Kiljunen sanoi totuuden ääneen, ja joutui sen takia jyrätyksi.

Vaikka Kiljunen ei sitä sano suoraan videolla, syntyy käsitys, että Suomen hallitus tukee Venäjän hallintoa, ja siten vaivihkaa myös sen käymää sotaa Ukrainassa.

Kiljunen olisi voinut sanoa sen ääneenkin, koska niinhän asia on. Miinankieltäjäpuolue Kokoomuksen johdolla raja-asemat on suljettu kaikelta normaalilta ylikululta. Raja-aitoja on olemassa vain onnettomat pätkät. liekö promillejakaan koko rajan pituudesta.

Jos Venäjä haluaisi, se voisi aivan helposti tehdä saman kuin mitä Valko-Venäjän rajalla tapahtuu: työntää pakolaisia Suomeen suljettujen raja-asemien ohi. Miksi se ei tee niin? Koska se halltuksemme avulla saavutti tavoitteensa: mahdollisuus paeta asevelvollisuutta on vaikeutunut ratkaisevasti ja opposition yhteydet länteen kauttamme ovat katkenneet.

Kokoomuksen edustajista kukaan ei äänestänyt miinoista luopumista vastaan. PS äänesti kokonaisuudessaan vastaan, koska siellä tiedettiin, että Kokoomuksen Kremlin kellokkaat, kuten Orpo, Stubb ja Heinonen, takaavat miinojen tuhoamisen.

Suomettuminen voi paremmin kuin koskaan, koska Kiljunen ja Venäjän valtiolle epälojaalit venäläiset on potkittu pois Ukrainan tulevan tappion tieltä.
40322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Aivan. Kiljuva siis keskusteli täysin itsensä kanssa, koska tämä venäläisten painostusjärjestö on lappeen rantalaisen sdp- venä läisen perustama ja tämä on ehdokkaana kuntavaaleissa. Tämä on siis heille uusi avaus, venäläisvaali, jossa hallintoa aletaan venäläistää

K on Venäjän kansalaisen aviomies, vaimo kotiin kaipaava raja pois - nainen, ulkoasiainvalio kunnanpuheenjohtaja on tietty hyvä vaikutuskanava venäläistämisessä, näin painostusjärjestön venäläiset ajattelevat

Äänestä
  • Miksi vastaat omiin aloituksiisi?

    Äänestä

  • >tämä venäläisten painostusjärjestö on lappeen rantalaisen sdp- venä läisen perustama ja tämä on ehdokkaana kuntavaaleissa.

    Mitä lyödään vetoa, että ei ole?

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi vastaat omiin aloituksiisi?

    On hienoa keskustella itsensä kanssa.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >tämä venäläisten painostusjärjestö on lappeen rantalaisen sdp- venä läisen perustama ja tämä on ehdokkaana kuntavaaleissa.

    Mitä lyödään vetoa, että ei ole?

    Olisin voittanut, mutta persu jänisti. Ei ole ehdokkaana. ✔️

    Äänestä

Onko sukua Kiljusen herrrasväelle?

Muistakaa, demareihin ei ole koskaan voinut luottaa.

1Äänestä
  • Demareihin on voinut aina luottaa (paitsi ehkä Lipposeen), Kokoomukseen ei koskaan. Oikeistovalta on Suomessa aina johtanut katastrofiin, niin taloudelliseen kuin poliittiseenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Demareihin on voinut aina luottaa (paitsi ehkä Lipposeen), Kokoomukseen ei koskaan. Oikeistovalta on Suomessa aina johtanut katastrofiin, niin taloudelliseen kuin poliittiseenkin.

    Näin on, nythän pääomat pakenevat pois Suomesta, mitä Kokoomuksen esitys perintöveron poistamisesta edistää.

    Onhan se nyt melkoisen eriarvoista, että omalla työllään pääomaa hankkinut joutuu maksamaan ensin verot ansiotyöllään hankituista säästöistä, ja vielä sijoituksistaan pääomaveron, kun taas joillekin miljoonatulot halutaan antaa verottomina.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onhan se, mutta elämä on.

    Tässä hieno mies, jolta voi kysyä neuvoa kaikissa asioissa:

    Dosentti Johan Bäckman

    (tosi hieno tyyppi, taitaa rakastaa venäjää ihan tosissaan, liekö ihan terve?)

    Äänestä

Aivan turha on Suomen moittia muita maita sananvapauden puutteista.
Suomessa ei sallita omien mielipiteiden esittämistä ilman rangaistusta yksityishenkilönäkään, mikä pitäisi olla jokaisen perusoikeus oikeusvaltiossa.

Äänestä
  • Haha. Älä valehtele, tiltu.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Älä valehtele, tiltu.

    Suomessa vaikuttaa mielivalta, eli tarkoittaa, ettet saa oikeutta.
    Perustuslakia rikkomalla on luotu mielivaltainen järjestelmä, oikeuslaitos, poliisi, syyttäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suomessa vaikuttaa mielivalta, eli tarkoittaa, ettet saa oikeutta.
    Perustuslakia rikkomalla on luotu mielivaltainen järjestelmä, oikeuslaitos, poliisi, syyttäjä.

    Tiltu on mielisairas. Suomi on maailman vapain maa. Mene Venäjälle katsomaan, kuinka mielipiteestä oikeasti vainotaan.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiltu on mielisairas. Suomi on maailman vapain maa. Mene Venäjälle katsomaan, kuinka mielipiteestä oikeasti vainotaan.

    Ei valitettavasti ole, eikä maailman onnellisin kansakaan.
    Demokratiaa ei ole sen oikeassa muodossa, sitä teeskennellään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei valitettavasti ole, eikä maailman onnellisin kansakaan.
    Demokratiaa ei ole sen oikeassa muodossa, sitä teeskennellään.

    Kyllä on, tiltu aivan umpi mielisaras, jutuissa ei ole järjen häivää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei valitettavasti ole, eikä maailman onnellisin kansakaan.
    Demokratiaa ei ole sen oikeassa muodossa, sitä teeskennellään.

    "Ei valitettavasti ole, eikä maailman onnellisin kansakaan."

    Kyllä on. Tutkitusti.

    "Demokratiaa ei ole sen oikeassa muodossa, sitä teeskennellään."

    Jos nyt muistetaan, että sinä itse kerroit, että sitten kun saatte Suomen oikeuslaitoksen haluttunne, niin aloitatte kunnon hirttäjäiset, niin on selvää, että sinun käsityksesi demokratiasta on mielisairas.

    Oikeuslaitos on läpikorruptoitunut ja mm. siksi Suomesta joudutaan jopa pakenemaan ja hakemmaan turvapaikkaa ulkomailta.
    Useita tunnettuja henkilöitä ja mm. Putkonen joutuu harjoittamaan journalismia Luganskista käsin.
    Ei ole edes salaisuus, miten media toimii ja millä pelisäännöillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Haha. Putkonen ilmeisesti pakoilee tuomiota rikoksistaan Suomessa, vai kuinka?

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Ei valitettavasti ole, eikä maailman onnellisin kansakaan."

    Kyllä on. Tutkitusti.

    "Demokratiaa ei ole sen oikeassa muodossa, sitä teeskennellään."

    Jos nyt muistetaan, että sinä itse kerroit, että sitten kun saatte Suomen oikeuslaitoksen haluttunne, niin aloitatte kunnon hirttäjäiset, niin on selvää, että sinun käsityksesi demokratiasta on mielisairas.

    Suomen oikeuslaitos 'ajettiin alas' Koiviston konklaavissa.
    Sen jälkeen on vaikuttanut mielivalta....joka on kärjistynyt.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Putkonen ilmeisesti pakoilee tuomiota rikoksistaan Suomessa, vai kuinka?

    Ei ole rikoksia, vaan on joutunut pakenemaan, koska vapaata mediaa ei ole sallittu.
    Mielivalta on sellaista toimintaa, jossa vastoin lakia haetaan ihmisiä hoitoon ja kontrolliin.
    Tätä sai tuta myös koronahuijauksen yhteydessä useat suomalaiset, eli mielivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Suomen oikeuslaitos 'ajettiin alas' Koiviston konklaavissa.
    Sen jälkeen on vaikuttanut mielivalta....joka on kärjistynyt.

    Vastoin tiltun valheita, Suomessa on maailman kolmanneksi paras oikeuslaitos:

    https://worldjusticeproject.org/rule-of-law-index/global

    Mene ihannoimaasi Venäjälle kokeilemaan, kuinka oikeuslaitos toimii siellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei ole rikoksia, vaan on joutunut pakenemaan, koska vapaata mediaa ei ole sallittu.
    Mielivalta on sellaista toimintaa, jossa vastoin lakia haetaan ihmisiä hoitoon ja kontrolliin.
    Tätä sai tuta myös koronahuijauksen yhteydessä useat suomalaiset, eli mielivaltaa.

    Älä höpötä. Miksi hän pakeni Suomesta?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Älä valehtele, tiltu.

    Tiltun olisi aika vetää päänsä kalsareistaan ja tarkkailla muutakin maailmaa.

    1Äänestä

  • Miten sinua tai kaveriasi on Suomessa rangaistu mielipiteiden esittämisestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei valitettavasti ole, eikä maailman onnellisin kansakaan.
    Demokratiaa ei ole sen oikeassa muodossa, sitä teeskennellään.

    Mikä on demokratian oikea muoto ja missä sitä sovelletaan?🍿

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei ole rikoksia, vaan on joutunut pakenemaan, koska vapaata mediaa ei ole sallittu.
    Mielivalta on sellaista toimintaa, jossa vastoin lakia haetaan ihmisiä hoitoon ja kontrolliin.
    Tätä sai tuta myös koronahuijauksen yhteydessä useat suomalaiset, eli mielivaltaa.

    Tuki tuo koronahuijaus jo perseesees pahvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Suomen oikeuslaitos 'ajettiin alas' Koiviston konklaavissa.
    Sen jälkeen on vaikuttanut mielivalta....joka on kärjistynyt.

    Satunnaiskävijöille kerron, että tämän maneereistaan helposti tunnistettavan lahkotiltun mielestä "Koiviston konklaavi" on lähihistoriamme merkitsevin ja kauhein tapahtuma. Sen alkuunpanija oli itse Saatana, ei enempi eikä vähempi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Älä höpötä. Miksi hän pakeni Suomesta?

    Varmaan voidakseen raportoida rohkeasti faktoja ja tunnelmia paikan päältä kuten Itku-Antti Ylellä. (Antin äänihän kuulostaa usein siltä kuin mies olisi purskahtamassa itkuun, vaikka ei ehkä oikeasti olekaan.)

    Tosin vaatimattomien havaintojeni mukaan kaikki Januksen lähteet ovat saatavilla myös verkosta.

    Ehkä syy Putkosen pojan lähtöön oli Donbasin miellyttävämpi ilmasto. Monessakin mielessä.

    Äänestä

Kiljumassa kävi Alkossa...

Äänestä

Kiitos paljon Venäjä! Teidän ansiosta olemme rikastuneet ja saaneet elää rauhassa melkein viimeiset 220 vuotta.

Ainoat sodat sinä aikana olivat:
-sisällissota
-talvisota ja jatkosota
-lapinsota
-Ruotsin hybridi operaatio 2015
-Afganistanin sota ja
-Sotamme Irakissa, Malissa, Syyriassa, Jemenissä

Venäjää vastaan 3.5v
Ruotsia vastaan 1v
Suomalaisia vastaan 0.5v
USAn sodissa 12v

Kiitos Venäjä rauhasta! Toivottavasti kohta pääsemme ajamaan Pietariin ja takaisin. 🇷🇺

Äänestä
  • Seuraaava venäjän diktaattori:

    Dosentti Johan Bäckman

    Äänestä

Totta kai Kiljusen sanoissa on totuuden siemen. Ei kukaan varmaan halua itärajaa kiinni tai aidoitettavaksi. Mutta, minkäs teet? Putin on hullu. Pakko mikä pakko.

1Äänestä

Tämä ajatushautomo kyllä yli lämpenee ja kohta tapahtuu itsesyttyminen.
Täytyy vaan esittää ihmetys siitä miksi täällä yleensä touhuatte.
Ettekö muka ymmärrä että olemme täydelleen lastuna laineilla.
Kyllä meidän johtajat voivat käydä ulkomailla satuilemassa taikka puhumassa kielillä
Heidän uhonsa ei vaan enää vaikuta mitenkään päätöksen tekoon.
Olemme jo antaneet lupauksen uhrautua.
Mitä muuhun meidän vielä pitäisi saada lupa.

Äänestä

Globalistien tapa, olet samaa mieltä tai sinut heivataan, se on sitä nykydemokratiaa.
Ei saa sanoa mitään poikkeavaa.
Mika Niikko sai kokea sen aika brutaalilla tavalla ja palautettiin nopeasti ruotuun.

Äänestä
  • Nykyjärjestys edellyttää asioiden uudelleenymmärrystä.
    Mitä enemmän korostetaan arvoja, sitä kauemmas ne loittonevat vallitsevasta todellisuudesta.
    Demokratia vain hyväksyttävällä vaalituloksella.
    Sananvapaus meilläkin suitsittiin äkkiä keksityllä vaatimuksella "sananvastuusta".
    Sääntöperustainen järjestys tarkoittaa sitä että vaaditaan vain muiden noudattavan "sääntöjä", itseä ne eivät koske.
    Aika pienestä rikkeestä Kiljunen teilattiin mutta aihe oli tietysti arka ja Kiljunen jo hiukan vanhaa kaartia. Mutta hänestä saatin hyvä varoittava esimerkki muistutukseksi kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nykyjärjestys edellyttää asioiden uudelleenymmärrystä.
    Mitä enemmän korostetaan arvoja, sitä kauemmas ne loittonevat vallitsevasta todellisuudesta.
    Demokratia vain hyväksyttävällä vaalituloksella.
    Sananvapaus meilläkin suitsittiin äkkiä keksityllä vaatimuksella "sananvastuusta".
    Sääntöperustainen järjestys tarkoittaa sitä että vaaditaan vain muiden noudattavan "sääntöjä", itseä ne eivät koske.
    Aika pienestä rikkeestä Kiljunen teilattiin mutta aihe oli tietysti arka ja Kiljunen jo hiukan vanhaa kaartia. Mutta hänestä saatin hyvä varoittava esimerkki muistutukseksi kaikille.

    Ei Kiljusta olisi "teilattu" yhtään mihinkään, mutta kun hän oli ulkoasianhallinnossa erittäin tärkeällä paikalla, jossa todellakaan ei ole vapautta jutskata maan ulkopoliittista linjaa vastaan. (Rivikansanedustajalla se vapaus on.)

    Hän jatkaa kansanedustajana normaalisti ja lienee 2027 ehdokkaana, jos vain itse yhä haluaa olla. Ehkä ei, kun on jo ikääkin.

    Edelleen saat omilla tai liikkeesi sivuilla tahi sen nettimediasssa sanoa ihan mitä lystäät valtion estämättä. Et kuitenkaan voi pakottaa ketään lukemaan sanomisiasi.

    Äänestä

  • Sitten kansa sanoi vaaleissa mitä Niikon sanomisista tykkäsi: ei jatkoon.

    Äänestä

  • Niin, 99,99% mielestä naapurin tappaminen on väärin, mutta on myös se 0,01% (russamieliset) jonka mielestä se on oikein.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka Kiljunen ei sitä sano suoraan videolla, syntyy käsitys, että Suomen hallitus tukee Venäjän hallintoa, ja siten vaivihkaa myös sen käymää sotaa Ukrainassa.

Kiljunen olisi voinut sanoa sen ääneenkin, koska niinhän asia on. Miinankieltäjäpuolue Kokoomuksen johdolla raja-asemat on suljettu kaikelta normaalilta ylikululta. Raja-aitoja on olemassa vain onnettomat pätkät. liekö promillejakaan koko rajan pituudesta.

Jos Venäjä haluaisi, se voisi aivan helposti tehdä saman kuin mitä Valko-Venäjän rajalla tapahtuu: työntää pakolaisia Suomeen suljettujen raja-asemien ohi. Miksi se ei tee niin? Koska se halltuksemme avulla saavutti tavoitteensa: mahdollisuus paeta asevelvollisuutta on vaikeutunut ratkaisevasti ja opposition yhteydet länteen kauttamme ovat katkenneet.

Kokoomuksen edustajista kukaan ei äänestänyt miinoista luopumista vastaan. PS äänesti kokonaisuudessaan vastaan, koska siellä tiedettiin, että Kokoomuksen Kremlin kellokkaat, kuten Orpo, Stubb ja Heinonen, takaavat miinojen tuhoamisen.

Suomettuminen voi paremmin kuin koskaan, koska Kiljunen ja Venäjän valtiolle epälojaalit venäläiset on potkittu pois Ukrainan tulevan tappion tieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu