Laihian sosdemit, antakaa meriselitys nyt toiminnastanne!

Hussattu omaisuus, jonka vanhat jäsenet keränneet. Työväentalo ja tontti on pantu sileäksi. Muutaman tolvanan takia, joita on mainostettu vaaleista toiseen ja siihen käytetty ne rahat.

Kannatus- ja ehdokasmäärä valtuustossa pudonnut, kuin lehmän häntä alaspäin. Johtokunnassa henkilöitö (H-moilasia) joilla ei alkeellistakaan käsitystä talouden hoidosta.

Kunnassa ei tyhminkään äänestäjä halua valtuustoon moisia edustajia, hoitamaan yhteisiä asioita.
12628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Peräti 355 ääntä sai sosdemit Laihialla viime kunnallisvaaleissa. Ei siinä isolla työväen omaisuudella paljon herunut.

Äänestä

Laihialla törmää valitettavan usein tähän "naamanpalvontaan" joka ylittää kaikki järjelliset rajat

Äänestä
  • Perustele meille tietämättömille tarkemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Perustele meille tietämättömille tarkemmin.

    No esimerkiksi äänestetään vanhasta muistista vanhoja ukkoja jotka on tippuneet nykymenosta jo 30 vuotta sitten

    Äänestä

Asiassa perää, yksi rutolainen emäntä kysyi multa viimeksi, onko muitakin ehdokkaita kuin jussi? Oli kuullut jussin numeron kaupassa käynnin yhteydessä.

Äänestä

Laihian sossut hiljaa, kuin kusi sukassa. Joka tunnustaa tyhmyytensä on hävinnyt yksilö.

Vuosikymmeniä peesailtu suurinta puoluetta, joten se uskottavuus on painunut, maan rakoon.

Äänestä

Pitää saada joku rikas tomppeli höynäytettyä puolueen jäseneksi niin alkaa taas rulaa.

Äänestä

Oliko ne kiinteistöt olleet jo pitempään itse asiassa kunnan kustantamia?

Äänestä
  • Niitä kiinteistöjä käytetty takauksiin, että saatiin lainaa lähes 80000 € ja se meni vaali mainontaan.

    Sitten ilmeisesti jäänyt normaalit kiinteistöjen kustannukset maksamatta ja kunta maksanut ne.

    Ei varmasti sossuista löydy tuota taloustietoutta Laihialla mutta osallistuvat silti yhteisten asioitten hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niitä kiinteistöjä käytetty takauksiin, että saatiin lainaa lähes 80000 € ja se meni vaali mainontaan.

    Sitten ilmeisesti jäänyt normaalit kiinteistöjen kustannukset maksamatta ja kunta maksanut ne.

    Ei varmasti sossuista löydy tuota taloustietoutta Laihialla mutta osallistuvat silti yhteisten asioitten hoitoon.

    Vieläkin aikamoista Villin lännen meininkiä eikö siitä ollut tarkoitus päästä jo pois...?

    Äänestä

Johtokunnas täysiä tomppelia, eivät ymmärrä mitään taloudenhoidosta.

Jäin aikoinaan pois siitä, kun ei yksinkertainen selityskään mennyt kaaliin. Onhan todella naurettava esitys ottaa velkaa ja käyttää sitä vaalien mainoksiin.

Pitäähän normaalin ihmisen tajuta kirjanpidosta tulojen ja menojen määrän. No, ei sitten kaikilla sytytä, mutta kunnan asioissa meidän älykeskittymät osaa ehkä paremmin.

Äänestä

No, keväällä taas pääskyset palaavat meille. Toivotaan ettei isipääsky ole joutunut luiskaan ja pesiminen jatkuu ehjällä perheellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hussattu omaisuus, jonka vanhat jäsenet keränneet. Työväentalo ja tontti on pantu sileäksi. Muutaman tolvanan takia, joita on mainostettu vaaleista toiseen ja siihen käytetty ne rahat.

Kannatus- ja ehdokasmäärä valtuustossa pudonnut, kuin lehmän häntä alaspäin. Johtokunnassa henkilöitö (H-moilasia) joilla ei alkeellistakaan käsitystä talouden hoidosta.

Kunnassa ei tyhminkään äänestäjä halua valtuustoon moisia edustajia, hoitamaan yhteisiä asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu