Uutissuomalaisen selvitys perussuomalaisilta sulanut 80 valtuustopaikkaa

Uutissuomalaisen selvitys perussuomalaisten sulaneista valtuustopaikoista.
Selvityksen Top 20 :ssa on myös Äänekoski.
Olisiko paikallisessa johtamisessa se vika, ainakin täällä?

Keski-Suomi Perussuomalaiset on täysin kahtia jakautunut, ,sekin nyt nähtiin vajaa viikko sitten pidetyssä piirin puheenjohtajan vaaleissa.

Vaikeina aikoina joita nyt puoleen eteen tulee viikosta toiseen, tarvitaan osaavaa ja pätevää johtamista.
Sitä ei Äänekoskella persuissa ole ollut vuosiin.
Ei ole näkynyt mitään puheenjohtajan kannanottoja, vaikka kaupungissa on tapahtunut paljon asioita joissa olisi pitänyt tulla puoleen mielipide esille.
Duunaripuolue on hiljaa kun duunareille annetaan kenkää.

Alamäki jatkuu ja jyrkkenee seuraavissa alue- ja kuntavaaleissa keväällä -26 ,sitä ei enää pelasteta millään.
”Sitä saa mitä tilaa ”, tulee nyt toteutumaan myös paikallisesti ja edustus valtuustossa sulamaan lisää.
49784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Eripuraista sakkia. Kuntiin ei kaivata riitelijöitä päätöksentekijöiksi.

Äänestä

Jeeeee!! Äänekoski sulaa, paha kommunismi nostaa päätään, olkaahan varovaisia, Venäjä odottaa.

Äänestä

Perussuomalaisissa on myös fiksuja ja asioista periä olevia päättäjiä.

Äänekoskella ei taida olla tuosta sulaneesta joukosta jäljellä enää kuin yksi oikeasti osaava.
Taitaa jo tuokin kulkea omia polkujaan.

Rähjäsakki jää jäljelle ja sulaa omaan saamattomuutensa ja osaamattomuuteensa..

Äänestä
  • Tarkoittanee keskustalle äänivyöryä.

    Äänestä

  • kyllä näyttää että se kokee myötähäpeää tuossa äänekosken persuissa se yksi osaavampi eikä mikään törkyturpa.

    Äänestä

Vasemmisto tilalle sekä vihreät näin saamme paikkakunnalle lisää uusia asukkaita (maahanmuutto) ja "työtätekeviä" ihmisiä, meillä on täällä nykyään paljon työpaikkoja ja tyhjillään olevia hienoja asuntoja johon saamme uusia asukkaita, nämä uudet asukkaat mahdollistavat verojen kohtuuttamisen sillä meillä on paljon avoimia työpaikkoja ja kansalaisten nauttii, kelan asioinnit vähenisivät, saataisiin kuntaan lisää työteliästä veron maksajia🤣

Äänestä

persut pahimpia takinkääntäjiä politiikassa,ei jatkoon!

Äänestä
  • vasemmistlsineb viinmmeksi kääntäjä takin, vaihtoi kokoomuksen riveihin

    Äänestä

Äänekosken työttömyysluvut ovat nousussa ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntynyt.
Tulossa vielä vaneritehtaan kovat irtisanomiset.
Nämä irtisanomiset vaikuttavat vielä moneen alihankinta työtä tekevään työpaikkaan, joten kaupungissa ympuhutaan varmaan 1000 työpaikasta jotka ovat kaupungissa häviämässä.
Aikaisemmin muuttoliike ollut kaupungista poispäin.

Paikalliset persut ovat sotkeneet päätöksentekoa totaalisesti ja nolanneet itsensä osaamattomuudellaan.Luulisin ,että siksi porukasta osa siirtynyt pois ryhmästä.
Esitetään asioita ja ajetaan omaanetuun kuuluvia tarpeettomia remontteja ja hulevesimaksujen poistoja.
Samaan aikaan kun kaupunki tekee alijäämää ,eikä tulevat vuodet näytä sen parempia kaupungin taloudessa olevan.

Ainoa joka tehnyt hyviä esityksiä tai käyttänyt oikeanlaisia puheenvuoroja tuosta porukasta on Tuominen joka tuosta sekalaisesta sakista on selvästi osaavin.
Ainakin mitä nyt olen valtuuston kokouksia striimiltä katsonut.

Äänestä
  • Kyllä ne vihreät ja vasemmisto hoitaa hommat, laittavat talakoilla tehtaat pyörimään tai sitten velkaa lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä ne vihreät ja vasemmisto hoitaa hommat, laittavat talakoilla tehtaat pyörimään tai sitten velkaa lisää.

    Vihreät on saaneet prideliputuksen kaupunkiin.Sekö työllistää,ketä?

    Äänestä

  • jos nuo maltilliset eivät löydä sopivaa puoluetta ja joka tapauksessa tälläkin kummalla on haastavat ajat edessä.

    Äänestä

Paikalliset persupoliitikot aivan kyvyttömiä hoitamaan mitään kaupunkilaisten asioita. Ei missään tapauksessa jatkoon kevään vaaleissa!

Äänestä

No kyllä nämä vasemmistoliiton vässykät ja ”toveri”-SDP läisetkin on yhtä *askaa. Kuka helevetin kotirysssä sanoo ketään toveriks?

Äänestä

Persujen kannatuskupla tyhjenee kokonaan!

Äänestä

Kertokaa nyt ihmeessä mitä itse äänestätte kun täällä persuista ulisette? Taitaa olla pojilla sama suunta ja käsi toisen taskussa 😆

Äänestä
  • Purran käsi on suomalaisten taskussa. Kantaa löytyämässä EK:lle

    Äänestä

  • Äänekosken valtuustossa on monta hyvää poliitikkoa eri puolueissa. Persut on pohjasakkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Purran käsi on suomalaisten taskussa. Kantaa löytyämässä EK:lle

    Purra on kokomuksen työrukkanen.
    Itsellään on jo varmasti tiedossa hyväpalkkainen toimi kun eduskunta vaihtuu. Hyvässä tapauksessa kokomuksessa tai sen myötä vaikutuksella.
    Sokeita ja onnettomia ovat nämä ns. pelkkä työväki joka torilla yrittää tehdä työtä puoleen hyväksi.
    Äänekoskella ei edes sitäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Purran käsi on suomalaisten taskussa. Kantaa löytyämässä EK:lle

    Persut ei enää ollenkaan työläisten tai tavallisen kansan etujen ajaja,tärkeintä on pitää varakkaiden ja ajaa vaan elinkeino elämän etuja..ottavat enemmän velkaa kuin Marin jatkuvien kriisien aikana.(paikalliset persut eivät ymmärrä tai seuraa noita asioita,lähtevät vaaleihin samat ehdokkaat hakemaan ääniä ja ainakin yksi vähemmän pääsee läpi valtuustoon)..mitähän maltilliset meinaavat tehdä?

    Äänestä

Kyllähän tuolta puskista voi huudella mitä vaan ilman perusteluja.
Perustele miksi ovat ns.pohjasakkaa.

Äänestä
  • Työttöminen ja konkurssien määrä kasvaa koko ajan.
    Suomen talouskasvu on maail an 10. heikointa.

    Tässä aluksi

    Äänestä

Tuoko on yksin persujen vika ja persut pohjasakkaa?
Maailmalla etenkin Euroopassa talouskasvu on huonoa.
Saksa jonne Suomesta on ollut merkittävää vientiä on talous ja hallitus sekaisin.Autotehtailta tuhansia työntekijöitä sanottu irti.
Suomessa eletty velaksi ja elintasoa pidetty velkarahalla yllä.Ei se nyt ainakaan persujen vika ole demarit,keskusta ja kokoomus ne aina vuoronperään tätä maata johtaneet.

Äänestä
  • Demarien himoverottajat ei tätä maata nousuun saa. Puoliejohto ihan täysiä hulluja ja täällä paikallisesti jotain tiilenlatoja-ay pillipiipareita.

    Äänestä

  • kyllä suhdanne ei muuten tunnu vaikuttavan kuin Suomessa ja Saksassa,Suomeen ei saada sijoituksia taikka suuria miljardi yrityksiä,eikä vientikään vedä....tuntuu että Kokoomus pitää itteään talouden mestareina mutta ei tuo siltä näytä,kaikki ennustukset menevät yläkanttiin ja totuus on alakanttiin.

    Äänestä

Suomessa valtion velankorot ovat yli 3 miljardia euroa.
Kuka tuon velan on ottanut?
15 vuoden aikana kolme puoluetta ollut hoitamassa taloutta,mutta ei niissä persuja ole ollut.Yhdestä hallituksesta heitetty ulos kun olisi vaadittu hallitusohjelman noudattamista.
Nyt kun on pakko korjata taloutta ja leikata alkaa perusujen nimittely pohjasakaksi.
Työttömyyskin on perusujen syy vaikka koko Eurooppa on matalasuhdanteessa.
Vasemmistokin valehteli niinkuin keskusta kun sote tehtiin ,menot vähenevät 3 miljardilla nehän lisääntyivät saman verran eikä loppua näy.
Aikamoinen laskuvirhe.
Pysyttäisiin edes asiassa kun persuja syytetään.

Paikallisesti eivät kyllä nuo persuäijät mitään luottamusta herätä, eivät sitten millään muotoa.

Äänestä
  • kyllä velankorot ei ole minkään puolueen vika ja velkaa tuntui osaavan tämäkin hallitus tehdä ilman korkoja,vaikka yrittävät säästämällä pitää velat kurissa mutta eivät saa tänne uusia suuria sijoituksia taikka yrityksiä..vientikään ei tunnu vetävän Aasiaan taikka Usaan,Trump jos määrää Eurooppaan tullit niin Suomi on entistä enemmän kusessa.
    Tietenkään Sotessa heti ei niitä säästöjä tule mutta nyt kaikk yritetään yksityistämään.

    Äänestä

Trumpin sanomat ja uhkailevat nostot 20 prosentin tullimaksuista siirtävät yritykset pois Euroopasta.
Ei sekään ole persujen vika.

Äänestä
  • varmasti siirtävät ja paikallisesti tuntuu kun Traktoritehdas on Usalaisten Agco,ne varmasti siirtävät kun muutenkin vienti kustannukset on Suomessa kalliita ja sillon täältä häviäisi suurin kuntaveron maksaja .

    .

    Äänestä

Näin on kunnanvaltuusto kuin ovat asukkaatkin, suoraan tuo on verrannollinen kaupungin valtuusto asukkaisiin.

Äänestä
  • Pitäiskö sitä vaan tultava toimeen mitä on tarjolla.

    Äänestä

eikös ne kuntavaalit ja aluevaalit ole tulevana vuonna -25, ei keskisuomessa tai koko Maassa ole edes helppoa saada ehdokkaita kun tietysti vaikuttaa se minkälaista politiikkaa Purran johtama PerusSuomalaiset ajaa hallituksessa..elikkä Rikkaiden etuja ajetaan ja näyttää ettei tavallisten Suomalaisten puolia pidetä.(todellakaan kunnissa harvoin on persut mitään porvareita maaseudulla).

Äänestä

Vähäosasten talonpoikien etupuolue. Taattua linssiin kusemista jo vuodesta, oisko 1936. Voi olla ennemminkin. En sano et muut on parempia, mut jos huutoäänestyksellä huudetaan, SE EI MEILLE KÄY. Kannattaa ehkä katsoa sitä puoluekirjasta. Hyvää joulusta, muistakaa hörppiä luksus punkkua.. brohter, sister, ja muut puput.

Äänestä
  • PS 😂

    Äänestä

SPP siinä on kyl mielikuvitus laukannu, ku Linnanmäen hevospelis

Äänestä

Paikallisesti olen seurannut tuota persujen touhua aika läheltä olematta kuitenkaan puolueessa näkyvästi ,tämä taas johtuu monesta eri asiasta jota en tässä käy avamaan.
En ole puoleen jäsen.
Sanotaanko ,että yrittäjän ei hyvä olla näkyvästi sitoutunut näin pienessä kaupungissa.

Paikallisesti näissä persuissa on yksi osaava nainen.
Tämä muu joukko on enemmän kuin osaamatonta..
Persujen vika onkin ,että puolueessa voi todellakin olla ja tulla kenestä vaan mitä vaan.
Kun tämä osaamaton joukko alkaa johtamaan niin nopeasti ollaan tilanteessa missä tämä puolue on nyt myös paikallisesti.
Osa lähtenyt toiminnasta.Nyt kun nämä osaamattomat ovat ottaneet vallan eivät osaa tehdä sillä muuta kuin tuhoa itselleen.
Politiikka on taitolaji jossa hoidetaan kaupunkilaisten asioita,ei ajeta omia etuja.
Tunnetaan kuntalakia ja osataan käyttäytyä myös vapaa-ajalla.

Äänestä
  • Että puolueessa olisi hyvä paikka edes vähän lukeneelle ehdokkaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Että puolueessa olisi hyvä paikka edes vähän lukeneelle ehdokkaalle.

    Persuissa harvemmin löytyy muutakuin näitä elämämkoulun karvanaamoja.

    Äänestä

  • Hyvä, asiallinen ja oikeaan osuva mielipide!

    Äänestä

Miksi nuo osaamattomat karvanaamat ovat saaneet mellastaa kuin siat vatukossa.

Tuo yksi uimahallissa itseään jatkuvasti kehuva on jo muille kävijöille harmiksi.
Pitäisi suunsa kiinni,mutta kun sinne tulee varta vasten itseään kehumaan.
Sitä kun on aina pakko siellä sitten kuunnella kun tuntuu siellä aikaansa kuluttavan.
Aikoinaan ollut siellä töissä niin tulee sinne kuin omistaja.
Itse tuskin ymmärtää miltä kuulostaa, luulee olevansa hyvinkin vitsikäs.Liika on liikaa joka jutussa niin tässäkin.

Äänestä

Sillähän on siellä uusia kuuntelijoita kun suolahtelaiset punaiset käyvät nyt Vesi Velhossa. Kaikkihan sillä nauravat huru-ukolla.

Äänestä

Tämä lukiessa huomasin miten kommunismi elää hyvin ääneseudulla, Putiniin päin ovat kallellaan mokomat, haluavat ääneseudusta pohjoiskorea tyylisen. On hyvin ikävää ollut huomata miten se oman edun tavoittelu on suurinta juuri tässä yhteiskuntaluokassa missä vasemmistolaiset myllävät, on hienoja taloja, osakkeita, kesämökkejä ja autoja, silti ollaan niin kommunistia kuin olla ja voi.Mihin se ideologia on kadonnut?

Äänestä
  • Ettäkö oikein porvarikommunisteja? Sinuna kääntyisin ammattiauttajan puoleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ettäkö oikein porvarikommunisteja? Sinuna kääntyisin ammattiauttajan puoleen.

    Suksiboxidemareita. Himoverottamassa käsi kaverin taskussa.

    Äänestä

Persut petti vaalilupauksensa valtukunnallisesti, paikallisesti täällä hajosivat kuin ripulipaska heti valtuustokauden alussa. Ei jatkoon!

Äänestä
  • "Ministeripörssin neljä viimeistä sijaa meni perussuomalaisille ministereille."

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    "Ministeripörssin neljä viimeistä sijaa meni perussuomalaisille ministereille."

    montako demarille tai vassareille?🤣🤣🤣?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    montako demarille tai vassareille?🤣🤣🤣?

    Ei yhtään 😂

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uutissuomalaisen selvitys perussuomalaisten sulaneista valtuustopaikoista.
Selvityksen Top 20 :ssa on myös Äänekoski.
Olisiko paikallisessa johtamisessa se vika, ainakin täällä?

Keski-Suomi Perussuomalaiset on täysin kahtia jakautunut, ,sekin nyt nähtiin vajaa viikko sitten pidetyssä piirin puheenjohtajan vaaleissa.

Vaikeina aikoina joita nyt puoleen eteen tulee viikosta toiseen, tarvitaan osaavaa ja pätevää johtamista.
Sitä ei Äänekoskella persuissa ole ollut vuosiin.
Ei ole näkynyt mitään puheenjohtajan kannanottoja, vaikka kaupungissa on tapahtunut paljon asioita joissa olisi pitänyt tulla puoleen mielipide esille.
Duunaripuolue on hiljaa kun duunareille annetaan kenkää.

Alamäki jatkuu ja jyrkkenee seuraavissa alue- ja kuntavaaleissa keväällä -26 ,sitä ei enää pelasteta millään.
”Sitä saa mitä tilaa ”, tulee nyt toteutumaan myös paikallisesti ja edustus valtuustossa sulamaan lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu