töitä, mutta en ole siitä uskaltanut puhua, ettei tule ihmettelyjä, miksi olet sellaista opiskellut. Teen nykyisin aivan eri alan töitä. Joskus olen saanu ihmetystä osakseni, jonka takia vältän asiasta puhumista.

Olemme olleet yhdessä puoli vuotta, ehkä sekim vaikuttaa asiaan. Alusta lähtien olen ollut jännittynyt, myös sen takia, kun ala, jolla kumpikin on, on pienet piirit. En sano edes, millaista koulussa oli, mutta saatan kaverille kertoa ja nauraa asioille. Pelkään, jos toinen kyseenalaistaa opiskeluni.

Onko muilla tällaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu