Minulle vilkutellaan valoja tämän tästä. Joka kerta mietin että mikä on, onko pitkät päällä, ei ole kun näyttää olevan lyhyet. Sitten parkkiin johonkin katsomaan että roikkuuko autosta joku osa, lyhyetkään valot ei sojota ylös. Onkohan tuolla ratsia, ei kiinnosta minua eikä sellaista ole koskaan vielä ollut.
Varoittiko hirvistä, ei varoittanut kun ollaan taajamassa 40 alueella.
Autoa ja siellä oleviakaan en tuntenut.
Mystisiä juttuja.
Varoittiko hirvistä, ei varoittanut kun ollaan taajamassa 40 alueella.
Autoa ja siellä oleviakaan en tuntenut.
Mystisiä juttuja.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Valojen vilkuttelu useimmiten tarkoittaa edessä olevaa nopeusvalvontaa. Tämä on suositeltava tapa, käytän itsekin tätä.
Saa siinä räpsytellä joka tolpan jälkeen, muuta valvontaa ei juuri enää näe.
Ei kukaan sellaisesta enää vilkuttele.
Eihän sitä nyt peltiheikin takia kenellekään valoja väläytellä. Mutta konstan suorittama puhallutusratsia on jo muita varoittamisen arvoinen asia.
Puhallusratsioista ei kannata varoittaa, on pelkästään hyvä että rattijuoppo jää kiinni. Sen sijaan kamera-autoista ja muusta moraalisesti arveluttavasta toiminnasta kannattaa varoittaa. Olen itsekin vuosien varrella säästynyt muutamalta sakolta kiitos kanssa-autoilijoiden valomerkeille.
En koskaan varoita minkäänlaisista ratsioista, enkä poliisin muistakaan liikkeistä. Jos rikkoo lakia, niin henkilön on syytä joutua sellaisesta vastuuseen.
Juuri noin vastuullinen ja kassakulkijoistaan välittävä kuljettaja tekee, eli varoittaa kaikesta, myös siitä puhallusratsiasta vastaan tulevaa liikennettä.
Kaltaisiasi minä minä kotipoliisi kusipäitä liikenteessä valitettavasti esiintyy, onneksi ei kuitenkaan kovin usein.
Miten niin kotipoliisi? En välitä poliiseista, enkä heidän ratsioista, joten en myöskään vilkuttele muille heistä. Kotipoliisi taitaa hoitaa virkaansa kotona ja puskapoliisi sitten pusikossa, vai miten on?
Some kertoo nämä reaaliajassa ni ei tarvi vilkutella
Tuo mainintasi puskapoliisista piti kirjaimellisesti paikkansa ennen tutkien käyttöön tuloa.
Sen sijaan minä minä tyyppinä leikit välinpitämätöntä kun et muka poliisin ratsioista välitä.
No, kaikki tyylillään, vaikka antaahan se hyvän ja miellyttävän kuvan autoilija kaverista, joka osoittaa toisista välittämisestä edes sen verran , että edessä olevasta ratsiasta vastaan tulevaa varoittaa.
Kaikki ei ajaessaan somea seuraa.
Joten sille vilkuttamiselle on vielä paikkansa.
No ne sit vilkuttelee toisilleen. Aika paljon on ”näkymätöntä” valvontaa
Kun ei sen vastaantulijan mielenliikkeistä tiedä, niin eihän se valojen vilkuttaminen mitään maksa ja tokihan siitä sinäkin saatavan tiedon hyödynnät.
Tuo "näkymätön" valvonta näyttäytyy havainnointikykyisille kuskeille vähemmän näkymättömänä.
Kyseessä on erittäin typerä tapa!
Muisto vuosikymmenten takaa, sikkoinkin se oli erittäin typerä tapa!
Kyseinen -pää olet sinä, vaikka sitä et tietysti ymmärrä!
Kyseessä on mitä mainioin ja erittäin hyvä tapa, jota se on ollut jo vuosikymmeniä ja on sitä edelleen.
Eihän sitä voi ymmärtää kun mainitun lainen -pää en ole.
Sinua minä minä kotipoliisia voi tulla "arvo nimellä" aivan oikeutetusti kutsua.
"Puhallusratsioista ei kannata varoittaa, on pelkästään hyvä että rattijuoppo jää kiinni. Sen sijaan kamera-autoista ja muusta moraalisesti arveluttavasta toiminnasta kannattaa varoittaa."
Se on vaan usein niin,
että jokaisessa pysäytyksessä katsotaan onko syytä puhalluttaa.
Ylinopeudesta kiinnijääneissä on enemmän kuin kaksi kymmenestä joilla viisari värähtää ainakin jonkun verran.
Luehan tarkemmin. Lainaamasi kirjoittaja mainitsi kamera-autot moraalisesti arveluttavina. Olen samaa mieltä, kamerat ja kamera-autot eivät käräytä yhtäkään ratti- tai huumejuoppoa, vaan niiden tarkoitus on pelkästään rahan kerääminen valtion pohjattomaan kassaan. Useasti kamerat ovat vieläpä sellaisissa paikoissa, missä nopeus ei aiheuta mitään vaaraa mutta tulee helposti ajettua hieman nopeammin kuin merkki sallisi. Siksi oikeita poliiseja töihin ja nimenomaan juopuneita kuljettajia valvomaan. Pieni "ylinopeus" on hyvin harvoin mitenkään haitallista tai vaarallista.
Myös hirvi eläimistä varotetaan, valoja väläyttämällä.
Valojen väläyttäminen on vain hämäävää. Siksi suositellaan hätävilkkujen käyttöä.
Tuo hätävilkkujen käyttö yllä mainituissa tilanteissa on väärin ja tarpeetonta.
Ei ole väärin. Hätävilkkukytkentää saa käyttää myös liikkuvassa ajoneuvossa varoittamaan muita tienkäyttäjiä välittömästä vaarasta.
Hätävilkkujen käyttö mainitussa tilanteessa on vain omiaan lisäämään hämmennystä liikenteessä.
Onneksi vain tyhmimmälle promillelle, joten kokonaisuus menee reilusti hyödyn puolelle.
Juuri se kokonaisuus tuosta tarpeettomasta ja väärästä hätävilkkujen käytöstä turhaan hämmentyy.
Niiden tyhmimpien päissä ainoastaan.
Jos hätävilkut aiheuttaa hämmennystä niin kaasu ylös ja jarrulla vauhtia alas. Mikä on ongelma, ellei joku kiusaksi vilkuttele
Hirvieläin on yhdyssana ja hätävilkut on oikea tapa!
Hyvin sanottu, kuinka tyhmiä suurin osa ihmisistä onkaan?
Juuri ne, jotka luulevat suurimmin järjissään olevansa, olivat ennen suljettuina suljetuille osastoille? Nyt ne säästösyistä liikkuvat keskuudessamme vapaina?
Tuo on ammattijankuttajan yksi suosikkiaiheista, joista jankuttaa. Se vaan haluaa saada loppumattomia väittelyitä aikaan. Kertoo kaiken siitä, missä kunnossa sen pää on.
Noinhan se pääosin on.
Ei kai sitä nyt turhaan, jokin ymmärtämättömän hätävilkuttelijan takia pidä alkaa muuta liikennettä jarruttelemalla sabotoimaan, kun oikeakin tapa ratsiasta varoittamiseen on olemassa.
Hätävilkut ei sovi mainittuun tilanteeseen edes huonosti.
Se tunnisti itsensä 😄
Ite olet tyhmä ja sulla on pikkuinen pimppeli.
Et sitten parempaa aiheeseen liittymätöntä herjaa keksinyt, kuin katsoit oikeaksi alkaa omia ominaisuuksiasi avaamaan.
Fiksut kuskit ymmärtävät sen, kun vastaantuleva vilauttaa valoja, on mitä todennäköisimmin sorkkaeläin tiellä tai tulossa tielle.
Itse kiitän rekkakuskia, joka väläytti valoja. Tiesin heti, mistä kyse ja mukavan kokoinen peurahan se sitten köpötteli tielle. Ko tiellä olen kerran saanut täysosuman, tiedän muutenkin varoa.
No ei hätää, vuoden alusta tulee hirvivarotus jokaiselle otettavaksi puhelimeen, sen saa ilmaiseksi. Ei tridän sitten enää tarvi kuikuilla vaan painaa talla pohjassa, puhelin varottaa, voi ajaa näkemättä mitään. Uuden ajan koronavilkku. Hahhahhaaa...
Auton valojen kohdistus saattaa olla pielessä, jos sinulle vilkutellaan hämärässä/pimeällä. Valojen valokeila saattaa osoittaa liian ylös ja häikäistä vastaantulevia. Vilkuttavat, kun luulevat sinulla olevan pitkät päällä.
Hidastetöyssyn tai kuopan yliajaminen aiheuttaa myös samankaltaisen efektin kuin valojen väläyttäminen, kun umpiot heilahtaa ja umpiot heilahtaa tärskystä tai muuten katkeaa hehkulanka perinteisissä valoissa.
No, tokihan tuo pitkien valojen väläyttäminen näyttää erilaiselle kuin töyssyn tai kuopan yliajaminen aikaansaama valojen heilahtaminen.
Minä vilkuttelen yleensä lähinnä väärin valoja käyttäville. Auttaa ehkä 1-2 prosenttiin tapauksista.
Varsinkin perä pimeänä ajavia tuntuu olevan enemmän ja enemmän. Sumussa ja sateessa jopa vaarallista. Ei auta vaikka mitä valoja laittaisi itse päälle takana, ei välähdä kuskilla, eikä siten myöskään autossa.
Mitenhän se valojen väärinkäyttäminen mahtaa liikenteessä esiintyä?
Ne perä pimeänä ajavat pääsääntöisesti liikkuu aivan laillisesti. Joten oikeinhan se on, ettei takana tulevan kotipoliisin valomerkkeihin reagoi millään tavoin.
Tieliikennelain 49 § antaa sinulle vastauksen.
Tää on just näitä perässä räpyttäjiä. Omalla kohtaa olen ratkaissut tilanteen jättämällä 1-2-3 turvavälin ja ajelemalla leppoisasti siinä.
On todella hieno erottaa vilkut ja jarruvalot muuten pimeästä perästä vs nämä nykyautot joissa on punaista ledinauhaa perän leveydeltä ja valaistua punaista logoa keskellä.
Omalla kohtaa ainakin perän keskelle syttyvä punainen herättää loputkin aistit.
Ja osan mukavuutta tuo adaptiivinen cruise joka pitää välin oli valot tai ei.
Joten sielläpä koet tarvetta opastaa, se on näköjään sun ongelma josta edellä menevä ei välitä.
Ei taida sumussa tai sateessa olla laillista. Ilmeisesti jotkut vetävät päiväajovaloilla, joita saa käyttää vain kirkkaalla säällä...
Mutta laillisuus sivuseikka. Jos on vaarallista, niin silloin minä vilkutan.
Joo, automatiikka auttaa, kun taidot eivät riitä. Sääli ettei voi valita, onko takanatulijoilla automatiikka vai ei.
Onneksi on pitkätkin automaatilla. Palaa sitten koko ajan, kunnes edellä opitaan laittamaan valoja päälle.
Turhaan laitat lakikohtaa, eivät nuo niitä tajua.
Persetti.
Se vaarallisuuden arviointi ei taida kuulua sinun tehtäviin, kun taas laillisuudesta kiinni pitäminen koskee myös sinua, vaikka laillisuutta sivuseikkana pidätkin.
" Palaa sitten koko ajan, kunnes edellä opitaan laittamaan valoja päälle."
Vaikka kotipoliisina haluatkin liikenteessä esiintyä, niin toisen tekemä virhe ei anna sinulle oikeutta lainrikkomiseen, jota tuo lähellä toisen takan ajaminen pitkät valot päällä on.
Sitä minäkin mietin millanen liikenneopettaja sen tekee ja mitä se auttaa ?
Vai onko se vaan että tuntuu että nyt MINÄ OPETAN!
Vaarasta on täysin laillista huomauttaa valomerkeillä. Ja jokaisen tienliikkujan velvollisuuksiin kuuluu vaarallisuuden arviointi.
Vähän pelottaa, jos olet tuolla asenteella ja tietämyksellä liikenteessä.
Automatiikka estää valoja loistamasta edellä ajelevan päälle, kunhan siinä on valot, jotta sen havaitsee.
Se tuo kotipoliisin velvollisuudeksi kuvittelema huomauttelu, harvoin jos koskaan kohdistuu oikeasta vaarasta huomauttamiseen.
Ja voit pelätä aivan rauhassa, koska juuri tuolla omalla, turvallisuutta ja muita turhaan opettavalla asenteella ja tietämyksellä liikenteessä liikun ja tulen liikkumaan.
Edelleen, jos edellä menevässä ei takavalot pala, niin sinun tehtävä on manuaalisesti estää se sinun aiheuttama haitta ja häiriö edessä ajavalle, jos tai kun automatiikka ei sitä tee.
Ne perä pimeänä ajavat ovat pääkopastaankin pimeitä, olet todiste siitä!
Erittäin typerästi kirjoitit! Ei kaikilla ole mitään typeriä adaptiivisia cruiseja, ymmärrä se!
Kyllä ne takavalot pitäisi löytyä, vaikka kuinka vähillä yritetään "sähkörimpulalla" säästää. Säälittävää töuhua koko sähköautoilu!
Todella typerää tekstiä. Eihän siinä minulla muuta mahdollisuutta ole.
Mutta miksi joku ajaa perä pimeänä? Kerro se!!!!!!
Vai haitta ja häiriö edessä ajavalle, on trollilla otsaa! No paljon naurua sinulle!
Kotipoliisit ovat kotona, pihapoliisit pihalla ja puskapoliisit puskassa.
Perä pimeänä ajaminen on täysin laillista, toki olosuhteilla on vaikutusta asiaan.
Riittävän pitkää turvaväliähän tuossa kerrottiin pidettävän, joka on mitä mainioin asia.
Tuo adaptiivisen cruisen typeränä pitäminen on tosiaan typerää, jonka voisit ymmärtää.
Patteriautoja on turha tähän vetää, vaikka ei niistä pitäisikään.
Niinpä , pitäähän sinun osata ymmärtää ja tajuta, että ei sitä edellä menijää saa valoilla häiritä, paloi sillä ne takavalot tai ei.
Kyllä se on haittaa ja häiriötä edessä ajavalle, jos ja kun se takaa tulija laittomasti pitää lähellä ollessaan pitkät valot päällä. Sinun typeryydelle ei voi edes nauraa.
Luettelosi on vanha vitsi, eikä poista sitä etteikö jotkut olisi kuvitelmissaan poliiseja tien päällä.
Jos joku tollo ajaa perse pimeänä edessä, käytän ilman muuta pitkiä. Jos se tollo ei tajua, että miksi, niin omahan on vikansa.
Ainakin puolet uudemmista autoista joissa led tai xenon valot häikäisee vastaantulijaa lähivaloilla. Kumma kun katsastus ei puutu näihin. Ei muuta kuin hylkyyn !
En ole moista huomannut.
Et ole ainakaan sadeilmalle sitten ajellut. Taatusti häikäisee
Oletko ajanut viime aikoina liikenteessä?
Lähestulkoon päivittäin ajan. Erittäin harva vastaantulija häikäisee. Muutamia hassuja toki on, mutta vain joskus ja jouluna.
Siksipä kunnon panelit keulalla et saa antaa valoilla vähän koulutusta.
Pimeällä siistin näköinen kun pikkasen etuajassa räväyttää niin näkee kuka siellä ajoi vastaan ja kaivoiko nenäänsä vai korvaansa 😂😂😂
Se toisten "kouluttaminen" ei ole tehtäväsi. Ainakaan kertomallasi laittomalla ja vaarallisella tavalla.
Tässä oli kirjoitus, ehkä joku mersu- jonne tai bemari-lippispoika, jota arvostan!
Tunnustaa tyhmyytensä julkisesti, se on aina arvostettavaa.
Voi olla joku tukkirekka-jonne (tai nyt jo veetikin), niillä on autoissa niitä valoja, eivät kaikki ehkä tieliikennekäyttöön tarpeellisia, onko niissä sääntöjä ja valvotaanko niitä? Aika kirkkailla ajelevat liikenteessä!
Entäs sitte, kun sinua koulutetaan?
Tollot ha-kuskit ei näe edes niitä.
Taajamassakin voi olla sorkkaeläimiä.
Itse tapasin elämäni ensimmäisen hirven kaupungin kadulla, eikä ole montaa viikkoa aikaa, kun kolme kaurista köpötteli kadulla.