Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma

Sehän on tietenkin Maata Näkyvissä, joka järjestetään Turussa joka vuosi marraskuussa. Tänä vuonna tapahtuma keräsi noin 14 000 kävijää. Myös täältä päin on oltu mukana kiitettävästi. Ensi vuonna on juhlavuosi, sillä tapahtuma täyttää 40 vuotta.
1322919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 132

Vanhimmat

Pohjoismaiden suurin kristillinen tapahtuma on Suviseurat.

1Äänestä
  • Helluntalaiset, adventistit, mormonit, jehovantodistajat ja körtit jäävät auttamatta kakkosiksi, kun Pohjois-Pohjanmaan lestat rykäisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Helluntalaiset, adventistit, mormonit, jehovantodistajat ja körtit jäävät auttamatta kakkosiksi, kun Pohjois-Pohjanmaan lestat rykäisee.

    Lestoja on nykyään joka puolella Suomea. Ihan hyvä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Lestoja on nykyään joka puolella Suomea. Ihan hyvä asia.

    Lestojen määrä ei kasva, vaikka tehtailevat lapsia liukuhihnalla. Aikuistuttuaan niin moni heistä jättää rauhanyhdistyksen ja suviseurojen haureuden ja ryhtyy elämään normaalia elämää vailla uskonnon orjuutta.

    Äänestä

Christbaum = joulupuu saksaksi. Kristuksesta johdettu sana. Sopii hyvin, sillä joulu on Kristuksen syntymän juhla.

Äänestä

Pirkamaalainen kristinuskon kehto Lempäälä.

Äänestä
  • Saatana asuu lempääläisten korskeiden ja ylpeiden uskovaisten sydämissä. Eksyksissä jokaikinen ja matkalla helvettiin.

    Äänestä

Joulu Näkyvissä. Nyt rauhoitutaan kristillisen joulun viettoon.

Äänestä

Christmas = Kristuksen messu.

Äänestä

Suurin kristillinen tapahtuma Suomessa on Joulu.

Äänestä
  • Mukava, että kouluissakin on huomioitu kristinusko osana joulujuhlia.

    Äänestä

  • Joulu on pakanallinen juhla, "kristittyjä" on eksytetty ja he joutuvat helvettiin, vaikka he itse kuvittelevat päinvastaista. Se on kova paikka kun uskoansa esittelevä itseään kristittynä pitävä joutuukin viimeisellä tuomiolla helvettiin. Se on varmasti hirveä järkytys, kun on antanut sielunvihollisen itseään eksyttää noin pahasti.

    Äänestä

Suomi luottaa kristinuskoon enemmän kuin muut Pohjoismaat. Sille on hyvät perusteet historiasta ja myös nykyajasta, kun otetaan huomioon geopoliittinen sijaintimme.

Äänestä
  • Kristitty isänmaamme Suomi.

    Äänestä

Lempäälä on Pirkanmaan Raamattuvyöhyke.

Äänestä

Lempäälässä osataan priorisoida.

Äänestä

Lempäälään voisi kehitellä jonkin vastaavan tapahtuman.

Äänestä

Tuollaiset tapahtumat ovat mitä parhaimpia nuorison kannalta.

Äänestä
  • Näin kerran sattumalta kuinka helluntailaisten kokouksessa, syrjässä muiden katseilta, eri huoneessa, kaksi nuorta isorintaista uskovaista naista suuteli toisiansa. Eikä ollut mitään pieniä pusuja, vaan syviä ja pitkiä kielisuudelmia. Samalla toinen naisista kouri toisen haaroväliä, avasi tämän housut ja työnsi kätensä housuihin sisään ja kosketteli toisen häpyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Näin kerran sattumalta kuinka helluntailaisten kokouksessa, syrjässä muiden katseilta, eri huoneessa, kaksi nuorta isorintaista uskovaista naista suuteli toisiansa. Eikä ollut mitään pieniä pusuja, vaan syviä ja pitkiä kielisuudelmia. Samalla toinen naisista kouri toisen haaroväliä, avasi tämän housut ja työnsi kätensä housuihin sisään ja kosketteli toisen häpyä.

    Ovat varmasti harrastaneet keskenänsä naisten välistä seksiä. Rakastelleet toisilleen useita orgasmeja, täysin alastomina, samassa sängyssä ja sen päälle yhteinen suihkuhetki ja uusi rakastelukierros. Lesbous on mahtava asia!

    Äänestä

Tulee sexsuaalisuus esiin

Äänestä

Nuorison kirkkoon liittyminen kiihtyy ja rippikoulun suosio kasvaa. Näkyy erityisesti Helsingissä, mutta tietenkin myös meilläkin.

Äänestä
  • Kaikki valhetta alusta loppuun. Mikään tuosta ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

Nuoret ja kristinusko. Hyvä yhdistelmä.

Äänestä

Voisiko sen tapahtuman siirtää Lempäälään?

Äänestä
  • Voisiko Lempäälän siirtää tapahtumaan?

    Äänestä

Jeesus on Jumalan Poikana ainutlaatuinen. Toista Hänen kaltaistaan ei ole elänyt. Hänen elämänsä oli synnitöntä. Hänen voimansa oli ennennäkemätöntä. Hänellä oli valta parantaa sairaita. Hänellä oli valta ajaa pois pahat henget. Hänellä oli valta hallita luonnonvoimia. Hänen valtansa ulottui yli kuoleman rajan herätettyään kuolleita ihmisiä.

Äänestä
  • Kaikki satua, mikään tuosta ei ole totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kaikki satua, mikään tuosta ei ole totta.

    Ei satua, vaan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei satua, vaan totta.

    Pelkkää satua, ei yhtään mitään totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Pelkkää satua, ei yhtään mitään totta.

    Kristityn elämä on onnellista.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kristityn elämä on onnellista.

    Ei ole, vaan pelkkää harhaa

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei ole, vaan pelkkää harhaa

    Mene ihmeessä mukaan kristilliseen toimintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mene ihmeessä mukaan kristilliseen toimintaan.

    En mene harhaan, kuten sinä olet mennyt.

    Äänestä

Hyvä tapahtuma.

Äänestä

Sitä ei pahakseni estä.

Äänestä

Huono tapahtuma.

Äänestä

Olitko vappuna Jeesus-marssilla?

Äänestä

Hyödytön tilaisuus.

Äänestä
  • Eihän ole, miksi valehtelet.

    Äänestä

Kävijämäärä on kasvanut viime vuodesta. Viikonloppuna noilla festareilla kävi 15 600 henkeä. Nuorisoherätystä on siis ilmassa. Se luo uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Äänestä
  • Mikään tuosta ei pidä paikkaansa, vaan ovat uskovaisen mielikuvitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mikään tuosta ei pidä paikkaansa, vaan ovat uskovaisen mielikuvitusta.

    Päässä on jollakin pahasti vialla, jos kristillinen nuorisotapahtuma saa aikaan suuria vihan tuntemuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Päässä on jollakin pahasti vialla, jos kristillinen nuorisotapahtuma saa aikaan suuria vihan tuntemuksia.

    Kuka vihan tuntemuksia on kokenut? Sinäkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kuka vihan tuntemuksia on kokenut? Sinäkö?

    Hihhulilla keittää, kun hänen satujaan ei normaalit ihmiset usko.

    Äänestä

Nuorten uskonnollisuus onkin kasvussa uusimpien tutkimusten mukaan.

Äänestä
  • Ei ole. Älä spämmää valheitasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ei ole. Älä spämmää valheitasi.

    Se valehtelee monella palstalla jeesuksestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Se valehtelee monella palstalla jeesuksestaan.

    Niin se tekee.

    Äänestä

Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma on Maata näkyvissä. Siine ovat kaikki tervetulleita. Uskossa olo on mahtavaa.

Äänestä
  • Eihän ole, miksi valehtelet ja spämmäät roskaasi tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Eihän ole, miksi valehtelet ja spämmäät roskaasi tänne?

    Onhan se. Mikäs se muukaan olisi. Mikä on muka suurin kristillinen nuorisotapahtuma Pohjoismaissa, ellei Maata Näkyvissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Onhan se. Mikäs se muukaan olisi. Mikä on muka suurin kristillinen nuorisotapahtuma Pohjoismaissa, ellei Maata Näkyvissä.

    Hihhulitapahtumahan se. Täynnä hoitoon hakeutuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Hihhulitapahtumahan se. Täynnä hoitoon hakeutuvia.

    Mieluummin hihhulitapahtuma kuin homppelitapahtuma.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Mieluummin hihhulitapahtuma kuin homppelitapahtuma.

    Uskovaiset ovat tunnettuja suvaitsemattomuudestaan ja ahdasmielisyydestään. Tuossa hyvä esimerkki siitä. Siksi uskoblahkot eivät menesty nykymaailmassa, jossa nykynuoriso ei anna auktoriteettien määräillä itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Uskovaiset ovat tunnettuja suvaitsemattomuudestaan ja ahdasmielisyydestään. Tuossa hyvä esimerkki siitä. Siksi uskoblahkot eivät menesty nykymaailmassa, jossa nykynuoriso ei anna auktoriteettien määräillä itseään.

    Eli siis ateistit kyllä voivat halutessaan suvaitsemattomuudessaan ja ahdasmielisyydessään käyttää sanaa hihhulit mutta uskovaiset eivät saisi elää oman vakaumustensa mukaan, vaan pitäisi elää ja olla niinkuin ateistit ja sateenkaariväki haluaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Eli siis ateistit kyllä voivat halutessaan suvaitsemattomuudessaan ja ahdasmielisyydessään käyttää sanaa hihhulit mutta uskovaiset eivät saisi elää oman vakaumustensa mukaan, vaan pitäisi elää ja olla niinkuin ateistit ja sateenkaariväki haluaa?

    Te hihhulit ette vaan ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Te hihhulit ette vaan ymmärrä.

    Te homppelit ette vaan ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Te homppelit ette vaan ymmärrä.

    Ahdasmielistä ja suvaitsematonta. Uskovaiset ovat jääneet ajastaan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ahdasmielistä ja suvaitsematonta. Uskovaiset ovat jääneet ajastaan jälkeen.

    Ahdasmielistä ja suvaitsematonta homppelilta kutsua uskovaisia hihhuleiksi.
    Sateenkaariväki on suvaitsematonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ahdasmielistä ja suvaitsematonta homppelilta kutsua uskovaisia hihhuleiksi.
    Sateenkaariväki on suvaitsematonta.

    Hihhuli hermostui.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Hihhuli hermostui.

    Tällaisia nämä homppelit on, vaikka väittävät muista samaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Tällaisia nämä homppelit on, vaikka väittävät muista samaa.

    Järkyttävää, kuinka osaamattomia uskovaiset ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Järkyttävää, kuinka osaamattomia uskovaiset ovat.

    Olipa typerä yleistys.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Olipa typerä yleistys.

    Paikkansa pitävä yleistys.

    Äänestä

Parempaa kuin jääkiekko vaikka aitoa evankeliumia ei kuule kummassakaan.

Äänestä

Hyvä, että tuollaisia tapahtumia on.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

Olipas hihhulilta huono aloitus.

Äänestä
  • Homppelit ei vaan ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Homppelit ei vaan ymmärrä.

    Hihhuli on myös homppeli, hän on vain joutunut kieltämään todellisen minänsä ahtaassa lahkossaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Hihhuli on myös homppeli, hän on vain joutunut kieltämään todellisen minänsä ahtaassa lahkossaan.

    Olet väärässä. En tykkää karvap*rseestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Olet väärässä. En tykkää karvap*rseestä.

    Kyllä tykkäät, vaikka sen kiellätkin. Lahkosi ei anna sinun olla oma itsesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Kyllä tykkäät, vaikka sen kiellätkin. Lahkosi ei anna sinun olla oma itsesi.

    Sinulla ei ole lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Kyllä tykkäät, vaikka sen kiellätkin. Lahkosi ei anna sinun olla oma itsesi.

    Kukaan normaali mies ei tykkää karvap*rseestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kukaan normaali mies ei tykkää karvap*rseestä.

    Niinpä, miksi siis tykkäät siitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Niinpä, miksi siis tykkäät siitä?

    En todellakaan, en ole niinkuin sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    En todellakaan, en ole niinkuin sinä.

    Tykkääthän, turha kieltää sitä. Sinulla se on koko ajan homoilu mielessä kun tänne siitä kirjoittelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Tykkääthän, turha kieltää sitä. Sinulla se on koko ajan homoilu mielessä kun tänne siitä kirjoittelet.

    En minä siitä tykkää, vaan sinä, kun olet homppeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    En minä siitä tykkää, vaan sinä, kun olet homppeli.

    Älä valehtele. Sinä olet piilohompsu, olet vain joutunut kieltämään asian siellä lahkossasi. Et ole saanut toteuttaa luonnollista itseäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Älä valehtele. Sinä olet piilohompsu, olet vain joutunut kieltämään asian siellä lahkossasi. Et ole saanut toteuttaa luonnollista itseäsi.

    Älä tyrkytä tapojasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Älä tyrkytä tapojasi.

    En tyrkytä, vaan kyseessä on sinun salaiset fantasiasi, jotka olet joutunut kieltämään lahkossasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    En tyrkytä, vaan kyseessä on sinun salaiset fantasiasi, jotka olet joutunut kieltämään lahkossasi.

    Ymmärrä nyt, että en ole niinkuin sinä. Minua kiinnostaa naiset, ei karvap*rseet.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Ymmärrä nyt, että en ole niinkuin sinä. Minua kiinnostaa naiset, ei karvap*rseet.

    Ymmärrän ihan hyvin että salaa himoitset miehiä, mutta et voi sitä julkisesti lahkossasi tunnustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Ymmärrän ihan hyvin että salaa himoitset miehiä, mutta et voi sitä julkisesti lahkossasi tunnustaa.

    Jos Jumala olisi halunnut että miehet ovat homoja, hän olisi luonut Aatamin ja Eetun.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Jos Jumala olisi halunnut että miehet ovat homoja, hän olisi luonut Aatamin ja Eetun.

    Niin varmaankin jos uskoo satuihin. Surullista että lahkoihin vangeiksi jääneet homoseksuaalit joutuvat tukahduttamaan oman minänsä, kuten esimerkiksi tänne homppelia kirjoittava hihhuli. Hänellä on koko ajan homoilu mielessä, mutta hän ei voi olla oma itsensä. Se purkautuu sitten tänne niistä nimettömänä kirjoittelemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Kyllä se tiedetään että sinä tässä se homo olet.
    Sen takia olet niin kovasti uskontoa vastaan, koska uskonnoissa ei katsota hinttailuja hyvällä.

    Sama mies. On hihhuli ja honppeli

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Sama mies. On hihhuli ja honppeli

    Sano homo.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Sano homo.

    Sehän sinä olet, latentti homoseksuaali, joka kuuluu lahkoon. Elät valheessa monin tavoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Kyllä se tiedetään että sinä tässä se homo olet.
    Sen takia olet niin kovasti uskontoa vastaan, koska uskonnoissa ei katsota hinttailuja hyvällä.

    Voit selvästi pahoin kun et saa toteuttaa homoseksuaalisuuttasi lahkoseurakunnassasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Voit selvästi pahoin kun et saa toteuttaa homoseksuaalisuuttasi lahkoseurakunnassasi.

    Olet niin väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Olet niin väärässä.

    Olen oikeassa ja uskovainen piilohomo tietää sen.

    Äänestä

50.000 ihmistä erosi taas kirkosta, suurin osa ilmoitti syyksi uskonnottomuuden , mainiota.

Äänestä

Joulu on muuten vuoden suurin kristillinen tapahtuma.

Äänestä
  • Saturnuksen juhla. Tai yule-päivät, tai jol-juhla viikinkien tapaan. Kekrin perinteet vahvana joulussa. Oikeastaan joulussa on hyvin vähän mitään kristillistä. Syntymän juhlinta on pakanallista.

    Äänestä

Vaikeat ajat todistaa kuinka paljon taivasta on. Näkyvillä siis.

Äänestä
  • Lonkeron värinen taivas.

    Äänestä

Toivon, että aloittaja voi toteuttaa seksuaalisuuttaan lahkossaan.

Äänestä
  • Miksi ei voisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Miksi ei voisi?

    Homoseksuaalisuus on hänen lahkossaan kielletty.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus on hänen lahkossaan kielletty.

    Hän ei ole homoseksuaali.

    Äänestä

  • Hän on joutunut kätkemään todellisen seksuaalisuutensa, homoseksuaalisuutensa ahdasmielisesssä lahkossaan. Hän himoitsee kuitenkin salattua kalua.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Hän on joutunut kätkemään todellisen seksuaalisuutensa, homoseksuaalisuutensa ahdasmielisesssä lahkossaan. Hän himoitsee kuitenkin salattua kalua.

    Ei voisi vähempää kiinnostaa saman sukupuolisen ihmisen sukuelimet.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Ei voisi vähempää kiinnostaa saman sukupuolisen ihmisen sukuelimet.

    Kyllähän sinua kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kyllähän sinua kiinnostaa.

    En ole sellainen kuin sinä. Yritä ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    En ole sellainen kuin sinä. Yritä ymmärtää.

    Et olekaan ymmärrän sen kyllä Minä olen hetero, kun taas sinä olet seksuaalisuutensa tukahduttanut homo lahkon orjuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Et olekaan ymmärrän sen kyllä Minä olen hetero, kun taas sinä olet seksuaalisuutensa tukahduttanut homo lahkon orjuudessa.

    Valehtelijakin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Valehtelijakin vielä.

    Sehän sinä olet, elät valheessa homoseksuaalisuutesi kanssa. Lahko ei anna sinun olla oma itsesi.

    Äänestä

Pysykää hihhulit pois Lempäälä palstalla, kun ette pysty vastaamaan kysymyksiin. Pitäkää harhaoppiset lahkonne pois Lempäälän kouluista.

Äänestä
  • Mielummin hihhuli kuin homppeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Mielummin hihhuli kuin homppeli.

    Sinähän olet molempia, tosin homoseksuaalisuutesi on piilossa, mutta aika monelle se kuitenkin näkyy, kun et muuta kykene tänne kirjoittamaan kuin homppelia. Sinulla on jatkuvasti homppelihommat mielessäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Sinähän olet molempia, tosin homoseksuaalisuutesi on piilossa, mutta aika monelle se kuitenkin näkyy, kun et muuta kykene tänne kirjoittamaan kuin homppelia. Sinulla on jatkuvasti homppelihommat mielessäsi.

    Sinähän niistä kirjoittelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Sinähän niistä kirjoittelet.

    Älä vääristele. Sinä homppelia tänne kirjoittelet. Se on sinulla jatkuvasti mielessäsi.

    Äänestä

Kristillinen maailmankatsomus ja elämänasenne, sekä niiden saavuttaminen, ovat parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

  • Valehtelet, ja ennen kaikkea valehtelet itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Valehtelet, ja ennen kaikkea valehtelet itsellesi.

    Vastailet itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Vastailet itsellesi.

    Vastailet itsellesi.

    Äänestä

Jospa tänä vuonna uuteen ennätykseen.

Äänestä
  • Kyllä, tänä vuonna kirkosta tulee eroamaan ennätysmäärä ihmisiä. Myös lahkot menettävät kynittäviä orjiaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Kyllä, tänä vuonna kirkosta tulee eroamaan ennätysmäärä ihmisiä. Myös lahkot menettävät kynittäviä orjiaan.

    Niin menettävät.

    Äänestä

Suuri voi olla kaunista.

Äänestä

Lempäälässä kiinnostaa tuo.

Äänestä
  • Ei kiinnosta yhtään. Miksi spämmäät roskaasi?

    Äänestä

Kasvattanut suosiotaan viime vuosina.

Äänestä

Suomessa kristillisyys on kova sana.

Äänestä
  • Ei ole, miksi valehtelet?

    Äänestä

Suomessa elä kristillisyys vahvana sen kaikissa muodoissa.

Äänestä
  • Ei elä, vaan on kuolemassa entiset vähätkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Ei elä, vaan on kuolemassa entiset vähätkin.

    Höpö ja höpö

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Höpö ja höpö

    Kyllä vain, uskovaisten määrä vähenee vääjäämättä. Nuoret eivät suostu enää vanhempiensa lailla lahkojen orjuuteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sehän on tietenkin Maata Näkyvissä, joka järjestetään Turussa joka vuosi marraskuussa. Tänä vuonna tapahtuma keräsi noin 14 000 kävijää. Myös täältä päin on oltu mukana kiitettävästi. Ensi vuonna on juhlavuosi, sillä tapahtuma täyttää 40 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu