Taloudellisesti riippumattomaksi osinkosijoittamalla

"Tutkimuksen tulokset osoittivat, että taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen osinkosijoittamisen avulla on mahdollista 25 vuodessa, mikäli henkilön säästämisaste on riittävä ja sijoitukset kohdistuvat jatkuvasti osinkojaan kasvattaviin yrityksiin. Tuloksista voidaan päätellä myös, että pitkäjänteinen osinkosijoittaminen ja erityisesti osinkoaristokraattien hyödyntäminen on varteenotettava keino passiivisen tulon rakentamiseen ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttamiseen. Sijoitussalkun laajempi diversifioiminen on kuitenkin suositeltavaa."
https://www.theseus.fi/handle/10024/876131
581313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Erittäin kiinnostava tutkimus firettäjälle ja antaa toivoa, kun esimerkissä on käytetty alle 950€ kuukausisäästöä. Tuon summan muuten pystyy aivan helposti tuplaamaan, jos kokee firetyksen tavoitteellisena harrastuksena eikä elämänlaatua laskevana kitumisena.

Metsätontti, jossa vesi tulee kaivosta ja kaikki lämmitys tapahtuu omilla puilla. Vaattet Torista/työpaikan roskista, iso osa ruokakuluista firman lounaskortilla jne.

Suurin riski on päätyä tahdosta riippumattomaan hoitoon.

1Äänestä
  • Kyllähän noi IT-puolen sinkut säästää 3000€/kk. Jos palkkaa tulee nettona 4000€/kk niin tonni on jo liikaa omaan käyttöön.

    Äänestä

Ennen kuolemaa jos ehtii saada
600 000 salkun,
niin sitten verojen jälkeen nettoa n 2500€/kk osingoista.
vai miten se laskelma oli?

Äänestä

Taloudellista riippumattoa etsisin esim. tokmannilta. Todella lamamallia sitten Temusta.

Äänestä

Täähän tässä on tavoitteena. Nyt osingot reilu30k€ vuodessa ja osinko-osakkeiden ostot jatkuu vielä, ei tolla vielä pois töistä voi jäädä , mutta ennen eläke ikää kumminkin. Jos vaikka 60 vuotiaana pystyis himmailee niin oishan se kumminkin ihan ok.
Nordeaa, tietoevryä , keskoa, fortumia ,upmmää ja uusimpana kunnon hinta pudonnut reilusti nokian renkaat.

Äänestä
  • jos on yli puolen miljoonan salkku niin ei voi vielä jäädä töistä pois?

    ilmeisesti on tavoitteena jättää perikunnalle tuo pääoma kun sitä ei voi käyttää elämän loppuaikana?

    Äänestä

  • Kannattaako tuo tehdä suomi-osakkeilla? Itse olen pitänyt rahat kiinni sp500 ja jos joskus osinkoja alan kaipaamaan, sitten vaihdan suomalaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    jos on yli puolen miljoonan salkku niin ei voi vielä jäädä töistä pois?

    ilmeisesti on tavoitteena jättää perikunnalle tuo pääoma kun sitä ei voi käyttää elämän loppuaikana?

    Mikäs siinä, jos työt maistuu.
    Ja tuosta turvaa talouteen.
    Mun mielestä ihan hyvin pelattu.

    Olis itsekin pitänyt tehdä ihan toisenlaisia valintoja :),
    t: jälkiviisas

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    jos on yli puolen miljoonan salkku niin ei voi vielä jäädä töistä pois?

    ilmeisesti on tavoitteena jättää perikunnalle tuo pääoma kun sitä ei voi käyttää elämän loppuaikana?

    Puolen miljoonan salkusta osa on voittoa, eli sitä ei saa verottomana käyttöön. Jos syöt pääomaa niin tuo on kuitenkin alle 10v palkka. Sen mukaan pitää laskea voiko jäädä pois töistä. Samalla myös eläke pienenee.

    Perinnön jättämisessäkään ei ole mitään väärää. Suvun rikastuminen vaatisi muutenkin pari säästäväistö sukupolvea, niin potti alkaisi olla sellainen, että saa nimensä Iltalehteen töissä käymättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eläkkeen kerryttäminen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Palkan siinä menettää jos jää töistä pois.

    Kuten tuossa joku sanoikin että mikäs siinä jos työnteko maistuu, voihan sitä tehdä vaikka 68 vuotiaaksi, siinä vaiheessa useimmat työnantajat alkaa rykimään siihen malliin että olis aika poistua paikalta.

    Elämää on rajallinen aika, väitän että useimmille meistä työnteko ei ole se suurin nautinto. Itse olen ainakin niin vähän töissä kuin mahdollista ja siirryn eläkkeelle samantien kun mahdollista.

    "Puolen miljoonan salkusta osa on voittoa, eli sitä ei saa verottomana käyttöön."

    Okei, tehdään täysin yläkanttiin oleva oletus. Salkustasi on 90 prosenttia voittoa.

    "Jos syöt pääomaa niin tuo on kuitenkin alle 10v palkka. Sen mukaan pitää laskea voiko jäädä pois töistä. Samalla myös eläke pienenee."

    Oletetaan että olet tällä hetkellä 57 vuotias ja elämää on jäljellä noin 30 vuotta.

    Oletetaan myös että keskimääräinen osinko tulee olemaan 6 prosenttia ja osakkeiden arvo nousee keskimäärin 5 prosenttia vuodessa.

    Oletetaan myös, tämäkin varmasti alakanttiin, että nyt olet kerryttänyt eläkettä itsellesi sen verran että saisit sitä 65-vuotiaana 1500 euroa kuukaudessa.

    Kun nämä lähtöarvot laitetaan excel taulukkoon joka laskee kuinka paljon, verotus huomioiden, voit käyttää loppuelämäsi aikana, joka kuukausi rahaa, tasaisella kulutuksella.

    Päädymme lukuun 3900 euroa kuukaudessa.

    Sitä pääomaasi kun ei tarvise realisoida kaikkea kerralla, vaan aina sen verran kuin tarvitset, kuukauden - parin kuukauden verran.

    Kun sitä pääomaa ei realisoida kerralla, se loppu jää sitten salkkuun tuottamaan edelleenkin, arvonnousun ja osinkojen johdosta.

    Riippuu tietysti minkälaiseen elintasoon on tottunut, mutta itse jäisin välittömästi pois työelämästä tuolla pääomalla ja alkaisin tekemään asioita, jotka koen tärkeäksi elämässäni. Jollekin se työnteko voi tietysti olla tuollainen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    jos on yli puolen miljoonan salkku niin ei voi vielä jäädä töistä pois?

    ilmeisesti on tavoitteena jättää perikunnalle tuo pääoma kun sitä ei voi käyttää elämän loppuaikana?

    Joo ei ymmärrys riitä kun lisää vaan pitää saada vaikka omaisuutta on enemmin kuin kerkee käyttämään loppuelämässään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Joo ei ymmärrys riitä kun lisää vaan pitää saada vaikka omaisuutta on enemmin kuin kerkee käyttämään loppuelämässään.

    Noissa laskelmissa ei oteta huomioon sellaista totaalista pörssiromahdusta.
    Esimerkiksi nyt Trumppi on luomassa aika voimakasta kaaosta osakemarkkinoilla.
    Kuvitellaan että on se miljoonan salkku josta osinkotuotto on 30 000€/v ja arvonkehitys toiset mokoman.
    Mitä sitten kun nuo tyrehtyy vaikka pariksi kolmeksi vuodeksi?
    Salkkusi arvo syöksyy sinne 500 000€ ja osinkojen maksut tyrehtyy, myytkö silloin tappiolla osakkeita jotta saat syömärahaa?
    Tällaisesta pörssikriisitähän ei tule osakesijoittajalle tappiota jos ei tarvitse sitä tuottoa mutta jos on tuotosta riippuvainen niin mitä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voihan sitä pohtia sitäkin että mitä jos metoriitti iskee maapalloon, silloin tulee olla puskurirahastoa jotta selviää.

    Noin kun oikein pihisti elää pahan päivän varalle, riskejä odotellen, selviää toki hengissä, mutta elämä jää elämättä jos rahaa ei voi käyttää mihinkään, kun aina voi tapahtua joku kriisi.

    Mihin sitä miljoonan omaisuutta tarvitsee jos sitä ei voi käyttää?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eläkkeen kerryttäminen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Palkan siinä menettää jos jää töistä pois.

    Kuten tuossa joku sanoikin että mikäs siinä jos työnteko maistuu, voihan sitä tehdä vaikka 68 vuotiaaksi, siinä vaiheessa useimmat työnantajat alkaa rykimään siihen malliin että olis aika poistua paikalta.

    Elämää on rajallinen aika, väitän että useimmille meistä työnteko ei ole se suurin nautinto. Itse olen ainakin niin vähän töissä kuin mahdollista ja siirryn eläkkeelle samantien kun mahdollista.

    Laskutaidottoman pitkäaikaistyöttömän puhetta. Eläkettä kertyy vuodessakin jo ihan merkittävästi ja 10 vuodessa tuloluokka vaihtuu jo selkeästi. 500 000€ omaisuudella ei tosiaan kovin kauaa ole eläkkeellä, jos käyttää rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Laskutaidottoman pitkäaikaistyöttömän puhetta. Eläkettä kertyy vuodessakin jo ihan merkittävästi ja 10 vuodessa tuloluokka vaihtuu jo selkeästi. 500 000€ omaisuudella ei tosiaan kovin kauaa ole eläkkeellä, jos käyttää rahaa.

    " Eläkettä kertyy vuodessakin jo ihan merkittävästi ja 10 vuodessa tuloluokka vaihtuu jo selkeästi. "

    Eläkettä ei todellakaan kerry vuodessa merkittävästi. Katso sitä määrää, puhutaan alle sadan euron kuukausimuutoksesta.

    Ihmiset on eläkkeellä noin 20 vuotta. Jos saat kerrytettyä vuodessa 60 euroa eläkettä lisää, saat elämän talouskassaan lisää noin 15t euroa.

    Et vaan ymmärrä sitä, että koko elämänmittainen budjettisi on miljoonaluokkaa ja tuo 15t euroa on ihan kärpäsen kakka sen rinnalla.

    Säästät siis tuon saman summan paljon helpommalla, elämän aikaisilla valinnoilla, ilman että haaskaat elämäsi jossain likaisessa ja meluisassa paperitehtaassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    "Katso sitä määrää, puhutaan alle sadan euron kuukausimuutoksesta."

    Onhan se alle sadan euron kuukausimuutos, mutta totuus on joitakin euroja per kuukausi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voihan sitä pohtia sitäkin että mitä jos metoriitti iskee maapalloon, silloin tulee olla puskurirahastoa jotta selviää.

    Noin kun oikein pihisti elää pahan päivän varalle, riskejä odotellen, selviää toki hengissä, mutta elämä jää elämättä jos rahaa ei voi käyttää mihinkään, kun aina voi tapahtua joku kriisi.

    Mihin sitä miljoonan omaisuutta tarvitsee jos sitä ei voi käyttää?

    Radio-ohjattavat meteoriitit on kalliita

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    "Katso sitä määrää, puhutaan alle sadan euron kuukausimuutoksesta."

    Onhan se alle sadan euron kuukausimuutos, mutta totuus on joitakin euroja per kuukausi.

    En tiedä mistä puhut, mutta itsellö eläkekertymä on tällä hetkellä n. 90€/kk per vuosi. Mielestäni se on merkittävä summa ja muuttaa kymmenessä vuodessa tuloluokankin. Esimerkiksi 2000€->3000€/kk indeksikorotuksen kanssa. Tonni kuussa 20v on kuitenkin 240 000€ eli puolet siitä puolen miljoonan salkusta. Erikoista jos se on yhden tekevää.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mielummin jättäisin perintönä sen puoli miljoonaa ja eläisin tuloilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mielummin jättäisin perintönä sen puoli miljoonaa ja eläisin tuloilla.

    Mutta työttömät on työttömiä syystä. Köyhät on köyhiä syystä. Laskutaidottomat on laskutaidottomia syystä. Homot on homoja syystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    En tiedä mistä puhut, mutta itsellö eläkekertymä on tällä hetkellä n. 90€/kk per vuosi. Mielestäni se on merkittävä summa ja muuttaa kymmenessä vuodessa tuloluokankin. Esimerkiksi 2000€->3000€/kk indeksikorotuksen kanssa. Tonni kuussa 20v on kuitenkin 240 000€ eli puolet siitä puolen miljoonan salkusta. Erikoista jos se on yhden tekevää.

    "En tiedä mistä puhut, mutta itsellö eläkekertymä on tällä hetkellä n. 90€/kk per vuosi. "

    Eli ei juuri mitään. Saat painaa duunia vuosikymmeniä, heräät joka aamu ennen kuutta ja painua sinne meluisaan tehtaaseen, että saat kerrytettyä tuon 3000 euroa eläketason.

    "Mielestäni se on merkittävä summa ja muuttaa kymmenessä vuodessa tuloluokankin. Esimerkiksi 2000€->3000€/kk indeksikorotuksen kanssa. "

    Jätät mm. verotuksen vaikutuksen nyt tuossa huomioimatta.

    "Tonni kuussa 20v on kuitenkin 240 000€ eli puolet siitä puolen miljoonan salkusta."

    Tuon saman summan saat kasaan laittamalla 500 euroa kuukaudessa, maltilliseen kuuden prosentin tuotto-odotuksen omaavaan sijoitukseen.

    "Erikoista jos se on yhden tekevää."

    No ei se ole yhdentekevää (yhdyssana), mutta helkkarin hidasta ja itse sijoittamalla saa paljon merkittävämmän ja tuottoisamman lopputuloksen.

    Kun vielä huomioidaan se, että eläke alkaa noin 65 vuoden iässä, siinä vaiheessa olisi aikaa tehdä kaikki ne hienot asiat joihin ei ollut aiemmin aikaa kun piti olla töissä, oletkin niin raihnaisessa kunnossa että siinä ei edes se kerrytetty eläke auta asiaa. Lopputulemana on se, että erilaiset hoitolaitokset kiittää omaisuudestasi ja perikunta vie loput.

    Et taida vieläkään ymmärtää mitä tarkoitan. Kiteytän: eläkkeen kerryttäminen on melkolailla yhtä tyhjän kanssa, valitsemalla sijoittamisen, voit elää paljon vapaampaa elämää ja siirtyä pois työelämästä jo viisikymppisenä. Eläke joka sitten joskus tulee, on vain kiva lisäbonus, mutta raha elämiseen tulee sijoituksista.

    Äänestä

Tuo osingoilla eläminen on aika epävarmaa.
Eräs henkilö haali outokummun osakkeita ja kehui että tienaa kuin lääkäri kun saa niin hyvät osingot.
No mites on, paljonko maksavat osinkoa?
Yhtiö voi milloin hyvänsä lopettaa osingon maksun ja jos koko talous on osinkojen varassa niin nälkä tulee.

Äänestä
  • Et ole hajautuksesta kuullut?

    Äänestä

Olen taloudellisesti riippumaton
Lisäksi hoidan neljän eläkesalkun tapaista ryhmää lähipiirissä samalla periaatteella

Kun salkku kasvaa, jokainen tulee varovaiseksi eli salkussa on myös osinko- osakkeita ja kiinteitörahastoja jne

Perjantaina lisäsin muutaman prosentin salkun kokoa Nordealla

Tuoreet tiedot perjantaina USAn inflaatio marraskuussa, henkilökohtaisten kulutusmenojen hintaindeksillä laskettuna , hieman vähemmän kuin odotettiin

Siis hitaampaa hintojen nousua marraskuussa

Usa-osakemarkkinat hieman nousivat perjantaina, kun ennustettua heikommat inflaatiotiedot saivat helpotusta

Silti kaikki kolme pääosakeindeksiä päätyivät viikoittaisilla tappioilla, eivätkä kyenneet nousemaan ylös viikon pudotuksesta

Äänestä
  • Vielä lisää

    ""Eräs henkilö haali outokummun osakkeita ja kehui että tienaa kuin lääkäri kun saa niin hyvät osingot""

    Ettekö tienneet että Kurikan kaupunki elää Fortumilla ja Outokummulla? Tämä ei ole suositus. En omista salkkuryhmässä kumpaakaan

    Sinänsä on hyvä että keskuskelette firettämisestä täällä

    Ettei keskustelu ole vain joidenkin firmojen haukkumista tai pelottelua tappioista

    Lopetin aikanaan Hesarin tilauksen kun sen vähän vasemmistolainen toimitus koko ajan pelotteli osakelaskulla, psykologisesti turhauttavaa

    Äänestä

Aloitin pienellä potilla ja parikytä vuotta kasvattanut sitä. Nyt saan n 5000 t /kk osinkoja.Korkoa korolle systeemi toimi. Nyt en tiedä maailmantilanteesta onko homma enää järkevää. Sijoittaisin nyt enemmän usa, kiina ym.

Äänestä
  • Jos on miljoonan salkku niin tarviiko sitä enää niin stressata sijoittamisesta, raha riittää ihan mukavasti loppuelämää varten.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos on miljoonan salkku niin tarviiko sitä enää niin stressata sijoittamisesta, raha riittää ihan mukavasti loppuelämää varten.

    On monenlaisia loppuelämiä. Toisilla miljoona menee pyhättömässä viikossa.

    Äänestä

Hyvä, että on monenlaista tuloa. Yksi on juuri osinkotulo. Tosin osakkeiden arvonnousu on nyt olematonta. Mutta tilanne voi tulevaisuudessa taas muuttua.
Itsellä on 3-4 eri tulonlähdettä. Sillä tavalla ei ole liian riippuvainen vain yhdestä tulonlähteestä.Eikä joudu myymään osakkeita liian herkällä kädellä. Osta ja pidä on usein ihan hyvä strategia. Mietin tuon asian jo ihan nuorena.

Äänestä

Osingoilla saa suhteellisen helposti tuottoa. Se korvaa perinteisen korkeakorkoisen pankkitilin. Vaatii vain vähän syventymistä ja selkeän tavoitteen.

Äänestä

Saako jenkkiosakkeista hyviä osinkoja?
Entä miten niiden verotus menee. Tekeekö pankki sen automaattisesti ja miltä osin? Suomella on verosopimus ettei makseta kuin veroa yhteen maahan. Tässä tapauksessa vsrmaan usaan.
Kannattaako?

Äänestä

Minulla oli kolmen miljoonan euron salkku. Sitten hain vaimon filippiineiltä. Nyt olen köyhä eläkeläinen.

Äänestä

2,5 millin salkun saa 25 vuodessa kunhan pysyy suunnitelmassa. Ja nousukautta.

Äänestä
  • 2000 euroa sijoituksiin 25 vuoden ajan, joka kuukausi, on aika teoreettinen suunnitelma meille useimmille

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    2000 euroa sijoituksiin 25 vuoden ajan, joka kuukausi, on aika teoreettinen suunnitelma meille useimmille

    Tarvitaan pieni alkupääoma. Ja onnistuneita ostoja. Tuurilla on suuri merkitys salkun kasvattamisessa. Mutta kun on kärsivällinen niin kyllä se onnistuu suht pienellä panoksella.

    Äänestä

Orion, Kone, Kesko, Huhtamäki, UPM, Nordea, Sampo ja Elisa. Siinä muutamia laadukkaita osingonmaksajia. Ei kaikkia munia yhteen koriin.

Äänestä
  • "Orion, Kone, Kesko, Huhtamäki, UPM, Nordea, Sampo ja Elisa. Siinä muutamia laadukkaita osingonmaksajia. Ei kaikkia munia yhteen koriin."

    Eikö toi juuri ole yksi kori. Vain suomalaisia firmoja. Maa joka on taantumassa ja tulevaisuudessa siintää konkurssi, ei ehkä ole se paikka jonne kannattaa kaikki rahansa laittaa likoon.

    1Äänestä

Jenkeistä Realty Income on yksi salkun kivijaloista noin 10 % painolla. Kuukausittainen osingonmaksu, joka on vakaalla pohjalla.

Äänestä
  • Tuohan on sitten REIT, joka pelaa vähän eri tavalla kuin tavallinen yhtiö.

    Äänestä

Alle kymppitonnin vuosittaisilla osingoilla ei isommin juhlita mutta antavat tarvittaessa tukea ja selkänojaa talouteen, en tavoittelekaan paljon tuon enempää

Äänestä

Parastahan on elää tuotoilla ja jättää pääoma lapsille, kun on sen aika.

Äänestä

Täällä on hyviä esimerkkejä osinko-osakkeista, myös varoitukset Usan tökkimisestä ovat ok, hoidan neljää salkkua joissa on myös osinkolappuja

Nyt trumphäiriköinnin takia minulla on cashinä 10% salkuista vaikka se on "käteistä" se on korkorahastosta, ihan pieni osa on myös korkeariskisemmässä korkorahastossa "roskalainat" kokeilumielessä

Äänestä
  • Missä se Trump häiriköi? En usko jotenkin, että olette samassa hotellissa. Se on varmasti joku muu vanha läski tai alkoholi jos et saa unta.

    Äänestä

Jos Trump häiriköi ja pörssi romahtaa muutaman viikon, niin on aika lisätä ostoja. Nordnetin rohkea ja tasapaino -rahastot säästökohteina riittävät, 100 eur kk laitan molempiin. Jos ottaisin osakkeita mukaan, niin mielellään ainakin 20 eri yhtiötä eri toimialoilta. Pieni hajautus on yhä monen ongelma, muutamassa yhtiössä massit.

Äänestä

Huhtamäki halpa 2026-2027 ennakoidaan selvää tulosparannusta ja osinko nousee taas

Äänestä

Itse saavutin tuon jo 19 vuodessa. Noin miljoonan euron salkku, josta osinkoja tulee vuosittain noin 60-70k€ ennen veroja.

Äänestä

Isot on liksat, jos puhutaan tonneista sijoituksiin kuukaudessa - itse saan laitettua vain muutaman satasen/kk, joten menojen mukaan : )
Itselläni olisi tarkoitus käyttää/syödä sijoituksiani sitten eläkkeellä, juuri se sama muutama satanen/kk tarvittaessa ja se riittäisi nykymenolla oikein hyvin hautaan asti normieläkkeen rinnalla.

Äänestä
  • Isot on liksat, jos puhutaan tonneista sijoituksiin kuukaudessa - itse saan laitettua vain muutaman satasen/kk, joten menojen mukaan : )
    Itselläni olisi tarkoitus käyttää/syödä sijoituksiani sitten eläkkeellä, juuri se sama muutama satanen/kk tarvittaessa ja se riittäisi nykymenolla oikein hyvin hautaan asti normieläkkeen rinnalla.

    Aivan, juuri näin .. turhaan sitä omia ansioitaan muille yrittää säästellä
    Pahimmillaan voi tehdä karhun palveluksen.

    Äänestä

Joku senkin maksaa. Yhteiskunnan kannalta toimiva sijoittaminen ei ole kuin toisenlaista tulonjakoa. Voittaja on se joka onnistuu tässä pelissä, mutta muut ovat häviäjiä. Voisi ajatella että jatkuva talouskasvu tuottaa nämä voitot, mutta samat rahat olisi voitu ohjata tasapuolisemminkin. Talouskasvun hedelmät kuuluisivat kaikille, koska talous ei ole enekään ansioita, ei ainakaan poliitikkojen ja pääomasijoittajien. Työstä sen sijaan pitää korvaus saada ja myös oikeistä yritysriskeistä.

Äänestä
  • Sosdemhöpötystä
    Sosdempomotkin varastavat yhteiskunnan rahat vaikka hitas-asunnoilla Stadissa

    Osaketuloilla otetaan rahat ULKOMAALAISILTA jotka muuten veisivät ne

    Sosdemeita ei saa päästää sekoilemaan veronlisäyksineen ja Suomea köyhdyttämään

    Sosdempolitiikka tukee ulkomaisia riistäjiä ja elättää maahanmuuttajia sossussa

    1Äänestä

Yli puolen miljoonan varallisuudella pärjää jo jos on hyvin hajautettu ja firmat maksavat osinkoa. Miljoonan salkku on itselläni ja osinkoja saan joka kuukausi. Epätasaisesti osingot jakautuvat eri kuukausille. Huhtikuussa ja toukokuussa on useiden tuhansien eurojen tulot, joista vähennetään verot. Huonoimmillaan on muutaman satasen kuukausitulot. Ei näillä lehtien palstoille pääse, koska siellä näkyvät vain miljoonatuloiset, eivät he joilla on miljoonavarallisuus. Tämäkin on yhteiskunnan kannalta tuottavaa, koska siitä maksetaan veroja tuloista joita ei ole saatu yhteiskunnalta. En olisi ikinä päässyt miljonääriksi, jos olisin pitänyt rahani käyttötilillä tai olisin tuhlannut rahani hienoon autoon. Ärsyttää ihmiset, jotka ovat vaatimassa rahojani yhteiskunnalle. Täällä siis ei saisi vaurastua joidenkin mielestä.

Äänestä

Oikein hieno autokin voi olla erinomainen sijoitus.

Äänestä
  • Kuin myös kunnollinen vaimo. Tarkoitan kunnollisella nyt sitä, että on hyvätapainen, talousasioissa pätevä, kotityöt hoituu, asettaa miehensä ja lapsensa etusijalle..

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kuin myös kunnollinen vaimo. Tarkoitan kunnollisella nyt sitä, että on hyvätapainen, talousasioissa pätevä, kotityöt hoituu, asettaa miehensä ja lapsensa etusijalle..

    Viinan juonnilla erityisesti kalliin saa rutosti tuottoa ja hienolla autolla jolla rahaa tulee kuin tyhmästä

    Äänestä

Mistä johtuu se että osa ihmisistä vieläkin paheksuu sitä jos joku on vaurastunut osakkeilla. Etsin itselleni vaimoa. Kun naiselle kertoo että olen varakas, hän enimmäkseen ihmettelee ja paheksuu asiaa. Miten sinä sillä tavalla teet. Luulisi olevan hyvä asia, että perheessä on tarpeeksi rahaa. Mutta se ei sovi sitten kaikille.

Äänestä

Vaimon hankinta osakesalkulla

Ensiksi tärkein. Varo viettelijää ja tee avioehto

Sitten vain hiot kommunikaatiota
Et jauha salkustasi vaan tarjoat kiinnostavaa aikaa, seurustelua, matkaa, pientä lahjaa ... jne

Varo yksinhuoltajaa joka haluaa sinusta elättäjän...jne

Äänestä

Ketjussa vilahti noita eläkevähättelijöitäkin.Itse olen aina ajatellut että eläke on ns. perusturva ja sijoitukset yms. on se jolla eletään mukavasti.
Eläke on omalla kohdalla auttanut elämässä kun paikat alkoivat kermpata jo 13v sitten ja ajauduin osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja viimeiset 2v työkyvyttömyyseläkkeellä.
Varsinkin yrittäjien piirissä jotkut yrittävät keinolla millä hyvänsä laistaa yellit ja satsaavat sijoituksiin juuri tuon ideologian ajatuksella että n taloudellisesti riippumaton joten ei tarvitse turvaverkkoa.

Jokainen ymmärtää että jos se työkyky ja sitä kautta tulot pienenvät jo 17v ennen eläkeikää ja varsinkin jos joutuu turvautumaan josilloin niihin säästöihin niin miten säästöt riittää sitten vanhuusajan.

Sukumme miehet ovat olleet pitkäikäisiä ja esim. isäni eli 93 vuotiaaksi.
Taloudellisesti riipumattomuus minun tilanteessa tarkoittaisi että sijoitukset pitäisi riittää 17v ennen eläkeikää ja 25v (65 - 90) eläkeaikaan, eli yhteensä 42v a 40 000€/v ( omat tuloni tällä hetkellä) = 1 680 000€.
Mikä huomiotavaa niin valtaosa tuosta sijoituksesta tulisi olla jo valmiina siinä 48 vuotiaana.

Mutta lähtökohtia ja laskentamalleja on monia ja joissakin ei oteta huomioon sitä huonoa tuuri yms. vaan lasketaan aina siten että kaikki menee kuin strömsöössä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Tutkimuksen tulokset osoittivat, että taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen osinkosijoittamisen avulla on mahdollista 25 vuodessa, mikäli henkilön säästämisaste on riittävä ja sijoitukset kohdistuvat jatkuvasti osinkojaan kasvattaviin yrityksiin. Tuloksista voidaan päätellä myös, että pitkäjänteinen osinkosijoittaminen ja erityisesti osinkoaristokraattien hyödyntäminen on varteenotettava keino passiivisen tulon rakentamiseen ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttamiseen. Sijoitussalkun laajempi diversifioiminen on kuitenkin suositeltavaa."
https://www.theseus.fi/handle/10024/876131

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu