Miksi salossa ei ole Liwe kameraa joka kuvaisi toria?

Joka kaupungissa on nykyisin montakin kameraa jotka kuvaavat realiaikaisesti vaikka toria - miksi salossamme ei ole sellaista
Ei varmaan paljon maksaisi nykyisin ja kameroilla.
Kamera olisi oltava jonkin kerostalon katolla ja miksi ei kukaa ole vielä oivaltanut tätä jopa mainostarkoituksinanssa on ideaa.
17561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Aiehän voisi olla vaikka ihan kaupunkimme kustantama - lähetys iltatorilta¨nettiin ja hitaasti edestakaisin liikkuva kamera.

Äänestä

Ihan hyvä idea olisi, päästäisimme me maaltakin kattoon iltatoria sitten

Äänestä

Kooklakkaakka vaikka: Kuopion torikamera ---siinä olisi mallia salollemme

Äänestä

Kuopion torikamera ihan hieno on, vaikka onntalvi - mutta se ei liiku?

Äänestä

Eihän mikään ole salossamme kiinteistpuolella sallittua, jos ei Osuuskauppa sitä ensin käy läpi osuusneuvotteluissaan, heh, he

Sen jälkeen, kun salon valtusto on saanut pätöksensä tehtyä - menee se vielä OSUUSKAUPAN valtuuston käsittelyyn ja sitten vasta voidaan tehdä päätös, perkele.

Äänestä

Näinkö se meni silloin, kun Lidli koitti hakea paikkaansa/tonttiansa /liikeeensä paikkaa >Salossa?

Äänestä

No, mitenkä se torikamera jäi - yleensä sen ovat kautta suomen vakutusyhtiöt sponsoroineet, koittakaa nytjotain saada aikaiseksi

Äänestä

Katsoin Kuopion liwekameraa, hieno ...saloon ja tollanen

Äänestä

Ei Saloon kannata mitään hankkia. Kuoleva, turhanpäiväinen kyläpahanen syrjässä kaikesta. Aivan kuten Loimaa.

Äänestä

ja sit tuijoteltais sitä tyhjää ja pimeää toria?

Äänestä

Eipä sitä tyhjää toria kukaan katsoisi, toki iltatoriaikana kaikki ketkä työntävät lastenvaunuja tai rattaita voisivat pysyä pois jaloista ja katsoa kusimutterin kanssa mitä tapahtuu.

Äänestä

Näkisihän siitä kun viikonloppuisin nakkikioskilla tapellaan ja amiskollit kaahailee pitkin toria traktorimönkijöillä.
Helsingin eteläsatamassa on liikkuva kamera, ei tartte matkustaa hesaan, kun voi Kauppatorin vilskettä ja laivojen lähtöä katsella liwenä, heh.

Äänestä

.
.
.
.
.
.
.
.
.

Äänestä

Laittakaa se live-kamera kuvaamaan kaupungintaloa sisältä.

Äänestä
  • Eivät uskalla.

    Äänestä

Torikamera ja hetiä
Missä on nykysuomen mainostajat, kun eivät ole tajunneet tätä mainoszkanavaa?

Äänestä

Miksi ei ole nopeuskameroita taajama asutus alueilla pitkillä suorilla joissa vedätetään kulkupeleillä niin paljon kun lähtee?!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joka kaupungissa on nykyisin montakin kameraa jotka kuvaavat realiaikaisesti vaikka toria - miksi salossamme ei ole sellaista
Ei varmaan paljon maksaisi nykyisin ja kameroilla.
Kamera olisi oltava jonkin kerostalon katolla ja miksi ei kukaa ole vielä oivaltanut tätä jopa mainostarkoituksinanssa on ideaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu