Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Adventisti, lopeta tuo trollaaminen. Sanon sinulle tuhannen kerran, että jaamme saman näkemyksen. Ortodoksien sapatti on myös lauantai.
Sunnuntain viikon ensimmäisen päivän näkemykseni mukaan olette valinneet pyhäpäiväksi.
On se hyvä, että Ortodoksit pitävät Jumalan antaman sapatin pyhänäpäivänä.
Tämä olikin minulle yllätys.
Suuri sapatti lähenee.
Adventismi ei ole kristinuskoa.
Muista rukoilla Adventistien puolesta.
Niin sanottu pyhäpäivä on ollut vain yksi päivä, mikä käytettiin lepoon ja rauhoittumiseen. Aika luonnollinen asia kovaa työtä tekeville. Viikonpäivä on vain kultturinsa valikoima. Sana "harrastus" viittaa samaan, mutta sen sisältö on nykyään muuta kuin "harras". Pyhyys on asia jota ei tekemällä tavoita. Se on syvän kauneuden kokemisen kaltainen harras ilon ja rauhan tunne. Emme voi olla pyhiä kalenterin mukaan kerran viikossa ja rypeä henkisesti muina aikoina. Sunnuntai on lepopäivän viettämistä. Onkiminen voi olla aivan yhtä pyhää kuin keskittyminen uskonnollisuuteen.
Ja mitähän pyhyyttä on ihmisten jakamisessa oikeisiin uskontoihin tai muihin ryhmiin? Eikö se ole vain riitelyä.
Jos vain tekofalloksen heiluttelua välttää sapattia niin hyvin käy ja jos esivalta ei tuomitse sitä muina päivinä.
Mitä väliä. Levätään kun joudetaan ja jaksetaan.
Ei siihen raamattua tarvita pöyhiä kuin korkeintaan päänaluseksi.
Silti fallostelua olisi syytä välttää kaikkina päivinä.
Aivan noin yhteiskuntarauhan kannalta.
Päivä kuin päivä niin ei pidä sortua laittomuuden tekemiseen.
Ehkä sellaisiin, jotka ovat tahattomia sekä tulkinnanvaraisia, mutta ei sellaisia mistä joutuu esivallan eteen ja noussut sen säätämystä vastaan.
Siinä välttämättömät ohjeet ensi hätään miten laittomuus vältetään.
Jos usko on vain oppia, teorioita ja sanakiistojen kipeyttä, niin käytännön elämäsdä se törmää ristiriitoihin. Ei asiat ole pyhiä ja hyviä, vaan saastaa, kun Pyhä Henki ei kohda eikä ohjaa, vaan ihmismielen typerät aivoitukset Raamattua muuntelemalla.
Tietenkään ihminen ei voi olla hyvä myöskään itsessään, ei voi Jumala siunata kaikilla luvatuilla siunauksilla, jos Raamatusta etsii vain muiden virheitä ja vääriä tekoja sekä rakentaa opin niin, että pyrkii itsensä ylentämään ja muut alentamaan. Pakon sanelema silloin ihminen itse ei tule siunatuksi Jumalan siunauksilla eikä Pyhän Hengen täyteydellä, vaan paljastuu kaikkien laittomuuksien äidiksi raadollisuudessaan. Uskonnollinen ihminen on raadollinen, joka vaatii muilta täydellisyyttä, mutta puolustelee itseään sillä ettei kukaan ole täydellinen eikä ole täydellistä seurakuntaa. Ei tietenkään ole, seurakunnat ovat täynnä vajavaisia ihmisiä, mutta ei siihen pidä olla pyrkimys, vaan siihen että ihminen itse saa Jumalan täydet siuaukset, tulee täyteyksi Pyhällä Hengellä ja tulella päästen niin osalliseksi siitä ihanasta pelastuksesta minkä Jumala Kristuksen kautta ihmiselle suo.
Vieläkö teistä jotkut viihtyy seurakunnassa? Eikös sosiaalisessa mediassa ole paljastunut pedofiilipastori? Historia taida muuta tunteakkaan?
Kyllä se seurakunta kaikesta huolimatta on ihmiselle uskossa kasvamisen paikka siinä tapauksessa että siellä on Hengellä täyttyneitä ihmisiä, eikä mitää hirvityksiä, jotka muuttavat muita laittomuuden tekijöiksi, mutta itse menevät kaikista rajoista yli. Heti kun kuulee jonkin uskovan juttuja, kuulee sen sävyn millä puhuu asioista, miten suhtautuu muihin ihmisiin, heti tietää sen onko kyseessä Hengen ihminen, vaan onko lihallinen uskonnollinen ihminen, joka vain vahingoittaa muita ja tekee muiden elämän hankalaksi.
Suurempaa harhaa ei ole kuin se, että yksin netissä viisastelemalla voisi kasvaa ja kehittyä uskossa seuraamaan Jeesusta Hengessä ja rakkaudessa.
Jos usko olisi vain teologiaa, vain selittämistä ja näkemyksiä siitä miten ehkä tämäkin asia pitäisi tässä ajassa nähdä, sitä voisi harrastaa kirjekurssina tai siitä vain ajan kulukseen netissä keskustella.
Mutta kun usko on sitä miten ihmisessä vaikuttaa rakkauden Henki, Jumalan Henki, niin se edellyttää sitä että kohtaa toisia luotuja, aistii heitä siinä mikä on todellista hengellisyyttä ja jos mitenkään on mahdollista ravittuu yhteisestä uskosta.
Vaikka Raamattu ei tunne käsitettä nettihörhöjen usko, niin silti sieltä voi aistia sen ettei sellaista uskon ilmentymää ole eikä siten voi toteuttaa sitä uskoa minkä Jeesus Kristus antaa.