Vaarallista mielensä pahoittamista, asioiden sekoittamista

Viime vuosina on nähty uudenlaisen mielensäpahoituksen mafian synty. Paisutellaan asioita. Rasismista syytetään. Rasismin käsitettä sekoitetaan keskusteluun, kun halutaan julkisuutta. Yrityksiä on panostettu Pride seksuaalissävytteisen informaation levittämiseen. Ihmisiä on paheksuttu ja viety oikeuteenkin Raamattuun viittaamista sanoista. Tämä mafia, joka on peräänkuuluttanut suvaitsevaisuuttakin on itse asiassa itse suvaitsematon. Samanlaista mielensäpahoitusta aktiivisesti käyttää myös ns rauhan uskonto, jonka rauhan käsite poikkeaa länsimaisesta käsityksestä. Rauha saavutetaan pakottamalla muut samaan uskontoon. Tarvittaessa väkivallan avulla. Länsimaissa olemme arvostaneet sitä että asiat joko on tai ei ole. Ihmiseen sanaan on luotettu. Mutta tätä tämä mafia käyttää hyväkseen valehtelussaan.
0187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viime vuosina on nähty uudenlaisen mielensäpahoituksen mafian synty. Paisutellaan asioita. Rasismista syytetään. Rasismin käsitettä sekoitetaan keskusteluun, kun halutaan julkisuutta. Yrityksiä on panostettu Pride seksuaalissävytteisen informaation levittämiseen. Ihmisiä on paheksuttu ja viety oikeuteenkin Raamattuun viittaamista sanoista. Tämä mafia, joka on peräänkuuluttanut suvaitsevaisuuttakin on itse asiassa itse suvaitsematon. Samanlaista mielensäpahoitusta aktiivisesti käyttää myös ns rauhan uskonto, jonka rauhan käsite poikkeaa länsimaisesta käsityksestä. Rauha saavutetaan pakottamalla muut samaan uskontoon. Tarvittaessa väkivallan avulla. Länsimaissa olemme arvostaneet sitä että asiat joko on tai ei ole. Ihmiseen sanaan on luotettu. Mutta tätä tämä mafia käyttää hyväkseen valehtelussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu