Eläkkeensaajan asumistuen ilmoitus muutoksista

Vuokrani nousee tänä vuonna noin 30 euroa. Kelan sivulla sanotaan
että jos " Vuosittaiset asumismenosi pienenevät tai kasvavat 204 euroa tai enemmän." Pitää tehdä ilmoitus? Mitä tämä tarkoittaa? Minulla siis asumismenot nousee n 360 vuodessa eli olen minun pitää tehdä muutos tarkistus. Mutta teenkö sen nyt jo vuoden alussa tai vasta kun tuo 204 euroa vuoden sisällä eli minulla noin heinäkuussa ( 7×30=210) Hallituksen leikkausten johdosta minulla samalla laskisi asumistuki joten tekisin tarkistuksen vasta heinäkuussa jos mahdillista
13708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kannattaa tehdä ilmoitus heti kun vuokrasi nousee.

Äänestä

Tarkistusta ei kannata aikaistaa, sillä muuten menetät rahaa.

Äänestä
  • Perustele väitteesi!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Perustele väitteesi!

    Olen juovuksissa.

    Äänestä

Itse tarkistutin , kun vuokra nousi kympilä ja sain muutaman euron enempi.

Äänestä

Heti kun muuttuu, muuten veloitetaan jälkikäteen takaisin, mikäli olet saanut liikaa.

Äänestä
  • Valitus takaisinperinnästä "tappiin saakka" ja saat pitää sinulle kuulumattomia rahoja korotta jopa 3 vuotta, ei mitään hävittävää mutta kiusa se on pienkin kiusa Kelan perseileville virkanilkeille.

    https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/
    Surullista on katsoa kun laillisuusvalvojakin nuolee virkanilkkien persausta

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

  • Eikös se Kela noissa tapauksissa jää velan puolelle.
    Jos siis vuokra nousee etkä hoksisi hakea tarkistusta ja Kela tällöin niinku alimaksais asumistukea?????

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikös se Kela noissa tapauksissa jää velan puolelle.
    Jos siis vuokra nousee etkä hoksisi hakea tarkistusta ja Kela tällöin niinku alimaksais asumistukea?????

    Niin normaalitilanteessa kävisi mutta kun laskentaperusteita on muutettu niin voipi olla että asumistuki laskee.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niin normaalitilanteessa kävisi mutta kun laskentaperusteita on muutettu niin voipi olla että asumistuki laskee.

    Näinpä... Tulorajat ovat kiristyneet vuoden alusta. Eläkkeisiin on tullut korotuksia, jotka voivat myös vaikuttaa tuen määrään. Hyvässä lykyssä tuki voi tosiaan pienentyä vaikka vuokra olisi noussut.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Näinpä... Tulorajat ovat kiristyneet vuoden alusta. Eläkkeisiin on tullut korotuksia, jotka voivat myös vaikuttaa tuen määrään. Hyvässä lykyssä tuki voi tosiaan pienentyä vaikka vuokra olisi noussut.

    Taitaapi olla lähes kaikilla se HYVÄ LYKKY, kun hallitus tiukensi niin paljon rajoja, ettei muutaman euron vuokrankorotus mitään vaikuta.

    Äänestä

Mistähän tuo eläkkeensaajan asumistuessa 204 euron nousu ( 17e / kk) on repäisty vuositasolla määrittämään tuon tarkistushakemusrajapyykin.
Ainakin yleisen asumistuen puolella tuo rajapyykki mielestäni ollut vuosikymmenen jos toisenkin selvä 50e / kk.
Eipäs se tosin silloinkaan kuperkeikkanauruja aiheuttanut kun tasaisesti 30 e ja 50e vuokrankorotukset eivät oikeuttaneet asumistuen tarkistukseen.
Huonolla tuurilla saatoit lähes vuoden......saada tavallaan alimaksua riippui tietenkin vuositarkastuksen ajankohdasta.

Äänestä

Joka toinen näyttäs äänestävän hakemuksen aikaistamista ja taas joka toinen viivyttämistä.
Pitäs melkeen soittaa Kelaan ja kuulostella mikä arvaus sieltä tulee.
TUOKIN YKSINKERTAINEN ASIA tehty niin selkokieliseksi jonka kaikki ymmärtää eri kantilta.
Eiköhän tuokin asia ois selvin käsittää kuukausitasolla.
Vaikka 20 eur nousu kk kun vuokrakin maksetaan suurinpiirtein joka luukussa kuukausittain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuokrani nousee tänä vuonna noin 30 euroa. Kelan sivulla sanotaan
että jos " Vuosittaiset asumismenosi pienenevät tai kasvavat 204 euroa tai enemmän." Pitää tehdä ilmoitus? Mitä tämä tarkoittaa? Minulla siis asumismenot nousee n 360 vuodessa eli olen minun pitää tehdä muutos tarkistus. Mutta teenkö sen nyt jo vuoden alussa tai vasta kun tuo 204 euroa vuoden sisällä eli minulla noin heinäkuussa ( 7×30=210) Hallituksen leikkausten johdosta minulla samalla laskisi asumistuki joten tekisin tarkistuksen vasta heinäkuussa jos mahdillista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu