Teollisuusliiton ja Pron johtajat ovat antaneet jo kuusi lakkovaroitusta. Vielä voi antaa neljä, niin sitten on johtajien kaikki sormet ja ymmärrys käytetty. Viisi euroa tunnissa!
Lakoilla kiristämisellä ei saavuteta mitään. Se vain osoittaa lakoilla uhoajien ryhmätyhmyyttä. Jokainen lakkovaroitus on alentanut kunnioituspisteitä. Dooown.
Tätä nykyä puhutaan paljon kotiväkivallasta. Useimmat eivät hyväksy puolison pieksämistä. Vähemmälle keskustelulle on jäänyt SAK:n liittojen harjoittama henkinen väkivalta työpaikoilla. Useimmat eivät sitä hyväksy, kuten ei kotiväkivaltaakaan. Ay-demarit ovat kuintekin työpaikoilla vauhdissa ja urpot jatkavat lakkovaroituksien jakamista Hakaniemessä, kunnes sormet loppuvat niiden laskentaan.
Poliittisilla lakoilla ei saavutettu mitään. Niistä oli suurta haittaa koko yhteiskunnalle. Lakoilla ei ylipäätään ole saavutettu etuuksia pitkäääääääääään aikaan. Miksi? Koska lakko on panttivankitilanne, jossa kiristäjän vaatimuksiin ei koskaan suostuta. Se on nykykäytäntö. Toisin oli ennen. Mutta tänään on nyt. Pron entinen lakkokenraali Rinne ei ole suosiossa, kuten ei lakkoilukaan.
Lakoilla leikkiminen on jo alentanut palkankorotusvaraa. Kevään poliittiset lakot veivät palkankorotuksista suuren osan. Syksyllä korotusmahdollisuus oli korkeintaan kahdelta vuodelta yhteensä 5,5%. Nyt SAK:n uhittelu, ei neuvottelu, vaan mielivaltainen uhittelu, jolla haetaan uhittelijoille huomiota, uhittelu on laskenut palkankorotuskaton 4,6%:iin. Katsotaan kuinka alas se laskee, jos Teollisuusliiton ja Pron johtajat jatkavat huomionhakuaan.
Lakoilla uhkailu ei ole neuvottelua. Se on henkistä väkivaltaa, kuten työpaikoilla lakkoon pakottamiset ja rikkureiksi haukkuminen, mitkä täyttävät rasismin ja maalittamisen tunnusmerkit. Rikollista toimintaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Riku tekee mtä Venäjä käskee.