Venäjä /Suomi raja.

Olisi yhteistyön kannalta sekä Venäläisten ja Suomalaisten vapaan liikkumisen kannalta ,hyvä aukaista yksi raja asema Venäjälle .
Onhan Virossakin raja auki Venäjälle.
Ei ole inhimillistä että Suomesta täytyy lähteä Viron kautta Venäjälle tapaamaan omaisiaan.
On paljon Suomalaisia joilla sukua ja tuttuja Venäjän puolella.
Neuvotteluja kaivataan kipeästi tässäkin asiassa.
Vaan onko sitä yhdelläkään Suomen päättäjällä?
Siitä kärsivät suomalaiset ihmiset joille tulee järkyttävän kalliiksi kaikki sotavarustelu ja Venäjä pakotteet.
Iso painolasti on EU sekä Nato jotka rahastavat meitä järkyttävästi.
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Putinatsien pahuudesta kaikki johtuu.

Äänestä

No mitäpä nuo venäjällän asuvat omaiset ovat konkreettisesti tehneet venäjän demokratisoitumiseksi ja venäjän hyökkäyssotaa vastaan?

Äänestä

Raja voidaan avata Suomen ja Venäjän kahdenkeskisellä sopimuksella, kunhan Putin on lopettanut sotansa Ukrainassa.

Jos sulkemisen pääsyy oli paperittomat turvapaikanhakijat, Venäjä osannee vastaisuudessa hoitaa rajavyöhykkeensä niin, ettei Suomenkaan tarvitse olla siitä huolissaan.

Itse suosittelen kuitenkin, että raja avataan vasta kun Putin ei ole enää vallassa. Mitään hänen aikanaan tai nimissään tehtävää sopimusta ei voi pitää luotettavana, valehtelija kun on.

Useat venäläiset ystäväni ovat kärsineet rajan sulkemisesta. Syyttömiä he tähän sotkuun ovat.

Sen suhteen taas, että suomalaiset ovat menettäneet luottamuksensa Venäjään, tilanne ei ole yhtä nopeasti korjattavissa. Suomalaisten turismi Venäjän suuntaan tuskin tulee elpymään pitkään, pitkään aikaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisi yhteistyön kannalta sekä Venäläisten ja Suomalaisten vapaan liikkumisen kannalta ,hyvä aukaista yksi raja asema Venäjälle .
Onhan Virossakin raja auki Venäjälle.
Ei ole inhimillistä että Suomesta täytyy lähteä Viron kautta Venäjälle tapaamaan omaisiaan.
On paljon Suomalaisia joilla sukua ja tuttuja Venäjän puolella.
Neuvotteluja kaivataan kipeästi tässäkin asiassa.
Vaan onko sitä yhdelläkään Suomen päättäjällä?
Siitä kärsivät suomalaiset ihmiset joille tulee järkyttävän kalliiksi kaikki sotavarustelu ja Venäjä pakotteet.
Iso painolasti on EU sekä Nato jotka rahastavat meitä järkyttävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu