En valitettavasti valinnut kuka minut synnytti

Ei ole hienoa sukunimeä eikä vielä korkeakoulututkintoakaan. Lapsiakaan ei ole, kun täällähän sitäkin haukuttiin. Aikaa tosin on hankkia..
En oo cool ja siisti. Eli en voi saada hyväntasoista miestä koskaan. Tyydyn elämääni paskaan.
Ympärilleen kun katsoo niin tajuaa että vois monet muutkin jättää hankkimatta lapset.
Miehet jotka haukkuu lapsettomia naisia ylijäämiksi niin ei varmaan ajattele että se vika vois olla niissä miehissä myös. Minä en hanki lasta kuin vain sellaisen kanssa jonka kanssa todella haluan.
Voin vaikuttaa tietysti itse elämäni kulkuun ja yritän tehdä siitä mahdollisimman miellyttävää... Tiedän vain jo että jotkut hyvät hyvin pärjäävät ihmiset ovat pintaliitäjiä. Pitää näyttää niin hienolta ulospäin.
Jos olis voinu päättää mihin perheeseen syntyy niin olisin voitolla.
Joudun vaikeimman kautta imemään elämän opit. Aikaa on hukkaantunu jo kymmenen vuotta..
5562
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ketäs nyt maalitat? Hanki oikeesti se elämä. Sun jutut jo tiedetään.

Äänestä

Olet oikeassa. Me emme voi valita, kenelle, mihin ja mikä aikakautena synnymme. Lisäjsi vielä on sukupolvien välinen kuilu. Olisin itsekin ollut onnellisempi, jos vanhemmat olisivat pystynyt selitämään ja opettaman elämän viisauksia. Näin valitetavasti ei ole tapahtunut, vaika he yrittivät omalla tavalla. Kantapäiten kautta on tullut itsellekin moni asia selväksi. Opetusten kautta olisi päässyt helpommalla. Mutta. Myös sinä olet siinä mielessä vielä onnelisemassa asemassa, että ainaskin näet tilanteen ja ymmärrät. Meitä on moneksi- maan alla asuvia, pintälittäjiä kuin myös korkealla lentäviä tarkkakatseisiä kotkaita. Ja siinä mielessä haluaisin sinua vähän lohduttaa, että vaikakin sanoit, että aikaa on mennyt hukkaan kymmenen vuitta, on silti arempi myöhäään kun ei koskaan. Jotkut eivät ole edes sillä ymmärryksen ja havannointitasolla, missä sinä olet nyt. Mitä viisammaksi tulemme, sitä enemmän ymmärrämme, kuinka paljon on vielä opittava, ymmärrettava. Ja se tavallaan tekee elämän mielenkiintoiseksi. Ei ole tylsää, on mielenkiintoinen. Autta heikompia, ole ystävällinen jikaista kohti, siitä huolimata, minkälaiset toiset ovaat tai eivät ole. Löydä pienet jutut itsensä varten, mitkä tuottavat sinulle tyydytystä, iloa, saavat sinut iloiseksi. Et ole yksin, vaika joskus siltä tuntuukin. Meidän keskuudessa on ylin kyllin ymmärtäväisiä, hyvätahtoisia, auttavaisia ihmisiä. He ovaat elämän suola. Voimia, tsemppia, jaksamista sinulle!

Äänestä

Älä nyt vaan anna periksi ja rupea tekeen lapsia siksi et muut haluaa niin.

Äänestä

Olet vielä nuori.Uudelleen kouluttautumaan.Katsot itseesi sopivan ammatin missä muutkin työntekijät on samaa tasoa kuin sinä hapotukseltaan.Olet ilmeisesti vähään tyytyväinen tarkoitan ettet välitä materiaalista.Niiden ihmisten joukkoon vaan kyllä ne sielun rikkaudet on parempia.

Äänestä

Mitähvn jos hankkisit itsellesi paljon muuta tekemistä kuin ajatella tuntemiasi ilkeitä ihmisiä?

Miten olisi toisen tyopaikan ottaminen? Tai rakentaa kurssikalenteri jossa voit kouluttautua haluamallesi ammatti/harrastusalalle?
Katso miten voisit auttaa avun tarvitsijoita, mene rohkeasti vain kysymään. Esim. yksinäiset vanhukset todella ilahtuisivat saadessaan juttukaverin aina. Entä voisitko tuurata vanhusten/lasten leireillä "isosena"?

Sinulla on paljon annetavaa.
Et arvaakkaan miten paljon kohottaa itsetuntoa kun olet osana jotain missä huomaat että sinua tarvitaan ja sinä osaat. Olet hyvä!

Vain kohota ajatuksesi korkeammalle tasolle ja jätä nuo ilkeät ihmiset omaan arvoonsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole hienoa sukunimeä eikä vielä korkeakoulututkintoakaan. Lapsiakaan ei ole, kun täällähän sitäkin haukuttiin. Aikaa tosin on hankkia..
En oo cool ja siisti. Eli en voi saada hyväntasoista miestä koskaan. Tyydyn elämääni paskaan.
Ympärilleen kun katsoo niin tajuaa että vois monet muutkin jättää hankkimatta lapset.
Miehet jotka haukkuu lapsettomia naisia ylijäämiksi niin ei varmaan ajattele että se vika vois olla niissä miehissä myös. Minä en hanki lasta kuin vain sellaisen kanssa jonka kanssa todella haluan.
Voin vaikuttaa tietysti itse elämäni kulkuun ja yritän tehdä siitä mahdollisimman miellyttävää... Tiedän vain jo että jotkut hyvät hyvin pärjäävät ihmiset ovat pintaliitäjiä. Pitää näyttää niin hienolta ulospäin.
Jos olis voinu päättää mihin perheeseen syntyy niin olisin voitolla.
Joudun vaikeimman kautta imemään elämän opit. Aikaa on hukkaantunu jo kymmenen vuotta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu