Suklaan hinnan tuplaaminen oli vähittäiskaupan kartelli

Kylläpä sattui yhtäaikaisesti koko maassa kun suklaan hinta oli tuplattu joulumyynnin ajaksi. Kauppiaat selittivät kuinka suklaan hintaa on nostanut kaakaon hinnannousu. Tapaninpäivänä kaakaon hinnasta lähti sitten 50 % pois. Kaakaon kallis hinta ei tunnu enää esm citymarketin tarjouksessa, jossa myydään 6 kpl Maraboun levyjä kympillä. Suklaalevy ei ole edes mikään kausituote.

Ihan vaan sattumalta yhtäaikaisesti koko maassa kun suklaan alennusmyyntejä ei tänä vuonna aloitettukaan jouluuaattona, eikä vielä joulupäivänäkään. Ei voi olla sattumaa, että vuosikymmenen ajan joulusuklaita on myyty alennuksella pois jo aattopäivästä lähtien ja nyt yhtäkkiä yksikään kauppa ei aloittanut suklaiden alennusmyyntiä ennen kuin avsta tapaninpäivänä.

Tosiasiallisesti suklaan hinnan tuplaaminen oli suomalaisen ruokakaupan maanlaajuinen kartelli.
2300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ole suklaan hinta noussut ainakaan edellisvuodesta. S-marketista kolme Pandan 300 gr rasiaa yhteensä 5,49 e.

Äänestä

Fazer koettaa vedättää hintoja ylöspäin, vaikka koko city tietää että Fazer myy suklaita työntekijöillensä 95 % alennuksella kaupan hinnoista. Kaakkaon hinta vaikuttaa vain kuluttajahintoihin. Kesäkuussa nähdään miten Fazerin suklaatuotteiden menekin kävi kun hinnat kaksinkertaistettiin. Siperia opettaa. Ruotsissa suklaan hinnat eivät ole nousseet. Ehkä ruotsalaisissa suklaissa ei ole kaakkaota ainesosana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kylläpä sattui yhtäaikaisesti koko maassa kun suklaan hinta oli tuplattu joulumyynnin ajaksi. Kauppiaat selittivät kuinka suklaan hintaa on nostanut kaakaon hinnannousu. Tapaninpäivänä kaakaon hinnasta lähti sitten 50 % pois. Kaakaon kallis hinta ei tunnu enää esm citymarketin tarjouksessa, jossa myydään 6 kpl Maraboun levyjä kympillä. Suklaalevy ei ole edes mikään kausituote.

Ihan vaan sattumalta yhtäaikaisesti koko maassa kun suklaan alennusmyyntejä ei tänä vuonna aloitettukaan jouluuaattona, eikä vielä joulupäivänäkään. Ei voi olla sattumaa, että vuosikymmenen ajan joulusuklaita on myyty alennuksella pois jo aattopäivästä lähtien ja nyt yhtäkkiä yksikään kauppa ei aloittanut suklaiden alennusmyyntiä ennen kuin avsta tapaninpäivänä.

Tosiasiallisesti suklaan hinnan tuplaaminen oli suomalaisen ruokakaupan maanlaajuinen kartelli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu