RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.
11311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Uskossa ei säänöillä väänetä kaunaa ja JEESUS KUVAELMISSA TÄ MÄ ON HYVINKIN SELVÄSTI ESITETTYNÄ

Äänestä

Päivän sana
11.1.2025

Raamatunteksti(t)
Johannes 8
Maailman valo
12Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: »Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.»

Johannes 8:12

TÄMÄN VALO EI IKUNA TULE SAMMUMAAN - JOKA ELÄÄ HALUAA

Äänestä

Päivän Sana
12.01.25

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4:10

Ihmisen sääntöisyys on murenevaa laatua.

Äänestä
  • Islamilla on vielä ÄLYTÖN MATKA LÖYTÄÄ TOTUUS
    - oiskos miljardeja vuosia

    Äänestä

  • Päivän sana
    12.1.2025

    Raamatunteksti(t)
    Matteus 3
    Jeesuksen kaste
    13Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. 14Johannes esteli ja sanoi: »Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!»

    Matteus 3:13-14

    Elämä on kaksipuolita YHTEYTTÄ ELÄMÄÄN

    Äänestä

Milloin armahdettu ryöväri pääsee paratiisiin?

Herran Jeesuksen sanat ristillä armahdetulle ryövärille: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa" ovat saaneet aikaan monenlaisia ajatuksia ja opetuksia siitä mitä Jeesuksen sanat tarkoittavat.
https://www.kotipetripaavola.com/armahdetturyovariparatiisi.html

https://www.youtube.com/watch?v=eTi_RtW3yZA
Messusävelmistö, Jumalan karitsa

ELÄMME MAAILMASSA KORKEIMMAN JÄRESTYKSISSÄ

Äänestä
  • Joka maallisiin kykyihinsä järettömyyttään luottaa on pelinsä menettänyt

    ja siihen jotta muita tuhoamalla, jotain siitä hyvää saisi kuoltuaan
    - tämä se vasta kaikken huluinta luuloa onkin

    Äänestä

Kaikkeus on kaiken elämän ja olemuksen takana.

MATEMATIIKAN KIELIOPPI
https://www.youtube.com/watch?v=-3xvz6BCG18&pp=ygUWTUFURU1BVElJS0FOIEtJRUxJT1BQSQ==

Päivän Sana
13.01.25

Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. 1 Moos. 32:24–26

Kristittyjen matkaseurue on särjettyjen sydänten seurue. Maailman murjomia, toisten ihmisten rikkomia, oman sydämen pettämiä, läheisten jättämiä – eri tavoin rikkinäisiä ja hylättyjä on saattueemme täynnä. Montaa maailmassa arvostettua tai ihmisten mielissä mahtavaa ei hiljaisesta joukostamme löydy. Kaikkia tämän tien matkaajia yhdistää se, että on jouduttu painiin oudon muukalaisen kanssa ja on tultu hänen kanssaan tutuiksi. Siinä painissa on jouduttu maahan lyödyiksi ja matkaa on täytynyt jatkaa eri tahdissa kuin ennen. Yksin ei pärjätä, tarvitaan muita vierelle. Matkavauhdin hiljettyä on päämäärä kuitenkin selkiytynyt. Rakkaaksi on käynyt outo mies, joka tätä oudosti onnellista joukkoa johtaa. Hän kantaa heikoimmat sylissään. Minäkin saan olla siinä.

Äänestä
  • Nyt voikin sitten kysyä
    - mikäs on ihmisen oman tahdon osuus elämässä ja elämän uskoisuudelle

    ELÄMÄ KOOSTUU PALOISTA MUTTA MITEN ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nyt voikin sitten kysyä
    - mikäs on ihmisen oman tahdon osuus elämässä ja elämän uskoisuudelle

    ELÄMÄ KOOSTUU PALOISTA MUTTA MITEN ?

    minkä koltosen tekee, sen eestään kohta

    KOSKA ON HÄVIÄMÄTTÖMYYDEN LAKI TASAPUOLISUUKSIN

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu